Hei!
Oma pää on täysin turtana ja haluaisin kysyä muiden mielipidettä asiasta.Omiin ajatuksiin ja asioiden oikeaan suhteeseen asettamiseen en oikein osaa enää luottaa, joten olisin todella kiitollinen mielipiteistä ja kokemuksista.
Jos ongelma olisi toinen nainen olisin helpottunut, mutta kun se on miehen riippuvuus tietokoneesta niin asiaan on todella vaikea suhtautua. Olemme olleet naimisissa yli kymmenen vuotta ja minulla on aina ollut tunne siitä, että minä olen se "antava" osapuoli ja mies tavallaan vaan luovii perheessä vapaamatkustajana "omassa kuplassaan". Tiedän että hän varmasti rakastaa lapsiamme ja minuakin omalla tavallaan, mutta ei kuiteankaan minua tarpeeksi pystyäkseen antamaan parisuhteellemme itsestäänkin jotain. Keskustelu välillämme puuttuu kokonaan ja jos joskus saadaan se jostain asiasta viriämään niin se muuttuu hyvin pian riitelyksi koska emme osaa enää kommunikoida keskenämme.
Jo pari vuotta todella isoksi ongelmaksi on muodostunut tietokoneen käyttö. Miehellä on omat "nettikaverinsa" keskustelupalstoilla ympäri maailman ja lisäksi hän pelailee netissä. Minua loukkaa ihan äärettömästi se, että mies keskustelee enemmän virtuaaliystäviensä kanssa kun vaivautuu vaihtamaan ajatuksiaan minun kanssa. Vapaapäivinäänkin mies aloittaa aamulla sillä että istuu kahvikupin kanssa koneelle ja minä laitan koululaiset kouluun vien lapset hoitoon ja näen miehestä koko aamun aikana vaan selän. Lähteissä hän kyllä sanoo heipat, mutta siinä se onkin.
Tulen kotiin töistä 17.30 -18.30 riippuen päivästä ja monesti iltakin menee siihen, että en näe miehestä muuta kun sen selän. Itse hoidan lasten iltatoimet ja istun katsomassa rauhassa telkkaria kun olen saanut lapset nukkumaan. Mies istuu tietokoneella ja yleensä hyppää siitä suoraan nukkumaan.
Pahin tilanteessa on se, että tiedän että töissä ollessani miehen ollessa lapsien kanssa kotona omien töidensä jälkeen tai vapaapäivinään meno on sama eli lapset tietävät olla häiritsemättä isää kun isä on koneella kun se ei kuule eikä nää kuitenkaan mitään ja vaan ärsyyntyy häiritsemisestä. Joskus kun olen yrittänyt puhua jostain arkiasiasta miehelle kun hän on koneella saattaa hän kuunneella, mutta seuraavana päivänä saattaakin paljastua, että kaikki on menny suoraan toisesta sisään ja toisesta ulos ilman minkäänlaista muistijälkeä.
Olen lasten takia erityisen ahdistunut asiasta, koska he varmasti ansaitsisivat enemmän huomiota. Itse olen alkanut olemaan lähinnä välinpitämätön miestä kohtaan ja olen tosi surullinen siitä, että hän tappaa joka ikisen rakkauden tunteeni häntä kohtaan ja muuttaa sen kylmäksi vihaksi. Suunnittelen mielessäni jatkuvasti elämää yksin lasten kanssa koska jotenkin tuntuu, että jo lasten takia minun on tehtävä asialle jotain radikaalia. Olen itse ruvennut reagoimaan fyysisellä pahoivoinnilla ja saan välillä paniikkikohtauksen laisia oireita.
Olen miehen kanssa monesti viimoisen kahden vuoden aikana yrittänyt puhua asiasta, uhannu hajoittaa tietokoneen (tehoaa muuten parhaiten vähän aikaa), huutanut, itkenyt ja kerjännyt. Seurauksena saan itse lapiokaupalla paskaa niskaan ja mies ei tietysti omasta mielestään ole liikaa koneella. En jaksa enää tapella asiasta koska tiedän että siitä ei ole apua kun päiväksi pariksi. Mies on kyllä mosesti luvannut muuttaa tapansa ja vähentää koneella oloa, mutta pettää aina lupauksensa.
Eilinen aamu oli minulle viimoinen pisara. Miehellä oli vapaapäivä ja hän oli taas koko aamun (2tuntia) koneella ja tuli vaan sitten lähteissä sanomaan heipat samalla kun tuli tupakalle. Minä sanoin sitten lähteissä miehelle, kun lapset jo odottivat autossa, että etkö sinä ymmärrä miltä se minusta tuntuu ja että saan jo oikeasti fyysisiä oireita kun ahdistun asian takia. Mies vaan siihen tyypillisen kahden lauseen vastaukse; "joo, joo, ymmärsin. Ei tarvii jatkaa enää. " Totesin vaan siihen miehelle, että "et todellakaan tiedä miltä se minusta tuntuu ja kuinka ahdistunut olen" ja läksin töihin. Mies tuli päivällä töihin pyytämään minulta anteeksi ja lupasi tehdä asialle jotain. Minä oikesti uskoin hetken aikaa häntä. Illalla töiden jälkeen kävin lasten kanssa ruoka kaupassa ja tein ruuan. Siinä välissä mies jo alkoi hyppiä koneella. Pyysin, että voisiko hän imuroida kun kotona oli todella sotkusta vaikka hän oli ollut kolme päivää vapaalla kotona. Vastaus oli "kohta".
Syömisen jälkeen mies siirtyi koneelle, minä katsoin lasten kanssa telkkaria, kävimme saunassa jonka jälkeen mies taas siirtyi koneelle ja minä laitoin lapset nukkumaan. Istuin yksin olohuoneessa vatsa tulessa ja kuuntelin näppäimien naputusta ja tunsin itseni täysin turraksi. Päiväinen anteeksipyyntö ja parannuslupaus muuttui jälleen kerran pelkäksi sanahelinäksi ja tällä kertaa lupaus ei pysynyt voimassa edes yhtä vuorokautta. Olisin voinut oksentaa.
En oikeasti enää jaksa miehen välinpitämättömyyttä minua ja lapsia kohtaan ja tyhjiä lupauksia asioiden muuttumisesta. Itkettää ja pelottaa, kun en uskalla lopettaa tätä avioliittoa, mutta en kestä enää ollakkaan siinä.
Oma pää on täysin turtana ja haluaisin kysyä muiden mielipidettä asiasta.Omiin ajatuksiin ja asioiden oikeaan suhteeseen asettamiseen en oikein osaa enää luottaa, joten olisin todella kiitollinen mielipiteistä ja kokemuksista.
Jos ongelma olisi toinen nainen olisin helpottunut, mutta kun se on miehen riippuvuus tietokoneesta niin asiaan on todella vaikea suhtautua. Olemme olleet naimisissa yli kymmenen vuotta ja minulla on aina ollut tunne siitä, että minä olen se "antava" osapuoli ja mies tavallaan vaan luovii perheessä vapaamatkustajana "omassa kuplassaan". Tiedän että hän varmasti rakastaa lapsiamme ja minuakin omalla tavallaan, mutta ei kuiteankaan minua tarpeeksi pystyäkseen antamaan parisuhteellemme itsestäänkin jotain. Keskustelu välillämme puuttuu kokonaan ja jos joskus saadaan se jostain asiasta viriämään niin se muuttuu hyvin pian riitelyksi koska emme osaa enää kommunikoida keskenämme.
Jo pari vuotta todella isoksi ongelmaksi on muodostunut tietokoneen käyttö. Miehellä on omat "nettikaverinsa" keskustelupalstoilla ympäri maailman ja lisäksi hän pelailee netissä. Minua loukkaa ihan äärettömästi se, että mies keskustelee enemmän virtuaaliystäviensä kanssa kun vaivautuu vaihtamaan ajatuksiaan minun kanssa. Vapaapäivinäänkin mies aloittaa aamulla sillä että istuu kahvikupin kanssa koneelle ja minä laitan koululaiset kouluun vien lapset hoitoon ja näen miehestä koko aamun aikana vaan selän. Lähteissä hän kyllä sanoo heipat, mutta siinä se onkin.
Tulen kotiin töistä 17.30 -18.30 riippuen päivästä ja monesti iltakin menee siihen, että en näe miehestä muuta kun sen selän. Itse hoidan lasten iltatoimet ja istun katsomassa rauhassa telkkaria kun olen saanut lapset nukkumaan. Mies istuu tietokoneella ja yleensä hyppää siitä suoraan nukkumaan.
Pahin tilanteessa on se, että tiedän että töissä ollessani miehen ollessa lapsien kanssa kotona omien töidensä jälkeen tai vapaapäivinään meno on sama eli lapset tietävät olla häiritsemättä isää kun isä on koneella kun se ei kuule eikä nää kuitenkaan mitään ja vaan ärsyyntyy häiritsemisestä. Joskus kun olen yrittänyt puhua jostain arkiasiasta miehelle kun hän on koneella saattaa hän kuunneella, mutta seuraavana päivänä saattaakin paljastua, että kaikki on menny suoraan toisesta sisään ja toisesta ulos ilman minkäänlaista muistijälkeä.
Olen lasten takia erityisen ahdistunut asiasta, koska he varmasti ansaitsisivat enemmän huomiota. Itse olen alkanut olemaan lähinnä välinpitämätön miestä kohtaan ja olen tosi surullinen siitä, että hän tappaa joka ikisen rakkauden tunteeni häntä kohtaan ja muuttaa sen kylmäksi vihaksi. Suunnittelen mielessäni jatkuvasti elämää yksin lasten kanssa koska jotenkin tuntuu, että jo lasten takia minun on tehtävä asialle jotain radikaalia. Olen itse ruvennut reagoimaan fyysisellä pahoivoinnilla ja saan välillä paniikkikohtauksen laisia oireita.
Olen miehen kanssa monesti viimoisen kahden vuoden aikana yrittänyt puhua asiasta, uhannu hajoittaa tietokoneen (tehoaa muuten parhaiten vähän aikaa), huutanut, itkenyt ja kerjännyt. Seurauksena saan itse lapiokaupalla paskaa niskaan ja mies ei tietysti omasta mielestään ole liikaa koneella. En jaksa enää tapella asiasta koska tiedän että siitä ei ole apua kun päiväksi pariksi. Mies on kyllä mosesti luvannut muuttaa tapansa ja vähentää koneella oloa, mutta pettää aina lupauksensa.
Eilinen aamu oli minulle viimoinen pisara. Miehellä oli vapaapäivä ja hän oli taas koko aamun (2tuntia) koneella ja tuli vaan sitten lähteissä sanomaan heipat samalla kun tuli tupakalle. Minä sanoin sitten lähteissä miehelle, kun lapset jo odottivat autossa, että etkö sinä ymmärrä miltä se minusta tuntuu ja että saan jo oikeasti fyysisiä oireita kun ahdistun asian takia. Mies vaan siihen tyypillisen kahden lauseen vastaukse; "joo, joo, ymmärsin. Ei tarvii jatkaa enää. " Totesin vaan siihen miehelle, että "et todellakaan tiedä miltä se minusta tuntuu ja kuinka ahdistunut olen" ja läksin töihin. Mies tuli päivällä töihin pyytämään minulta anteeksi ja lupasi tehdä asialle jotain. Minä oikesti uskoin hetken aikaa häntä. Illalla töiden jälkeen kävin lasten kanssa ruoka kaupassa ja tein ruuan. Siinä välissä mies jo alkoi hyppiä koneella. Pyysin, että voisiko hän imuroida kun kotona oli todella sotkusta vaikka hän oli ollut kolme päivää vapaalla kotona. Vastaus oli "kohta".
Syömisen jälkeen mies siirtyi koneelle, minä katsoin lasten kanssa telkkaria, kävimme saunassa jonka jälkeen mies taas siirtyi koneelle ja minä laitoin lapset nukkumaan. Istuin yksin olohuoneessa vatsa tulessa ja kuuntelin näppäimien naputusta ja tunsin itseni täysin turraksi. Päiväinen anteeksipyyntö ja parannuslupaus muuttui jälleen kerran pelkäksi sanahelinäksi ja tällä kertaa lupaus ei pysynyt voimassa edes yhtä vuorokautta. Olisin voinut oksentaa.
En oikeasti enää jaksa miehen välinpitämättömyyttä minua ja lapsia kohtaan ja tyhjiä lupauksia asioiden muuttumisesta. Itkettää ja pelottaa, kun en uskalla lopettaa tätä avioliittoa, mutta en kestä enää ollakkaan siinä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ukkos seinää vasten. Panee ukkos miettimään kun esität että haluat erota, ja alat hommailemaan eroa. Ihmeesti voi alkaa löytyöä kopromissi haluja jos se on kehityskelponen, jos ei, parempi onkin erota. Eli herätystä peliin. Ja raahaat sen avioliitto- neuvojalle kun se on vielä shokissa.
on pahasti nettiriippuvainen. Avioero ei ole ratkaisu ongelmaan. Pane miehesi selkä seinää vasten ja vaadi häntä hekeutumaan hoitoon riippuvuudestaan tai muuten sinä ja lapset lähdette. Puhunut olet jo tarpeeksi eikä se näköjään tuo muutosta asiaan. Jos miehesi ei suostu terapiaan riippuvuutensa takia kehoitan sinua hakemaan asiantuntija-apua omiin oireisiisi. Olen itse käyttänyt asiantuntijaa työ- ja tietokoneaddiktin miehen kanssa naimisissa ollessani. Lopputulos oli se, että sain voiman ja rohkeuden ruveta elämään omaa elämääni. Sinun henkiset voimavarasi loppuvat, jos joudut olemaan tuollaisessa avioliitossa.
Ongelma on se, että en usko siihen että aviopuolisoiden kuuluisi alkaa "muuttamaan" toisiaan eli en tavallaan halua kieltää häneltä sellaista mitä hän haluaa tehdä. Haluan, että hän tekee päätöksen itse siitä mitä HÄN haluaa elämältään. Tunnen kuvion jo niin hyvin, että tiedän, että hän ei pysty vain vähentämään koneella oloa vaan hän joko on kokonaan ilman sitä tai sitten viettää siinä PALJON aikaa. Minunkin oma käsitykseni tässä asiassa on tämän parin vuoden aikana hämärtynyt enkä enää oikein tiedä mikä on normaalia ja mikä ei.
Tiedän, että mies olisi aivan loistava viikonloppuisä lapsillemme. Paljon parempi isä kuin hän nyt pystyy olemaan. Minä kuitenkin menettäisin hänet lopullisesti. Tiedän sen varmasti. Ajatus tämän asian suhteen ei enää kulje ollenkaan selkeästi ja koen helpommaksi vaihtoehdoksi sanoa miehelle, että haluan eron kuin että alkaisin taas tappelemaan ja väittelemään asiasta koska en enää ollenkaan luota miehen lupauksiin. Henkiset voimavarani eivät enää kestä ja haluaisin vaan yksin peiton alle nukkumaan pariksi kuukaudeksi. Tuntuu todella pahalta ajatella, että miehen tietokoneenkäyttötavat siirtyvät vanhimmille pojillekkin ja minä joudun jo tappelemaan heidänkin kanssa asiasta. Ehkä olen kontrollifriikki, mutta narut lipsuu käsistä. :(
Itse elin 12 vuotta avioliitossa, jossa miehellä oli kausittain peliriippuvuutta nettipeleihin ja aikaa kului sujuvasti useita tuntia vuorokaudessa koneella. Asiat aina välillä muuttuivat, kun pistin kova kovaa vastaan, mutta lipsuivat kuitenkin pikkuhiljaa aina takaisin. Luottamus lupauksiin meni.
Tähän ei avioliittomme tosin kaatunut, mutta ymmärrän sinua enemmän kun hyvin. Tuntuu hyvin loukkaavalta, jos on tärkeämpää viettää aikaansa netissä virtualituttujen kanssa mieluummin kuin vaimonsa tai lastensa. Meillä mies tosin valvoi öisin ja ei niin paljon ollut koneella päivisin. Mutta rehellisesti paljonko on apua väsyneestä isistä kenellekään?
Jos tunteita ei ole, niin aloita oma elämä. Jos niitä on ja lapset mietityttää, niin menkää jollekin avioliittoterapeutille asap. Tuosta riippuvuudesta voi parantua jos suostuu tajuamaan, etti käytös ole normaalia ja että muu perhe siitä kärsii. Jos ei sitä tajua, ei voi parantua.
Itse olen eron jälkeen tavannut miestä, jolle muu oleminen tärkeämpää ja konetta käytetään vain sähköpostiin ja tarpeellisiin juttuihin (max. 1h/pvä) Tuntuu aika mukavalta, koska parisuhteellekin jää aikaa. Ja kun lapset ovat sisällä, joutuu isi keskittymään heihin eikä tietokoneeseen ; ).
ja heti, vie vaikka naapuriin, sano että tuli oikosulku, liika käyttö kärvensi piuhat!
Ota tietokoneen piuhat mukaasi eli pois koneesta. Ei mene ainakaan silloin, ellei hommaa toisia johtoja. Niin tai ota internet boxi pois.
Luin viestisi..ja usko tai älä ymmärrän sinua hyvin. Meillä ei ole tietokoneongelmaa, mutta samankaltainen...kohdistuen taloremonttiin.
Luulen, että on se mikä tahansa, mikä estää ns. normaalin toiminnan parisuhteessa saa aikaan juuri tätä. Minäkin olen AIVAN KYPSÄ kun tuntuu että koko elämä pyörii tämän ympärillä. Haluaisi viettää enemmän aikaa puolisonsa kanssa.
Tiedän täysin tunteesi. Välillä ajattelen että olenko minä tässä se hullu.
Mutta...joskus kai on myönnettävä että ihmiset ovat erilaisia....ja luovuttaa :-( .
Me ollaan aikanaan koettu myös tuo "taloremppahelvetti" ja selvitty siitä (??). Asian kokeneena on sanottava, että rakentaminen, remontointi ym. on sen verran stressaavaa kummallekkin, että silloin kannattaa vaan odottaa niitä "parempia" ja vähemmän stressaavia aikoja enenkuin tekee ratkaisuja parisuhteessa suuntaan tai toiseen. Meillä se aika oli todella helvetillistä ja olin valmis luovuttamaan lähes joka päivä. Jollain ilveella siitä selvittiin ja monesta muustakin asiasta matkan varrella ja saa kyllä mielen maseeksi kun ajattelee, että sen lopullisen niitin meidän avioliiton arkkuun saattaa lyödä tietokone.
meillä oli sama tilanne lasten kansssa, aina nenä kiinni ruudussa. Kunnes minulla pimahti.
Laitoin koneille uudet sala-sanat,
ja lapset ihmettelivät kun tulivat koulusta....mistäpäin tuulee...???
Loppu tuloksena kävikin näin: En kyennyt koskaan muistamaan noita uusia salasanoja, ja vihjeenäkin luki vaan että -perhanan lapset,
No, koneet piti sitten kaataa kokonaan ja nostaa ylös......
Oli kova homma.....kesti melkein viikon, ja tietoa hävis.....
Nyttemmin nuoriso tottelee helpommin. Pelkäävät että äiti saa sätkyn, ja tuhoaa taas kaiken...hehehhehhh...
..niin ettei jotain hyvääkin...