Kyllä pistää vihaksi, kun lähtee jonkun muijan mukaan kämpille ja vasta riisuttaessa huomaa, että olikin toppauksia aika lailla. Pienirintaiset eivät vaan sytytä.
Pettymys alasti
rehellisyyttä arvostava
4410513
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
pieni munaiset tunnistaa jo käytöksestä, niin ei tule pettymyksiä.
Kirjoituksesi perusteella sä kuulut niihin.
Ääliö.
Tämmöistä vastausta vähän odottelinkin. Minulla ei ole ongelmia sillä osastolla, vaikka ymmärrän kyllä että nainen olisi pettynyt vastaavassa tilanteessa. Mutta asioita voi verrata vasta sitten, jos oletetaan että mies työntää täytettä taskuihinsa näyttääkseen isomunaiselta. Varmaan muutama sellainenkin epätoivoinen luuseri löytyy, mutta se ei ole taatusti yhtä yleistä kuin tämä naisten valehtelu.
Jos olet itse pienirintainen nainen, niin voisit silti kunnioittaa niitä jotka eivät pidä sinunlaisiasi viehättävinä.
kysy, että onko ne omaa kaikki mikä siellä puseron alla on. Ja onko se naisen vika, jos sä et saa sitä seisomaan? Joisit vähemmän.
pitää kunnioittaa toisten makueroja ja mielipiteitä, mutta kukaan ei kunnioita tuollasta junttia, joka laukoo niitä toisia loukkaavia mielipiteitään ääneen! Pidä omana tietonasi, kiitos. Toivottavasti et niille naisille ainakaan tuollasta lauo, ties mikä traumoja jätät niille jos niin teet. Kannattaa oppia näkemään ihmiset kokonaisuutena eikä vain tissiparina. Aika köyhä taidat olla sielultasi. Hanki elämä. Tai barbara.
Ja ikää sinulta löytyi 12, naisten valehtelu? Nainen on siis mielestäsi "kiinnostava ja saa sinut syttymään" kun hänellä on isot rinnat.. Jos sinua ei kiinnosta muu kuin seksi niin mitä väliä rinnoilla on, jos etsisit itsellesi elämänkumppania et välittäisi tissien koosta luonne se tärkein mielestäni!
En usko että toi on todellinen ongelmasi. Mutta jos on, niin neuvon, että älä mee muijien mukaan, tai kysy sitten suoraan niiltä et millaset toppaukset tänään.
Luulen kuitenkin, että kirjoitit tänne vain siksi, et haluat lisätä jo ennestään epävarmojen naisten epävarmuutta vartalostaan. Tuleeko siitä hyvä mieli? Lisää syömishäiriöisiä ja silikoneja, onkse sun fantasia? Suurimmalla osalla meistä kun on b-kupin rinnat. Niitä kannattaa siis hävetä, kiva tietää. Just tollasten miesten takia naiset käyttävät toppauksia.
puolustatko miehiäkin sitten silloin,kun naiset kirjoittelevat ilkeitä juttuja lyhyistä/pienimunaisista/läskeistä/laihoista miehistä? Ihan tasa-arvon nimissä ajattelin kysyä.
puolustan! :) En nauti ollenkaan pahan mielen levittämisestä, vaan siitä, että saan jonkun uskomaan itseensä. Minusta on kauheaa, jos miehet tulevat epävarmoiksi esim. elimen koon suhteen, niin moni hyvä mies menee hukkaan, jos sellaisten asioiden takia aletaan pelkäämään naisia. Tiedän tällaisia tapauksia.
Mielestäni naisille esim. tuo elimen koko on vain samanlainen makuasia kuin miehille naisten rinnat. Eli käytännössä sillä koolla ei tod. ole väliä! Vain mielikuvissa sillä on väliä joillekin. Kokemattomat ja epävarmat naiset vaativat sitä mieletöntä melaa.
Tuntuu, että ihmiset, joilla tarve puuttua ja kritisoida toisten ulkoisia ominaisuuksia, ovat jotenkin todella heikoilla itsensä kanssa. Muitten alentaminen ulkoisiin ominaisuuksiin vetoamalla kertoo halusta alentaa muut ja nostaa itseään sinne tuomarin asemaan.
Sitä arvostusta kun ei siis onnistuta saamaan muilla keinoin kuin itse nostamalla itsensä arvostelijaksi.
Heh samoissa mitoissa ollaan hyvin kirjoitit!
Juuri niin! Olet niin oikeassa. Hyvä, hyvä, hyvä...!
...pitäisi käyttää toppauksia? Puhut asiaa, mutta pahalta tuntui tuo kommenttisi, että miksi naiset käyttävät niitä. Jos mies on idiootti, niin miksi me naiset sitä idioottia haluamme miellyttää? Onhan niitä fiksujakin miehiä, keskitytään siis heihin!
"just tollasten miesten--" oli tarkoitettu vain näpäytykseksi ap:lle. Ettei hänen tarvitse enää miettiä, mistä moinen toppausvillitys johtuu.
Itse en yleensä käytä mitään liivejä, se on pienten rintojen suoma vapaus :) Pikkasen nuorempana (kun olin mielettömän epävarma ulkonäöstäni) käytin ihan älyttömiä silikonitoppauksia. Ei tosiaan ole enää tarvetta sellaiseen, senkin vuoksi, että vastaan on onneksi tullut vain ihania miehiä, jotka ovat kehuneet rintojani ja tietysti kokonaisuutta. Joskus teininä joku poika haukkui mun rintojen kokoa ympäri kaupunkia, paikkaili sillä epäonnistumistaan, kun en ollut kiinnostunut siitä. Joku raukkamainen syy niillä on aina takana, keillä tarve arvostella.
Et kai nyt ainakaan tuollaisten miesten takia? Siis haloo, oletteko te täällä kirjoittelevat ihan oikeasti ihan oikeita naisia!!!
Siis ... Valtaosa suomalaisista miehistä ei täytä edes miesten keskipituusmittastandardia, vaan ovat persjalkaisia möhömahaisia kaljupäisiä huonosti pestyjä ja kosolti oikeitakin ongelmia omaavia kommunikaatiokyvyttömiä juntteja, ja silti te suomen naiset käytte näiden ruho- ja aivovammaisten kanssa keskustelua omasta rintaliivin kuppikoostanne...!
Herrinjee sentään, että pitänee myöntää minunkin loppuviimein, jotta on se meleko yksinkertainen tämä suomalainen perusnainenkin. Miehen lisäksi siis. Ja ettei vain olisi vieläkin yksinkertaisempi kuin olen toivonut ja kuvitellut. Tämä suomalainen nainen siis.
Suomalaista miestä olen kuitenkin oppinut arvostamaan kohtalaisen korkealle, huolimatta pienistä vioistaan, kuten persjalkaisuus, möhömahainen kaljupäisyys, huonosti pesty ja kosolti oikeitakin ongelmia omaava kommunikaatiokyvytön juntti, yms...
Osaavat kuitenkin vielä nämä suomalaiset miehet vaihtaa autoon öljyt, ja kytkinlevyn. Sekä tehdä tulet nuotioon. Edellyttäen, jotta muistivat ottaa tulitikut mukaan...
ennen tuomiota
Kts.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=1500000000000094&posting=22000000019178412
jo baarissa onko aitoa vai eikö. Tai olisit vaatinut tytölle rinulit takaisin päälle.
Onko sekin huojausta kun lähtee jonkun pakkeloidun bimbon mukaan ja sitten aamulla meikkien alta palastuukun ihan järkyttävä noita-akka?
munasta paljastuu yllätys. Varsinkin kun ei ole edes pääsiäinen.
Palastuukuminenhan se on aina tosi yllätys.
enpä juuri muuta voi sanoa. varsinkin jos nainen on hoikka ja timmissä kunnossa (esim. meikä) on turha kuvitella että kuppikoko on 80E. pääasiassahan rintojen koko määräytyy rasvakudoksen määrän mukaan, ja jos sitä rasvaa ei kamalasti ole niin voi olla että kuppi on AA, A tai B. kokonaisuus on ratkaiseva asia. miten kaunis hän on kokonaisuudessaa, miten viehättävä hän on, ja millainen käytökseltään ja luonteeltaan. sen siitä saa kun kohtelee naisia objekteina. just tollasten miesten takia oon saanut sydämeni särki udeammin kun kerran, ja nuorena mulla oli huono itsetunto kun rinnat oli vain A, ja siitä sai kuulla kaikilta luokan pojilta. jälkeen päin tajusin et olen ihan normaali nuori nainen jolla on kaunis siro vartalo. häpeäisit itseäs. et voi kuvitellakaan miltä tuntuu kun 13-vuotias tyttö itkee päivittäin päästyään koulusta kotiin ja haaveilee silikoni-implanteista... tuntee itsensä epäonnistuneeksi ja rumaksi ja itkee taas. hyi häpeisit oikeesti. ikää sulla todennäkösesti korkeintaan se 13 :P kukaan nainen ei ole velvollinen olemaan sulle rehellinen tollasessa asiassa, kun itse kohtelet heitä kuin lihanpaloja. enpä usko et oot kovinkaan onnellinen ihminen, ja se johtuu todellakin susta itestäs!
Nimimerkillä: pienet on terhakat!
on yli kouran on turhaa. Hyvä sinä. Kirjoituksesi on hyvä. Olen ihan oikea mies ja pidän pienistä rinnoista naisella. Vaikka ei seksikkyys lähdekään ulkonäöstä vaan korvien välistä. Sellaiset "miehet" jotka unelmoivat vauvana nähdyistä "valtavista" äidin rinnoista, joista sai sitä hyvää mitä silloin tarvitsi, voisivat mennä terapiaan ja kasvaa pois vauvaiästä. Monelle "miehelle" miehekkyys on naisen alistamista ja muille turpiin antamista. Jälkimäinen kuvaannollisestikin. Onkohan ko herra tällä lailla miehekäs?
p###u pikkarainen
Siis kuin isot ne sit pitää olla? Pamsun kokoiset rinnat?! Extra feikki täytteineen.
Ehkäpä AP:n kannattaisi opetella panemaan IHMISTÄ eikä rintaparia. Oman kokemukseni mukaan hyvä panomies rakastaa itse aktia eikä kumppanin koolla, ulkonäöllä tms. ole kovastikaan väliä. Tiedät varmaan sanonnan, että "Kyntömies ei vakoaan valitse". Silloin siis etsitään kulloisestakin kumppanista se hänen hyvä puolensa ja keskitytään siihen.
Jokaisesta löytyy jotain kaunista: rinnat, peppu, kaunis pullea pimpsa, pitkä paksu tukka, kauniit silmät, seksikäs hymy, hoikat sääret, sirot raajat jne. Minusta itsevarma nainen on seksikäs. Jos miehen itsetunto riittää siihen, että nainenkin on himokas ja tietää mitä haluaa, seksi on yleensä yhteinen seikkailu ja kokemus eikä vain pelkkää miehen ehdoilla tapahtuvaa "tökkimistä".
siis sun ikä taitaa olla korkeintaan 15? jos kerran rintojen perusteella valihet naisen panohommiin, tai paremminkin rintojen koon perusteella. vastaappa tähän kysymykseen...siis kunmpi parempi hoikka urheilullinen nainen, jolla a-kupin tissit vai hiukan pyöreä löysä, jolla c-kupin tissit? koska niin se yleensä menee jos on urheilullinen ja laiha(kiinteä kroppa) niin ei sillon oo isot tissit, tai tosi harvinaista se ainakin on....ainakin kaikki naiset kenen tiedän urheilevan paljon on pienitissisiä, mutta muuten hyvässä kunnossa kyllä. Uskon että lähes kaikki miehet vastaa että hoikka, kiinteä ja pienirintainen nainen on parempi kun hiukan löysä ja pyöreä ja isotissininen.
Niinhän se on, mutta tämä silikonitissien aikakausi on vääristänyt todellisuudentajun miehiltä, vai pitäisikö sanoa pikkupojilta? Kuin myös naisilta ja pikkutytöiltä.
Nykypäivän naisihanne ja sen tavoittelu on ihan sitä samaa, mitä on ollut aina ennenkin. Nyt se on ehkä vielä julmempaa. Kureliiveistä ja belladonnasta on päästy eroon, mutta henkinen kureliivi kiristää naisia edelleen. Yhä pahenevat syömishäiriöt ovat seurausta siitä.
Voi timmissä kunnossa olevallakin olla c-kuppi, jos kropan malli on ns. tiimalasi.
Mulla on rasvaa sopivissa paikoissa, ei liikaa, mutta siten että 99 prossaa miehistä tykkää juuri tällaisesta.
Tietenkin jos painaisin 10 kg enemmän, olis todennäköisesti d ja paljon liikaa rasvaa muuallakin.
Painan siis alle 70 kiloa, mikä on joillekin ns. maaginen raja.
Mitä sitten odotit? Ajattelitko, että täydelliset naiset odottavat baarissa sinunkaltaisesi tulevan ja kerjäävän nylkylle pääsyä?
Jätä nylkyttämisesi ja patjana olosi ja yritä edes hankkia itsellesi parisuhde ja nainen. Tietty jos on maine mennyt liian monta naista nylkyttäessä...
Mutta omituista kyllä tapahtuman traagisuudesta huolimatta elämä jatkuu....
ps. Sitä paitsi kiinteämmäthän ne pienet rinnat ovat, kuin isot yleensä. Se merkkaa itselle paljon.
tai jotain sinnepäin. Tapasin edellisessä ajassa
pienirintaisen naisen. Hän oli muuten täysin yli-
veto ihmisenä ja naisena. itse olin kelvoton hä-
nelle. Rintojen koko ei merkitse mitään, ei yhtään
mitään !
Samaa mieltä kanssasi siitä, että toppailu ja myös korsetilla itsensä hoikentaminen on typerää. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi yrittää näyttää muulta kuin mitä on.
Toinen asia sitten taas on se, että et kiihotu, jos naisella on pienet rinnat. Onko suuret rinnat naisessa ainoa asia, joka saa sinut syttymään? Kuulostaa aika surulliselta.
vaan. Izellä ei o paljo varaa arvostella ku mikään ei o huvittavampaa ku vato ilman vaatteita.
Karmee ajatushäiriö tuo toppaaminen. Eik mimmit tajuu että pienitissisilläki on oma fanclubinsa?.
pieni rintaisille ..hähähähähäh!!!
harmittaa kun suurin osa kauniista rintaliiveistä on valmistettu a,b ja c -kupeille.pakattu kauniisti vailla sisältöä.(ilkeä, suuri tissinen ja kade )
=))))
Lällättelet pieni rintaisille ja kehut sitä kun sinun ei tarvi käyttää toppauksia..
Minunkaan ei tarvi käyttää toppauksia! mutta pienemmät rinnat haluaisin. Mitäs siihen?
tätä niin vakavasti....=)))
ollaan jostain ylpeitä???ja selkävaivasia???
Kuule, älä ole noin säälittävä! Saat miehenkin kyneliin. Miksi et tarkistanut asiaa aikaisemmin, jos se on niin tärkeä sulle? No, ensi kerralla viisaampi.
Mulla on sellaset isot A:t tai pienet B:t, riippuen rintsikkamallista. Mutta täytteitä käytän, vain koska löydän tosi huonosti hyviä rintaliivejä, ja näissä Seppälän (sorry piilomainonta) kiinteätäytetyissä (ei siis saa pois täytteitä) tunnen oloni mukavimmaksi ja ne näyttävät parhailta, vaan ei kokoa lisäävän vaikutuksensa takia. Tahtoisin täytteettömät, minulla ei ole mitään tarvetta suurentaa rintojani ja vaihdankin uuteen malliin heti kun löydän sopivat :) Ja eihän kokokaan kaikkea rinnoissa merkitse, koska vaikka itseäni ei rintojeni koko mitenkään vaivaa, vaivaavat nännini jotka ovat sellaiset "pallot"..Ehkä opin pitämään niistäkin vielä :)
Kauniit kasvot voivat auttaa, mutta vain naisellisen muodokkaassa vartalossa voi olla seksiä. Isot rinnat (muutenkin hyvässä paketissa) saavat aikaan aivojumin. Ilmiö on täysin toinen kuin pelkästään kasvoiltaan kauniin pienirintaisen naisen tapauksessa.
Pornoteollisuudessa kyllä tiedetään, mikä miehiä miellyttää. Siinä bisneksessä tehdään rahaa sillä periaatteella, että ruutuun saadaan naisia, joita miehet haluavat katsoa. Onko niillä pienet rinnat?
mitä tissit mulle oikein edes merkkaa, ei ne ainakaan mitkään valintaan vaikuttavat kriteerit ole..
Lähipiirissä on rintasyövät käyty läpi ja pari naista johon olen tutustunut on myös käyneet sen läpi, molemmilla onneksi hyvänkasvuiset ja leikkauksia ei ole tarvittu, mutta kovasti toinen heistäkin alkoi epäilemään omaa seksuaalisuuttaan jos rinta lähtee. Ei tullut kyllä itsellä ensimmäisenä mieleen miten koen hänen seksuaalisuutensa vaikka rinta lähtisikin, naisessa oli kaikkea muuta paljon viehättävämpää kuin rinnat..!!
Niinkuin otsikostakin, myönnän.. Kuulostaa niin epävarmalta, en voi olla kysymättä. Olen se nätti kasvoinen ja pieni rintainen, enkö voi koskaan saada miehelle aikaan sitä suurinta aivojumia? joudunko aina pelkäämään, että toinen haluaa kokea vielä joskus suurempaa (suuremmat tissit :)! )
Älä minun mielipiteestäni liikaa perusta, olen ehdottomasti isojen rintojen suuri ystävä, mikä on kyllä lähipiirissäkin hyvin tiedossa. Ehkä on olemassa paljonkin miehiä, jotka eivät ajattele samoin. Minulla jäisi se suurin aivojumi kokematta, valitan.
Eivät.
Siis mitä pornoteollisuus tarjoaa? Silmäniloa edelleen miehille?
Eipä rintojen koolla ole väliä. Kokonaisuus ratkaisee ja siihen liittyy paljon muutakin kuin fyysiset mitat. Ehkä "juntit" tuijottaa hölmistyneenä rintoihin, mutta fiksummat johonkin muuhun.
Sillä kun rinnat ovat hivenenkin suuremmat, toppaamattomat rintaliivit eivät tue povea tarpeeksi. Siksi käytän topattujen kanssa vielä usein sporttitoppia, joka pitää rinnat paikoillaan. Ja minä kuulun sentään normaaliin keskivertoväestöön, jonka koko on 70C.
Kauneus on katoavaista. Mutta tosiaan, jos sinulla on noin paha tissifetissi, kannattaisi ehkä miettiä, jäitkö lapsuudessa jostain paitsi...
Jos miehellä urheilullisuus merkitsisi pienempää kalua, niin ottaisin terveen kropan paljon mieluummin. Samahan pätee usein naisiin... isot rinnat ovat usein ylimääräistä rasvaa.
Heiiii... kysy naiselta suoraan, että minkä kokoiset rinnat sillä on. Katotaan, moniko on sen jälkeen edelleen valmis lähtemään herran mukaan.