Moi
Kerronpa oman tarinan kun niin pirusti sattuu. Josko tämä kirjoittaminen toisi pientä apua tuskiini.
25.8 klo. 11.43 loppui siihen astinen elämäni kuin seinään. Sain tietää vaimoni pettäneen kuukauden ajan minua työpaikallaan. Meillä on pieni 1.9V lapsi ja luulin eläneeni onnellisessa suhteessa kaikin puolin. Kuinka väärässä olinkaan. En tällä hetkellä pysty tuntea kuin vihaa ja suurta surua. Sydäntäni repii kun ajatukset pyörivät vain siinä perkeleessä joka tämän tuskan aiheutti. Toisaalta olen niin surullinen kun tuo perkele tuli ja vei minun elämältäni pohjan.
Nyt pitäisi sitten pohtia elämän suuntaa - jatkaakko avioliittoa vai ottaa se surullinen askel ja erota. Miten voisin sen tehdä kun minulla on pieni tytär jota rakastan silmittömän paljon? Eron myötähän lapset tuppaa jäädä naisille...toki näkisin häntä vielä mutta ei se ole sama kuin elää joka päivä ja joka yö oman lapsen kanssa. Katoaisiko rakkauteni lasta kohtaan ajan kuluessa kun näkisin häntä enää vain muutamana päivänä viikossa/kuukaudessa? Se pelottaa ja hirvittää. Hänen takiaan tätä juttua voisi jatkaa, mutta pystynkö ikinä luottamaan naiseeni enää? Miten voisin? haluaisin niin yrittää mutta en tiedä onko siinä järkeä? Rakastan vaimoanikin niin perkeleen paljon että sydämeni repeää. Miten hän voi tehdä tämän meille? Miten? Selviääkö tästä tuskasta mitenkään?
T: Petetty
Kerronpa oman tarinan kun niin pirusti sattuu. Josko tämä kirjoittaminen toisi pientä apua tuskiini.
25.8 klo. 11.43 loppui siihen astinen elämäni kuin seinään. Sain tietää vaimoni pettäneen kuukauden ajan minua työpaikallaan. Meillä on pieni 1.9V lapsi ja luulin eläneeni onnellisessa suhteessa kaikin puolin. Kuinka väärässä olinkaan. En tällä hetkellä pysty tuntea kuin vihaa ja suurta surua. Sydäntäni repii kun ajatukset pyörivät vain siinä perkeleessä joka tämän tuskan aiheutti. Toisaalta olen niin surullinen kun tuo perkele tuli ja vei minun elämältäni pohjan.
Nyt pitäisi sitten pohtia elämän suuntaa - jatkaakko avioliittoa vai ottaa se surullinen askel ja erota. Miten voisin sen tehdä kun minulla on pieni tytär jota rakastan silmittömän paljon? Eron myötähän lapset tuppaa jäädä naisille...toki näkisin häntä vielä mutta ei se ole sama kuin elää joka päivä ja joka yö oman lapsen kanssa. Katoaisiko rakkauteni lasta kohtaan ajan kuluessa kun näkisin häntä enää vain muutamana päivänä viikossa/kuukaudessa? Se pelottaa ja hirvittää. Hänen takiaan tätä juttua voisi jatkaa, mutta pystynkö ikinä luottamaan naiseeni enää? Miten voisin? haluaisin niin yrittää mutta en tiedä onko siinä järkeä? Rakastan vaimoanikin niin perkeleen paljon että sydämeni repeää. Miten hän voi tehdä tämän meille? Miten? Selviääkö tästä tuskasta mitenkään?
T: Petetty
Vastaukset 67
Vanhimmat
Tiedän miten tämä koskee sinuun. Voi jopa verrata läheisen kuolemaan tai paremminkin vielä pahempaan, koska sanot vielä rakastavasi puolisoasi.
Teillä lapsi on vielä niin pieni, että se ei onneksi tiedä teidän välisestä ongelmasta. Toivottavasti löydätte yhteisen "sävelen" ja luottamuksen, jotta voitte jatkaa. Muistakaa keskustella mitä kumpikin haluatte ja tehkää sen perusteella päätöksenne. Varsinkin vaimosi mielipide vaikuttaa siihen, voitteko jatkaa. Siis halu olla uskollinen jatkossa sekä siitä, että onko hän ollenkaan pahoillaan tapahtumasta ja haluaako muuttua. Tiedän, että helppoa tämä ei teille tule olemaan, mutta mahdollista on tämänkin jälkeen elää onnellisena yhdessä. Tämä todella riippuu teistä molemmasta.
Lapsenne kannalta teidän on löydettävä se paras tapa jatkaa tai olla jatkamatta yhdessä. Siinä mielessä erokaan ei ole maailman loppu, jos vain lapsi saa olla kummankin kanssa. Itselläni oli jo vanhemmat lapset näin käydessä, joten tiedän, että he kärsivät tästä puolisoni pettämisestä, koska toinen joutui lähtemään, sillä he ymmärsivät jo asiat. Mikäli he olisivat olleet nuorempia, niin he olisivat ehkä paremmin sopeutuneet tilanteeseen.
Miettikää siis tilannettanne yhdessä ja tehkää päätökset vasta sitten. Kokemuksesta voin sanoa sinulle, että tulet olemaan mustasukkainen ja epäluuloinen pitkän aikaa. Voi olla, että on jopa hyvä seuratakin puolison toimia vähän aikaa, varmistuaksesi, että tämä pettäminen on todella loppunut. Kuitenkin, jos puolisosi ymmärtää arvosi, niin hän on uskollinen tästä lähtien.
Lopuksi sanon vain sen, että älä jatka, jos et ole varma siitä, että voit rakastaa edelleen puolisoasi. On turha jatkaa vain ja ainoastaan lapsen vuoksi, koska tämä ei tule onnistumaan pitemmän päälle. Siitä kärsivät silloin kaikki myös lapsenne. Kaikille on parempi silloin, että asutte erillään, mutta huolehditte lapsestanne molemmat.
... vastauksesta.
En usko että vielä voin vastata kysymykseen erota vai ei. Siihen menee vielä aikaa ja varmasti se oikea päätös tehdään. Vaimo kovasti vakuuttaa rakastavansa ym.ym. mutta se on tällä hetkellä merkityksetöntä mulle.
Kuulostaa hullulta mutta nyt haluan vain rypeä itsesäälissä ja kuunnella synkkiä lauluja radiosta. Sai apulannan ARMO ihan uuden merkityksen tämän takia. Päässä soi vain: " Tämä tie meidät kaataa. Ei voi jatkaa. Ei voi olla näin. Sen on tultava loppuun. Nyt on aika, viimeiseen tiimaan. Tähän päättyy paljon hyvää. Paljon kaunista. Joka raajat kuolleet on, tän täytyy mennä näin. Vaikka tahtoisin kieltää. Koittaa säilyttää. Mutta tiedän et on turhaa, armoa viivyttää"
Joo, tämä olis helppoa jos en rakastaisi vaimoani. Sit kaikki olis selvää. Mutta miten voin unohtaa 10 yhteistä vuotta? En ainakaan kovin helposti. Eihän meillä nyt aina ole niin ruusuilla tanssimista ollut, mutta ollaan rakastettu ja eletty täysillä yhdessä. Nyt kaikki on kaatumassa tähän synkkyyteen. Näen kuinka myös vaimoni kärsii, mutta siitä en voi olla varma kärsiikö hän rakastajansa menetyksen takia vai sen takia että jäi kiinni ja aiheutti minulle tuskaa. Vaikka hän väittääkin olevansa vilpittömästi pahoillaan ja se toinen ei kuulu enää hänen elämään, niin kertokaa miten minä voin sen uskoa? Mä haluan tietää? Tää tuska on oikeasti sellaista mitä en ikinä haluaisi toiselle tuottaa. Kuinka te saatanan pettäjät voitte elää itsenne kanssa?
Olen kokenut saman kuin sinä, mutta ero siinä, että olen nainen.
Tiedän, että vielä monen vuoden päästä ehkä epäilet vaimoasi. Näin minä vieläkin teen, vaikka mieheni pettäminen tuli tietooni jo muutama vuosi sitten. Meilläkin on tietenkin välillä huonoja sekä hyviä hetkia, mutta silti tämä pettäminen on jatkuvasti mielessä. Tietenkin tämä on tapauskohtaista ja juuri sinun vaimosi voi omalla käytöksellään vaikuttaa näihin asioihin. Minun mieheni ei nimittäin ole antanut aihetta paljon luotettavuuteen vieläkään ja olemme tapelleet monet kerrat, joten vieläkin epäilen ja olen onneton ja mietin edelleen mitä teen.
Silti, vaikka oma tilanteeni on tämä, niin mielestäni teet oikein, että annat ajan kulua ja vasta sitten teet ratkaisun. Liian nopeasti tehdyt ratkaisut ovat joskus virheellisiä ja niitä tulee jälkeen päin kaduttua. Ne vaikuttavat niin paljon tulevaan ja niitä ratkaisuja ei aina voi korjata, joten kannattaa miettiä muutamankin kerran, ennen kuin lähtee rikkomaan perhettään. Siksi myös minä olen vielä mieheni kanssa ja yritän vielä yhdessä.
Hyvää jatkoa teille ja yritä jaksaa
Voi ei. Miten olet jaksanut kaksi vuotta? Kestääkö tää oikeasti niin kauan tämä tuska jos jään enkä ota eroa?
tietenkin on hyviä ja huonoja hetkiä.
En sano, että teillä kävisi näin, mutta kaikki on mahdollista....
Täytyy sanoa, että olen ollut viimeaikoina todella väsynyt, mutta aina on löytynyt voimia jostain, että jaksaa päivästä toiseen.
Kuten kirjoitin aikaisemmin, niin lähdin vähäksi aikaa pois. Tulin siihen tulokseen kuitenkin, että lapseni tarvitsivat minua ja palasin takaisin.
Täytyy myöntää, että rakastan silti miestäni, vaikka hän on tehnyt kohtaani näin kuten on. Luultavasti siksi tämä on ottanutkin niin voimille. Olemme todella ottaneet yhteen useasti ja syy on se, että aina on löytynyt kaikenlaisia "ystäviä", joihin on pidetty yhteyttä. Olen luvannut itselleni, että mikäli tämä ei tule muuttumaan tietyn ajan kuluttua, niin lähden. Valitettavasti en saa varmaankaan lapsia mukaani, koska ovat jo sen verran vanhoja ja äiti ei ehkä enää merkitse niin paljon, että kannattaa muuttaa mukana. Onneksi he pärjäävät jo ilmankin kaitsijaa.
Tunne siitä, että sinua on petetty ja varsinkin siitä, että sinulle on valehdeltu kestää jonkin aikaa. Aika riippuu ehkä siitä, kuinka pystytte käsittelemään tähän pettämiseen johtuneet asiat ja kuinka lähelle pystytte tulemaan toisianne.
Luultavasti ero ei auta tässä tilanteessasi tähän tuskaan. Kokeilin nimittäin sitäkin ja tunne pysyi, vaikka toisaalta tunsin jollain lailla helpotustakin, kun ei tarvinnut nähdä joka päivä tätä pettäjää. Tunsin pettymystä, tuskaa ja vihaa miestäni kohtaan hänen petturuuden tullessa julki, koska olen aina luottanut häneen 100%:sti ja antanut aina hänen mennä miten haluaa. Tällä hetkellä en enää ns. tunne tuskaa, mutta joskus jopa vihaa tms. näitä naisia kohtaa, joita miehelläni on ollut. He näet ovat tienneet koko ajan, että mieheni on naimisissa. Joskus tuntuu, että en itsekään ole terve näiden tuntemuksien vuoksi, mutta....
Vähän turhan dramaattista verrata uskottomuutta läheisen kuolemaan.
että se on vielä pahempaa.
Yleensä läheisen kuolemassa voidaan muistella hyviä aikoja ja se helpottaa, mutta pettäjän, jota vielä rakastaa ei voi tehdä edes sitä, koska nämä vaikeat asiat tulevat ensimmäisinä mieleen.
Voin sanoa, että pettämisen kokeminen on varmasti paljon kovempi kokemus, varsinkin jos menettää siinä rakastetun.
Olen menettänyt läheisiäni ja tiedän mistä puhun.
Oletko itse joutunut pitkässä suhteessa petetyksi ja vielä rakastat tätä pettäjää? Jos et, niin tuskin tiedät mitä puhut.
Sitä paitsi kaikki ihmiset kokevat asiat erilailla. Toiset eivät ehkä välitä puolisostaan ja senkään vuoksi heille pettettäväksi joutuminen ei merkitse paljoakaan. Mutta tilanteessa, jossa toinen rakastaa ja luottaa toiseen 100%:sti ja tämä pettää, on aivan toinen asia.
On sellanenkin laulu, että "kaikki erehtyvät ehkäpä kerran vain, tuomita ei kenkään kai silloin voi, pettymyksen tyttö tuo kaunis toi" jne..
voisi verrata pettämistä ja kuolemaa toisiinsa. Olen kokenut ne molemmat ja täytyy sanoa, että pettämisestä selvisin noin puolessa vuodessa ja jos rakastaa viellä niin silloinhan voi viellä korjata jotain ja se rakas on kummiskin viellä täällä, voit puhua ja nähdä häntä, mutta entäs kuolema (sä et näe enään sitä ihmistä, et voi puhua hänelle), kuolemasta en ole selvinnyt vieläkään ja siittä on kummiskin jo monta vuotta.
Siis olen kokenut pitkän, pitkän suhteen ja tullut petetyksi.
Mutta sitten olen kokenut myös kuoleman monelta eri taholta ja aina se on tuntunut hirveeltä, on kuollut vanhuksia, nuoria ja lapsia ja ne jokainen on ollut ihan hirveetä tuntu, että järki siinä menee.
Mutta kuten sanottu jokainen kokee asiat eri tavalla ja arvot on eri.
Mutta paljon kokeneena pistäisin kuoleman ja pettämisen ihan eri lokeroihin toisistaan.
Toinen on likasta peliä.
Toinen on sydäntä raastavaa tuskaa.
pettäminen ehdottomasti pahinta.
todella väärässä olet siinä että pettäneelle "rakkaalle" puolisolle voisi enää puhua.
enemmän olen puhunut noille kuolleille.
vielä 20 vuoden jälkeenkin, negatiivisia tunteita petturia kohtaan.....
kuolleisiin ei koskaan..heihin liittyy hyviä muistoja.
Jos ei ole kysymys oman lapsen kuolemasta. Jos puoliso kuolee , asia on lopullinen. Ei ole tuskaa hänen loukkaavista teoistaan ja epävarmuutta jatkosta. Mielessä yleensä vain ne kauniit muistot. Surutyötä tehdään aikansa ja lopulta asia hyväksytään (ei unohdeta) ja leskenä jatketaan elämää. Se vaan on niin , että pettäminen on monelle suurempi stressin aiheuttaja kuin puolison kuolema.
Jotkut eivät pääse koko loppuelämänsä aikana irti petetyksitulemisen tuskasta, eivät uskalla sitoutua uudelleen, heillä on loppu elämä pilalla, kun se pettäjä huitelee uuden suhteen kanssa.
Tämä on tietysti yksilöllistä, mutta näin tilastot kertovat.
Eikös kuolema ole kuitenkin loppujen lopuksi helpompi "hyväksyä", ja kuoleman hetkeen ei itse voi juurikaan vaikuttaa. Kuolema ei ole oma valinta (siis yleisesti ottaen) mutta pettäminen on!
Kun kyse on pettämisestä ja menettää tämän vuoksi rakastetun ihmisen käy siten kun sanoit. Tämä suru ja murhe on paljon pahempi, kun menetetään tai luullaan, että menetetään tämä siihen asti niin rakas henkilö, eikä pystytä kuitenkaan ajattelemaan hänestä hyviä asioita ja muistoja, joita pystytään ajattelemaan ja muistelemaan normaalisti kuolleen ollessa kyseessä. Nämä muistot nimittäin helpottavat kuitenkin luopumisessa. Tätä ei voi tehdä pettämisen jälkeen, koska vain ne "pahat" asiat tulevat mieleen. Tekee todella kipeää, kun toinen lähtee elämästä pettämisen vuoksi.
On taas huono päivä. Ei saa elämään otetta kun päässä pyörii kaikki ne asiat. Tuntuu että aamut on kaikkein pahimpia.
Sisko soitti ja kertoi kuinka hän lapset mies ovat muuttamassa uuteen taloon ja itkuhan siitä pääsi. Miten voin ikinä tuollaisia suunnitella enää? Tuntuu niin tyhjältä kun ei voi tietää tulevasta mitään.
Ensimmäistä kertaa tuntuu nyt oikeasti siltä että onkohan tässä enää mitään toivoa..masentaa ja vituttaa. Painokin on sopivasti tippunut reilut 6kg viikossa kun jostain syystä tuo ruoka ei oikein maistu.
Joo, ehkä huomenna on taas parempi päivä..
Minusta taas on elämän pilkkaamista, jos pitää pettämistä pahempana kuin kuolemaa.
Jos tuhraat 20 vuotta negatiivisia tunteitasi pettäneeseen kumppaniisi, niin voi voi. Ja jos muistat kuolleista vain hyvät asiat, niin voi voi.
Toki ihmiset kokevat asiat eritavoin, mutta joiltain vain on suhteellisuudentaju kadonnut .Se on vaarallista, koska elämänhalu saattaa mennä siinä mukana: Siitä seuraa juuri tuo huikea dramatiikka "pettäminen on karmeampaa kuin kuolema". Sitä voisi myöskin miettiä mistä pettämisessä on kysymys. Ei oikeastaan muusta kuin siitä, että pettyy omiin kuvitelmiinsa. Ja sehän ei tietenkään itsestä johdu, eeiiiiih, vaan pettäneestä kumppanista, yhteiskunnan moraalista ym. :).
Luinpa jostain eepoksesta, että parisuhteelle turmiollisinta on syyttää toista omista tunteistaan. Mikäli näin tekee, ei pysty kohtaamaan toista ihmistä ollenkaan, on sokea. Mielenkiintoista on myös, että monet "sokeat" lähes aina luottavat 100%:sesti kumppaniinsa eivätkä edes pahimmissa kuvitelmissaan ajattele kumppanin tekevän mitään, mistä ei itse pidä. Jos niin sitten käy, ei anteeksiantoa heru, koska törmäys todellisuuden kanssa on liian kova.
" Oletko itse joutunut pitkässä suhteessa petetyksi ja vielä rakastat tätä pettäjää? Jos et, niin tuskin tiedät mitä puhut."
Tämä se on jännittävä kysymys... Olen rakastanut (ja tavallaan vieläkin) poikaystävääni vuodelta yksi ja kaksi. Hän ei "pettänyt" sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä tiesin hänen mahdollisista suhteistaan. Mutta vaikka hänen pettämisensä olisi "paljastunut" niin en silloin(kaan) olisi häntä pettäjäksi sanonut. En sanoisi niin miehestänikään, vaikka paljastuisi hänellä olleen sivu- ja syrjäsuhteita yli 20 vuotisen yhdessäolomme ajan. Hän on jokatapauksessa hoidellut aviomiehen ja isän hommat aivan tyylillä sekä ollut ihana ystävä. Jos päättäisimme erota, niin siihen vaikuttaisi miljoonat muutkin asiat kuin uskottomuus.
mutta nähtävästi et ole vielä joutunut petetyksi....
negatiivinen? Etkö voi uskoa jo, että on jopa tutkittu tätä pettämistä ja tätä voi verrata vielä pahempaan kuin kuolema. Siis pettämisestä ei jää mitään hyvää muistoa mitä ajatella.
Tietenkin meitä on monenlaisia ihmisiä ja kaikki ajattelevat omalla tavallaan. Sinulle minä suon kuoleman olevan tässä maailmassa pahimman asian,mutta mieti tätä, että mikäli ihminen vaikka kärsii paljon ennen kuolemaansa, niin eikö se olekin helpotus, että hän pääsee pois (varsinkin jos hän sitä haluaa), kuin hän jatkuvasti kärsisi. Mielestäni tälläisen ihmisen kuolema ei välttämättä ole enää niin kauheaa ja aina voi muistella hyviä asioita, joita hänestä jäi mieleen.
Sanot, että muistetaan kuolleista vain hyvät asiat. Tietenkään näin ei ole, mutta useimmiten ja lisäksi tuskin kukaan voi tehdä enää pahempää, kuin toisen pettäminen ja valehteleminen, jos toinen on rakastanut tätä ja uskonut koko elämänsä tälläiselle henkilölle.
ajattelet, niin et tiedä mitä todellinen rakkaus on.
Olen itsekin joutunut kokemaan nuorempana poikakaverini pettämiset sekä muut nuoruuden kolhut. Voin sanoa, että nämä ei tunnu missään verrattuna, kun olet rakkaasi kanssa vuosia yhdessä ja yhtäkkiä sinulle selviää, että sinua on petetty. Helppo sinun on nyt sanoa mitä mieltä olet, jos et vielä ole kokenut tilannetta. Itsekin luulin tietäväni miten käyttäydyn ja mitä ajattelen jos puolisoni pettää, mutta kuis kävi. Todellisuuden tullessa kohdalleni ei kaikki mennyt siten, kuten olin ajatellut ja kuvitellut. Ei todellakaan ole helppoa sulattaa tällaista tilannetta, vaikka näin luulee. Todellinen tilanne on aivan toinen.
Tiedoksesi, että meidänkään kohdalla ei päde se, että kuvittelin puolisoni olevan jotain paljon parempaa omien kuvitelmien vuoksi. Vuosien saatossa keskustelimme tietyistä asioista ja teimme myös kummallekin selväksi mitä elämältämme haluamme ja varsinkin toisiltamme ja tämän perusteella luulin tuntevani puolisoni ajatukset ja periaatteet. Tällä ei ole mitään tekemistä pelkästään omien kuvitelmieni kanssa, eikä anteeksiantoni ole siitä ollut koskaan kiinni mitä minä olen ajatellut, vaan siitä mitä minulle on "syötetty" vuosien ajan ja mitä olen nähnyt tapahtuvan samalla kertaa.
Voin sanoa, että myös mieheni on hoidellut kotiasioita kuin kunnollisen aviomiehen pitääkin, mutta tämä ei aina riitä. Mikäli kuvittelet pettämisen tultua ilmi voit jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, niin petät kyllä itseäsi ja voin sanoa, että teidän liitostanne puuttuu jotain tärkeää. Ehkä et rakasta puolisoasi tarpeeksi ja sinulle riittää vain ystävyytesi miehesi kanssa teki hän mitä haluaa sekä "turvallinen" että rikkomaton koti - ei miehesi.
että kuten tässä jo yksikin kirjoitti, että aina ja varsinkin käy usein niin, että pettäjälle ei voi enää puhua ja korjata tilannetta. Usein se on lopullista, kun toinen pettää ja jäljelle jää vain tuska.
Olen jopa kohdannut läheiseni kuoleman nuorempana. Tämä ei ollut läheskään niin kova paikka, kun tämä mieheni pettäminen. Erittäin läheisen ihmisen kuolemasta pääsin ohi muutamassa kuukaudessa, mutta tästä pettämisestä en ole vielä muutaman vuodenkaan kuluttua vielä täysin "toipunut". Et voi sanoa, että pettäminen ei merkitse mitään. Ehkä ei sinulle, mutta siinä tapauksessa luulen, että et edes tiedä mitä rakkaus on.
Miten ihmiset kokevat asiat näin eri tavalla.
Siis minua petettiin pitkän suhteen jälkeen, aluksi oli rankkaa, mutta kyllä mä pystyn puhumaan sille miehelle nykyisin ihan hyvin. Itseänihän mä siinä rääkkäisin jos kantaisin kaunaa viellä.
Mutta kun nuoria tai lapsia kuolee läheltä niin ei siinä kauniit muistot paljon auta, vielläkin sitä kyselee MIKSI? Miksi nuoren ihmisen elämä päättyi näin?? tai lapsen??
Niin siis en mä todella väärässä ole siinä, että pettäneelle "rakkaalle" voi puhua, kun itsekkin voin puhua ja satun tietämään monta tuttuani jotka sen pystyy tekemään ja sukulaista.
Pystytään jopa olemaan samoissa sukujuhlissa, kait se on sitäkin, että (lasten takia sitä tekis mitä vaan). Ja mitä sitä suotta kaunaa kantamaan, elämää tää vain on!
Onko kenelläkään tapahtunut näitä asioita samaan aikaan?? Silloin sen ehkä huomaa paremmin, kumpi
on pahempaa.
Mulle näin sattu käymään ja kyllä se pettämis asia jäi takaalalle.
En nyt kyllä puhu jonkun sairaan vanhuksen pois menoa, vaan nuoren ihmisen.
Vaikka tuohon ryöpyyn kyllä mahtu vanhuksenin pois meno.
Olen kyllä Tiinan kanssa ihan samaa mieltä, se on elämän pilkkaamista jos pitää pettämistä pahempana kuin kuolemaa.
Ja olen kokenut pettämisen.
Pilkkaamista monenlaista, mutta tämä ei ole sitä
itsekin kokenut samaan aikaan kummankin, mutta tunnen toisin eli pettäminen oli itselleni paljon pahempi tapahtuma, kuin tämä erittäin läheisen ihmisen kuolemisen kokeminen.
Ihmettelen tätä "tiinan" reaktiota, jossa hän sanoo, että on elämän ja kuoleman pilkaa, mikäli ei tunne samalla lailla asioita, kuin hän sanoo. Ei kaikki ihmiset tunne samoin. Mikäli toista todella rakastaa ja tämän menettää pettämisen johdosta, ei ole todellakaan helppoa selviytyä siitä. Helppo sitä on sanoa mikäli ei ihmisistä ja rakkaastaan välitä
En ole väittänytkään, etteikö tuntuisi missään, jos tietäisin mieheni käyneen vieraissa. Mutta on monia muitakin asioita, joiden jälkeen kaikki on ns. toisin. Uskottomuuden ja vaikeiden asioiden kohtaaminen on kuitenkin meistä jokaisesta ITSESTÄ kiinni.
Mikäli kuolema on parempi kuin uskottomuus, niin "rakkaalle" kumppanilleen kannattaa sanoa jo suhteen alussa, että tapa mieluummin itsesi, mutta uskoton älä ole. Itseasiassa minäkin arvostaisin suunnattomasti tämänkaltaista rehellisyyttä: En todellakaan jatkaisi suhdetta siitä pidemmälle.
sentään! Olen mielestäni todella positiivinen, kun pidän kuolemaa pettämistä kurjempana vaihtoehtona.
Kuvauksesi "uskonut koko elämänsä tälläiselle henkilölle. " sopii täysin uhrautuvaan ja roikkuvaan "rakkauteen". Siinä toisen odotetaan parantavan kaikki omat traumat eikä tunneta itseä ollenkaan.Se on mahdollisimman kaukana pyyteettömästä rakkaudesta. Kun uhrautuva rakkaus päättyy dramaattisesti, ei ihme, että putoaa tyhjään kuiluun, koska oma minä on kadonnut jo ehkä kauan aikaa sitten. Mitä kauemmin on uhrautunut, sitä syvempi kuilu.
Entä jos kumppani on kuollut ja sittenkin koko elämänsä ajan pettänyt, SALAA :O? Jälkeenjäänyt pääsee kuin koira veräjästä, kun ei olekaan tietänyt tuntea tuskaa ja murhetta tarpeeksi! Aijaijaijavoivoi. Mihin tämä maailma on menossa? Ihmiset paasaavat rehellisyydestä ja vastuunotosta, mutta itsellä on resurssit kaikessa aivan hukassa. Tietääkö enää kukaan mitä on sisu?
ole uhrautuvasta ja varsinkaan roikkuvasta rakkaudesta, kuten väität. Tapanani on tehdä toiselle sitä, mitä itsekin odotan puolisoltani. Tämä ei todellakaan ole uhrautuvaa ja riippuvaa.
Joskus pettämisen ilmi tultua näitä pettäviä puolisoita ei saa lähtemään kakkosten luokse tai muualle, vaikka kuinka pyytäisi, kun he haluavat jatkaa silti yhteistä elämää aviopuolison kanssa pettämisensä jälkeenkin. Nämä pettäjät tietävät varmasti, etteivät enää voi elää "kaksoiselämää" näiden kakkosten kanssa eli heidän elämäntapaansa on tultava muutos jos aikovat ykkösen kanssa olla. Siltikin pettänyt usein valitsee sen ykkösen, koska ehkä rakastaa toista. Omalta kohdaltani muu ei tulisi kuuloonkaan.
Mielestäni kakkoset ne roikkuvia ovat, koska eivät ymmärrä lopettaa suhdetta, joka on joka tapauksessa tuomittu tuhoon...
et ajattele ollenkaan, että pettämisessä voi käydä niin, että ei koskaan enää saa ja voi olla tämän puolison kanssa tämän jälkeen eli menettää tämän lopullisesti. Tämä on aivan sama asia, kuin toisen kuolema ja vielä pahempi, kun siitä jää vain vielä huonot muistot...
Tämä ei todellakaan ole kuoleman tai elämän pilkkaamista, vaan aivan tosiasia. Pilkkaamisella tarkoitetaan aivan toisia asioita, jos et nyt satu tietämään
Sinun kommenttisi perusteella kaikki masentuneet ja muuten liittonsa vuoksi kärsivät ihmiset pilkkaavat elämää. Eli tämän mukaan nykyiset ammattiauttajat mm. psykoterapeutit varmaa täytyy muuttaa ammattinimikettään KUOLEMAN PILKKAAJIEN AUTTAJIKSI.
että petetyksi tulleen suurin suru on sen ylpeys, kun sitä on loukattu ja siksi siitä on niin vaikeeta selvitä.
Ja onhan se niinkin, että jotkut ei pääse eroon kuoleman kokemuksen tuskasta, vaan vahtaa loppu elämänsä lapsia ja nuoria, että niille ei mitään kävisi.
Tossa voisi kysyä, että antaako sen pettäjän pilata loppu elämän, vai rupeeko jatkamaan omaa elämäänsä?
Mä ainakin rupesin jatkamaan omaa elämääni, jonkin aikaa surin eroa ja sit rupesin elämään omaa elämääni ja nykyisin siittä todella nautin.
Ja jos puoliso kuolee, eikös se silloin juuri ole epävarmaa se tulevaisuus, miten pärjään lasten kanssa miten pärjää rahallisesti ja miten pärjää yksin kaikesta, kun tietää että toinen ei todellakaan voi enään auttaa.
Kun erotaan niin toinen voi viellä auttaa toinen voi viellä kantaa lapsista vastuun sitä ei ole ihan lopullisesti yksin lasten kanssa tai itsensä kanssa.
Kun sinua petetään niin mä uskon, että se et se käy ylpeydelle on kaikista vaikeinta kestää.
Mutta sit kun jää leskeksi niin sitä on se jota säälitään ja se ei tietenkään käy ylpeydelle.
hyvät ihmiset järki käteen ja ajatelkaa tarkasti. Elämä ei ole itsestäänselvyys. Ei kenenkään elämä. Jos sitten saamme jakaa elämämme toisen ihmisen kanssa, niin sen jatkuvuuskaan ei ole itsestäänselvää. Vaikkei kumppani pettäisikään, niin suhde saattaa siitäkin huolimatta päättyä (ja kovin monet suhteet päättyvätkin), miljoonista eri syistä. Kuten esim. väkivallan, alkoholismin, tylsän kumppanin, ammatin, tms. takia. Usein ero on lopullinen. Joillain jää suhteesta vain huonoja muistoja, joillain hyviä, useilla molempia. MUTTA, jos jää vain huonoja muistoja, niin pitäisi pikkaisen ajatella oman itsensä osuutta siihen. Onko joku niin dorka, että on suhteessa, jossa ei koskaan ollut mitään hyvää? Kenen vika se on?
Suhteessa kuin suhteessa pitäisi pyrkiä siihen, että voi sen päätteeksi sanoa "se oli hyvää, niin kauan kuin sitä kesti". Samoin voi toivottaa ex-kumppanilleen hyvää elämän jatkoa. Ero - tapahtui se mistä syystä tahansa - ei ole kuolemanvakava asia. Eron jälkeen elämä jatkuu, mutta kuoleman jälkeen ei. On jokaisen omalla vastuulla, miten jatkaa elämäänsä eron jälkeen.
vähättelet toisten suhteita tosi paljon. Mikä sinun mielestä elämässä on tärkeintä. Pinnallisetko suhteet,kuten kirjoituksissasi tulee ilmi?
Elämä ei todellakaan ole itsestään selvyys, mutta ei ole myös toiseen ihmiseenkään eli rakastamaansa ihmiseen, jos tämä pettää.
Toivottavasti löydät joskus sellaisen ihmisen, jota todella joskus kaipaat.
näin, että puoliso hankaloittaa elämääsi ja vie myös lapset. Ei ole aina sanottu, että pettämisen jälkeen voi olla missään tekemisissä pettäjän kanssa.
Mikään ei ole varmaa pettämisen jälkeen ei edes oma toimeentulo, mikäli toinen osapuoli näin haluaa. Siitä omasta pärjäämisestäsi saat luultavasti tapella oikeudessa entisen rakkaasi kanssa. Voit olla varma, että suurin osa näistä avioliittojen päättymisistä tapahtuu olosuhteissa, joissa ei ajatella paljoakaan toisen tai toisten pärjäämistä. Ajatellaan vain kuinka itse saadaan kusetettua toista mahdollisimman paljon.
Tuskin suurin suru on ylpeys. Ainakaan omalla kohdallani näin ei ollut. Suurin suru oli menettää puolisoni, jonka kanssa luulin asiat olevan hyvin ja menetin hänet yhtäkkiä. Siinä ei auta puheet, eikä mitkään muut teotkaan, kun toinen ihastuu toiseen ja nostaa kytkintä yhtäkkiä. Tietenkin pitää jatkaa elämää ilman toista, mutta sanoisin, että tämä on huomattavsti vaikeampaa, kun esim. ihminen olisi kuollut.
ole petetyssä, kuten väität. Liitto voi olla "hyvä", vaikka toinen menee vieraisiin. Ainakin siihen asti, kunnes tämä pettäminen tulee ilmi. Toiset ihmiset eivät vain tarvitse aina syytä, esim. huonot suhteet tai vaimo ei anna, siihen että menee vieraisiin. Tällöin tämä pettäjän käytös tuntuu vielä pahemmalta, kuin olisi silloin, jos liitossa olisi mennyt huonosti.
Täytyy sanoa, että toivon jopa sinunkin kohtaavan tällaisen ihmisen, että oppisit jotain elämästä
Sama tilanne täällä... Vaimo petti, yli 10 vuotta yhdessä, 2 lasta, talovelka...
Suhde oli työkaveriin ja suhde kesti koko kesän. Jäi kiinni, kun oli huolimaton puhelimensa kanssa.
Yksi hemmetin hyvä neuvo minulla on... Lopeta tämän palstan seuraaminen. Itselläni tuli aina valtava ahdistus, kun tätä palstaa lueskelin. Nyt kun on päässyt jo vähän yli asiassa, tätä palstaa osaa lukea hieman kriittisemmin. Ensimmäisen viikon aikana sitä oikein halusi löytää vahvistusta omalla fiilikselleen ja jonkun ratkaisun omaan tilanteeseen tämän palstan kautta. Sitten totesin, että jokainen on oman onnensa seppä ja paras keskustelupalsta on ollut keskustelu vaimon kanssa, milloin emaililla, milloin tekstareilla, milloin puhelimessa ja suuremmaksi osaksi kasvotusten, kun saman katon alla asutaan. Tuo kirjallinen keskustelu on antoisaa, koska kirjoitettu sana on yleensä aika paljon väkevämpää kuin puhuttu.
Vaimon kanssa keskusteleminen ja ihan kaikkien tunteiden läpikäyminen vaatii supervahvan vaimon. Onneksi vaimoni on todella vahva ja jaksanut puida tätä asiaa läpi. Ollaan naurettu, ollaan itketty, ollaan surtu ja välillä vihattukin, mutta aina ennen nukkumaan menoa ollaan rakastettu. Se taitaa olla se paras mittari... Jos joudut menemään 5 iltaa viikosta vihoissasi nukkumaan, et varmasti selviä. Jos joudut menemään 5 iltaa kuukaudessa nukkumaan vihoissasi ja loput kerrat luottavaisena tulevaisuuteen, on teillä toivoa.
Jos vaimosi ei ole kyllin vahva kestämään sinun tunnekuohuja seuraavien viikkojen aikana, niin ei siitäkään hyvää seuraa. Kannattaa kuitenkin varoittaa vaimoa aina ennen kuin on sellainen pahempi vihanpurkaus tulossa, koska siinä mielentilassa yleensä sanoo sellaista mitä herrasmies ei haluaisi sanoa.
Minultahan ei kukaan kesäihastus vaimoa vie!
Minäkin lopetin palstan seuraamisen vähäksi aikaa, koska tulin silloin aina surulliseksi ja ainoat neuvot aina oli jätä se mies tms.
Meilläkin on ollut hyviä ja huonoja hetkiä ja olen monesti sanonut miehelleni, että hänen tulee kestää ne huonot hetket, jolloin tivaan ja kyselen häneltä asioita, jotka mielestäni ovat minulle epäselviä ja joihin haluan selvyyden. Voi olla, että tälläinen ottaa varsinkin miehelle lujalle kuunnella vaimon uudelleen ja uudelleen tekemiä kysymyksiä, koska esim mieheni monesti sanoo, että unohda jo vanhat, koska hänkin on jo ne unohtanut. Mielestäni tämä ei mene ihan niin. Minullahan se tuska on, eikä hänellä. Sitä paitsi en ole pyytänyt häntä pettämään itseäni vaikka annoin hänen tehdä mitä halusi ennen pettämistään.
Olen myös huono puhumaan suoraa, joten olen aloittanut keskustelut sähköpostien ja tekstarien välityksellä, jotta saan asiat varmasti sanottua. Mielestäni tämä on ollut erittäin hyvä vaihtoehto jatkuvalle tappelulle (johon keskustelut aina johtaneet).
Olen monesti mennyt nukkumaan vihoissani, mutta ne hetket, jotka olemme kokeneet iltaisin hyvinä hetkinä ovat antaneet voimaa jatkaa ja tunnetta, että vielä toiveita on.
Jaksamisia sinulle, aika parantaa, nyt tuntuu pahalta mut järjestele asiasi rauhassa ja lapen saat itsellesi jos haluat ? ehkä puolisosi uuteen suhteeseen ei ehkä lapsi edes mahdu, mietippä sitäkin vaihtoehtoa......
Ainut, asia mikä parantaa on se surullisen kuuluisa aika.....ja kaikki mikä ei tapa vahvistaa....! Mitä tohon luottamiseen tulee ET, ET pysty koskaan enää luottamaan vaimoosi 100%:sti.
Teillä ollut varmaan tyypillinen suhde, jossa vaan ollaan, kunnes toisen kohdalle osuu se sielunkumppani....ja usko tai älä sellainen on jokaiselle.....
Voimia, siitä selviää kyllä....aika parantaa
vaimosi kanssa yrittäkää ja anna anteeksi jos lopettaa pettämisen kannattaa lapsenkin takia yrittää..
muakin joskus yhen kerran petettiin ..kesti 3 vuotta päästä yli ja pääsin ,nyt oltu aviossa koht 20 vuotta ja sanon että kannattaa antaa anteeksi se on vain seksiä ei siihen kuole..henkinen yhteys on tärkeempää..tsemppiä sulle ja teille!
jää jos erotaan. Nykyään yhä useammin lapset jäävät myös isälle. Jos sopuun pääsette se parempi tietysti, jos ette niin lastenvalvoja auttaa. Jos olosuhteet muutoin tasavahvat molemmilla, ehkä se uuden suhteen aloittaja hiukan heikommalla.
Ja itse olen kyllä yh äiti( tai yhteishuoltajuus, mutta asuvat kanssani), enkä luopuisi lapsistani mistään hinnasta, mutta ei se mikään automaatti nykyään ole, ei äiti aina lasta saa, isäkin on usein hyvä ja parempikin lähivanhempi.
mutta pääsääntöisesti äidille kuitenkin jäävät.
Systeemi on naisten rakentama. Miehet rakentaa muuta.
että menet ja petät vaimoasi myös ja siten että hän varmasti tulee sen tietämään.
..itse tein tuon ja siihen loppui miehen pettäminen
minua kohtaan hän ikäänkuin heräsi!!!!
olen siis nainen..
ONNEA SINULLE KAIKESSA!
pilaisi loputkin ja minäkin nainen
paras. Voit vastineeksi pettää kumppaniasi, mutta ei hänen pidä sitä tietää. Saat itsellesi sen revanssin mutta et pilaa yhteistä jatkoa kuitenkaan.
Olen mies, mutta onko sillä tässä merkitystä.
meinaatteko ihan oikeesti, että petetyn pitäisi itsekkin lähteä pettämään. Siinähän sitä vasta sotkua olisi. Mä ainakin tuntisin itseni todella likaiseksi jos lähtisin vain jonkun kanssa makaamaan sen takia, että minua on petetty. Itseäni siinä vain satuttaisi lisää ja viellä likais itsensä. Yök
se kolmas osapuoli taas sitten......jonka kanssa siis nyt petettäisiin....
ajatteleeko kukaan hänen tunteitaan.......?????
sitä, että hyväksyisin pettämisen, jota en todellakaan tee. Alentuisin samaan kuin mieheni, joten en olisi yhtään parempi kuin hänkään silloin.
Mikäli hyväksyisin pettämisen, niin tuskin välittäisin edes miehestäni siis missä hän menee ja mitä tekee. Olisin silloin samanlainen, kuin nämä täällä olevat kakkoset, joilla ei ole minkäänlaista omaatuntoa, eikä moraalia. EI KIITOS
Perheessämme ollut koko kesän kans helvetti. Mies petti, jo kesän alussa. Kerran vetäs, työmatkallan. Alussa tuntui, että ei tästä tule yhtään mitään. Pää tuntui halkevan kun ajattelin asioita. Eikä niitä siinä tunnetilassa pystyny oikein ajattelemaankaan.
Avioliitto, perhe, ne on isoja asioita. Varsinkin kun rakastaa toista. Jotta pystyy asiaa pohtimaan, vaatii se aikaa. anna päivien kulua. Hanki ammattiauttaja, sellainen jolle voit purkaa ne syvimmätkin tunteet. Se auttaa. Itse olen näin kokenut. Päiväkin on alkanut pikkuhiljaa paistamaan. Minulle. Petetylle. Mies tuli reissultaan kuitenkin takaisin. Haluaa, että meidän perhe oyj jatkaa, yhdessä, ei erikseen. Olemme puhuneet. Sanoinkin miehelleni, että hän sen tuskan mulle antoi ja hän ainoastaan sen tuskan multa saa pois. Puhumalla, puhumalla, puhumalla. Pettäminen on vain pano. Lihanhimoa. Meillä on täällä kotona jotain niin paljon suurempaa. Kuitenkin.
Olemme edelleen perhe. Perhe Oyj, ja meillä on yt-neuvottelut menossa. Tee säkin niin. Rouva keittiön pöydän ääreen. Sä toiselle puolelle. Ja kysykää toisiltanne, mitä haluatte? Mikä on elämässä tärkeintä?
Tsemppiä sulle. et ole yksin. Meitä kohtalontovereita on paljon. Äläkä tosiaan ota vakavasti näitä kärkkäitä kommentteja täällä. Nää on hyvin henkilökohtaisia asioita, eikä kukaan voi tulla tuomitsemaan sinua. Teit sitten minkä ratkaisun tahansa, se sun ja sun vaimon välinen asia.
Kerron oman tarinani:
Minä sain tietää neljä kuukautta sitten mieheni pettäneen minua puolen vuoden ajan. Siitä suhteesta on tulossa lapsi. Mieheni kertoi asiasta itse. Tieto tuli minulle kuin salama kirkkaalta taivaalta. Luulin, että kaikki oli hyvin. Mieheni ei osannut selittää teolleen mitään järkevää syytä, sen hän kuitenkin sanoi, että vika ei ole ollut minussa. Hänellä itsellään oli jokin masennus ja kriisi. Hän sanoi, että kun tarkastelee itseään siinä tilanteessa (pettäminen), tuntuu se muun ihmisen tekosilta.
Alussa oli ihan hirveää. Minua oksetti, paleli, tärisin, en pystynyt syömään. Kävin töissä normaalisti, mutta koko ajan asia pyöri mielessä. Suhteemme mieheni kanssa pysyi asiallisena ja hyvänä. Keskustelimme. Minä kyselin ja kyselin. Menimme parisuhdeterapiaan. Alussa ajattelin, että meitähän ei yksi heitukka erota. Sitten jossain vaiheessa tuli tunne, että ei tästä enää koskaan voi tulla mitään. Olin jo melkein valmis luovuttamaan ja mietin vain eroa.
Muutos parempaan tuli viikko sitten. Yhtenä iltana vain puhkesin itkuun, kun mieheni oli jo nukkumassa. Hän hätääntyneenä heräsi kyselemään, että mikä nyt on. Saimme aikaiseksi hyvän keskustelun, jonka aikana tajusin, että hän on se ihminen jonka kanssa haluan vanheta ja jonka kanssa haluan jakaa ilot lastenlapsistamme. Tajusin myös, että mieheni katuu syvästi ja että myös hänellä on todella paha olo tekonsa vuoksi. Myös sen ymmärsin, ettei hänellä oli sitä naista kohtaan mitään tunteita. Hän on luvannut taloudellisesti huolehtia lapsesta mikäli se osoittautuun hänen lapsekseen. Muuten hän ei aio isänä olla. Meillä on kaksi teini-ikäistä lasta.
Alussa luin näitä kirjoituksia täältä ja kerroin oman tarinani. Sain myötätuntoa, mutta myös paljon paskaa, josta pahoitin mieleni. Totesin, ettei kukaan ulkopuolinen pysty käsittämään sitä todellisuutta, missä elin tai elän. Siihen on vaikea antaa neuvoja. Toiset ovat sitä mieltä, että jätä se paska, se pettää uudestaankin. Eihän kukaan todella voi tuntea tapausta, jos ei tunne ko. ihmisiä. Yleisneuvoja voidaan antaa. Minäkin neuvon sinua: anna ajan kulua, mieti rauhassa, keskustele vaimosi kanssa, ystäviesi kanssa. Välillä kaipasin omaa aikaa ja tilaa, olin yksikseni ja mietin. Halusin vain olla enkä jutella kenenkään kanssa. Olin väsynyt vatvomaan asioita. Sekin kuuluu asiaan.
Jos vaimosi on halukas jatkamaan kanssasi, teidän on tehtävä töitä suhteenne eteen, mikäli itse koet, että suhteenne on vaivan arvoinen. Kaikki ei hetkessä muutu. Luottamuksen takaisin saaminen vaatii hyvin paljon aikaa. Itsekään en luota vielä täysin mieheeni, mutta olen päättänyt, että me selviydymme. Meillä on pitkä suhde takana (yli 20 vuotta) ja katson, että se on taistelun ja vaivan arvoinen. Varsinkin, kun tiedän, että se toinen nainen ei merkinnyt miehelleni mitään. Tämä kyseinen nainen ei vain ole vielä hyväksynyt sitä, että mieheni ei välitä hänestä pätkääkään. Hän lähettelee edelleen viestejä, mutta mieheni poistaa ne lukematta niitä. Jotenkin säälittävä tapaus tämä naikkonen. Ja jotkut vielä kummeksuvat, että miksi ykkönen roikkuu kiinni miehessään! Tämä kakkonen ei näytä ymmärtävän selvää suomen kieltä, että hän ei ole mieheni taholta haluttu.
Toivon, että saatte asiat kuntoon ja keskusteltua. Asian vatvominen vaatii teiltä kummaltakin kärsivällisyyttä. Vaalikaa rakkauttanne, antakaa uudelleen rakastumiselle tilaa. Kun pahimman yli pääsee ja pystyy nauttimaan rakastelusta oman puolison kanssa, on jo paremman puolella. Toivotan sydämestäni voimia sinulle ja teille molemmille.
Olen pahoillani sinun ikävästä tilanteestasi, varmasti elät raskaita aikoja ja ihan ilman omaa syytäsi. Yritä kuitenkin ymmärtää myös tuon toisen naisen epätoivo ja roikkuminen, myös hänestä on tulossa äiti. Omaa syytään tietenkin. Säälittää kyllä tuo lapsi, kun ymmärtämättömät ihmiset ovat saaneet hänet aikaan. Ihan yleisesti ottaen ihmettelen, miten miehet ovat niin tyhmiä ja sokeita, että eivät ymmärrä käyttää kumia jos kerran pettävät. Antavat suorastaan tilaisuuden "vahinkoon" ja toisaalta vaarantavat vaimonsa terveyden.
Tämä nainen tietoisesti huijasi miestäni. Hän kertoi miehelleni, että ei voi saada lapsia. Ja naisella oli tilaisuus tehdä toisenlainenkin ratkaisu, kun mieheni ilmoitti suoraan heti, että isäksi ei ala, tapahtui meidän suhteen mitä tahansa. Hän on itse oman soppansa keittänyt ja sotkenut tarkoituksella siihen myös minun viattomat lapset.
Kuullostaa suunnitelmalliselta, yäk mikä muija. Kiehukoon liemissään! Olen tosi pahoillani sinun ja lastesi puolesta. Kuitenkin vielä sanon, että miesten pitäisi ottaa vastuu, jos kerta pettää, niin pitäisi kuitenkin suojata oma kumppani mahdollisilta sairauksilta. Eihän sitä tiedä mitä muuta seuraa tälläisellä naisella on ollut. Näitä tapauksia kun tuntuu sattuvan, mihin narikkaan pettäjän aivot ovat jääneet???
Olin vihainen miehelleni tästäkin, kun ei ollut älynnyt suojautua taudeilta. Minusta se on vastuutonta. En vielä ole saanut itseäni niskasta kiinni ja testeihin, mutta tarkoitus on mennä.
Miehesikö kertoi, että hänelle on valehdeltu vai onko tämä toinen nainen itse sinulle asian kertonut? Sillä miehesi on valehdellut sinulle jo kuukausien ajan niin miksi ei valehtelisi tästä ehkäisyasiastakin? Ei millään pahalla, mutta kyllä suurin syyllinen on kuitenkin pettäjä miehesi.
mieheni kertoi ja uskon kyllä häntä. Miksi hän olisi itse kaiken vapaaehtoisesti tunnustanut, kun en ollut osannut mitään epäilläkään, ja sitten osan tarinasta valehdellut? Ei sitä asiaa saa millään kauniimmaksi. Tottakai syyllinen on myös mieheni, en ole muuta väittänytkään. Mutta naiset vain voivat käyttää hyväuskoisia miehiä hyväkseen, jos vain haluavat. Vastuu on molemmilla. Enkä minä täällä halua puida tätä asiaa enempää, yritän tulla tämän asian kanssa toimeen suhteessani. Kukaan muu ei tunne tilannetta niin kuin minä ja mieheni, joten jätän omaan arvoonsa loukkaavat kommentit.
mahtoi edellisestä keskustelusta saada.
se on moro.Kyllä siitä selviää,mutta ajan kanssa.itse en pystynyt luottamaan siihen saatanan loskavittuun(ex-akkaan) enää mitenkään/missään asiassa,kun teki myös saman meidän perheelle.rakkautesi lastasi kohtaan syvenee ja paranee,lapsen takia ei kannata jatkaa parisuhdetta,on meinaan kokemusta siitäkin,siinä kärsii kaikki kolme.se "perkele" on tosi mies,kun lähtee toisen miehen vaimon mukaan.kehotan juttelemaan asiasta vaimosi kanssa ennenkuin päätät tehdä mitään peruuttamatonta!!!tsemppiä...
Olipa loistoilmaus tuo loskavittu. Pelasti kyllä tämän päivän ihan helposti ; o )
Joo, oon kyllä tosi yllättynyt että näin hirveästi tullut vastauksia tähän mun aloittamaan ketjuun. Ja kyllä tästä nyt jotain apuakin on kun saa huomata ettei ole yksin..päivä kerrallaan mennään
Tossa kirjottelin avioerohakemusta ja sen ensimmäistä vaihetta. Onpa synkkää ja pelottavaa. Ei tuosta vaimosta taida olla enää tähän suhteeseen eikä kyllä mustakaan. Viikko on nyt kulunut kun sain tietää eikä minkäänlaista helpotusta ole näkyvissä.
Vaimokin istuu vaan hiljaa ja aina kun kysyn että jotain tästä asiasta se vaan suuttuu ja sanoo että anna olla tai on vaan hiljaa. Vittu että vituttaa. Voi stana.
Emmä tiedä lähetänkö ikinä tuota avioerohakemusta mutta tuossa se nyt on kuitenkin valmiina odottamassa. Sitä kun lukee niin tulee aika epätodellinen olo...kuinka voi vittu viikossa muuttua elämä näin totaalisesti? Aivan järkyttävää. Tuskaisinta on nyt ollut se että ei tuo ämmä taida oikeasti mitään katua. Ei sitä edes hetkauttanut kun sanoin kirjoittavani avioerohakemuksen. Ei se saatana mua ansaitse. Ei saatana ansaitse, ja mä haluan parempaa. Mä haluan naisen joka on ihana ja rakastaa mua aidosti eikä tuollaista vitun jakorasiaa. Voivoivoivoi.
Näin taas tänään.
mikäli vaimosi ei puhu sinulle, niin keksi muita keinoja kommunikoida. Ehkä hän on masentunut ja allapäin tehtyään mitä on tehnyt. Yritä lähettää viesti ym. jos näin saisit hänet puhumaan ja kommunikoimaan
Uskon, että sinulla on todella järkyttävän paha olla! Ei kukaan ihminen ansaitse tuollaista kärsimystä.
Mielestäni kuitenkin sinun kannattaisi nyt vain odottaa. Odota edes kuukausi ja tee sitten vasta päätöksesi erosta.
Uskon myös, että vaimosi voi olla niin masentunut, että ei pysty asiasta keskustelemaan. Vai onko peräti ihan shokissa!!??
Ehdotan, että kirjoittaisit hänelle kirjeen. Kirjoita siihen vaikka ensin vain kysymyksiä ja pyydä vastaamaan niihin mahdollisimman pian.
Ajattelin vain, että jos hänen olisi helpompi vastata kysymyksiin kuin että pitäisi kirjoittaa koko kirje.
Kirjoita kirje aivan salaa häneltä. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että kirjoittaminen helpottaa kummasti oloa ja uskon, että sinuakin. Hyvä, että olet tänne palstalle kirjoittanut, etkä yksin mieti.
Uskon, että sinä olet tällä hetkellä kuitenkin teistä se vahvempi osapuoli. Jaksa yrittää ymmärtää vaimoasi (en hyväksy kylläkään pettämistä), mutta kun nyt on näin kerran käynyt, niin... ja ajattele lastasi. Paljon voimia sinulle!!!!
Tee samalla osituspaperi ja varaa aika lastenvalvojalle, näin saatte sovittua lapsen huoltajuudesta ja tapaamisista. Tuleeko sinusta viikonloppuisä? Itsekin kirjoitin kaikki paperit. Kun saimme kirjeet käräjäoikeudesta, erosta tuli todellinen.
On vaikeaa hyväksyä se, että puoliso on tehnyt virheen. Häpeä on voimakas tunne - sinä et ole syyllinen pettämiseen. Pettäjällä on valtava syyllisyyden taakka harteillaan, siksi hänen voi olla vaikea käsitellä asiaa. Hakekaa apua - parisuhteen eteen kannattaa tehdä työtä.
Eroista yli puolet ovat turhia - päättyykö teidän liittoonne turhaan eroon? Ota aikalisä. Pohdi, onko rakkauttenne todellakin kadonnut. En usko sitä - omani oli piilossa kuukausia ja sieltä se sittenkin löytyi. Ei ole kiire erota - sen ehditte tehdä milloin vain. Paluu yhteen eron jälkeen on vaikeampaa.
Kiitos sulle noista sanoista. Tänään on taas todella huono päivä ja tuntuu että seinät kaatuu niskaan. On oikeasti nyt niin paha olla että huhhuh. Enpä tiennyt että ihminen voi voida näin huonosti...ehkä tälläkin jutulla on joku korkeampi tarkoitus, en vain keksi että mikä se voisi olla.
Lapseani ajattelen joka hetki, kun puin tätä asiaa mielessäni. En halua että hänet kasvattaa joku stanan urpo joka ei hänestä oikeasti välitä. Se kait tästä tekeekin niin vaikeaa. Voi vaimo minkä teit..
No, jos jotain positiivista niin 7kg on tippunut paino...ruokakin rupeaa pikku hiljaa jo maistumaan taas muutaman päivän täyssyömättömyyden jälkeen, eli kait sekin on osoitus että jossain näkyy valoa. Pelkään vain että se valo ei todellakaan ole nykyinen vaimoni vaan tuleva...jos sellaista nyt on olemassakaan. Vaan on se jokinlaista lohtua tuonut etten todellakaan ole yksin tässä tilanteessa vaan meitä on monta. On käynyt mielessä välillä että pitäis vissiin käydä itekin tekemässä temput mutta sekin rupee vaan oksettamaan sit pidemmänpäälle.
Tuosta kirjehommasta että olen koittanut kirjoittaa vaimolle mailia mutta se aina vaan menee siihen että rupean siinäkin sitä haukkumaan ym.ym enkä siis ole lähettänyt sellaista. Ei vielä. Joka päivä olen yrittänyt jotain saada kirjoitettua järkevää mutta tunteet on niin sekaisin etten vielä pysty. Ehkä sekin päivä vielä tulee. Nyt on vaan niin synkkä olo etten näe edessä kuin sen eron. Vaikka sovimmekin jo että ainakin 1kk katellaan mutta eipä tuo ainakaan vielä ole helpottanut...saa nähdä mitä tästä seuraa
Hei
Tässä tulee oma tarinani. Olimme mieheni kanssa yhdessä 10 vuotta, kihloissa 5. Työreissun jälkeen mieheni tuli kotiin, ja kertoi, ettei ole enää varma haluaako jatkaa suhdetta kanssani. Kertoi edelleen rakastavansa ja välittävänsä. Ei enää omien sanojensa mukaan pysty jatkamaan. Olin ymmälläni. Meillä meni mielestäni hyvin.
Tätä showta jatkui pari viikkoa, kunnes minä otin sormuksen pois. Hän itki. Vannoi, ettei toista naista ollut hänen elämässään. Eikä hän ollut pettänyt. Eikä halunnut erota, koska pelkäsi, etten ole kauaa sinkku. Yritti, että pidettäisiin suhteessamme tauko. Tähän en suostunut.
Olin melko varma tällöin, että minua oli petetty. Yritin kieltää sen itseltäni, mutta varmuuden vuoksi menin ottamaan sukupuolitautitestit. Klamydiatesti positiivinen.
Tilanteemme jatkuu edelleen. Mies menee ja tulee. Ei luovu avaimistaan. Olen pakannut hänen tavaransa. Kieltää edelleen pettämisen. Valehtelee. Ottaa yhteyttä lähes päivittäin ja hänestä on tullut nelinkertaisesti mustasukkainen aikaisempaan verrattuna.
Edelleen kaiken tapahtuneen jälkeen kaipaan tätä miestä.Rakastan ja välitän. Tunteet eivät kai koskaan valehtele, mutta eteenpäin on suunnattava. Vaikea jatkaa, mutta uskon, että kaikella tapahtuneella on jokin tarkoitus.
Tsemppiä kaikille kohtalotovereille! Kesää odotellessa omaa elämää jatkamaan.