ystävyys loppuu näin:
aluksi tutustutaan..ollaan kavereita..ystävystytään :) jaetaan elämän iloja ja suruja, etsitään kumppaneita siinä sivussa kun nautitaan elämästä..ystävä alkaa seurustella, olen onnellinen hänen puolestaan! :)..ystävä alkaa tehdä ohareita..saa uusia kamuja kumppaninsa kautta..viettävät pariskuntailtoja joihin sinkkuja ei kutsuta..yritän saada seuraa "ystävästä" baariin..aina on jotain muuta...yritän kutsua itse itseäni pariskuntailtoihin...mutta turhaan..
itse alan väsyä yhteyden pitoon.
sitten joskus, jos elämä tuo "ystävälleni" vaikeita aikoja eteen..jos hän eroaa..jos hän jää yksin..pitäisikö minun silloin olla hänen tukenaan, jos itse seurustelen tai vaikka en seurustelisikaan? Pitääkö minun silloin tukea yksinäistä jos hän minulta apua ja tukea pyytää?
miettiikö kukaan koskaan tämmöistä? Olenko paska ihminen koska ajattelen näin? Miten te seurustelevat näette asian?
aluksi tutustutaan..ollaan kavereita..ystävystytään :) jaetaan elämän iloja ja suruja, etsitään kumppaneita siinä sivussa kun nautitaan elämästä..ystävä alkaa seurustella, olen onnellinen hänen puolestaan! :)..ystävä alkaa tehdä ohareita..saa uusia kamuja kumppaninsa kautta..viettävät pariskuntailtoja joihin sinkkuja ei kutsuta..yritän saada seuraa "ystävästä" baariin..aina on jotain muuta...yritän kutsua itse itseäni pariskuntailtoihin...mutta turhaan..
itse alan väsyä yhteyden pitoon.
sitten joskus, jos elämä tuo "ystävälleni" vaikeita aikoja eteen..jos hän eroaa..jos hän jää yksin..pitäisikö minun silloin olla hänen tukenaan, jos itse seurustelen tai vaikka en seurustelisikaan? Pitääkö minun silloin tukea yksinäistä jos hän minulta apua ja tukea pyytää?
miettiikö kukaan koskaan tämmöistä? Olenko paska ihminen koska ajattelen näin? Miten te seurustelevat näette asian?
Vastaukset 7
Vanhimmat
se on epäoikeudenmukaista, jos ystävyydenpito on "yksipuolista", eikä sellainen ystävyys oikein voi kestää.
Toisaalta myös seurustelemaan alkanutta ystävää tulisi ymmärtää, sillä kun hän on rakastunut, niin hän ei toimi samalla logiikalla kuin ennen.
Kärsivällisyys on hyvästä antaa seurustelevalle aikaa asettua uuteen tilanteeseen ja sitten sovittaa myös ystävyyttä siihen uuteen kuvioon.
Anna itsellesi lomaa ystävyydestä, älä unohda ystävää, äläkä etsi siitä niitä huonoja puolia, vaan koita pitää ystäväsi mielessä, vaikka jätä yhteydenpidon vähemmälle. Kyllä ystäväsi ottaa yhteyttä myös sinuun, kun annat hänen pään selvitä rakkauden huumasta hetken.
Et ole paha, etkä paska, vaikka tällaisia ajatuksia sinulla tuleekin. Nuo ajatukset ovat enemmän kuin luonnollisia ja liittyvät osittain myös luopumisen tuskaan, kun hyvän ystävän huomio kiinnittyy toiseen ihmiseen.
kyse ei olekaan vastarakastuneesta parista, vaan he ovat seurustelleet jo pari vuotta eli luulisi tilanteen jo "asettuneen"...ja siis tarkoitan että melkein kaikki mun ystävät ovat samanlaisia...samassa tilanteessa seurusteluissaan.
oon siis tällä hetkellä ainut sinkku porukasta....ei oo ketään jonka kanssa lähteä ulos viettämään iltaa..ei kukaan mies mua kotoa (siis omasta yksiöstäni) tule hakemaan, mutta ei ole ketään joka lähtis seuraksi kaupungillekaan...
Kyllä tässä tuntee itsensä niin turhaksi, niin paskaksi, niin yksinäiseksi että en osaa edes selittää.
Ehkä teen niin että vaihdan puhelinnumeron ja teen siitä salaisen, muutan toiseen osoitteeseen jne. Mua ei ole enää olemassa noille ihmisille. En tervehdi jos sattumalta näen jossain. Mä en vaan jaksa enää esittää tyytyväistä.
hädässä ystävä tunnetaan. Anteeksi mutta oon tosi katkera kyllä.
Kyllä teot ratkaisevat, ei niinkään tilanne. Minusta tosiystävä kyllä ottaa ystävän huomioon tavalla tai toisella, vaikka elämäntilanne muuttuisikin. On kuitenkin valitettavasti paljon ihmisiä, joille ystävyys tarkoittaa samaa kuin hyväksikäyttö.
Ystävyyssuhteet voivat myös muuttua vuosien mittaan muutenkin, ja 'vanhat kaunat' nousta esiin. Itse olen huomannut n. 40-vuotiaitten tuttujeni parissa sen, että monella on vanha ystävyyssuhde saattanut ajautua kriisiin - tämän ikäisillä on usein tarve arvioida elämää uudelleen - ja siinä saatetaan ystävyydetkin punnita uudelleen. Välirikko, tai ajautuminen henkisesti etäälle ei ole harvinaista. Kaikkien kanssa ei välttämättä edes halua puida asiaa - toteaa vain vuosien jälkeen: ehkä tuo ei koskaan mikään oikea ystävä ollutkaan. Kummallisinta on, miten vanha ystävyyskin voi päättyä, eikä se edes välttämättä tunnu pahalta.
et ole mitenkään huono ihminen. Olet vain vaille huomiota, jota ennen olet saanut ystävältäsi/ystäviltäsi.
Itsekin kun olin sinkkuna, mietin ihan samaa asiaa. Mutta sosiaalisena ihmisenä, lähdin yksinäisyyden iskiessä "ihmisten ilmoille" ja löysin seuraa.
Mutta oikea ystävyys ei ole yksipuoleista yhteydenpitoa toiseen.
Mitäs jos alkaisit itse etsimään ja solmimaan uusia ihmissuhteita. Kenties niistä joku/jotkut muuttuvat tuttavuudesta ystävyydeksi. Älä kuitenkaan kokonaan riko ystävyys suhteitasi, nimittäin silloin jäät tosi yksin. ja muista: Hyvät ystävät ovat harvassa!
Ystäväsi ei ehkä rakastumisen huumassa huomaa jättäneensä sinut vähemmälle huomiolle. Olet varmasti edelleen tärkeä ihminen hänelle, mutta joskus parisuhde saa aikaan sen ettei pidetä niin tiiviisti yhteyttä. Osin se on tiedostamatonta, joten olisi hyvä jos sinä ystävävnä kertoisit tuntemuksistasi. Hyvä ystävä ymmärtää ja tajuaa tilanteen ja toivottavasti asiat näin myös paranevat.
Tietysti ystäviä tulee, menee, ja tulee taas takaisin. Elämän hienous on juuri siinä, että ihan samoja naamoja ei tarvitse joka päivä, viikko ja vuosi katsella. Erityisesti elämäntilanteiden muutosten myötä (muutto, parisuhteet, lasten syntymä...) ystäviä jää joskus taka-alalle, ja uusia tulee tilalle. Todellisen ystävän kanssa ei sellaisista heilahduksista kuitenkaan kanneta kaunaa, vaan ymmärretään ja annetaan tilaa. Kun jokin ystävyksiä taas yhdistää, ilot tai surut, niin on hyvä ette kenenkään tarvitsisi elämän koukeroissa jäädä yksin.
Eli mielestäni ajatuksesi oli lapsenomaisella tavalla kehittymätön, itsekäs.
"Kun jokin ystävyksiä taas yhdistää, ilot tai surut, niin on hyvä ette kenenkään tarvitsisi elämän koukeroissa jäädä yksin."
Ahaa eli mä olen sun mielestä "lapsenomaisella tavalla itsekäs" kun valitan sitä että ystävät on jättänyt mut yksin...Itse kuitenkin sanot tossa lauseessa jonka tohon ekaks pistin, että kenenkään ei tarvitsisi elämän koukeroissa jäädä yksin....
niin mitä mieltä sä siis oot? Onko seurustelevilla ystävillä oikeus jättää sinkku ystävä yksin vai ei? Ja onko tällä yksin jätetyllä oikeus tuntea pahaa oloa ja suorastaan olla suutuksissa kun jätetään NIIN yksin?
Mä veikkaan että sun mielipide muuttuu sen mukaan kummassa tilanteessa itse kulloinkin olet. Olet ns kaksnaamainen ihminen.