Yön

lepakot...

Tein pelkkää yötyötä yhteenmenoon noin 4 vuotta.

Alkuun homma oli ihan jees ja ainoa haitta´se, että herättyäni päivällä oli olo hiukan sumuinen ja ikäänkuin pistelevä. En osaa selittää tuota "pistelevää" mutta ehkä yötyötä tekevät tietävät mitä tarkoitan.

Viimeisen vuoden aikana en enää tahtonut saada unta päivisin vaan pienimmätkin äänet pitivät hereillä ja ärsyttivät suunnattomasti. Torkahtelin sitten töissä kun siihen työn luonteesta johtuen oli mahdollisuus. Niinpä koko rytmi meni sekaisin. Nukuin jokusia tunnin parin pätkiä silloin tällöin.

Työtä tein etupäässä yksikseni mutta viimeisen vuoden loppupuolella tuntui, että äänistä ja varjojen liikahduksista, hahmojen häivähdyksistä päätellen siellä oli monia muitakin.

Sitten eräänä yönä menetin tajuntani.

Hipsin herättyäni kotiin.

Otin lopputilin.

Pidin kahden viikon loman.

Hakeuduin säännölliseen päivätyöhön.

Kesti muutamia kuukausia ennen kuin pääsin painajaisista mutta sitten tunsin suunnatonta riemua vakituisesta mutta tylsästä päiväduunista.

Tunnen vieläkin, 20 vuotta yötyöpestini jälkeen kylmiä väreitä ajatellessani, että minun pitäisi ryhtyä tekemään yötyötä.

Että semmosta.

0

510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        171
        1492
      2. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        725
      3. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        87
        687
      4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        203
        578
      5. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        48
        526
      6. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        125
        518
      7. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        516
      8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        15
        490
      9. toivottavasti kohta jo kohdataan

        😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
        Ikävä
        25
        483
      10. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        49
        479
      Aihe