Olin ennen kahden lapsen yksin huoltaja, kunnes tapasin nykyisen mieheni.
Miehelläni on myös edellisestä liitosta kaksi poikaa joita hän tapailee joka toinen viikonloppu.
Alkuvaiheessa mieheni oli kauhean herttainen ja avulias ja kertoi kuinka hän kaipaa perhe elämää.
Mieheni kertoi edellisestä liitostaan kuinka hän oli jaksanut olla siinä neljä vuotta ja hänen vaimonsa valitti kaikesta ja kehuja hän ei saanut.
Sauna kaljaakaan hän ei olisi saanut juoda, jos meni korjaamaan autoa nainen huusi miehen kymmenen minuutin kuluttua johonkin toiseen hommaan ja oli kauhean mustasukkainen.
Tuli se aika kun päätimme muuttaa yhteen ja muutin omasta kaupungistani noin 150 kilsan päähän jossa minulla ei ole tuttuja.
Muutto pelotti minua kun minulla ei olisi ketään muuta kuin mieheni ja lapseni ja paikka johon muutimme on pieni maalais kylä.
Mieheni kauniisti kannusti kuinka hän on ajatellut mitä teemme sitten asian eteen ja että hän kyllä ymmärtää pelkoni ja seisoo rinnallani.
Kauniita sanoja mutta nyt olemme asuneet täällä kaksi kuukautta ja kaikki on päin p:eetä.
Mieheni ei viihdy kotona vaan keksii vapaapäivinä vaikka väkisin jotain tehtävää, lasten kanssa hän ei enää jaksaakkaan puuhailla kuin pakolliset asiat,kotitöitäkin kun hän tekee niin tuntuu kuin hän tekisi ne väkisin.
Ongelmaksi meille tuli että mieheltäni alettiin perimään ulosotosta melkein koko palkka, jotain entisen liiton velkoja!
Vuokramme jäi maksamatta ja mieheni ei kovin innoissaan ole menossa sossuun pyytämään apua, mutta pienistä rahoista huolimatta hän juo joka viikonloppu alkoholia, ei niin että siitä ongelmaa olisi mutta rahaa siihen ei olisi ja nykyään tuntuu ettei hän voi olla ilman yhtään viikonloppua jollei kaapissa ole jotakin alkoholi pitoista juomaa.
En ihmerttele jos hänen entisensä ei ole pitänyt alkoholin käytöstä jos peli on ollut samanlaista.
Muuton yhteydessä puhuin että vähäksi ajaksi harvennettaisiin poikien tuloa ettei ne olisi joka toinen viikonloppu koska vedämme itsemme piippuun ja kun huomaan ettei miehelläni ole paljoakaan antaa pojilleen kun ei jaksa heitä katsoa siis tuntuu enemmänkin siltä että hän ottaa poikia velvollisuuden tunnosta entistä vaimoaan kohtaan.
Olen puhunut miehelleni ongelmistamme siis rahasta, alkoholista, jaksamisesta niin hänen mielestä vain nalkutan ja hän alkaa raivoamaan tai toinen vaihtoehto on että pidämme mykkä koulua ja puhumme vain pakolliset asiat.
Nykyään mieheni nukkuu sohvalla öitä, mukamas nukahtanut telkkarin katsomiseen, mutta näin käy melkein joka ilta jo.
Olen itse viellä kodinhoidontuella kotona mutta olisin valmis lähtemään töihin mutta hän ei ole asiasta kovin innostunut vaan haluisi itse alkaa tekemään 12h ylitöitä viikonloppuna, mutta mites hänen poikansa kuka katsoo niitä viikonloppuisin kun hän on töissä?
Minun piti aloittaa harrastukseni sunnuntaisin että minulla olisi edes jotain muuta kuin tämä asunto, jos hän aloittaisi viikonloppuisin ylityönsa, en voisi harrastaa kun jonkun on oltava lasten kanssa.
Nyt hänellä on joululoma johon hän keksi itselleen tekemistä: korjata autoa vaikkei vikaa olisikaan, auttaa veljeään hakemaan sen auto pois jostain ja käydä hoitamassa yksi työkeikka ja samalla reissulla ostaa itselleen biljardi maila 100euron arvoinen koska hän harrastaa, vaikka vuokramme on maksamatta.
Hänen vapaa päivänään olin ottanut toiselle pojalle neuvola ajan että voisin mennä yhden pojan kanssa rauhassa keskustelemaan että mieheni olisi toisen pojan kanssa kotona niin sain haukut kuinka avuton olen etten pääse kahden lapsen kanssa neuvolaan vaikkei siitä ollut kyse.
Pääni hajoaa ihan kohta kun en tiedä mitä minun pitäisi tehdä.
Jouluna kun lähdimme vanhempieni luota illalla pois hän mainitsi että autoon pitäisi laittaa pahvi ja niitä saisi huoltoasemalta koska auto oli kylmä.
Ajoin aseman ohi koska automme kyllä lämpeää kun antaa sille hetken aikaa niin hän sanoi että olisi hän halunnut ostaa sieltä oluttakin.
Se taisikin olla syy siihen pysähdykseen ja kun sanoin hän kiisti ettei hän pahvia sieltä ollut hakemassa vaan sanoi jo aikaisemmin että hän haluaa olutta.
Seuraavalle asemalle kun pysähdyin hän lähti autosta kiukkuisena ovet paukkuen ja varmaan siksi kun en ajanut ihan oven eteen.
Ennen hän joutui kysymään minulta menoistaan koska jouduin viemään häntä kaikkialle koska hänellä ei ollut korttia mutta nyt hän sai sen takaisin joulun jälkeen, ja nyt hänellä on suunnitelmia kuinka autoon pitää laittaa lisä kajareita ja nyt hän voi kai sitten mennä joka päivä jonnekkin.
hän suuttui minulle kun olimme menossa hänen vanhempien luokse syömään kun olin itse menossa ajamaan, että ai sinä aijot ajaa, kun en muistanut että hän saa ajaa jo!
No ajoin poliisi asemalle josta hän haki korttinsa ja tuli kuin pikku lapsi että lopetetaan nyt tää riitely ja halasi minua mutta en osannut enää hymyillä kun viikko ollaan oltu totaalisen kaukaisia toisillemme ja hän vain tiuskii niin viellä olemme samassa tilanteessa vaikka hän kyllä osaisi purkaa tämän ikävän tilanteen.
Kommentoikaa jos joku haluaisi jotain kommentoida.
Miehelläni on myös edellisestä liitosta kaksi poikaa joita hän tapailee joka toinen viikonloppu.
Alkuvaiheessa mieheni oli kauhean herttainen ja avulias ja kertoi kuinka hän kaipaa perhe elämää.
Mieheni kertoi edellisestä liitostaan kuinka hän oli jaksanut olla siinä neljä vuotta ja hänen vaimonsa valitti kaikesta ja kehuja hän ei saanut.
Sauna kaljaakaan hän ei olisi saanut juoda, jos meni korjaamaan autoa nainen huusi miehen kymmenen minuutin kuluttua johonkin toiseen hommaan ja oli kauhean mustasukkainen.
Tuli se aika kun päätimme muuttaa yhteen ja muutin omasta kaupungistani noin 150 kilsan päähän jossa minulla ei ole tuttuja.
Muutto pelotti minua kun minulla ei olisi ketään muuta kuin mieheni ja lapseni ja paikka johon muutimme on pieni maalais kylä.
Mieheni kauniisti kannusti kuinka hän on ajatellut mitä teemme sitten asian eteen ja että hän kyllä ymmärtää pelkoni ja seisoo rinnallani.
Kauniita sanoja mutta nyt olemme asuneet täällä kaksi kuukautta ja kaikki on päin p:eetä.
Mieheni ei viihdy kotona vaan keksii vapaapäivinä vaikka väkisin jotain tehtävää, lasten kanssa hän ei enää jaksaakkaan puuhailla kuin pakolliset asiat,kotitöitäkin kun hän tekee niin tuntuu kuin hän tekisi ne väkisin.
Ongelmaksi meille tuli että mieheltäni alettiin perimään ulosotosta melkein koko palkka, jotain entisen liiton velkoja!
Vuokramme jäi maksamatta ja mieheni ei kovin innoissaan ole menossa sossuun pyytämään apua, mutta pienistä rahoista huolimatta hän juo joka viikonloppu alkoholia, ei niin että siitä ongelmaa olisi mutta rahaa siihen ei olisi ja nykyään tuntuu ettei hän voi olla ilman yhtään viikonloppua jollei kaapissa ole jotakin alkoholi pitoista juomaa.
En ihmerttele jos hänen entisensä ei ole pitänyt alkoholin käytöstä jos peli on ollut samanlaista.
Muuton yhteydessä puhuin että vähäksi ajaksi harvennettaisiin poikien tuloa ettei ne olisi joka toinen viikonloppu koska vedämme itsemme piippuun ja kun huomaan ettei miehelläni ole paljoakaan antaa pojilleen kun ei jaksa heitä katsoa siis tuntuu enemmänkin siltä että hän ottaa poikia velvollisuuden tunnosta entistä vaimoaan kohtaan.
Olen puhunut miehelleni ongelmistamme siis rahasta, alkoholista, jaksamisesta niin hänen mielestä vain nalkutan ja hän alkaa raivoamaan tai toinen vaihtoehto on että pidämme mykkä koulua ja puhumme vain pakolliset asiat.
Nykyään mieheni nukkuu sohvalla öitä, mukamas nukahtanut telkkarin katsomiseen, mutta näin käy melkein joka ilta jo.
Olen itse viellä kodinhoidontuella kotona mutta olisin valmis lähtemään töihin mutta hän ei ole asiasta kovin innostunut vaan haluisi itse alkaa tekemään 12h ylitöitä viikonloppuna, mutta mites hänen poikansa kuka katsoo niitä viikonloppuisin kun hän on töissä?
Minun piti aloittaa harrastukseni sunnuntaisin että minulla olisi edes jotain muuta kuin tämä asunto, jos hän aloittaisi viikonloppuisin ylityönsa, en voisi harrastaa kun jonkun on oltava lasten kanssa.
Nyt hänellä on joululoma johon hän keksi itselleen tekemistä: korjata autoa vaikkei vikaa olisikaan, auttaa veljeään hakemaan sen auto pois jostain ja käydä hoitamassa yksi työkeikka ja samalla reissulla ostaa itselleen biljardi maila 100euron arvoinen koska hän harrastaa, vaikka vuokramme on maksamatta.
Hänen vapaa päivänään olin ottanut toiselle pojalle neuvola ajan että voisin mennä yhden pojan kanssa rauhassa keskustelemaan että mieheni olisi toisen pojan kanssa kotona niin sain haukut kuinka avuton olen etten pääse kahden lapsen kanssa neuvolaan vaikkei siitä ollut kyse.
Pääni hajoaa ihan kohta kun en tiedä mitä minun pitäisi tehdä.
Jouluna kun lähdimme vanhempieni luota illalla pois hän mainitsi että autoon pitäisi laittaa pahvi ja niitä saisi huoltoasemalta koska auto oli kylmä.
Ajoin aseman ohi koska automme kyllä lämpeää kun antaa sille hetken aikaa niin hän sanoi että olisi hän halunnut ostaa sieltä oluttakin.
Se taisikin olla syy siihen pysähdykseen ja kun sanoin hän kiisti ettei hän pahvia sieltä ollut hakemassa vaan sanoi jo aikaisemmin että hän haluaa olutta.
Seuraavalle asemalle kun pysähdyin hän lähti autosta kiukkuisena ovet paukkuen ja varmaan siksi kun en ajanut ihan oven eteen.
Ennen hän joutui kysymään minulta menoistaan koska jouduin viemään häntä kaikkialle koska hänellä ei ollut korttia mutta nyt hän sai sen takaisin joulun jälkeen, ja nyt hänellä on suunnitelmia kuinka autoon pitää laittaa lisä kajareita ja nyt hän voi kai sitten mennä joka päivä jonnekkin.
hän suuttui minulle kun olimme menossa hänen vanhempien luokse syömään kun olin itse menossa ajamaan, että ai sinä aijot ajaa, kun en muistanut että hän saa ajaa jo!
No ajoin poliisi asemalle josta hän haki korttinsa ja tuli kuin pikku lapsi että lopetetaan nyt tää riitely ja halasi minua mutta en osannut enää hymyillä kun viikko ollaan oltu totaalisen kaukaisia toisillemme ja hän vain tiuskii niin viellä olemme samassa tilanteessa vaikka hän kyllä osaisi purkaa tämän ikävän tilanteen.
Kommentoikaa jos joku haluaisi jotain kommentoida.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Toivottavasti saat sisua, uskallusta ja voimaa lähteä elämässäsi uusille poluille mahdollisimman pian.
Kylmä ja surullinen tosiasia on se, ettei se mies todennäköisesti mihinkään muutu, vaikka sitä rakastaisi kuinka ja vaikka siihen syytäisi kuinka paljon hyvää. Se saattaa vaan jopa pahentaa tilannetta, kun hän ei joudu uhatuksi tekemisistään.
Tekstisi oli kuin kuvaus meidän arkipäivästämme. Ainakin suurelta osin. En tiedä mitä sanoa, tai miten tilanteesta pääsisi. Itse en ole onnistunut ja voimat alkaa olla lopussa. Jostain kumman syystä rakastam miestäni, enkä haluaisi erota, vaikka samalla tuntuu etten jaksa enää päivääkään. Olen harkinnut erilleen muuttamista, mutta ei oikein ole voimia ja rahaa siihenkään. Yritän kestää ja toivon, että kaikki muuttuu parempaan. Suunta kuitenkin tuntuu olevan huonompaan, vaikka yritänkin sitä vähätellä itselleni. Saapa nähdä miten käy.
Muutosta ei tapahdu mihinkään suuntaan, jollet itse sitä tee. Jos suunta on nyt huonompi, niin sinne se jatkuu, jos haluat suunnan parempaan, on sinun tehtävä se ratkaisu. Ja mitä pidempään "odottelet" ja "katsot" sen enemmän hukkaat sitä aikaa, millä voisit valmistella itsellesi parempaa/haluamaasi tulevaisuutta.
Ei miehelläsi ole muuta ongelmaa kuin orastava alkoholismi. Luultavasti ryöpsähtänyt eron yhteydessä päälle. Tilanne ei ole paha hänen kannaltaan vielä,mutta lopullinen lankeaminen on jo lähellä.
Sinun kannalta tilanne on varmasti kauhea,koska alkoholisoituva ihminen on äärimmäisen epäreilu ja monesti myöskin vainoharhaisuuteen taipuva.
Nämä biljardikepit ja muut hömpätykset on luultavasti epätoivoisia yrityksiä hankkia muita harrastuksia kuin juominen.
Sama pätee pitkälti tuohon työhommaankin. Nekin on yrityksiä saada jotain aikaan. Sairas kun on niin kunnon työt eivät oikeen onnistu kun niitä ei voi tehdä pikkuhutikassa taikka hissuksiin kaljaa nauttien. Sitävastoin pikkuhanttihommat saavat hänet hetkenaikaa uskomaan että on jotain saanut aikaan.Se myöskin antaa hänelle mielestään oikeuden ottaa olutta,koska raskas työhän luonnollisesti vaatii raskaat huvit.
Alkoholisteille on tyypillistä että ihmissuhteet kärsivät ja useasti eniten kärsivät juuri läheisimmät ihmiset.
Sanoisin neuvoksi että yritä saada hänet jonnekkin parisuhdeterapeutille taikka jonnekkin jossa joku ulkopuolinen sanoisi hänelle hänen ongelmastaan. Yksin tämän asian kanssa on aivan hyödytöntä painia koska kaikki puheesi menevät ennenpitkää,jos ei jo nyt, vaimon nalkutuksen piikkiin. eli asioihin joista ei tarvitse välittää. Jos hän ei suostu apuun tai et onnistu hänelle apua saamaan,niin silloin voi olla parasta pakata laukut ja löhteä ennenkuin alkaa nyrkki viuhumaan. Sekun myös on alkoholisteille tyypillinen tapa.
En välttämättä yhdy ihan edelliseen kannanottoon, vaikka siinä paljon olikin asiaa, alkoholismi on todella sairaus (herkän, ei välttämättä väkivaltaisen ihmisen sairaus ) ja ikävä kyllä se vielä tappaakin yllättävän nopeasti..
Perheenjäsenille tämä on maanpäälinen helvetti ja jos vasta olette muutaman kuukauden eläneet yhteistaloudessa, ja nyt jo on asiat tuolla mallilla, minä pakkaisin laukkuni ja ottaisin lapset ja lähtisin, koska lapsien hyvinvointi ajaa aina kaiken muun edelle ja miehesi näyttää olevan tuossa lapsikatraassa, se pahin ja vaikein tapaus. Pyydä apua vanhemmiltasi. Ei ole häpeä kertoa mistä kaikki johtuu, enneminkin avuntarve tulee herkemmin, kun tietävät syyn.
Omat ratkaisuni tein kymmene avioliittovuoden jälkeen, yli kymmene vuotta sitten, enkä ole päivääkään katunut. Meillähän on vain tämä yksi elämä elettävänä, miksi emme eläisi sitä mahdollisemman onnellisesti.
Noin yleisesti ja minulla ei todellakaan ole kokemusta elämisestä alkoholistin kanssa.
Puhuin tunnusmerkeistä yleisesti. En sano että jokaisessa tapauksessa kaikkia noita mainitsemiani piirteitä löytyy.
Tahdoin vain tuoda tämänkin mahdollisuuden julki.
Olen ihan samaa mieltä. Pakkaa kamas ja lapset ja lähde. Ajattele itseäsi, miksi ihmeessä sinun pitäisi tuollaista miestä katsella ja antaa sen pilata sinun OMA elämäsi. Lisäksi miksi annat lapsillesi mallin, että tälläinen mies on ihan ok, koska äitikin asuu sellaisen kanssa. Voi pyhä sylvi.
Monilla naisilla on tyyli haalia tuon tyyppisiä räihääjä miehiä, joilla ei taida itsetuntoa ollakkaan. Naisilla on kait jonkinlainen kuva tai malli päässään, että tälläiset miehet ovat normaaleja, en ansaitse muuta, tai en löydä muunlaisia. Unohda sellaiset. Sinä ansaitset parasta, eikä mitään vähempää. Ansaitset elämän, jossa voi rakastaa itseäsi ja lapsesi eivät joudu kärsimään ja näkemään parisuhdemallia/ihmismallia tuollaisista suhteita.
Sinulla on jo tänään tilaisuus tehdä elämästäsi parempi. Et sinä miestä tarvitse vierellesi elääksesi kokonaista elämää. Miehen aika on vasta sitten, kun olet oppinut kunnioittamaan itseäsi ja rakastamaan itseäsi. Vasta silloin sinulla on mahdollisuus löytää kunnollinen mies.
Sitä paitsi eikö ihmiset tosiaankaan käsitä sitä, että ne edellisistä suhteista kerrotut jutut on aina väritettyjä/maalattuja/karsittuja kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi, eli niistä kerrotaan siihen sävyyn, että saadaan sympatiat itselleen, vaikka olisi miten itse käyttäytynyt. Näin sitten uusi kumppani menee lankaan ja lähtee valmiiksi jo valheellisella pohjalla olevaan suhteeseen.
Sinulla on paljon käsissäsi, oma JA lastesi elämä, käytä niitä viisaasti.
Miehesi on juopahtava iso kakara! Hankkiudu eroon ja äkkiä tommosesta! Vaikka kuinka vannoo parantavansa tapansa ja hyviäkin hetkiä välillä on, niin ukkosi on kävelevä aikapommi jota saa koko ajan pelätä ja varoa. HUI!