Heips,
Olen vanhempieni iltatähti. Meitä on kolme sisarusta ja olemme jo kaikki yli 30-v.
Vanhempamme ovat uskovaisia, olleet naimisissa jo 47 vuotta.
Miedän kodissa oli täysi perhehelvetti sen ajan, kun kotona asuin. Äiti ei uskaltanut erota, koska olisi saanut seurakunnan vihat niskaan.. Huono nainen jos on yh. Samalla isä uhksi tappaa meidät jos äiti eroaa. ( surullista mutta totta , se siitä uskovaisuudesta )
No tällainen malli tuli kotoa. Isä hakkasi äitiä ja lapsiaan, koska Jumala on antanut miehelle luvan olla perheen pää. Seurakunta ei uskaltanut puuttua asiaan, silmät ummistettiin.
Nyt äitini itkee, ettei uskaltanut ottaa eroa aikaisemmin. Itse kehoitin äitiä eroamaan ollessani 13v. Äidin oma isä kehoitti eroamaan jo aiemmin... Nyt sitten ollaan tässä...
Itse mietin nuorena, miksi niin monella on kiire naimisiin? Luulin avioliittojen olevan juuri tällaisia, kuten meillä. Mietin miten jollakin on kiire "hakattavaksi" ?? (kamala ajatusskenaario)
Nyt vasta kolmenkympin jälkeen menin naimisiin.
Minulla on hyvä mies. Tunnollinen, raitis ym.
Avioliiton arkeen olemme törmänneet. Meillä on hauskoja hetkiä yhdessä, välillä ollaan törmäyskurssilla.
Enempää en vaadikkaan ja olen tyytyväinen, onnellinen.
Jotkut kirjoittavat, että avioliitosta puuttuu
kynttilä-illalliset, seksistä puuttuu nyt jotain.
Puoliso ei nyt huomioi tarpeeksi, intohimo puuttuu.
En edes osaa ajatella moisia asioita. Olen nöyrästi kiitollinen, että elämässäni on kunnollinen suomalainen mies, joka pitää minusta huolta ja minä hänestä.
Suureksi ilokseni saan tehdä työtä sellaisten pariskuntien kanssa, jotka ovat olleet naimisissa
vapaasta tahdostaan jopa 60 vuotta ! Vanhanajan hyvät liitot ! Niitä on ilo seurata.
Tunnen valtavaa kunnioitusta näitä avioliittoja kohtaan. Surullisinta on, kun kuolema heidät erottaa. Puoliso, joka jää puolikkaaksi, jatkaa elämäänsä toivoen ja odotten näkevänsä hänet vielä joskus.
Niin mikä on sitten normaali avioliitto ?
Onko avioliitto menettämässä sen merkityksen,
että ollaan yhdessä ja välillä puuttuu jotain ?
Kestääkö rakkaus pitämään avioliiton pystyssä tässä yhteiskunnassa ja näillä normeilla ?
Voiko siitä luopua sen takia, ettei ole kynttilöitä, Intohimoa ja uusia asentoja ?
Voiko erohakmukseen kirjoittaa "hänestä puuttuu intohimo" ?
Kynttilöitä saa kaupsta, senkun tuikkaa tuleen.
Onko romantiikan ylläpitäminen aina toisen vastuulla ? Mikä on puolison oma vastuu liitossa ?
Jos katselee ympärilleen, niin onhan ruoho aina vihreämpää aidan toisellapuolella ?? Vai miten sitä voisi mennä aidan toiselle puolelle toteamaan, että on se meidän ruohokin vihreää ?
Muokkaako reality-ohjemat meitä ? Olemmeko menossa kohti formaattiavioliittoja ?
En tiedä, oikeaa vastausta ei löydy ?
Täydellistä elämää ei kuitenkaan ole, vai onko ?
Olen vanhempieni iltatähti. Meitä on kolme sisarusta ja olemme jo kaikki yli 30-v.
Vanhempamme ovat uskovaisia, olleet naimisissa jo 47 vuotta.
Miedän kodissa oli täysi perhehelvetti sen ajan, kun kotona asuin. Äiti ei uskaltanut erota, koska olisi saanut seurakunnan vihat niskaan.. Huono nainen jos on yh. Samalla isä uhksi tappaa meidät jos äiti eroaa. ( surullista mutta totta , se siitä uskovaisuudesta )
No tällainen malli tuli kotoa. Isä hakkasi äitiä ja lapsiaan, koska Jumala on antanut miehelle luvan olla perheen pää. Seurakunta ei uskaltanut puuttua asiaan, silmät ummistettiin.
Nyt äitini itkee, ettei uskaltanut ottaa eroa aikaisemmin. Itse kehoitin äitiä eroamaan ollessani 13v. Äidin oma isä kehoitti eroamaan jo aiemmin... Nyt sitten ollaan tässä...
Itse mietin nuorena, miksi niin monella on kiire naimisiin? Luulin avioliittojen olevan juuri tällaisia, kuten meillä. Mietin miten jollakin on kiire "hakattavaksi" ?? (kamala ajatusskenaario)
Nyt vasta kolmenkympin jälkeen menin naimisiin.
Minulla on hyvä mies. Tunnollinen, raitis ym.
Avioliiton arkeen olemme törmänneet. Meillä on hauskoja hetkiä yhdessä, välillä ollaan törmäyskurssilla.
Enempää en vaadikkaan ja olen tyytyväinen, onnellinen.
Jotkut kirjoittavat, että avioliitosta puuttuu
kynttilä-illalliset, seksistä puuttuu nyt jotain.
Puoliso ei nyt huomioi tarpeeksi, intohimo puuttuu.
En edes osaa ajatella moisia asioita. Olen nöyrästi kiitollinen, että elämässäni on kunnollinen suomalainen mies, joka pitää minusta huolta ja minä hänestä.
Suureksi ilokseni saan tehdä työtä sellaisten pariskuntien kanssa, jotka ovat olleet naimisissa
vapaasta tahdostaan jopa 60 vuotta ! Vanhanajan hyvät liitot ! Niitä on ilo seurata.
Tunnen valtavaa kunnioitusta näitä avioliittoja kohtaan. Surullisinta on, kun kuolema heidät erottaa. Puoliso, joka jää puolikkaaksi, jatkaa elämäänsä toivoen ja odotten näkevänsä hänet vielä joskus.
Niin mikä on sitten normaali avioliitto ?
Onko avioliitto menettämässä sen merkityksen,
että ollaan yhdessä ja välillä puuttuu jotain ?
Kestääkö rakkaus pitämään avioliiton pystyssä tässä yhteiskunnassa ja näillä normeilla ?
Voiko siitä luopua sen takia, ettei ole kynttilöitä, Intohimoa ja uusia asentoja ?
Voiko erohakmukseen kirjoittaa "hänestä puuttuu intohimo" ?
Kynttilöitä saa kaupsta, senkun tuikkaa tuleen.
Onko romantiikan ylläpitäminen aina toisen vastuulla ? Mikä on puolison oma vastuu liitossa ?
Jos katselee ympärilleen, niin onhan ruoho aina vihreämpää aidan toisellapuolella ?? Vai miten sitä voisi mennä aidan toiselle puolelle toteamaan, että on se meidän ruohokin vihreää ?
Muokkaako reality-ohjemat meitä ? Olemmeko menossa kohti formaattiavioliittoja ?
En tiedä, oikeaa vastausta ei löydy ?
Täydellistä elämää ei kuitenkaan ole, vai onko ?
Vastaukset 3
Vanhimmat
hienosta tekstistä. Se laittoi kyllä ajattelemaan. Eiköhän se onni ja onnellisuus ole paljon meistä itsestä kiinni.
kirjoitus. Kiitos, kun toit sen esiin meidän monien katsottavaksi. Kaikkea hyvää sinulle ja teille.
On upeeta nähdä,että sinusta on tullut kuitenkin erittäin ajatteleva ja syviä juttuja pohtiva nainen. Uskovainen olen minäkin ja mieheni, mutta ei meillä ole tarvinnut koskaan edes ääntämme korottaa. Minusta avioliitossa pätee sama kuten Jeesus opetti, että minkä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille.Näin on meillä toiminut yli 30 vuotta ja ei kun paranee vaan. Täydellisyys on vaativa sana ja sitä ei voi saavuttaa, mutta pyrkiä kyllä tulee siihen suuntaan.