Parinvalintateoria

Mielestäni parinvalinnassa on 4 edullisten ominaisuuksien astetta, jotka ovat tässä arvojärjetyksessä:

1. Geenit. Geenien laatu näkyy usein ulospäin, tai jos ei näy, se on muuten aistittavissa (esim. äly, lahjakkuudet).

On typerää ruikuttaa siitä, että miehet/naiset valitsevat aina hyvännäköisen. Sehän on maailman luonnollisin asia, jokaisella on oikeus vaatia kumppaniltaan parasta mahdollista ulkonäköä/muita geneettisesti edullisia ominaisuuksia, jokainenhan haluaa (tiedostamattakin) parhaita mahdollisia jälkeläisiä.

Ulkonäön suhteen symmetrisyys on A ja O, siis välttämättä ei tarvitse olla mikään "unelma", kunhan kasvot ja keho toistavat symmetriaa, eli mutaatiot eivät houkuttele. Tosin erityisen tavoiteltuja ovat persoonallisen kauniit, joissa pienen pieni "mutaatio", joka vihjaa ihmislajin kehityksestä entistä parempaan suuntaan.

Ulkonäön merkitys korostuu alkeellisimmissa oloissa, jolloin terveennäköiset, lihaksikkaat, kauniit ihmiset ovat suosituimpia. Tietoyhteiskunnassa älykkäillä on kuitenkin paremmat mahdollisuudet saada mitä haluaa, kulttuuripiireissä taas taiteellisesti lahjakkailla parhaat tsäänssit jne..

Hyvä geeniperimä ilmenee siis lukuisina erilaisina ominaisuuksina, joiden avulla voi pärjätä yhteisössä ja luonnon kanssa. Tärkeintä on siis löytää omat vahvuudet, silloin on a)onnellisempi yksinäänkin b)suositumpi.



2. Luonne. Jos sinulla ei ole hyviä geenejä, voit kompensoida asiaa sillä, että olet hyvää seuraa. Et esim. ahdistava, itseäsi säälivä, tai ilkeä.

Hyvä ulkonäkö ei vaikuta ihmisen älykkyyteen/mukavuuteen, mutta hyvännäköisiä saatetaan pitää rumia tyhmempinä/ilkeämpinä, koska heillä ei ole tarvetta kompensoida ulkonäköään luonteen ominaisuuksilla. Kauniita pidetäänkin usein erityisen jaloina, jos he ovat myös hyväluontoisia, eli syystä tai toisesta kehittäneet luonnettaan.

Mutta, jos et siis ole geeneiltäsi huipputasoa, varmista, että seurassasi on hyvä ja onnellinen olla, niin saatat saada jopa huippugeenit jälkeläisillesi. Kaikki on mahdollista.

Tavallaan rumuus voi olla rikastuttavaa, koska silloin joutuu kasvamaan henkisesti. Siksi jotkut rumat ovat suositumpia ja kiinnostavampia kuin kauniit. Jos kuitenkaan kykyjä henkiseen kasvuun ei ole, rumuus katkeroittaa ja karkoittaa myös kanssaihmiset.

Luonteenominaisuuksista tärkeimpiä taitavat olla hyvälle äidille/isälle ominaiset piirteet, kuten luotettavuus (perhettä ei jätetä), empaattisuus (toisista pidetään huolta), loogisuus (perheen asiat hoidetaan mahdollisimman fiksulla tavalla), tasapainoisuus (lisää turvallisuuden tunnetta).



3. Mukavuustekijät. Koulutus, status, raha, muu omaisuus jne. Näillä voi yrittää "ostaa" kumppanin, jos kahdessa edellisessä kohdassa ei olla onnistuttu. Näitä asioita korostavilla ihmisillä ei siis yleensä vahvasti mene.



4. Sääli ja itsesääli. "Olen kanssasi, koska en saa ketään muuta ja koska sinäkään et saa. Olemme siis luodut toisillemme."
4524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Wähän on wäsy olo jo, joten excuse me mahdolliset väärin ymmärtämiset ap.

Jotenkin jäi haittaamaan toi stereotyypinen käsitys/jaottelu 'rumista' ja 'kauniista' ihmisistä. Mikä kerpele siinä on, että ihmiset etenkin tällasilla nettipalstoilla ei suostu käsittämään, että joku ihminen voi olla sekä a.) kaunis, että b.) luonteeltaan hyvä tyyppi?

Et sä suoranaisesti tietty ihan väittäny, ettei kaunis ihminen voisi olla myös hyvä tyyppi, mut kyllä sulta rivien välistä paistoi se ajatus, että ns. 'ruma' ihminen olis (tietoinen yleistys seuraavassa) tyyliin kahdessa tapauksessa kolmesta jotenkin henkisesti 'jalostuneempi' ihminen, kuin ulkoisesti kaunis kanssaeläjänsä.

Em. kaltaiseen ajatteluun viittaa mm. puheesi siitä, että "ruma joutuu kasvamaan henkisesti". Miten niin ei muka kaunis joudu kasvamaan henkisesti ihan yhtälailla? Sä aliarvioit kauniiden ihmisten elämään liittyviä ongelmia. Samanlaista ihmisen elämää kauniit kuitenkin elävät, kuin vähemmän viehättävätkin. Ihan samat on ongelmat.

Sit toinen juttu. Kukaan ei ole ruma.:) Rumaa on käyttää sanaa ruma ihmisistä, joissa kaikissa on kuitenkin jotain kaunista. Rumaa on epäsiisteys ihmisessä. Rumaa on suojatiellä vihreillä valoilla melkein pikkutytön päälle kaahaava kiireinen liikemies. Rumaa on rumista ihmisistä puhuva ihminen, jos rumuus rumiksi arvioiduissa on sellaista, etteivät he voi siihen itse vaikuttaa.

Muuten ihan hyvä juttu joo.:)

Äänestä
  • Kirjoitan nyt vähän vittuilevaan sävyyn koska mua ärsyttää kun et tajua. Kyse oli nimenomaan _ulkoisesta_ rumuudesta, ei sisäisestä niin miksi ihmeessä alat sitten selittämään sisäisen rumuuden ilmenemisestä??? Pointti alkup. kirjoittajan jutussa, joka oli muuten erittäin hyvä, oli se kuinka tärkeää _ulkoinen_ ei sisäinen rumuus/kauneus on parinmuodostuksessa.

    Ajatteles nyt asiaa ja myönnä itsellesi että ihmisiä on erinäköisiä, eihän 160cm pitkäkään mene sanomaan kaksimetrisellä että hei me ollaan yhtä pitkiä.

    Äänestä

  • Juu, tottakai kauniit voivat olla todella ihania ihmisiä. Väitän kuitenkin, että kauniilla on tietyissä asioissa helpompaa. Tämä on tietysti vain omakohtainen kokemus. Eli ihmiset suhtautuvat hyvin erilailla rumiin kuin kauniisiin.

    Itse olin lapsena ruma ja käytännössä se tarkoitti sitä, etten saanut edes suutani avata. Hyvännäköisiä ystäviäni sen sijaan kuunneltiin antaumuksella, heidät valittiin kaikenlaisiin tehtäviin ja tietysti he olivat vastakkaisen sukupuolen ehdottomia suosikkeja. Olen joutunut tekemään siis paljon tutkiskelua ihmisyyteen ja yrittänyt ymmärtää tätä eriarvoisuutta. Nykyään olen suht hyvännäköinen ja oikein tekee pahaa joskus, miten samat ihmiset suhtautuvat erilailla minuun, siis ne jotka ennen hyljeksivät.

    En siis väitä, että kauniit eivät koe rankkoja asioita, mutta hyvä ulkonäkö kyllä helpottaa huomattavasti asioiden kulkua. Rumuus melkein väistämättä taas pakottaa miettimään asioita vähän syvällisemmältä kannalta. Ainakin minulle on käynyt niin.

    En itse arvottele ihmisiä ulkonäön mukaan, mutta olen eri mieltä, siinä ettei "kukaan ole ruma". Kuule, kyllä on ja kyllä niin on luvallista ajatella, muttei tietystikään ole mitään pointtia a)hyljeksiä ketään sen perusteella, b)IKINÄ sanoa sitä asianomaiselle rumalle. Kyllä jokainen ruma tietää sen itsekin.

    Äänestä

  • rautalanganvääntäjä80 kirjoitti:

    Kirjoitan nyt vähän vittuilevaan sävyyn koska mua ärsyttää kun et tajua. Kyse oli nimenomaan _ulkoisesta_ rumuudesta, ei sisäisestä niin miksi ihmeessä alat sitten selittämään sisäisen rumuuden ilmenemisestä??? Pointti alkup. kirjoittajan jutussa, joka oli muuten erittäin hyvä, oli se kuinka tärkeää _ulkoinen_ ei sisäinen rumuus/kauneus on parinmuodostuksessa.

    Ajatteles nyt asiaa ja myönnä itsellesi että ihmisiä on erinäköisiä, eihän 160cm pitkäkään mene sanomaan kaksimetrisellä että hei me ollaan yhtä pitkiä.

    ..ja ulkoinen kauneus ovat aina yhteydessä keskenään ja määrittävät molemmat sitä mielikuvaa tasavertaisesti ainakin mulle, mikä kustakin ihmisestä muodostuu.

    Toki ulkoinen kauneus noteerataan helpommin kauneudeksi, mut todella rumaksi musta ulkoisilta piirteiltään ns. vähemmän viehättäväkin muuttuu vasta siinä vaiheessa, jos tämän käytös on rumaa ja jos tämä olemuksellaan (esim. epäsiisteys, likaiset vaatteet jne.) osoittaa välinpitämättömyyttä itseään ja ympäristöään kohtaan.

    Mulla on ollut takavuosina esim. yksi naispuoleinen kaveri, jota kukaan ei parhaalla tahdollakaan vois sanoa kauniiksi ns. länsimaisin kriteerein mitattuna. Hänellä oli mm. huono iho ja hän oli melko lailla ylipainoinen. Hänen älykkyytensä ja huumorinsa oli kuitenkin niin säkenöivää, että hän jopa viehätti monia vastakkaisen sukupuolen edustajia. Terveen itseluottamuksensa ja hyvän luonteensa ansiosta tämä kaverini näytti mielestäni hyvin laitettuna joskus jopa kauniilta, vaikkei niin todellakaan voisi sanoa, jos ajattelisi perinteisiä ulkonäkökriteereitä.

    Toki on olemassa enemmän ulkoisesti viehättäviä sekä vähemmän ulkoisesti viehättäviä ja tulee aina olemaankin. Pointtini oli se klassinen, että jokaisessa on jotakin kaunista. Piirteiltään äärimmäisen ns. "rumassakin" (mitä sanaa en edes haluais käyttää kenenkään henkilön pysyväisluonteisista ulkonäön piirteistä) ihmisessä on mahdollista nähdä jotakin ulkoisesti kaunista, jos henkilö on kaunis luonteeltaan.

    Otetaan esimerkki.;) Oletetaan, että törmäät ihmiseen, jolla on kolmekymmentä kiloa ylipainoa, pahasta aknesta kukkiva naama, suuri perunanenä, kapeat huulet, pienet ja mitäänsanomattoman väriset silmät, vauvamaisen ohuet hiukset ja h*mmetin pulleat posket. Tämä henkilö on luonteeltaan omahyväinen; puhuu rivouksia ja näyttää pitävän itseään luojansa lahjana koko maailmalle. Lisäksi henkilö haisee pahasti peseytymättömälle ihmiselle ja omaa niin likaiset vaatteet, että sun tekis mielesi oksentaa. Näetkö tuon ihmisen rumana ja vastenmielisenä? Veikkaan, että kyllä.

    Otetaan nyt toinen esimerkki. Oletetaan, että sama lla ulkoisesti ns. hyvin vähän viehättävällä henkilöllä on puhtaat vaatteet ja että hän on muutenkin olemukseltaan siisti. Oletetaan lisäksi, että hänellä on hauska huumori ja kiva pilke silmäkulmassa. Näetkö hänet eittämättä rumana ja vastenmielisenä? Itse ainakaan välttämättä en näkisi. Luultavasti kiinnittäisin huomiota vaikkapa henkilön kulmakarvojen kivan persoonalliseen kaareen, tuohon pilkkeeseen silmäkulmassa ja siihen, kuinka kivasti hymy valaisee tämän kasvot.

    Ulkoisilla tekijöillä on toki paljonkin merkitystä parinvalinnassa, mut toisin kuin ap, mä en usko, että ns. ulkoisesti ruman tarttis jotenkin erityisesti kompensoida luonteen omimaisuuksillaan fyysisiä puutteitaan. Komea/ kauniskin ihminen voi hyvin sukkelaan ainakin musta alkaa näyttää vastenmieliseltä, jos luonne on omahyväinen tms. muuten vastenmielinen.

    Sitä alkaa kuin yllättäen komeankin/kauniinkin vastenmielisen käytöksen omaavan/tyhmän ihmisen kohdalla katsella, että "ai yäk! mikä näppylä sillä on tossa poskessa?" tai että " hikiläntit kainaloissa" "inhottavan äitelä partavesi" tai "vähän ehkä pullonkaulahartiat tolla". Ei kauniit ja vähemmän viehätättävät ainakaan kaikille ihmisille ole mitenkään ns. eri viivalla sen suhteen, että kenestä muodostuu positiivinen mielikuva ja kenestä taas ei. Kovin pinnalliset ihmiset tietty tuijottaa vain pintaan.

    Noin mä asian näkisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


unieituu kirjoitti:

Mielestäni parinvalinnassa on 4 edullisten ominaisuuksien astetta, jotka ovat tässä arvojärjetyksessä:

1. Geenit. Geenien laatu näkyy usein ulospäin, tai jos ei näy, se on muuten aistittavissa (esim. äly, lahjakkuudet).

On typerää ruikuttaa siitä, että miehet/naiset valitsevat aina hyvännäköisen. Sehän on maailman luonnollisin asia, jokaisella on oikeus vaatia kumppaniltaan parasta mahdollista ulkonäköä/muita geneettisesti edullisia ominaisuuksia, jokainenhan haluaa (tiedostamattakin) parhaita mahdollisia jälkeläisiä.

Ulkonäön suhteen symmetrisyys on A ja O, siis välttämättä ei tarvitse olla mikään "unelma", kunhan kasvot ja keho toistavat symmetriaa, eli mutaatiot eivät houkuttele. Tosin erityisen tavoiteltuja ovat persoonallisen kauniit, joissa pienen pieni "mutaatio", joka vihjaa ihmislajin kehityksestä entistä parempaan suuntaan.

Ulkonäön merkitys korostuu alkeellisimmissa oloissa, jolloin terveennäköiset, lihaksikkaat, kauniit ihmiset ovat suosituimpia. Tietoyhteiskunnassa älykkäillä on kuitenkin paremmat mahdollisuudet saada mitä haluaa, kulttuuripiireissä taas taiteellisesti lahjakkailla parhaat tsäänssit jne..

Hyvä geeniperimä ilmenee siis lukuisina erilaisina ominaisuuksina, joiden avulla voi pärjätä yhteisössä ja luonnon kanssa. Tärkeintä on siis löytää omat vahvuudet, silloin on a)onnellisempi yksinäänkin b)suositumpi.



2. Luonne. Jos sinulla ei ole hyviä geenejä, voit kompensoida asiaa sillä, että olet hyvää seuraa. Et esim. ahdistava, itseäsi säälivä, tai ilkeä.

Hyvä ulkonäkö ei vaikuta ihmisen älykkyyteen/mukavuuteen, mutta hyvännäköisiä saatetaan pitää rumia tyhmempinä/ilkeämpinä, koska heillä ei ole tarvetta kompensoida ulkonäköään luonteen ominaisuuksilla. Kauniita pidetäänkin usein erityisen jaloina, jos he ovat myös hyväluontoisia, eli syystä tai toisesta kehittäneet luonnettaan.

Mutta, jos et siis ole geeneiltäsi huipputasoa, varmista, että seurassasi on hyvä ja onnellinen olla, niin saatat saada jopa huippugeenit jälkeläisillesi. Kaikki on mahdollista.

Tavallaan rumuus voi olla rikastuttavaa, koska silloin joutuu kasvamaan henkisesti. Siksi jotkut rumat ovat suositumpia ja kiinnostavampia kuin kauniit. Jos kuitenkaan kykyjä henkiseen kasvuun ei ole, rumuus katkeroittaa ja karkoittaa myös kanssaihmiset.

Luonteenominaisuuksista tärkeimpiä taitavat olla hyvälle äidille/isälle ominaiset piirteet, kuten luotettavuus (perhettä ei jätetä), empaattisuus (toisista pidetään huolta), loogisuus (perheen asiat hoidetaan mahdollisimman fiksulla tavalla), tasapainoisuus (lisää turvallisuuden tunnetta).



3. Mukavuustekijät. Koulutus, status, raha, muu omaisuus jne. Näillä voi yrittää "ostaa" kumppanin, jos kahdessa edellisessä kohdassa ei olla onnistuttu. Näitä asioita korostavilla ihmisillä ei siis yleensä vahvasti mene.



4. Sääli ja itsesääli. "Olen kanssasi, koska en saa ketään muuta ja koska sinäkään et saa. Olemme siis luodut toisillemme."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu