Hyvät ihmiset!
Olisin kaivannut kommenttejanne jo kolme vuotta minua riistäneeseen tilanteeseen.
Olen 30-kymppinen mies joka erosi exästään kolmisen vuotta sitten.Yhteiseloa kesti seitsemisen vuotta ja tästä liitosta minulla on yksi lapsi.Ero tapahtui omasta aloitteestani.Suurin syy tähän oli se, että silloinen elämä muodostui aivan liian raskaaksi mielenterveydelleni, juuri exäni takia.Eron yli minut auttoi nykyinen vaimoni, tosin silloin vielä ihan ystävänä.
Vuodesta toiseen olen joutunut kestämään ex-vaimon terrorisointia jota hän on ilman tuskan häivää niskaani langettanut, useimmiten lapseeni liittyvissä asioissa, joskus muustakin mikä hänelle ei edes kuulu.
Bruttotuloihini vedoten hän sai aikanaan lastenvalvojalla läpi ihan päättömän elatus-sopimuksen, jossa normaalien tapaamisten (2vkl/kk 8 arki iltaa) lisäksi elatusapuna maksan edelleen puolisentoistatuhatta vanhaa markkaa kuukaudessa. Sopimuksessa minulle katsottiin tuloksi mm. työsuhde kännykkä, sekä auto joita ilman silloisen työni hoitaminen olisi ollut täysin mahdotonta. Lastenvalvoja "liittoutui" äidin kanssa, ja allekirjoitin paperit koska en nähnyt muutakaan olevan tehtävissä. Sopimus on edelleen voimassa, vaikka olen tällä hetkellä virallisesti työtön.
Heti alkumetreillä huomasin että lapselleni on ihan liian raskasta soutaa ja huopaa lähes joka toinen päivä kahden kodin väliä, joten ex-vaimo vastentahtoisesti "tyytyi" tapaamisiin joka toinen viikonloppu.
Tasaisen säännöllisesti exäni "avautuu" minulle, useimmiten täysin ilman mitään konkreettista syytä, tarttuen pikkuasioihin kuten esim. kun lasta palautan ja jos hän ei ole syönyt silloin kuin hänen mielestään olisi ollut sopivaa, tai vaikka jos joku tavara on unohtunut kyydistä.Useimmiten eripura ei jää vain lapseen liittyviin asioihin vaan mukaan vedetään nykyinen puolisoni jota sitten herjataan parhaan kyvyn mukaan.
Voisin tuhlata pari vuorokautta aikaa vain kertoakseni tapahtumia toisen perään, mutta uskon teidän saaneen jo kuvan siitä mitä tapahtuu.
Hieman pidemmän rauhallisen hetken jälkeen tänään taas taivas repesi, kun palasimme joulunvietosta ja palautin lasta kotiinsa. Jo ennen tätä viikon matkaa pohdittiin yhdessä hoitokuvioita reissun jälkeen ja sovittiin että katsotaan asia kuntoon palattuamme.Tämä vielä varmistettiin eilen puhelimitse, kun kerroin hänelle meidän olevan hetken levon tarpeessa, vaikutti ihan suotuisalle että olisimme lepohetken myös ensi viikonpopuksi saanut. (virallinen hoitovkl olisi ollut nyt tuleva)
Palauttaessani lasta kerroin kaiken menneen loistavasti. Exä aloitti välittömästi virtuaalipahoinpitelynsä moittimalla minua lapsen hukkaamasta pikkutavarasta.Tämän jälkeen kysyttiin hoidoista ja ehdotukseni kerrottuani (ehdotin yökylää väliviikonloppuna, ja jatkoa normaalisti) tämä kumottiin tyystn kertomalla että heillä (hän ja hänen nyk. avopuoliso) on menoja nyt viikonloppuna joita he eivät peru.
Tästä suivaantuneena ilmoitin ottavani yhteyttä lastenvalvojaan ja kyseleväni hieman tämän instanssin kantaa asiaan. Loput ulosteet heitettiinkin sitten niskaan tyylillä! Kerrottiin ettei hän missään vaiheessa ollut halunnut viikon jouluretkeä lapselle ja että hänelle "vaan ilmoitettiin" että me lähdemme.Elatus-sopimuksessa on maininta vuorottelusta juhlapyhien osalta joten asiassa ei olisi pitänyt olla mitään kummallista.
Poistuessani paikalta minulle vielä perään huutamaan että osta uudet tavarat hukkuneitten tilalle.
Hyvät ihmiset! Tarvitsisin todella mielipiteitänne tästä tilanteesta. Missä kulkee raja milloin ei enää tarvitse sietää toisen osapuolen kiukuttelua?
On sanomattakin selvää että tämä kaikki häiritsee nykyistä ihmis-suhdettani kovasti, itsestäni puhumattakaan!
Onko eronneen isän velvollisuus todellakin olla ex-vaimon babysitteri silloin kun hän sen katsoo sopivaksi?
Onko eronneen isän oltava ex-vaimon sylkykuppina lopun ikäänsä?
Onko eronneen isän velvollisuus elättää ex-vaimonsakin? Vaikka olisikin työtön?
Onko eronneella isällä ylipäätäänkään mitään oikeuksia vai onko niin, että ex-vaimot saavat käyttäytyä, puhua ja tehdä ihan mitä huvittaa ilman mitään seuraamuuksia?
APUA!!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Koska olet nyt työtön, niin kävele oikeusaputoimistoon ja vaadi, että elatusapu saatetaan kohdalleen.Saat myös korjauksen takautuvasti.Samassa yhteydessä tapaamisongelmat käsitellään ja laitetaan paperille korjattuna.
Voit vaatia, että lastenvalvojaa vaihdetaan sinun ja lapsesi osalta vedoten siihen, että edellinen päätös ja sopimus oli kohtuuton.
Ja mikä parasta se ei maksa sinulle kuin muutaman vanhan satasen.
Kun tulot muuttuvat suuntaan tai toiseen, haetaan elatusapuun uusi päätös, on omaa tyhmyyttä jatkaa vanhan päätöksen määräämää maksamista. Samoin kuin tehtyyn päätökseen saa hakea muutosta, mikäli päätös ei ole oikeudenmukainen. Ei pidä olla tyhmä ja vietävissä, vaan pitää kiinni omista oikeuksistaan. Sitä ei tarvitse Suomessa ihan helpoin konstein pelätä, että tapaamisoikeus menisi, sen takaa laki isälle. Ja valitettavasti sellaisillekin joilla on huume- alkoholi- ja muita ongelmia, joten pelkoa tuskin sen menettämisestä on "uupuneellakaan".
En ymmärrä miksi tarvitset "lepoa" lapsestasi (jos sinä tarvitset, niin kaipa sitten ex-vaimosikin) ja miksi ajattelet että olet ex:säsi lapsenvahti tai miten voit kokea että lapsesi häiritsee suhdettasi. Mielestäni on a)normaalia ja b)lapselle hyväksi että tapaamiset ovat mahdollisimman säännöllisiä. Lisäksi pidän aika luonnollisena että ex-vaimosi suunnittelee menonsa niiksi viikonlopuiksi kun olettaa että lapsenne on sinun luonasi.
Jos minun ex-mieheni ryhtyisi vaihtelemaan noin vain viikonloppuja, niin saisi kyllä itse selitellä lapsille miksei niitä ota sitten ollenkaan. Minulla on mm sukulaisia joiden luona vierailemme silloin niinä viikonloppuina kun lapset ovat minulla ja muutenkin teemme kaikenlaista mihin viikolla ei aika riitä. Viikonloppujen vaihto ei siis olisi kovinkaan helppoa. Toki joskus on tilanteita että olemme vaihtaneet mutta silloin ex-mieheni on puhunut asiasta ajoissa eikä vasta viikkoa ennen. Viimeksi oli syksyllä tälläinen tilanne kun ex-miehellä oli duuniristeily. Jos selityksenä olisi vain "lepo"lapsista niin en kyllä suostuisi omia suunnitelmiani muuttamaan. Se kyllä siis kävisi että lapset pysyisivät kotona mutta mitään vaihtareita ei tippuisi.
Mitä elatusmaksuun tulee niin sen suuruus riippuu niin monista asioista että siihen en ota kantaa.
Eiköhän se kuitenkin ollut niin, että lapsen hoitamisen järjestelyt lähinnä sitä uutta suhdetta kuormittavat eikä lapsi. Jos toinen osapuoli on riitaisa, on vaikea saada yksinkertaistakaan asiaa hoidettua. Lopulta ei uskalla olla lapsenkaan kanssa luonnollisesti ja rauhassa, koska pelkää tämän kertovan ex:älle jotain, mistä taas seuraisi riitaa. Omassa, "uudessa" suhteessa on ihan tarpeeksi työstämistä jatkuvasta lapsen edestä riitelemisestä puhumattakaan.
Alkuperäiselle kirjoittelijalle täytyy vain sanoa, että luultavasti fiksuinta olisi järjestää tapaamiset niin, että ne kaikki kirjataan etukäteen sitovina ylös, ja sitten suunnittelette elämänne puoliskosi kanssa sen mukaan. Ilmeisesti ex:äsi kanssa ei pysty neuvottelemaan, joten hoida asia niin, ettei ole mitään neuvoteltavaa.
Omasta lapsestasihan et lepoa saa, niin kuin ei exäsikään, mutta exästä voit kyllä sanoutu irti, jos hän aivan sekopäiseksi yltyy.
Parahin Sinna!
En tiedä miten sinulla on, mutta ainakin itse tunnen itseni voipuneeksi silloin kun olen ollut viikon ajan vieraissa lapseni kanssa, ja vielä joulun aikaan.
Kuten jo aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin, tuota viikonloppuasiaa pohdiskeltiin ex-vaimon kanssa pariinkin otteeseen, ja sovittiin että katsellaan asiaa uudelleen palattuamme.Omasta mielestäni ei ole oikein että ensin sanotaan toista ja sitten tehdään toista niinkuin tässä nyt oli käynyt.(lue: eli ne "menot" sovittiin ihan vaan minun kiusaksi)
Olen samaa mieltä kanssasi viikonloppujen vaihtamisesta. SIKSI nimenomaan ehdotinkin väliviikonlopuksi yökylää ja jatkoa normaalisti.Voidaan samalla miettiä sitä, kuinka paljon tuleva viikonloppu (eli se aikaisemmin sovittu) olisikaan tässä yhteydessä palvellut minun ja lapseni välisen suhteen ylläpitämistä? Lapsihan oli juuri viikon seurassani!
Sikäli jännää, että tässä kuviossa nimenomaan ex-vaimo on ollut tuolla "vaihtajien leirissä" eli se joka haluaisi viikonloppuja vaihtaa. (saa näin tuki-ja palkkapäivät paremmin natsaamaan VAPAAVIIKONLOPPUIHINSA ja on sitten helpompi pitää lystiä, tms.) Kaksi vai kolme kertaa ollaan koko aikana aikoja vaihdettu hänen aloitteestaan.
Lapseni ei todellakaan häiritse uutta suhdettani.En tajua miten tähän päätelmään päädyit.Ex-vaimoni tekee sen puolen uskomattomilla artikulointitaidoillaan ja ajatuksillaan.Välit nykyisen vaimoni ja lapsen välillä ovat parasta mitä vain pystyy kuvittelemaan.Todellakin viihtyvät toistensa seurassa.
Tietääkseni tapaamisoikeuden ensisijainen tarkoitus on antaa isälle mahdollisuus säilyttää siteet lapseen ja pitää niitä yllä.
Vielä elatusmaksusta: En Sinna, minäkään välttämättä avaisi suutani jos omalle tililleni moisen kaltaista rahaa ropsahtaisi joka kuukausi.Minun tapauksessani tuo summa määrättiin niin isoksi ettei edes MINIMINORMI kohdallani enää täyttynyt. Mutta meneppä nyt sitten ruikkaamaan toimeentulotukea samaan aikaan kun olet työssä.Niin, ja lainojahan ei sossussa katsella menoiksi!! Mutta työsuhdeauto ymmärretään kuitenkin tulona...
Siltikin, monet kiitokset kommentistasi!
Uupunut
mutta otan todellakin osaa sinun tilanteeseesi "uupunut". Näitä eronneiden kiistoja lapsi välikappaleena olen kyllä kuullut ja nähnyt.
Tuo ex-muijas vaikuttaa katkeroituneelta pirulta, joka todellakin on itse itselleen antanut luvan pitää sinua elämässään kaiken pahan alkuna ja juurena. Hän myös selvästi haluaa, että kärsit niin paljon, kuin hän vain asiaan voi vaikuttaa ja todellisuudessa hän on se onneton katkera akka.
"juristi" antoi sinulle hyviä neuvoja tuon talouspuolen suhteen ja minä toivon, että lapsesi piaan alkaisi olla sen ikäinen, että voisit keskustella asiallisesti sinun ja hänen äitinsä väleistä. Josko hän piaan myös olisi sen ikäinen, että tapaamiset hoituisivat ilman, että sinun tarvitsee tavata tätä itse pääpirua.
Empä oikeen neuvoja osaa antaa, kun vaikuttaa siltä, että teit/sanoit sitten niin tai näin, niin ex muijas osaa kyllä kääntää asiat niin, että varmasti saa sinulle ja uudelle vaimollesi jotain harmia aikaiseksi. Olen todella pahoillani puolestanne!
Sinulla tuntuu olevan vaikea tilanne, mutta et ole yksin. Kaltaisiasi isiä on Suomessa varmaan sadoittain. Vaikka itse olenkin vanhassa alkuperäisliitossani tunnen useita uusioperheitä joissa asiat ovat vähän niin kuin sinullakin: entinen puoliso piinaa. Lapset ovat hyviä pelinappuloita, katkeroitunut osapuoli keksii satoja tapoja käyttää lasta välikappaleena kiusatessaan entistä puolisoaan. Toivottavasti nykyinen vaimosi jaksaa, muistakaa keskustella paljon ja kuuntele häntä myös. Pelkäänpä, että tilanne ei ihan heti korjannu, mutta pikkuhiljaa lapsesikin alkaa huomaamaan asioiden oikean laidan ja tekee itse omat johtopäätöksensä. Toivotan teille jaksamista vaikeassa tilanteessanne.