Mikä mielestänne on liikaa ikäeroa parisuhteessa? Kertokaa myös kokemuksia ikäerosta, hyviä ja huonoja, miten se vaikuttaa elämään?
Meillä on aluillaan olevassa suhteessa ikäeroa parikymmentä vuotta. Itse olen reilu parikymppinen ja mies siis se vanhempi osapuoli. Ikä ei ensin tullut puheeksi, ja kun tuli, en kai vain siitä syystä voinut heittää kirvestä kaivoon. Vai?
Meillä on aluillaan olevassa suhteessa ikäeroa parikymmentä vuotta. Itse olen reilu parikymppinen ja mies siis se vanhempi osapuoli. Ikä ei ensin tullut puheeksi, ja kun tuli, en kai vain siitä syystä voinut heittää kirvestä kaivoon. Vai?
Vastaukset 5
Vanhimmat
muistellen omaa lapsuuttani vanhempieni ikäerosta. Meidän perhe oli uusioperhe, eli isäni oli äitiäni 22v vanhempi. Äidilläni oli 2 lasta ennen isäni tapaamista. Isäni oli 49v kun synnyin.
Meillä vanhempamme eli ts. eri aikakautta. Varmaan heillä alussa meni hyvin, kun isä ei ollut silloin juurikaan niin sairas.
Lopulta isä sairasteli paljon ja äiti olisi mm.halunnut lavatansseissa käydä ja ym. missä nyt silloin äidin ikäiset silloin kävi. Kun ei onnistunut sairauksien vuoksi, sitten hän
kävi vieraissa. He nukkuivat eri makkareissakin, lopulta isäkin kävi vieraissa, tai pikemmin toi naisiansa kotiimme, kun äitini oli jo jonkuun matkaan lähtenyt.
Lapsen näkökulmasta katsottuna miinus puoli vanhasta isästä on se, jos sairastuu. Isä ei oikein enään jaksanut leikkiä meidän lasten kanssa, vaikka olisi varmasti halunnut (minulla on vielä pikkuveli). Kun hän sairasteli niin paljon ja sydämmestä otti tuontuosta, niin eipä silloin kuvioissa voi oikein pysyä.
Eli se noin radikaali ikäerosta, jos lapsen saa vasta 49 vuotiaana. Näin vanhempani elivät. Varmasti on positiivisiakin vastaavia tapauksia vanhempien ikäerosta.
Ikäeroista senverran, jos suhde toimii ja molemmat rakastaa toisiansa, voiko siinä mikään olla sitten umpirakastuneena esteenä(?).
Onhan ne eri halutkin eri iässäkin. Siinä vaan voi vaan tulla mm.nämä fyysiset rajoitukset aikaa myöten (en tarkoita pelkästään makkaripuuhia), onhan se liikkuminen ja yhdessäolo ja meneminen muutenkin eri ikäkausina erilaista.
Kiitos paljon vastauksistanne. Olen kyllä nyt vielä enemmän päästäni pyörällä kun yritän miettiä oikeaa ratkaisua...
Toisaalta olisi helpompi perääntyä näin suhteen alkuvaiheessa, koska ikäeron mukanaan tuomat ongelmat todellakin huolestuttavat minua. Toisaalta taas tuntuu hullulta lopettaa suhde vain tuollaisesta syystä, kun muu tuntuu toimivan.
Se, että ajattelee mitä 20 vuoden päästä on edessä, tuntuu vielä hullummalta syyltä suhteen lopettamiseen. Tuolla logiikallahan esim. sydänsairaiden, astmaatikkojen ym. kanssa ei kannattaisi solmia suhdetta, koska vaivahan saattaa pahentua... Ikääntyminen on tosiaan paljon yksilöstä kiinni, joku on 60-vuotiaana samassa kunnossa kuin toinen 80v iässä. Tulevaisuutta on mahdoton ennustaa.
Minun vanhemmillani oli ikäeroa 28 vuotta. Hyvin toistensa kanssa tulivat toimeen, tosin muistan kyllä kertoja joissa mököttivät molemmat eri huoneissa. Isäni oli 66 kun minä synnyin, kuoli 83 vuotiaana kun minä olin 17 v. Isäni ei kyllä koskaan leikkinyt meidän lasten kanssa, mutta en muista sitä koskaan kaivanneenikaan.
Ehkä tuo ikäero ei vielä alussa niin haittaakkaan kun kumpikin on vielä täysissä ruumiinvoimissa, mutta sitten myöhemmin kun vanhetaan, niin huomaakin että tuohan on jo NOIN vanha. Pitää miettiä sitäkin onko valmis olemaan puolisonsa hoitaja sitten kun vanhuusikä koittaa. Itse olet vielä mahdollisesti pirtsakka 6-kymppinen ja miehesi jo 8-kymppinen! Näitä asioita ei välttämättä tule ajatelleeksi ennenkö sitten kun se jo on todellisuutta.
Sanotaan vaikka 25 vuotta.
Itse olen miesystävääni 17 vuotta nuorempi. Vanhemmillani oli ikäeroa 18 vuotta (isä vanhempi), ja sisareni mies on vain vuoden vanhempi.
Hyvät puolet nuoremmalle: toisella on enemmän elämänkokemusta ja sen tuomaa karismaa. Toinen on vakaampi, turvallisempi ja ehkä jopa luotettavampi. Hyvät puolet vanhemmalle: nuorempi on yleensä myös kauniimpi, jaksavaisempi ja sopeutuvaisempi. Nainen on nuorena myös hedelmällinen, ja toisaalta lasten saamisessakaan ei ole välttämättä niin kiire iän puolesta.
Huonoja puolia molempien kannalta: erilaiset odotukset tai elämänkatsomus, joskin ne voivat olla yhtälailla saman ikäisillä... Mutta onhan 20- ja 40-vuotiailla kuitenkin yleensä aika erilaiset käsitykset elämästä, toinen on vasta aikuistumassa ja toinen on jo nähnyt elämää! Se voi siitä huolimatta olla vahvuus, että näkee asiat toisen avulla laajemmasta näkökulmasta.
Mitä tulee terveyteen, ei voi koskaan tietää miten käy. Jotkut ihmiset on 75-vuotiainakin hyvin toimeliaita, riippuu ihmisestä.
En oikein osaa sanoa, kuinka paljon merkitystä ikäerolla on... Miehellä on jo pari lasta edellisestä liitosta, ja tuntuu ettei hänellä ole enää yhtä suurta tarvetta tulla isäksi minun kanssani. Enpä tiedä. Olen joskus miettinyt että ikäerolla on haittansa ja puolensa. Eikö se ole sitten aina tilannekohtaista, vaikka joitakin seikkoja voisikin yleistää, kyse on loppujen lopuksi aina tietystä suhteesta.
Olin yli 15 vuotta yhdessä itseäni 16 vuotta vanhemman miehen kanssa.
Alkuun kaikki sujui hyvin, mutta kun miehelle tuli mittariin yli 50 vuotta, täytyy sanoa, että aivan eri aikakautta elimme. Mies halusi jo rauhoittua aloilleen ja itselläni puhtia ja intoa riittää vaikka mihin.
Olen näin jälkikäteen ajatellut, että itseltäni meinasi jäädä yksi aikakausi elämästä väliin...siirryin siis suoraan 20 vuotiaan elämästä keski-ikään; tahtomattani ja huomaamattani.
Onneksi heräsin ajoissa tajuamaan tilantten ja nyt olen onnellisessa suhteessa itseni ikäisen miehen kanssa. Täytyy sanoa, että mukavalta tuntuu kun on samat kokemukset samoilta ajoilta takana ja jutut ja mielenkiinnot kulkee samalla radalla.
Kyllähän se mielenkiinto itse miestäkin kohtaan alkoi hiipua, kun vääjäämättä hän alkoi olla "vanha"
Lykkyä vaan tykö, jos leikkiin haluat ryhtyä. Kyllähän minuakin näistä asioista varoiteltiin, vaan itse se täytyi kokea ennen kuin uskoin.