Tapasin miehen 3 kuukautta sitten. Meilla oli mieletön kemia alusta asti. Päädyimme ensimmäisenä iltana sänkyyn, koska olimme kumpikin matkalla ja matkustamassa seuraavana päivänä kotiin.
Pidimme sitten seuraavat kuukaudet yhteyttä sähköpostilla. Sovimme että tapaisimme uudelleen ja hän kutsui minut kotikaupunkiinsa kylään.
Kun hän tuli vastaan lentokentälle, hän sanoi että hänen vanhempansa haluavat tavata minut, joka oli aika yli inookasta meilestäni.. Kaksi ensimmäistä päivää meni mahtavasti, meillä oli todella ihanaa yhdessä... kunnes toisen päivän iltana tein sen mokan että sanoin hänelle että tykkään hänestä (en siis puhunut rakastamisesta vaan ihan että tykkään). Mies muuttui parissa sekunnissa kuin toiseksi ihmiseksi. Hän alkoi meuhkata kuinka ei ole valmis muuttamaan elämäänsä kenenkään takia (en ollut semmoista vaatinutkaan), ja hän sanoi että "minä/elämäni ei tule horjumaan vaikka tämä meidän juttu ei onnistuisikaan". Loukkaannuin tuosta viimeisestä kommentista aika paljon ja sanoin vain lähteväni nukkumaan.
Aamulla kysyin häneltä että tunsiko hän ehkä olonsa jotenkin "ahdistuneeksi" koska olimme vasta tavanneet ja nyt jo "tungin" hänen reviirilleen. Hän sanoi, että se voi olla syy. Ehdotinkin että viettäisimme sen päivän erillämme kumpikin omia juttuja tehden. Iltapäivällä hän tuli takaisin, ja oli tosi kylmä ja etäinen. Hän sanoi että hänellä olisi hautajaisiin meno ylihuomenna, koska hönen ystävänsä äiti oli kuollut. Hän kuulosti siltä että vihjaili minulle että halusi minun lähtevän, joten varasin lentoliput jo seuraavalle päivälle, vaikka lentoni olisi ollut vasta 3 päivän päästä.
Käyttäydyin luonnollisesti vähän loukkaantuneesti, ja luin kirjaa. Hän tuli kysymään miksi olen hänelle suuttunut! Aloimme puhua ja hän sanoi, että minä olin ollut liian yli innokas. Muistutin häntä hänen omista "yli innokkasita" kommenteistaan, kuten siitä, kun hän kysyi minulta olinko nähnyt unta että me menisimme naimisiin jne. Sovimme että lähtisimme ulos syömään. Hän flirttaili koko illan raivoisasti, ja minä esitin "viileää", koska olin vähän ihmeissäni hänen käytöksestään.
Menimme elokuviin, ja koska olin siinä vaiheessa alkanut lämmetä, ehdotin että lähtisimme kesken elokuvan kotiin (ja harrastamaan seksiä). Mies tuntui olevan mukana juonessa. Kotona hän kumminkin sai raivarit siitä että en ollut antanut häänen katsoa elokuvaa loppuun! Sain hänet kumminkin lepyteltyä ja seksiä harrastettiin. Hän sanoi että olen kuulemma "oudoin ihminen jonka hän on koskaan tavannut".
Aamulla hän vaikutti iloiselta ja sanoi että oli nähnyt minusta yöllä unta, jossa minulla oli värikäs tatuointi ala selässä. (hän oli aikaisemmin sanonut kuinka hän rakastaa tatuointeja naisen alaselässä). Hän vei minut lentokentälle.
Kun olin lähtenyt, hän oli jo lähettänyt sähköpostia. Hän sanoi että oli "pahoillaan että emme olekaan niin yhteensopivia kuin olimme luulleet" ja että suurin virhe oli ollut että emme olleet tavenneet jossakin "neutraalissa" paikassa. Hän sanoi että haluaa pysyä ystävinä.
En ole vastannut viestiin. Mitä pitäisi tehdä. Miten miestä pitäisi tulkita? Pitäisikö vain vastata viestiin myötäillen, ja esittää viileää.
Tosiaisassahan on niin, että mies syö vielä 5 vuotta vaimostaan eronneena masennuslääkkeitä, luultavasti pelkää satuttavansa itsensä jälleen. Ihmeellistä kuuman/kylmän pelailua. Puhuin toki kiinnostuksestani liian aikaisin. Ja minun ei missään nimessä olisi pitänyt mennä hänen luokseen vierailulle.
Onko kaikki menetetty, pidin hönestä kovasti ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Hänkin tuntui pitävän minusta.

Vastaukset 11
Vanhimmat
olevan aika "tunteella käyviä".. Ailahtelevaisiakin, koska itsekin pidit häntä ajoittain yli-innokkaana ja silti niin avoimesti ja pian annoit vastakaikua. Miehestä sain kirjoittamasi perusteella sen käsityksen, että hän on joutunut ennen näkemään paljon vaivaa saadakseen huomiota, ja nyt kun sitä tulikin niin "helposti", häneltä meni pasmat sekaisin.
Toisaalta, kumpikin teette aika ison numeron toistenne sanomisista ja tekemisistä, tulkitsette toisianne turhan hätäisesti. Eli se kommunikaatio ei oikein toimi, kumpikin arvailette mitä toinen tarkoittaa sanoillaan ja etsii piilomerkityksiä. Teitä kumpaakin varmaan helpottaisi jos voisitte uskoa toisen tarkoittavan vain ja ainoastaan sitä minkä sanoo. Että hän sanoo sinua omituiseksi johtunee osaltaan juuri noista hänen omista tulkinnoistaan.
Voi myös olla miehen itsetunnosta, se kun ei yhdelläkään masennusta potevalla korkealla ole. Ehkä hän näki sinussa tai alkunne tunnepitoisuudessa jotain liian hyvää ollakseen totta ja nyt pakenee vuorille..
Sinuna ehkä kirjoittaisin pitkän viestin, jossa vielä kävisin läpi ne ristiriitaiset tilanteet NEUTRAALISTI, ilman suurempia tunteenosoituksia perustellen miksi toimit kuten teit. Ja kertoisin myös että yhtään vähempää en hänestä ajattele vaikka vähän mutkikkaaksi menikin enkä aio kadota kartalta jos tahtoo vielä ottaa yhteyttä..
Vaikeahan ulkopuolisen on kommentoida, mutta tuossa mitä kärpäselle katossa tulee mieleen :-).
tosi hyvästä neuvosta. olet varmasti aivan oikeassa. me kumpikin käyttäydyimme "yli-innokkaasti", varmaankin koska meillä oli sitä kemiaa ja koska olosuhteet olivat mitä olivat eli kaukosuhde. oma vikani suhteissa on että aina innostun liikaa, juuri jos on kemiaa, ja vaikka itseasiassa en tuntisi koko tyyppiä. voi olla että tämä mies koki samoin "liian hyvää ollakseen totta" ja vielä kun annoin vastakaikua, hän jotenkin pelästyi. se hetki, kun sanoin että tykkään hänestä, oli ns. romanttinene, olimme tuijottaneet toisiamme silmiin hetken, hän oli sanonut miten kauniilta sillä hetkellä näytinkään jne.
mies todellakin kuvitteli päässään kaikenlaista kuulosto jopa siltä että hän kuvitteli että kaikki ajatukseni, ja elämäni pyörivät hänen ympärillään! siis hullua.. tiedän, mutta niin hän vain kehitteli päässään. tai sitten annoin niin ymmärtää, koska olin vähäm liian innokas. hänen mukaansa sähköpostinikin olivat olleet liian innokkaita, mielestäni olin oikein tarkoituksella tehnyt niistä "vähemmän" innokkaita ettei mies pelästyisi.
viesti olisi ehkä hyvä, mutta ei liian pitkä koska hän tuntui niista juuri sanovan. itse kun kirjoitan lähemmäs 40 sanaa minuutissa, ja hän n.9 sanaa, voi ymmärtää että siinä on eroja.
toisaalta mies vaikutti kyllä niin ailahtelevaiselta tapaukselta, että ehkä olisi pelkästään itsesuojeluvaiston takia syytä pysyä erossa.
olen niin otettu tuosta sinun vastauksestasi, joten kiitos vielä. :)
Taidanpa lähettää hänelle viestin, jossa mm. selvennän, että minulle matkustelu kavereita katsomaan on normaalia, eikä mikään "big deal". Voisin myös sanoa että se, että sanon jollekin "tykkääväni" heistä, ei myöskään tarkoita mitään big deal, koska sanon niin tyttökavereillenikin.
Mutta yksi asia, pitäisikö minun mainita viestin loppuun siitä hänelle, että hänellä selvästikin näyttää olevan vähän "käsittelemättömiä" ongelmia/ itsetunto ongelmia exliitostaan, ja vaikka heittää että jos haluat puhua siitä, niin minä olen täällä, sitähän varten ystävät ovat?
Mä tunnistan itseni sun ajattelustas :-). Olen myös hetkessä elävä, koen täydellä liekillä kaikki tunteet. Muut ei aina ymmärrä että se ei tarkoita sen enempää kuin että sillä hetkellä täyttä totta. Täytyy olla vahva persoona joka ei sitä säiky ja luule että jostain elämää suuremmasta on kyse :-). Tässä on omat plussansa, mm. intohimoisuus ja kyky heittäytyä, mutta se on myös helppo tulkita ripustautumiseksi tai vähintäänkin toisen liialliseksi "tarvitsemisemiseksi". Aremmalta saattaa jäädä huomaamatta että sitä kuitenkin - kuten sinäkin - on valmis luopumaan ja perääntymään pienimmästäkin vihjeestä. Eli ihan turhaan säikkyvät :-).
En mä ehkä sinuna vihjaisi siitä hänen historiastaan, vaan ihan vaan yleisesti antaa hänen tietää että et häntä deletoinut osoitteistostasi.. Se vaikuttaisi ehkä yritykseltä jatkaa yhteydenpitoa tiiviinä, vaikka se aloite/yhteydenpidon jatkaminen pitäisi nyt tulla häneltä.
Miehet ovat niin täynnä itseään että he ottavat kaiken mitä nainen sanoo, tosisssaan. Yllätys yllätys, ei se välttämättä tarkoita, että nainen haluaa miehen kanssa naimisiin tai edes on varma haluaako vakavaan suhteeseen, vaikka sanookin että toisesta tykkää! Omalla kohdallani ongelma on vielä siinä, että kasvoin Etelä_Euroopassa, ja siellähän niin miehet kuin naisetkin ovat erittäin intohimoisia, eivätkä pelkää puhua tunteistaan.
Sen jälkeen kun muutin Pohjoiseen, miesten kanssa ei ole oikein onnistunut, kun he eivät ymmärrä tuota eroa komminikoinnissa. Tämä ko. mies oli kuitenkin amerikkalainen ja se varmaan vain pahentaa asioita. Siellä miehet ovat tottuneet siihen, että naiset pelaavat "vaikeasti tavoiteltavaa" ja odottavat miehen tuovan kuunkin taivaalta ennen kuin ryhtyvät mihinkään. Siksipä osuitkin varmaan naulan kantaan kun sanoit että tämä mies on tottunut tekemään töitä, ja siksi pakeni vuorille minun tilanteessani. Sitten taas suomalaiset naiset ovat tottuneet tasa-arvoon, ja täällä niin kuin ei Etelässäkään sen kummemin pelejä pelailla?
taidanpa lähettää hänelle viestin, jossa myös sanoisin näistä asioista. En todellakaan sitä paitsi enää ole edes varma haluaisinko tuommoisen tyypin kanssa mitään. Vaikka ns. "ihastun" helposti, yhtä helposti "ihastumiseni karisee", jos näen että mies ei ehkä olekaan, mitä olin luullut.
Vannon joka ikisen suhteen jälkeen että en seuraavalla kerralla pelästytä miestä, ja en tiedä kuinka monta kertaa minun pitää itseni satuttaa, ennen kuin opin. Tai toinen vaihtoehto olisi muuttaa takaisin Etelä Eurooppaan! Siellä ei tarvitse peitellä tunteitaan!
Tuskinpa ne amerikkalaisetkaan samalla tavalla peittelee tunteitaan kuin Suomessa on tapana. Ja tiätkö miksi? Siksi, että suomalaiset naiset on niin T Y H M I Ä, että lukevat cosmosta bimbotoimittajien ohjeet ja noudattavat niitä kirjaimellisesti. Minun kokemukseni ulkomailla rajoittuvat eteläisen Itä-Euroopan naisiin (ja hiukan myös jenkkityttöihin) eikä ainakaan niissä ollut hiventäkään sitä Cosmosta imettyä paskaa mitä suomalaisissa naisissa. Te suomalaiset naiset olette vain niin tyhmiä. Oikeasti mitä järkeä on antaa ekana iltana ja sen jälkeen alkaa kylmäilemään? Ei kukaan muu kuin suomalainen nainen voi tehdä noin tyhmästi.
Noo kuules, siinä olen kanssasi samaa mieltä että ensimmäisenä iltana sänkyyn meno ei välttämättä ole fiksuin veto, jos haluaa että suhteesta kehittyy jotain. Toisaalta, ystävistäni useampi pari, joka on nyt kihloissa (suomi-sekä ulkomaalaisia pareja), ovat menneet toisilla treffeillä sänkyyn, joten loppujen lopuksi ei sillä aina väiliäkään ole. Itselleni ei ole ollut tapana hypätä ekana iltana sänkyyn, ja en olisi tehnyt sitä nytkään, jos asuisimme samassa kaupungissa tai edes samassa maassa.
Naiset ympäri maailman tekevät sitä myös, ei pelkästään Suomessa mennä eka iltana sänkyyn. Riippuu miehestä, onko mies tarpeeksi kypsä, eikä saa paniikkikohtausta siitä.
1. Mies oli ulkomaalainen
2. Miehen maassa naiset eivät yleensä anna ekana iltana
3. Miehen maassa jos nainen sanoo, että pitää miehestä, se on oletusarvoisesti jo vinkki vakavaan suhteeseen, jonka on tarkoitus johtaa avioliittoon
4. Teidän juttu tulee loppumaan niin, että mies pitää sinua omituisena ja itsepäisenä suomalaisena lutkana
5. Olen taipuvainen olemaan miehen kanssa samaa mieltä
miksi niinkin moni nainen rakastuu ulkomaalaiseen mieheen. Oiva esimerkki juntin ajatusmaailmasta. Voi voi, jäitkö ilman ja tuli pipi? Laita laastari.
eli se siitä
jos miehellä on jo nyt tuollainen ailahtelevainen luonne, sitä se olisi myös jatkossa, 90% varmuudella. tietää henkistä stressiä yms. itkua ja harmia. en suosittele!!
t. vain "tasapainoiset" turvallisia.