mitä tehdä nyt?

Tapasin miehen 3 kuukautta sitten. Meilla oli mieletön kemia alusta asti. Päädyimme ensimmäisenä iltana sänkyyn, koska olimme kumpikin matkalla ja matkustamassa seuraavana päivänä kotiin.

Pidimme sitten seuraavat kuukaudet yhteyttä sähköpostilla. Sovimme että tapaisimme uudelleen ja hän kutsui minut kotikaupunkiinsa kylään.

Kun hän tuli vastaan lentokentälle, hän sanoi että hänen vanhempansa haluavat tavata minut, joka oli aika yli inookasta meilestäni.. Kaksi ensimmäistä päivää meni mahtavasti, meillä oli todella ihanaa yhdessä... kunnes toisen päivän iltana tein sen mokan että sanoin hänelle että tykkään hänestä (en siis puhunut rakastamisesta vaan ihan että tykkään). Mies muuttui parissa sekunnissa kuin toiseksi ihmiseksi. Hän alkoi meuhkata kuinka ei ole valmis muuttamaan elämäänsä kenenkään takia (en ollut semmoista vaatinutkaan), ja hän sanoi että "minä/elämäni ei tule horjumaan vaikka tämä meidän juttu ei onnistuisikaan". Loukkaannuin tuosta viimeisestä kommentista aika paljon ja sanoin vain lähteväni nukkumaan.

Aamulla kysyin häneltä että tunsiko hän ehkä olonsa jotenkin "ahdistuneeksi" koska olimme vasta tavanneet ja nyt jo "tungin" hänen reviirilleen. Hän sanoi, että se voi olla syy. Ehdotinkin että viettäisimme sen päivän erillämme kumpikin omia juttuja tehden. Iltapäivällä hän tuli takaisin, ja oli tosi kylmä ja etäinen. Hän sanoi että hänellä olisi hautajaisiin meno ylihuomenna, koska hönen ystävänsä äiti oli kuollut. Hän kuulosti siltä että vihjaili minulle että halusi minun lähtevän, joten varasin lentoliput jo seuraavalle päivälle, vaikka lentoni olisi ollut vasta 3 päivän päästä.

Käyttäydyin luonnollisesti vähän loukkaantuneesti, ja luin kirjaa. Hän tuli kysymään miksi olen hänelle suuttunut! Aloimme puhua ja hän sanoi, että minä olin ollut liian yli innokas. Muistutin häntä hänen omista "yli innokkasita" kommenteistaan, kuten siitä, kun hän kysyi minulta olinko nähnyt unta että me menisimme naimisiin jne. Sovimme että lähtisimme ulos syömään. Hän flirttaili koko illan raivoisasti, ja minä esitin "viileää", koska olin vähän ihmeissäni hänen käytöksestään.

Menimme elokuviin, ja koska olin siinä vaiheessa alkanut lämmetä, ehdotin että lähtisimme kesken elokuvan kotiin (ja harrastamaan seksiä). Mies tuntui olevan mukana juonessa. Kotona hän kumminkin sai raivarit siitä että en ollut antanut häänen katsoa elokuvaa loppuun! Sain hänet kumminkin lepyteltyä ja seksiä harrastettiin. Hän sanoi että olen kuulemma "oudoin ihminen jonka hän on koskaan tavannut".

Aamulla hän vaikutti iloiselta ja sanoi että oli nähnyt minusta yöllä unta, jossa minulla oli värikäs tatuointi ala selässä. (hän oli aikaisemmin sanonut kuinka hän rakastaa tatuointeja naisen alaselässä). Hän vei minut lentokentälle.

Kun olin lähtenyt, hän oli jo lähettänyt sähköpostia. Hän sanoi että oli "pahoillaan että emme olekaan niin yhteensopivia kuin olimme luulleet" ja että suurin virhe oli ollut että emme olleet tavenneet jossakin "neutraalissa" paikassa. Hän sanoi että haluaa pysyä ystävinä.

En ole vastannut viestiin. Mitä pitäisi tehdä. Miten miestä pitäisi tulkita? Pitäisikö vain vastata viestiin myötäillen, ja esittää viileää.

Tosiaisassahan on niin, että mies syö vielä 5 vuotta vaimostaan eronneena masennuslääkkeitä, luultavasti pelkää satuttavansa itsensä jälleen. Ihmeellistä kuuman/kylmän pelailua. Puhuin toki kiinnostuksestani liian aikaisin. Ja minun ei missään nimessä olisi pitänyt mennä hänen luokseen vierailulle.

Onko kaikki menetetty, pidin hönestä kovasti ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Hänkin tuntui pitävän minusta.
7757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tämän, pidä salassa ja käytä oikein.

minulla on ystävä joka on yhtä heikko luonteeltaan kuin kertomasi mies, syö masennuslääkkeitä vieläkin 6vuotta erosta, ei ollut edes naimisissa jne.

tästä kaverista ei ole edes töihin, olisin ottanut hänet firmaani töihin mutta miten voit ottaa kaverin joka on kuin tuuliviiri joka toinen päivä, hermot kireellä ja kävelee välillä lääkkeiden vaikutuksesta ilmeisesti kuin kuollut....

näistä ressukoista ei miehiä tule koskaan.

kehoitan sinua etsimään ihan oikean miehen jolla kaikki ällipitoinen on varastossa ja teitää mitä sinulla tekee.

itse olen kokenut "vaikean" eron jossa omaisuus ja lapset jaettiin ja lisäksi vaimon puolelta tuli insestisyytökset ja sosiaaliviranomaiset tutkivat uuden vaimoni taustoja jne. pahoin pitelysyytteiden takia jne.

mistään näistä asioista ei ole ollut mitään tarvetta syödä masennuslääkkeitä ja olen asiat pystynyt ihan kevyesti hoitamaan omassa pääkopassa ja olemaan rauhallinen ja miettimään tekojani ja tapojani. itse asiassa en koskaan ole miettinyt eroprosessissa mitään ihmeellistä, olen vain ajatellut että näin se on ajateltu meneväksi ja piste. elämä jatkuu ja parempaa on edessä. helppoa kun sen osaa.

mutta todellakaan tuosta miehestä ei ole mieheksi sinulle, unohda ja kuoppaa. tämä on juuri sitä kastia joka hetken päästä uhkailee "teen itsarin jos jätät mut" jne.

t:kahden lapsen yh-isä,avioliitossa toisen naisen kanssa jo 15 vuotta ja asiat hyvin. exää en ole tavannut kasvotusten 10 vuoteen eikä tarvitsekaan,miksi?

Äänestä
  • Se, että ihminen syö tai ei syö masennuslääkkeitä ei kerro ihmisen vahvuudesta välttämättä mitään.

    Pitää muistaa, että koskaan ei voi tietää toisen masennuksen syitä. Monesti niitä ei tiedä masentunut itsekään.
    Ne voivat olla täysin fysiologisia tai traumaattisen kokemuksen aihettamia. Tai molempia.

    Masennuslääkkeiden syöminen voi myös kertoa matalammasta kynnyksestä hakea apua.

    Tuollainen epävakaa käytös ihmisellä ei sekään välttämättä ole kytköksissä masentuineisuuteen.
    Psykopatiasta lienee ainakin alkuperäisen tapauksessa kyse. Ehkä sinunkin kaverisi kohdalla kyse on siitä.

    Mikään ei ole pahempaa masentuneelle kuin syyllistäminen, esim. vertaamalla ongelmia ja sanomalla, että "eihän sulla ole mitään syytä olla masentunut kun muilla menee vielä huonommin".

    Äänestä

  • hienoa että olet päässyt yli ikävästä avioerosta.

    ja tässä minun miehen tapauksessa niinpä kyllähän 5dessa vuodessa olisi pitänyt siitä yli päästä. Elämä jatkuu.

    Äänestä

pitämiset auta. Kyllä vaikuttaa sen verta tasapainottomalta käytökseltä että pysy kaukana. Mielenterveyspotilaiden kanssa täytyy aina olla varuillaan ja et sinä häntä pysty parantamaan. Tälläinen tulis aina olemaan isoin osa teidän suhdetta eli jos jatkat niin hyväksy myös toi sekoilu äläkä sitä sitten ihmettele. Olisit iloinen ettei se vielä ole sinussa kiinni, sitten vasta toi hulluksi muuttuu.
Kyllä ihmisellä pitäisi itsesuojeluvaistoa jonkin verran olla...

Äänestä

Sait todella hyvät vastaukset tossa yllä. Älä vastaa miehelle enää mitään. Kärsi kipusi ja surusi, se menee ohi. Jos jatkat tuota suhdetta, suru ja kipu tulee olemaan paljon suurempaa myöhemmin.

Äänestä

On ihminen joka kyllä ei ole täysin tasapainossa itsensä kanssa. Viisainta olisi ehkä unohtaa koko juttu, jatkaa elämää eteenpäin ja kärsiä nuo tähän mennessä syntyneet haavat.
Uskoisin kyllä noin kirjoituksen perusteellaa et jos jatkat asiaa niin hullummaksi vaan muuttuu ja sinä tulet kärsimään vielä enemmän.

Äänestä
  • Kumma tyyppi! kun ensin se itse ehdotti sulle lähteä tapaa sen vanhempia?? ja sitten kun sanot vain "tykkään sinusta" ( mikä on ihan NORMAALIA SAADA SANOA!) niin miehen käytös muuttu?
    Kai se nyt itsekin tiesi JO että tykkäät siitä,ethän muuten olisi lähetnyt matkustamaan sen luokse?
    Vaikuttaa siltä, että et enää taidakaan kiinostaa sitä, tommosia ne jotkut miehet on,kun ne on paneskellut jotakin naista pari kertaa niin ne kyllästyy vaikka alussa mies oli niin kiinostunut ja ihastunut sinuun,ei se sinuun ihastunut ollut,mies juoksi vain sen oman kullin perässä,sen kulli piti kuitenkin saada sut taas kun se luuli ja fantasoi sust muitakin asentoja mitä vois sun kanssa kokeilla,ja kun saalis on saatu ja käytetty jota mies on paneskellut jo pari päivää vapaasti,ja jos nainen alkaa nalkuttaa ( miehen mielestä) että "mä tykkään sust" niin mies saa paniikkikohtauksen muuttuu kylmäksi ,koska sillä ei ollut alunperinkään aitoja tunteita sua kohtaan,vain sen jalkojen välissä..

    unohda koko tyyppi,ja jos se vielä soittaa tai meilaa tai viestittää älä vastaa sille,mun mielestä se loukkas sua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


neitokainen kirjoitti:

Tapasin miehen 3 kuukautta sitten. Meilla oli mieletön kemia alusta asti. Päädyimme ensimmäisenä iltana sänkyyn, koska olimme kumpikin matkalla ja matkustamassa seuraavana päivänä kotiin.

Pidimme sitten seuraavat kuukaudet yhteyttä sähköpostilla. Sovimme että tapaisimme uudelleen ja hän kutsui minut kotikaupunkiinsa kylään.

Kun hän tuli vastaan lentokentälle, hän sanoi että hänen vanhempansa haluavat tavata minut, joka oli aika yli inookasta meilestäni.. Kaksi ensimmäistä päivää meni mahtavasti, meillä oli todella ihanaa yhdessä... kunnes toisen päivän iltana tein sen mokan että sanoin hänelle että tykkään hänestä (en siis puhunut rakastamisesta vaan ihan että tykkään). Mies muuttui parissa sekunnissa kuin toiseksi ihmiseksi. Hän alkoi meuhkata kuinka ei ole valmis muuttamaan elämäänsä kenenkään takia (en ollut semmoista vaatinutkaan), ja hän sanoi että "minä/elämäni ei tule horjumaan vaikka tämä meidän juttu ei onnistuisikaan". Loukkaannuin tuosta viimeisestä kommentista aika paljon ja sanoin vain lähteväni nukkumaan.

Aamulla kysyin häneltä että tunsiko hän ehkä olonsa jotenkin "ahdistuneeksi" koska olimme vasta tavanneet ja nyt jo "tungin" hänen reviirilleen. Hän sanoi, että se voi olla syy. Ehdotinkin että viettäisimme sen päivän erillämme kumpikin omia juttuja tehden. Iltapäivällä hän tuli takaisin, ja oli tosi kylmä ja etäinen. Hän sanoi että hänellä olisi hautajaisiin meno ylihuomenna, koska hönen ystävänsä äiti oli kuollut. Hän kuulosti siltä että vihjaili minulle että halusi minun lähtevän, joten varasin lentoliput jo seuraavalle päivälle, vaikka lentoni olisi ollut vasta 3 päivän päästä.

Käyttäydyin luonnollisesti vähän loukkaantuneesti, ja luin kirjaa. Hän tuli kysymään miksi olen hänelle suuttunut! Aloimme puhua ja hän sanoi, että minä olin ollut liian yli innokas. Muistutin häntä hänen omista "yli innokkasita" kommenteistaan, kuten siitä, kun hän kysyi minulta olinko nähnyt unta että me menisimme naimisiin jne. Sovimme että lähtisimme ulos syömään. Hän flirttaili koko illan raivoisasti, ja minä esitin "viileää", koska olin vähän ihmeissäni hänen käytöksestään.

Menimme elokuviin, ja koska olin siinä vaiheessa alkanut lämmetä, ehdotin että lähtisimme kesken elokuvan kotiin (ja harrastamaan seksiä). Mies tuntui olevan mukana juonessa. Kotona hän kumminkin sai raivarit siitä että en ollut antanut häänen katsoa elokuvaa loppuun! Sain hänet kumminkin lepyteltyä ja seksiä harrastettiin. Hän sanoi että olen kuulemma "oudoin ihminen jonka hän on koskaan tavannut".

Aamulla hän vaikutti iloiselta ja sanoi että oli nähnyt minusta yöllä unta, jossa minulla oli värikäs tatuointi ala selässä. (hän oli aikaisemmin sanonut kuinka hän rakastaa tatuointeja naisen alaselässä). Hän vei minut lentokentälle.

Kun olin lähtenyt, hän oli jo lähettänyt sähköpostia. Hän sanoi että oli "pahoillaan että emme olekaan niin yhteensopivia kuin olimme luulleet" ja että suurin virhe oli ollut että emme olleet tavenneet jossakin "neutraalissa" paikassa. Hän sanoi että haluaa pysyä ystävinä.

En ole vastannut viestiin. Mitä pitäisi tehdä. Miten miestä pitäisi tulkita? Pitäisikö vain vastata viestiin myötäillen, ja esittää viileää.

Tosiaisassahan on niin, että mies syö vielä 5 vuotta vaimostaan eronneena masennuslääkkeitä, luultavasti pelkää satuttavansa itsensä jälleen. Ihmeellistä kuuman/kylmän pelailua. Puhuin toki kiinnostuksestani liian aikaisin. Ja minun ei missään nimessä olisi pitänyt mennä hänen luokseen vierailulle.

Onko kaikki menetetty, pidin hönestä kovasti ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Hänkin tuntui pitävän minusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu