Suhde vai ei..

Olen yh-äiti ja tutustuin miesystävääni n.puolisen vuotta sitten. En vain tiedä missä mennään ja minkälainen tämä meidän suhteemme muoto oikein on. No joo,kysymällä asiat selviää,mutta ei ole selvinnyt minulle. Miehellä on takanaan piinallinen suhde ja ymmärrän,että nyt hän on varovaisempi. Hän sanoo rakastavansa,mutta kuitenkin minusta tuntuu,ettei hän itsekkään tiedä mitä haluaa suhteelta. Asumme samassa kaupungissa,mutta näemme ehkä muutamana iltana viikossa ja viestittelemme kyllä kuulumisia päivittäin. Harvoin tapailemme lasten ollessa paikalla. Kahdenkeskistä aikaa on ehkä kerran kk:a,kun kummallakin on lapset aina eri aikaan toisen vanhemman luona. Joka tapauksessa,pidän miehestä,mutta hän tuntuu toisinaan niin välinpitämättömältä ja enemmänkin kaverilta,kuin rakastetulta. Esim.kun kerron tapahtumista kotona tai valitan jaksamistani äitinä,niin hän vain kuittaa asian et,yritä ny jaksaa tai voivoi. Olen yrittänyt asiasta puhua,mutta joko hän ei ymmärrä tai luulee asian korjaantuvan itsestään. Eli,mitäs teen...kun ukko ei tajua puhetta ja rautalangasta en osaa vääntää?
91002
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Enpä usko että teillä on suhde.Pikemminkin kuulostaa
sellaiselta hätävara, paremman puutteessa jutulta. Eihän mies ole edes kiinnostunut sinusta ja sinun elämästäsi.Elän itse parisuhteessa ja asumme yhdessä, muuten tilanne kuulostaa samanlaiselta....

Äänestä

yh on pahempi juttu...

Äänestä

minä lopetin tuon hätävarana olemisen ja toisen pillin mukaan tanssimisen. eikä tuo oo perään huudellut ;)

Äänestä

"mitä me ollaan tai missä mennään?"

Miksei voi kysyä suoraan seurustellaanko me, mitä me ollaan kysymys kertoo tässäkin tapauksessa sen että näette pari kertaa viikossa ja that´s it. Jos haluat enemmän niin sitten lapset peliin ja yhteistä elämää enemmän. Se että mies tuntuu välinpitämättömältä ei välttämättä tarkoita sitä, en minäkään noin vähäisen tuttavuuden kanssa välttämättä viitsisi jauhata jotain paskapyykkien pesemisen helvetistä, ehkä hänen piinaavan suhteen jälkipyykki tuntuu raskaammalta kuin sinun kotiaskareiden ongelmat.

Äänestä
  • ...nyt täytyy valaista asiaa hieman,teidän kommenttienne takia. Mies on hulluna minuun ja olemme kyllä viettäneet aikaa yhdessä myös lastemme kanssa. Tuntuu vain,ettei hän osaa suhtautua
    tähän suhteeseen tosissaan..tai ei osaa ottaa huomioon minua tai lapsiani. Hän ajattelee vain itseään tai omaa lastaan ja meidät jätetään ulkopuolelle. "Hiljaa hyvä tulee" ja "eihän meillä ole kiire minnekkään"-lausahdukset ovat tulleet minulle enemmän kuin tutuiksi. Ei ole hoppu,mutta tällä vauhdilla tämä tarina ehtii kuivua kasaan,ennenkö on kunnolla ehtinyt edes alkaa. Mitä sitten tulee noihin hänen antamiinsa kommentteihin,niin kyllä minua ainakin kiinnostaa niin arkiset kuin epätavallisemmatkin jutut,mitkä hänelle ovat tapahtuneet. Toisaalta,hänellä vain ei ole samaa perhe-elämäkokemusta kuin minulla ja näin ollen taitaa minun huoleni mennä välillä yli hilseen. Mutta näin tällä kertaa...

    Äänestä

  • @epätietoinen@ kirjoitti:

    ...nyt täytyy valaista asiaa hieman,teidän kommenttienne takia. Mies on hulluna minuun ja olemme kyllä viettäneet aikaa yhdessä myös lastemme kanssa. Tuntuu vain,ettei hän osaa suhtautua

    että mihinköhän se suhde niiden lasten äidin kanssa on aikanaan hajonnut aikuisten oikeesti? Ettei vaan miehen itsekkyyteen ja empatiakyvyttömyyteen?

    Äänestä

  • @epätietoinen@ kirjoitti:

    ...nyt täytyy valaista asiaa hieman,teidän kommenttienne takia. Mies on hulluna minuun ja olemme kyllä viettäneet aikaa yhdessä myös lastemme kanssa. Tuntuu vain,ettei hän osaa suhtautua
    tähän suhteeseen tosissaan..tai ei osaa ottaa huomioon minua tai lapsiani. Hän ajattelee vain itseään tai omaa lastaan ja meidät jätetään ulkopuolelle. "Hiljaa hyvä tulee" ja "eihän meillä ole kiire minnekkään"-lausahdukset ovat tulleet minulle enemmän kuin tutuiksi. Ei ole hoppu,mutta tällä vauhdilla tämä tarina ehtii kuivua kasaan,ennenkö on kunnolla ehtinyt edes alkaa. Mitä sitten tulee noihin hänen antamiinsa kommentteihin,niin kyllä minua ainakin kiinnostaa niin arkiset kuin epätavallisemmatkin jutut,mitkä hänelle ovat tapahtuneet. Toisaalta,hänellä vain ei ole samaa perhe-elämäkokemusta kuin minulla ja näin ollen taitaa minun huoleni mennä välillä yli hilseen. Mutta näin tällä kertaa...

    Nuo miehen kommentit.
    Minun exäni oli seurustellut reilu 10v hirveässä suhteessa lasten takia. Tuntuu että hänellä on vielä paljon opittavaa parisuhteesta ja toisen huomioon ottamisesta. Puhumattakaan järkyttävän suuresta itsekkyydestä. Exäni ilmoitti mulle että hänellä sijalla 1 lapset, sijalla 2 itse ja 3 sija on vapaa. Käytännössä kun sija 1 käytössä tai itsellä jotain mielekästä tekemistä (tietsikkapelit), minut nollataan täysin. Saneli täysin ehdot koska tavataan. Yhteistä tekemistä meillä ei käytännössä ollut mitään, ilmoitti vaan että hän tekee nyt sitä ja tätä, voin tulla sinne aikaa viettämään jos haluan... Lopulta totesin että vietän mieluummin aikaa ihan keskenäni omassa kodissa.
    Joko tuo mies ei koskaan aikuistu tai sitten vaan on luonteeltaan maailman itsekkäin mies.

    Äänestä

  • äippäx2 kirjoitti:

    Eli rinnastat minut nyt exääsi, mieheen joka on itsekeskeinen ja välinpitämätön sen takia kun kommentoin ap: tekstiä.?

    Eihän meistä kukaan voi tietää ap:n tai sen miehen tunteita, ei he kuitenkaan ole edes paljoa tapailleet, mies kuitenkin on kuulemma hulluna niin eikö se merkitse mitään, ja mikä kiire naisella on, ei sitä yhdessä hujauksessa yhteen muuteta kahta perhettä.

    Anaway, mistä minä mitään tietäisin, kunhan ajankuluksi vastailen mihin milloinkin, parisuhteesta mulla ei ole suurempia kokemuksia, mutta miestä pitää puolustaa kun sen syyksi aina kaikki laitetaan.!!

    Äänestä

  • äippäx2 kirjoitti:

    Nuo miehen kommentit.
    Minun exäni oli seurustellut reilu 10v hirveässä suhteessa lasten takia. Tuntuu että hänellä on vielä paljon opittavaa parisuhteesta ja toisen huomioon ottamisesta. Puhumattakaan järkyttävän suuresta itsekkyydestä. Exäni ilmoitti mulle että hänellä sijalla 1 lapset, sijalla 2 itse ja 3 sija on vapaa. Käytännössä kun sija 1 käytössä tai itsellä jotain mielekästä tekemistä (tietsikkapelit), minut nollataan täysin. Saneli täysin ehdot koska tavataan. Yhteistä tekemistä meillä ei käytännössä ollut mitään, ilmoitti vaan että hän tekee nyt sitä ja tätä, voin tulla sinne aikaa viettämään jos haluan... Lopulta totesin että vietän mieluummin aikaa ihan keskenäni omassa kodissa.
    Joko tuo mies ei koskaan aikuistu tai sitten vaan on luonteeltaan maailman itsekkäin mies.

    ...kun löytyy kohtalotovereita tai eihän tämä nyt niin ihanaa ole. Tämä vain on niin helvetin ristiriitaista,tämä meidän serustelu. Kun ollaan yhdessä jossain,kaikki on niiiiin kivaa ja ihanaa. Nämä "eropäivät" kuitenkin aina pudottaa maanpinnalle ja pistää miettimään tätä suhdetta tarkemmin. Nyt taas vkl edessä omien lasteni kanssa ja mies ilmoittelee illansuussa,kuinka hän on lastensa kanssa päivän viettänyt. Nytkin olisi kummallakin tämä päivä vapaana,että voisi lasten kanssa tehdä jotain...mutta,jos en itse ota asiaa puheeksi,niin ei hän sitä ainakaan tee. Ehkäpä hänkin tosiaan pistää etusijalle lapsensa ja itsensä,aina kun vain mahdollista. Ehkäpä minulla vain onkin vääristyneet luulot suhteesta ja vaadin liikoja. Eletäänhän nyt kuitenkin 2000-lukua ja nythän ei ole ollenkaan omituista,että vaikka aviopuolisot asuvat eri osoitteissa ja elävät omaa elämäänsä. Sehän on sitä kehitystä!! Johan meni ohi aiheen. Mutta,hieman välittämistä vain kaipaisin,kun kyseessä on sentään mies,joka olisi vallan hyvä ihmisenä..jos ei mainittua vikaa olisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

@epätietoinen@ kirjoitti:

Olen yh-äiti ja tutustuin miesystävääni n.puolisen vuotta sitten. En vain tiedä missä mennään ja minkälainen tämä meidän suhteemme muoto oikein on. No joo,kysymällä asiat selviää,mutta ei ole selvinnyt minulle. Miehellä on takanaan piinallinen suhde ja ymmärrän,että nyt hän on varovaisempi. Hän sanoo rakastavansa,mutta kuitenkin minusta tuntuu,ettei hän itsekkään tiedä mitä haluaa suhteelta. Asumme samassa kaupungissa,mutta näemme ehkä muutamana iltana viikossa ja viestittelemme kyllä kuulumisia päivittäin. Harvoin tapailemme lasten ollessa paikalla. Kahdenkeskistä aikaa on ehkä kerran kk:a,kun kummallakin on lapset aina eri aikaan toisen vanhemman luona. Joka tapauksessa,pidän miehestä,mutta hän tuntuu toisinaan niin välinpitämättömältä ja enemmänkin kaverilta,kuin rakastetulta. Esim.kun kerron tapahtumista kotona tai valitan jaksamistani äitinä,niin hän vain kuittaa asian et,yritä ny jaksaa tai voivoi. Olen yrittänyt asiasta puhua,mutta joko hän ei ymmärrä tai luulee asian korjaantuvan itsestään. Eli,mitäs teen...kun ukko ei tajua puhetta ja rautalangasta en osaa vääntää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu