Yleistyksistä

Kun näitä ihmissuhteita käsitteleviä palstoja lukee, niin ei voi välttyä yleistyksiltä. Okei, kyseessä voi olla katkera ihminen joka on joutunut kokemaan pari kertaa saman negatiivisen asian ja purkaa näin turhautumistaan. Mutta mitä jos yleistyksissä on oikeasti perää? Ovatko yleistykset kiellettyjä (väärin), koska kaikki ihmiset eivät sovikaan kuvaukseen? Useinhan nämä yleistykset kuitataan sanomalla: "en minä ainakaan ole tuollainen", "olet vain katkera ihminen" (oho, tuli yleistettyä). Voisiko osa yleistyksistä lähteä liikkeelle vaikkapa siitä, että ne pätevät ihan oikeasti aika moniin ihmisiin.

* Ihmisten pinnallisuus
- Kuinka moni ensikontakteista muodostetaan lähes puhtaasti ulkonäön perusteella, siitäkin huolimatta että virhe tajutaan parissa päivässä. Silti, kuinka moni näilläkin palstoilla väittää silmät kirkkaina että pinnalliset ihmiset ovat perseestä, minulle sisin on tärkein. (missä ne pinnalliset ihmiset sitten oikein ovat)

* Miehet tekevät paljon useammin aloitteen kuin naiset
- Naisetkin tekevät kuulemma aloitteita (missä he ovat). Kun nainen kiinnostuu, hän alkaa flirttailemaan miehelle tai tekee ties mitä kiinnittääkseen hänen huomionsa (ilman että on kuitenkaan liian läpinäkyvä). Toivoen että kun mies näkee merkkejä naisen ihastumisesta, hän saattaa tulla helpommin juttelemaan, koska torjutuksi tulemisen mahdollisuus on huomattavasti pienempi kun mielenkiinto on molemminpuoleista.

* Miesten oudot tavat
- Käsi käy välillä konehuoneen puolella, koska raapiminen oikeasti auttaa kutinaan.

Eli yleistykset kunniaan, koska osa niistä pitää oikeasti paikkansa. Ei siitä tarvitse loukkaantua, jos huomaat ettei yleistys päde sinuun. Se että haukut yleistäjän kusipääksi tai sovinistiksi, ei poista sitä tosiseikkaa, että osassa yleistyksistä on perää. Tee pari yleistystä miehistä ja naisista, jotka ovat mielestäsi totta.
8688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

..ärsyttää missä vain ihan syystä, että niiden pohjalta on usein mahdoton lähteä keskustelemaan asioista laaja- alaisesti. Toisin sanoen: ei paljon kiinnosta ostaa Pekalle lahjaksi paitaa, jos Pekka on ensin itse määrännyt, että paidan on ehdottomasti oltava väriltään savunharmaa, ja että siinä on ehdottomasti oltava Mika Häkkisen ensimmäisen formula- auton kuva.

Osa yleistyksistä voi joo pitääkin paikkansa. Samaten on ihan totta, että KAIKKI tekevät joskus/ jonkin verran yleistyksiä. Jaksa silti mitään kolmiota neliölle tarkoitettuun ruutuun ruveta tunkemaan...

Äänestä
  • kun kerran sitä akateemisuuttasi korostat usein, niin kai olet tietoinen, että tieteen menetelmäksi hyväksytään vain puhdas induktiivinen yleistys. Itsekään en noita empiirisiä menetelmiä asettaisi niin korkeaan auktoriteettiasemaan kuin minkä ne tieteessä saavat. Mutta lähinnä tuli mieleen, kun aina sitä akateemisuuttasi korostat.

    Äänestä

hauska huomio yleistyksistä. Miksi yleistyksiin halutaan uskoa silloin kun kysellään neuvoja muilta?

- Mitä poikaystäväni ajattelee minusta kun...
- Mitä tekisitte tässä tilanteessa...
- Kannattaako minun ostaa hänelle lahjaksi...

Miksi kysellään tälläisiä asioita muilta, kun vastauksien "hyödyntäminen" tarkoittaa käytännössä sitä, että luotetaan vaikkapa enemmistön mielipiteeseen ja toivotaam että tänä yleistys toimii kumppanisi kohdalla.

Äänestä
  • ..ainakin yksi syy kuvaamasi kaltaisille kyselyille on ihan rehellisesti ihmisen epävarmuus. Ei luoteta omaan arviointikykyyn, joten toivotaan, että kasvottomat palstalaiset ratkaisisivat ongelman kyselijän itsensä puolesta.

    Positiiviselta kantilta ajateltuna taas yks syy vois olla esim. henkilön halu selventää ajatuksiaan jonkun ongelman kanssa, jolloin kyselijä ei siis itseasiallisesti elättele toiveita siitä, että palstalaiset kertovat hänelle oikeat tavat toimia.

    En tiedä, liittyykö tää varsinaisesti yleistyksiin, mutta itse oon kokenut kaikkein huvittavimmiksi kyselyt, jossa henkilö kyselee ilman näytille laittamaansa kuvaa palstan miehiltä/ naisilta ulkoiset ominaisuutensa ranskalaisin viivoin listattuna, että "onks tän näköinen nainen/mies teistä hyvännäköinen?".

    Voi jehna.:D Kaikki kyselijän saamat vastaukset perustuvat puhtaasti vastaajien yksilöllisin mielikuviin "sen ja ton näköisestä" naisesta (kun ei siis ole kuvaa tyypistä), eikä kyselijä lisäksi voi edes tietää, ovatko vastaukset toivotulta sukupuolelta.;D

    Teinitytöt ne kyllä kaiketi ton tyyppisiä kyselyitä eniten harrastavat.

    Äänestä

yleistäjät yleistävät.

Äänestä

Yleistäminen ei ole väärin. Yleistämiselle tulee antaa sen ansaitsema arvo.

Jos omankokemuksen perusteella jokin asia on yli 50 %:sesti on niin... silloin yleistys on perusteltu.

Esimerkkejä: koirat haukkuvat aina, naiset pissivät istuen, tv:stä tulee tyhmiä ohjelmia jne.

Yleistys kunniaa!

Äänestä
  • ei ne koirat aina hauku... johan siinä tulisi leuat kipeäksi.

    Yleistyskin on katsojan silmässä. Jonkun mielestä teeveestä tulee mitä mainiointa viihdettä.

    Kaikista hupaisimpia ovat ne yleistäjät, jotka keksivät päästään tilastoja 96% sitä ja vain 7% tätä... :D

    Mustavalkoisuus ärsyttää. Elämässä on kuitenkin aika lailla variaatioita.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    ei ne koirat aina hauku... johan siinä tulisi leuat kipeäksi.

    Yleistyskin on katsojan silmässä. Jonkun mielestä teeveestä tulee mitä mainiointa viihdettä.

    Kaikista hupaisimpia ovat ne yleistäjät, jotka keksivät päästään tilastoja 96% sitä ja vain 7% tätä... :D

    Mustavalkoisuus ärsyttää. Elämässä on kuitenkin aika lailla variaatioita.

    kunhan kertoo, että kyseessä on vain tilannearvio. Esimerkiksi mies voi hyvin arvioida oman kokemuksensa perusteella, että jossain baarissa noin puolet naisista on hyvin tylyjä, jossain toisessa taas neljäsosa. Ei siihen tarvita kuin arviot erilaisista tapahtumista, ja sen jälkeen niiden osuuksien laskeminen koko summasta. Näitä arvioita ei tietenkään tule väittää liian tarkoiksi, muuten menee maku hommasta. Arvioita laskemalla voi tarkentaa sitä kuvaa, joka ihmisellä luultavasti muutenkin oli aiemmista tapahtumista ja niiden perusteella pääteltävistä seikoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yleistäjä kirjoitti:

Kun näitä ihmissuhteita käsitteleviä palstoja lukee, niin ei voi välttyä yleistyksiltä. Okei, kyseessä voi olla katkera ihminen joka on joutunut kokemaan pari kertaa saman negatiivisen asian ja purkaa näin turhautumistaan. Mutta mitä jos yleistyksissä on oikeasti perää? Ovatko yleistykset kiellettyjä (väärin), koska kaikki ihmiset eivät sovikaan kuvaukseen? Useinhan nämä yleistykset kuitataan sanomalla: "en minä ainakaan ole tuollainen", "olet vain katkera ihminen" (oho, tuli yleistettyä). Voisiko osa yleistyksistä lähteä liikkeelle vaikkapa siitä, että ne pätevät ihan oikeasti aika moniin ihmisiin.

* Ihmisten pinnallisuus
- Kuinka moni ensikontakteista muodostetaan lähes puhtaasti ulkonäön perusteella, siitäkin huolimatta että virhe tajutaan parissa päivässä. Silti, kuinka moni näilläkin palstoilla väittää silmät kirkkaina että pinnalliset ihmiset ovat perseestä, minulle sisin on tärkein. (missä ne pinnalliset ihmiset sitten oikein ovat)

* Miehet tekevät paljon useammin aloitteen kuin naiset
- Naisetkin tekevät kuulemma aloitteita (missä he ovat). Kun nainen kiinnostuu, hän alkaa flirttailemaan miehelle tai tekee ties mitä kiinnittääkseen hänen huomionsa (ilman että on kuitenkaan liian läpinäkyvä). Toivoen että kun mies näkee merkkejä naisen ihastumisesta, hän saattaa tulla helpommin juttelemaan, koska torjutuksi tulemisen mahdollisuus on huomattavasti pienempi kun mielenkiinto on molemminpuoleista.

* Miesten oudot tavat
- Käsi käy välillä konehuoneen puolella, koska raapiminen oikeasti auttaa kutinaan.

Eli yleistykset kunniaan, koska osa niistä pitää oikeasti paikkansa. Ei siitä tarvitse loukkaantua, jos huomaat ettei yleistys päde sinuun. Se että haukut yleistäjän kusipääksi tai sovinistiksi, ei poista sitä tosiseikkaa, että osassa yleistyksistä on perää. Tee pari yleistystä miehistä ja naisista, jotka ovat mielestäsi totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu