Kiusaamista

Olen aikaisemminkin pyytänyt apua tälla palstalla, mutta en ole sitä saanut. Ongelmani on siis sellainen, että esimieheni, siis juuri mies, eli sika, tulee huoneeseni ja päästä siellä ollessaan äänettömiä ja hajuttomia pieruja. Esisika tulee huoneeseni jopa neljä kertaa päivässä, voitteko kuvitella, melkein joka toinen tunti, milloin minkäkin, muka työjutun nojalla. Ja kun hän on huoneessani päästää hän noita inhottavia äänettömiä ja hajuttomia pieruja, kuvottavaa. Olen puhunut asiasta mm. luottamusmiehelle, ja aivan turhaa. Sanoi vaan että mitään ei voi tehdä, taitaa olla juonessa mukana. Itse asiassa minusta tuntui, että hänkin päästi samanlaisen äänettömän ja hajuttoman pierua. SIIS APUA EN KESTÄ TÄTÄ KIUSAAMISTA. ITKEN JOKA ILTA!!!!! :-(
111031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ja eiku pierut kehiin. Älä itke, vaan syö paahdettua sipulia ja pieri sinäkin ja pyydä ystävät mukaan. HAUSKAA!!!

Äänestä

No piere takas. Kyllä se siitä.

Äänestä

äänettömät ja hajuttomat pierut?

Äänestä
  • hiljaisia hiihtäjiä.

    Äänestä

Oletkohan ihan tosissasi?
Osta ilmanraikastin ja sumuta sitä, kun miehesin saapuu huoneeseesi. Kuten huomaat, vastaus on yhtä huvittava kuin kysymyksesi.

Äänestä
  • tämä valittajahan kertoi että on hajuttomia pieruja:O Mitäs ilmaraikastajalla tehdään jos on hajuttomia? En ole koskaan kuullut hajuttomista pieruista. Voi olla äänekäs mutta hajuton tai hiljainen mutta haiseva, mutta äänetön ja hajuton pieru on mulle ihan uutta:DDDDDDDDD Epäilen että on provo:(

    Äänestä

ilmanraikastin ja sitä sit reilusti

Äänestä

vaikka Shalimaria paryyfimia, tai Opium.
Niiden tuoksu vie kyllä tuhnuhajut pois
lähistöltäsi, niitä suihkuttelet vuoron perään
niin eivätköhän ota opikseen tuhnuttelijat ..

Äänestä

Sano sille suoraan että lopeta se piereskely mun kämpässäni.

Äänestä
  • Voihan pierutautiset.Oottekos savolaisii? Siellä pierrään työtoverin edessä muka huumorin piikkiin ja sitten ilmapistooleilla levitellään hajut ympäri salia. Siis aikuisten miesten leikkikoulua.
    Ja naaretaan päälle. Hähä hääääääääää!

    Äänestä

  • Kaiken kokenut kirjoitti:

    Voihan pierutautiset.Oottekos savolaisii? Siellä pierrään työtoverin edessä muka huumorin piikkiin ja sitten ilmapistooleilla levitellään hajut ympäri salia. Siis aikuisten miesten leikkikoulua.
    Ja naaretaan päälle. Hähä hääääääääää!

    suomalainen mies haisee!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pieruin kirjoitti:

Olen aikaisemminkin pyytänyt apua tälla palstalla, mutta en ole sitä saanut. Ongelmani on siis sellainen, että esimieheni, siis juuri mies, eli sika, tulee huoneeseni ja päästä siellä ollessaan äänettömiä ja hajuttomia pieruja. Esisika tulee huoneeseni jopa neljä kertaa päivässä, voitteko kuvitella, melkein joka toinen tunti, milloin minkäkin, muka työjutun nojalla. Ja kun hän on huoneessani päästää hän noita inhottavia äänettömiä ja hajuttomia pieruja, kuvottavaa. Olen puhunut asiasta mm. luottamusmiehelle, ja aivan turhaa. Sanoi vaan että mitään ei voi tehdä, taitaa olla juonessa mukana. Itse asiassa minusta tuntui, että hänkin päästi samanlaisen äänettömän ja hajuttoman pierua. SIIS APUA EN KESTÄ TÄTÄ KIUSAAMISTA. ITKEN JOKA ILTA!!!!! :-(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu