Naisten kyky huijata itseään

Naistenlehtiä lukiessa huomaa tuon tuosta haastatteluja, joissa julkisuuden nainen toteaa lapsen saatuaan: "Olen nyt selkeästi parempi ihminen; ymmärrän paremmin maailman lasten hätää."

Minulla ei ole lapsia. Minulla on kuitenkin kaksi koiraa. Ymmärrän koirat otettuani selkeästi paremmin koirien ongelmia maailmassa, mutta se ei ole tehnyt minusta parempaa ihmistä; en ole tehnyt mitään maailman kulkukoirien auttamiseksi, en liioin maailman ihmisten auttamiseksi.

Onko naisilla tällainen ilmiömäinen kyky huijata itseään; selittää asiat parhain päin oman itsen kannalta? Mitä mieltä olette miehet - ja naiset?

Väärinkäsitysten välttämiseksi: Olen itse nainen.
131018
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

en tiedä onko se vain naisille ominaista, mutta tosiaan esim. usein selitetään jonkin vastoinkäymisen yhteydessä "heikompi ei olisi selvinnyt". So. tarve vakuuttaa itselleen, että on itse erikoisen vahva.

Äänestä
  • Just tollasia selitetään JÄLKIKÄTEEN; sitä ennen ollaan valitettu ja itketty kaikille mahdollisille ja mahdottomille tahoille, ja sit kun kriisi on ohi, niin sit kuvitellaan, että ollaan ihan itse siitä selvitty (kun ollaan NIIN vahvoja).

    Yks piirre naisissa on se, että naiset usein arvostelee muita naisia just niistä puolista, joita ei omassa ittessä voi sietää. Musta tässä on selkee ero miesten ja naisten välillä - miehillä paljon harvinaisempaa.

    Äänestä

Hyvyydestä on tosiaan aika kummallisia käsityksiä - nykyään hyvyydeksi tuntuu riittävän se, että on laittanut lapsen.

Äänestä

No jos nyt yksi ihminen möläyttää äidinylpeydessään tuollaisen maailmaa syleilevän lauseen ja joku toimittaja kirjaa sen tärkeänä lehteen asti, niin en siltikään menisi tuomitsemaan sitä äippää sen yhden lauseen perusteella itsensähuijaajaksi...

Naistenlehtiin kinuaa ja pääsee vain häviävä vähemmistö tämänkin pienen maan naisista, joten kandeeko niiden (toimittajan muovaamista)höpinöistä sen kummempaa yleistystä vetää...

Äänestä
  • Mut kysehän on just siitä, et kaikki lukee näitä lehtii (vaik muuta väittää) ja nää lehdet just muokkaa mielipiteitä - etsä oo tullu ajatelleeksi millanen valta medialla on. Kansasta suuri osa ei oo nii fiksuu kun sä tunnut kuvittelevan...

    Äänestä

Joskus olen sotkenut tämän ilmiön jopa siihen etteä nainen ajattelee asioiden pyörivän oman navan ympärillä.

Äänestä
  • Voi olla, että olet tuossa ihan oikeassa; ehkä naisissa on enemmän niitä, jotka tosiaan kuvittelevat, että kaikki pyörii heidän ympärillään.

    Mietin, että mahtaako peräti liittyä biologiaan osittain - naisen elämähän pyörii lasten kanssa hänen ympärillään, nainen ei tässä vaiheessa ole kauhean otollisessa tilassa huomaamaan muita.

    Ja koska naisilla on useinmiten päävastuu kodinhoidosta, ja se sitoo naisen energian täysin, niin nainen alkaa tästäkin syystä vaatia (mieheltä) huomiota itselleen (voi ilmetä vaikka kiukutteluna).

    Äänestä

Henkinen kasvu lienee luonnollista ja onhan se hyvä, että on olemassa ihmisiä, jotka tiedostavat asiat ja tekevät niille jotain.

Minä olin jo pienenä kovin herkkä maailman pahuudelle, heräsin yöllä itkemään etiopialaislasten kohtaloa ja säästin karkkipäivä rahani osallistuakseni keräykseen. Ei, en ole mikään pyhimys todellakaan, mutta minulla on krooninen huono omatunto, jota lääkitsen tekemällä edes jotakin. Yleensä jää rahalliseen avustamiseen.

Jos ihminen kasvaa tajuamaan maailmaa ja sen ongelmia, niin onko se itsepetosta? - mielestäni ei. Asioiden selittäminen parhain päin sen sijaan on ihmisluonnolle ominainen juttu ja mielestäni miehet tarvitsevat sitä naisia enemmän.

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa; jos tiedostaa maailman hädän, niin tietenkään se ei ole itsepetosta, vaikka ei tekisikään asioiden eteen mitään.

    Ideani liittyy enemmän siihen, miten nainen KOKEE itsensä sanoessaan 'olen selkeästi parempi ihminen': nainen voi uskotella itselleen OLEVANSA hyvä ihminen vain sen perusteella, että tiedostaa maailman hädän.

    Minusta hyvyys ei ole tiedostamista. Hyvyyden on johdettava konkreetisiin tekoihin. Kuten omasta elämästäsi kerrot: olet tiedostanut ja tehnyt jotakin asioiden hyväksi. Se on hyvyyttä. Minusta hyvyys ei voi olla muuta.

    Sanot, että miehet TARVITSEVAT asioiden parhain päin selittämistä enemmän kuin naiset - mielenkiintoinen ajatus. Mitä tarkoitat tarkalleen?

    Äänestä

Naiset ovat kyllä mestareita itsepetoksen ja asioiden parhain päin selittelyn saralla. Lienee jotain tekemistä evoluution, selviytymisen ja järjissään pysymisen kanssa. Ilmenee mm. syömisen, luottokorttien, huonojen miesvalintojen ja erilaisten pikku epäonnistumisten yhteydessä.

Nainen pyrkii kääntämään ongelman tai epäonnistumisen edukseen. Kasvojen menettämistä vältellään viimeiseen saakka. Harva nainen uskaltaa kritisoida itseään julkisesti tai tehdä itsestään pilaa. Valitettavasti.

Äänestä
  • Kyllä mustakin naiset on keskimäärin niitä, jotka selittelee asioita. Kun vähän kritisoi tai vaikka vaan arvioi jonkun naisen käytöstä sille ittelleen, niin sieltä tulee hirvee aggressiivinen raivonpuuska takaisin. Naiset odottaa kavereiltaan lähinnä sitä et ne myötäilis ja paapois heitä - tää on monen naisen käsitys ystävyydestä.

    Äänestä

  • ma-me kirjoitti:

    Kyllä mustakin naiset on keskimäärin niitä, jotka selittelee asioita. Kun vähän kritisoi tai vaikka vaan arvioi jonkun naisen käytöstä sille ittelleen, niin sieltä tulee hirvee aggressiivinen raivonpuuska takaisin. Naiset odottaa kavereiltaan lähinnä sitä et ne myötäilis ja paapois heitä - tää on monen naisen käsitys ystävyydestä.

    Mutta sitten on näitäkin naiskavereita, joilla on päätarkoitus saada näyttämään se oma elämä niin ruusuiselta arvostellessaan lähes aina muita ja muiden valintoja.

    Ihan kuin he saisivat arvostelusta jotakin outoa tyydytyksen tunnetta. Heidänkaltaisiaan vastaan on aivan oikein puolustautua.

    Jos tyyppi läytää aina jostakin asiasta negatiivista VAIN siksi, koska ei itse toimisi niin on se sairasta -ja rasittavaa.

    Äänestä

ehkäpä tuollainen nainen todellakin on muuttunut paremmaksi ihmiseksi verrattuna siihen, millainen hän oli esim. ennen lapsen saantia. Ehkä hän oli aivan kammottava pissis sitä ennen. Ero voi siis olla huima entiseen, vaikkei hän mitään maailman lasten hyväksi tekisikään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


IR-dem kirjoitti:

Naistenlehtiä lukiessa huomaa tuon tuosta haastatteluja, joissa julkisuuden nainen toteaa lapsen saatuaan: "Olen nyt selkeästi parempi ihminen; ymmärrän paremmin maailman lasten hätää."

Minulla ei ole lapsia. Minulla on kuitenkin kaksi koiraa. Ymmärrän koirat otettuani selkeästi paremmin koirien ongelmia maailmassa, mutta se ei ole tehnyt minusta parempaa ihmistä; en ole tehnyt mitään maailman kulkukoirien auttamiseksi, en liioin maailman ihmisten auttamiseksi.

Onko naisilla tällainen ilmiömäinen kyky huijata itseään; selittää asiat parhain päin oman itsen kannalta? Mitä mieltä olette miehet - ja naiset?

Väärinkäsitysten välttämiseksi: Olen itse nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu