Miten ae-prosessi menee?

... mutta vastaanpa siitä huolimatta.

Melkoisen maailmojasyleilevä oli laajuudeltaan kysymyksesi... tyhjentävää vastausta mahdoton antaa. Mutta koetetaan jotenkin avittaa.
Pistän loppuun "vakkari vastaukset" koskien lasten elatusta, ja osituksen laskemista (oletan ettei teillä ole avioehtoa) ... toivotaan että ne eivät sekoita ajatuksia entisestään, kysy tarkennusta siinä tapauksessa.

Kuviohan alkaa purkautumaan siitä, että haette avioeroa (jos kaikki muut keinot kokeiltu ja yritetty). Joko yhdessä tai erikseen jätetään ns. ensimmäisen vaiheen hakemus käräjäoikeuteen, jonkin ajan päästä 70 EUR laskun lisäksi saatte ilmoituksen harkinta-ajan alkamisesta, aikaisintaan 6kk jälkeen siitä voitte hakea lopullista eroa, mutta ellei sitä haeta 12 kk kuluessa harkinta-ajan alkamisesta koko prosessi raukeaa.

Sovittavia asioita on oikeastaan kaksi ... lapsenne ja omaisuutenne. Nämä siis eivät liity yhteen, eikä niitä syytäkään koettaa "koplata".

Sovitte yhdessä lastenne huoltajuutta, tapaamisia, ja elatusta koskevat asiat. Ne voidaan sopia heti ekan vaiheen hakemuksen jälkeen TAI sen yhteydessä (liite erohakemukseen) ... mutta usein vasta toisen vaiheen hakemuksen yhteydessä nuo sovitaan ... ja esim. omalla kohdallani vasta lopullisen eron jälkeen. Sopimukset syytä tehdä kirjallisina ja vahvistuttaa joko lastenvalvojalla tai oikeudessa (jomman kumman erohakemuksen yhteydessä).

Ositus ja erottelu sitten ... siitä tarkemmin tuolla alempana.

En usko asumuseroon... harkinta-aika on sitä varten että harkitaan, ja usein asutaan erillään. Jos sitten asiat järjestyvät, voi erohakemuksen vettä pois oikeudesta, tai antaa 12 kk kulua ja juttu raukeaa (vahingossa siis ei voi tulla "avioerotetuksi" vaikka ekan vaiheen hakemus olisikin tehty ja jätetty oikeuteen)

Jos päätätte kuitenkin ennen mitään erohakemusta myydä omaisuuttanne ja ostaa uutta ... nin ei se ositukseen vaikuta millään tavalla... tekeväthän ihmiset tuollaisia päätöksia vaikkeivat ole aikeissakaan erota. En ymmärtänyt kysymystäsi tältä osin.

***********************'
OSITUS

Perustietoa aiheesta saa täältä: http://www.info.tampere.fi/eta/laki1/aviojako.html

Älä sekoita ajatuksissasi osittamista ja erottelua, ne ovat kaksi eri asiaa. Ensin ositetaan -- eli lasketaan ne nettovarallisuudet (omaisuus miinus velat). Ja sitten katsotaan suurellako tasingolla "puntit menevät tasan"

Ehkä esimerkki auttaa:

Yhteistä: 200.000 EUR talo (sisältää irtaimiston), asuntovelkaa 100.000 EUR
Mies: 40.000 EUR auto, 50.000 EUR perintömökki, autolainaa 20.000 EUR
Nainen: 10.000 EUR säästötilillä

Miehen netto-omaisuus on :
200000/2 + 40000 + 50000 – 100000/2 – 20000 = 120.000 EUR

Naisen netto-omaisuus on :
200000/2 + 10000 – 100000/2 = 60.000 EUR

Jotta netto-omaisuudet saadaan yhtä suuriksi pitäsisi vaadittaessa miehen maksaa 30.000 EUR naiselle, jotta ”puntit tasan” … siis 90.000 EUR jäisi lopulta molemmille (puolet avio-oikeuden piirissä olevasta omaisuudesta).

Jälleen, mökki on ja pysyy miehen omaisuutena, kuin autokin, ja velkavastuu omasta velastaan. Miten tasinko suoritetaan on sovittavissa … viimekädessä vaikka riihikuivana rahana ellei muuta sopua synny. Mutta vaikka kuinka mökkiä vaimo vaatisi, niin ei saa. Mutta jos mies päättää kuitata tasinkonsa autolla ajokortittomalle rouvalle, niin se on aivan lain mukaista.

Noh niin, nyt on siis ositus saatu tehdyksi. Seuraavaksi aletaan jakamaan. Jos vaimo tahtoo asunnon, ja näin sovitaan … lasketaan homma näin:

Asunnon velaton arvo on 100.000 EUR, josta puolet miehen omaisuutena … se siis ”ostettava”, kuitataan ensin 30.000 EUR tasingot pois tässä, maksettavaa jää vielä 20.000 EUR. Sitten nainen antaa 10.000 EUR säästöt. Hmmm … jostain tarvitaan vielä 10.000 EUR ukolle. Tätä varten nainen ottaa uutta velkaa. Ja vot, talo hänen …

Hetkinen !! Entäpä se 100.000 asuntovelka ?? Mies ei enää omista osuuttaan 200.000 EUR talosta, tuskin tahtoo olla velkavastuussakaan sen veloista. Eli, ositussopimusta vastaan pankki hakee uudet lainhuudot talolle (nainen 100% omistajaksi), ja tehdään uudet lainapaperit missä nainen ottaa koko jäljellä olevan 100.000 EUR lainan vastattavakseen, ja mies vapautuu velkavastuusta samalla. TÄHÄN ”osuuteen” on oltava pankin suostumus, ja kyse käytännössä uudesta lainoituspäätöksestä omine riskikartoituksineen ja hakemuksineen.

Tarkistetaanpa menikö ositus ja erottelu oikein, eli miltä nettovarallisuudet näyttävät kun kaikki yllä kuvattu sovittu ja tasingot kuitattu pois (molemmilla pitäisi olla edelleen se puolet 180.000 EUR avio-oikeuden piirissä olevasta varallisuudesta):

Yhteistä: Ei ole

Mies: 40.000 EUR auto, 50.000 EUR perintömökki, nyt 20.000 EUR exän suorittamaa osuutta ”velattomasta” talosta pankkitilillä, edelleen se 20.000 EUR autolaina

Nainen: talo 200.000 EUR, koko vanha velka 100.000 hänelle, uutta ”lunastusvelkaa” 10.000 EUR. Miehelle maksettu talosta 20.000 EUR (mihin hupeni ne 10.000 säästöt)

Miehen netto-omaisuus on :
40.000 + 50.000 + 20.000 – 20.000 = 90.000 EUR

Naisen netto-omaisuus on :
200.000 – 100.000 - 10.000 = 90.000 EUR


Eli NYT vasta on tehty sekä ositus, että erottelu. Ja tulos täsmää, molemmilla se 90.000 EUR omaisuus joka kuuluukin, kun nyt ”eriteillä” ja ”hopiat kahrees kasaas”.

Ja sitten se varainsiirtovero. Tässä esimerkissä pesän ulkopuolisia varoja on käytetty 10.000 EUR, josta pitäisi maksaa varainsiirtovero. Eli fiksumpaa olisi ollut että mies olisi ottanut laajakuva TV:n ja Juhani Palmun taulut talon irtaimistosta ”maksuna” talosta (esimerkissäni kun 200 kEUR sisälsi irtaimiston), jolloin naisen ei olisi tarvinnut ottaa uutta velkaa.

Toivottavasti selvensi laskentaa.

Ja edelleen, Suomessa se puolison elatusvelvollisuus koskee vain harkinta-ajan ja lopullisen eron välistä aikaa … ja sitä haettava oikeudesta ellei mies muuten suostu. Erittäin harvinaista Suomessa tänä päivänä, mutta ei mahdotonta.

************************

ELARIT

I VAIHE - määrä

Homma lähtee siitä, että määritetään lapsen / lasten elatuksen tarve. Ei helppo harjoitus, etenkin kun elarit sovitaan yleensä siihen asti kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Totta, murrosikäisen menot 4 vuotiasta suuremmat … mutta päivähoitomaksuja ei ole – jälleen yksilöllistä (suuretko ao. maksut, vai onko lainkaan). Toisaalta, usein etävanhempi ”sponssaa” elareiden ulkopuolelta aikuistuvaa lastaan ja tämän menoja. Lasten elatuksen tarve voidaan määrittää ainakin kolmella tavalla, ja ainakin yhdellä väärällä:

a) Lasketaan omien tenavien todelliset kulut (paras etenkin jos esim. kroonisia sairauksia tms.). Jos joku tarvii ”elareiden laskukonetta" ja ymmärtää Excel ohjelma aika hyvin, niin laittaa mailia [email protected]

b) Jos laiskottaa niin yksi vakiintunut standardi tuntuu olevan 450 e/kk per lapsi (tutkimus muistaakseni kolmihenkisen perheen lapsen "kustannukset" tasattuna 18 vuodelle etelä Suomessa). Siitä vähennetään lapsilisä ja esim. "sossun" prosentit (sovelletaan toimeentulotuen määrittämisessä useampi-lapsisessa perheessä, ks. http://www.varma.fi/NR/rdonlyres/09D8723F-D281-45A2-B64 9-4CB2DAD63B3A/0/MuuToimeentuloturva.pdf)

350 + 350 x 0,95 + 350 x 0,90 = 998 ekee (eli 998/3 = 333 e/kk keskiarvona per lapsi)

Siitä voidaan keskustella, pitääkö äidin saama yh-lisä ottaa huomioon lapsen eduksi (vähentää ao. summalla tuota 450 euroa) vai huomioida äidin tulona (koska lakkaa jos äiti solmii uuden parisuhteen).

c) Vanhentunut "rangaistusluonteinen" tapa laskea elarit olivat 10% etävanhemman BRUTTO tuloista -- siihen ei minusta ketään elatusvelvollisen pitäisi velvoittaa, mutta tahtoessaan toki niin voi sopia … olkoonkin ettei tuo ”kaava” mitenkään lähde lapsen tarpeista, vaan etävanhemman toimentulosta (jonka vaikutettava kyllä elatuksen jakamiseen).


II VAIHE - jako

Kun yhteinen käsitys saatu lapsen elatuksen tarpeesta, sitä aletaan jakamaan vanhempien kesken. Vanhempien maksukyky yleensä lasketaan nettotulojen suhteena. JOSKUS se antaa epäoikeudenmukaisen tuleman … jos vaikka hyvätuloinen elatusvelvollinen on joutunut velipojan valuuttalainan takaajana suuriin lyhennyksiin, ei nettotulot anna käsitystä mikä hänen maksukyky pakollisten menojen jälkeen. Toisaalta, oikeudessa viimeistään tuomari huomaa jos elatusvelvollinen heikkoon maksukyynsä vedoten vaatii pieniä elareita, ja on esim. ”kikkaillut” kulut kovin suuriksi, vaikka tehnyt edellisellä viikolla asuntolainansa maksuohjelman ”vuodessa veks”-malliseksi.

Mielestäni on kohtuullista että elareista vähennetään tapaamisten aikana syntyviä kuluja (eli ruoka) ... mutta niiden laskemisen ei pitäisi olla vaikeata. Tapaamisen muita kuluja voidaan jakaa vaikka tapaamissopimuksessa (etä vastaa ”viemisestä”, lähi ”palautuksesta”).

Yleensä ei suositella ”könttämaksua” elareista (eli sekoitetaan vanhempien ositus ja lasten elatus), mikä ei tietenkään estä vanhempia näin sopimasta. Tämän summan määrittäminen jos mikä kahden sovussa eroavan aikuisen asia, yksikään tuomioistuin Suomessa ei tällaista ratkaisua tee.


III VAIHE - vahvistaminen

Lasta koskevat sopimukset (elatus-, tapaamis-, ja huoltajuussopimus) voidaan vahvistaa jo erohakemuksessa. Edellyttää tietenkin että ao. sopimukset osataan ja tahdotaan tehdä ko. vaiheessa. Tai myöhemmin lastenvalvojalla, muitakin keinoja voi olla. Vahvistaminen ei ole pakollista, mutta elareiden osalta lähivanhemman (ja lapsen) etu, tapaamisten osalta etävanhemman etu (ja lapsen).

Lastenvalvoja tai ”kunta” ei määrää elareita, vaan vahvistaa tai auttaa vanhempia pääsemään sopuun (ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin lastenvalvojankin vahvistama sopimus kiertää oikeuden kautta ”byrokratian rattaissa)). Ellei sopua synny niin sitten käräjille, missä elarit lähes poikkeuksetta laihaa sopua huonommat (toinen kokee maksavansa liikaa, toinen ettei saa tarpeeksi) ... joten kympeistä ei kannata mennä tuomarin eteen.


”nollas” VAIHE – lapsen etu

Tällä kai olisi pitänyt aloittaa. Surullisen usein elari-keskusteluissa niiden kohde unohdetaan … oma lapsi. Toisaalla joskus vaaditaan tai määrätään kohtuuttomia elareita jotka katkeroittavat etävanhemman ja tekevät tapaamiset joskus hyvinkin askeettisiksi isän yksiössä. Tai elatusvelvollinen pinnaa maksuista, tai pimittää tuloja mitkä vaikuttaisivat hänen oikeudenmukaiseen osuuteensa. Tai, elareita ei käytetä siihen mihin kuuluu – lapseen, ja elatusvelvollinen ostaa lapselle uudet kengät tapaamisellaan kun ei vanhoilla voi enää kulkea, maksettuaan myös elarit. Vastaavia muita ikäviä esimerkkejä varmasti osataan keksiä tai kertoa.

Joten, koettakaa eroavat/eronneet vanhemmat keskenänne hakemaan sopu elareihin, ja sovussa myös muuttamaan niitä jos aihetta syystä tai toisesta. Mutta hyvä olisi edes itselleen perustella vaatimuksensa elareiden määrästä, maksaa tai saa sitä. Ja vilpittömästi miettiä ovatko ne oikeudenmukaiset, jokaiselle osalliselle (lapsi, etä ja lähi).