Olen aina pitänyt itsestään selvänä, että haluan naimisiin: suhteen jossa voi luottaa toinenkin haluavan sitoutua loppuelämäksi, ja varmuutta tehdä asiasta virallinen lupaus. Uskon että avioituminen voisi tuoda suhteeseen tietynlaisen luottamuslisän. Olisi kiva olla samaa perhettä, mahdollisten lapsienkin kannalta, ja ottaa sama sukunimi käyttöön. Ystäväpiirin ja sukulaistenkin silmissä olisin vaimo, en pelkkä naisystävä.
Mutta onko se niin yksinkertaista? Mikä puoltaisi sitä, että ei kannata mennä naimisiin?
Olen asunut miesystäväni kanssa jo muutaman vuoden. Hän omistaa talon ja maksaa kaikki kulut, koska hänellä on isompi palkka; minä ostan vain ruuat. Mies valittaa monesti siitä, etten käytä enemmän aikaani siivoamiseen - hänellä on pari lasta (18v ja 15v), ja minun pitäisi kuulemma pestä heidän pyykkinsä ja silittää paidat ja korjata jäljet ruokailun jälkeen jne. Lapset eivät tee koskaan kotitöitä, enkä ole myöskään ryhtynyt heitä siihen opettamaan (vain joskus kun jokin tietty asia häiritsee, pyydän/käsken heitä tekemään asialle jotain). Miehelle olen puolileikilläni vastannut jotain seuraavista: "Jokainen saisi opetella tekemään oman osuutensa kotitöistäkin. En ole vaimosi, joten ei mulla ole automaattisesti mitään velvollisuuksia. En ole kotiapulaisesi! Korjaan omani, ja muut kun/jos huvittaa. Mun mielestä täällä on ihan riittävän siistiä." Miehen ja lasten mielestä minun velvollisuuteni on korjata heidän jälkiään, koska
a) minulla on enemmän aikaa
b) en voi asua täällä ilmaiseksi!!
Tuohon b-kohtaan sanoin kyllä suorat sanat. Tämä oli vain yksi hassu esimerkki, vaikka asialla ei ehkä ole mitään merkitystä sen kannalta onko naimisissa vai ei. Talo ei ole minun, mutta se on kuitenkin minun kotini...
Jos pysyn pelkkänä naisystävänä joka vain sattuu asumaan täällä, onko minulla myös enemmän "vapauksia"? Voiko seurustelukumppani vaatia täysin samoja asioita kuin puoliso?
Mutta onko se niin yksinkertaista? Mikä puoltaisi sitä, että ei kannata mennä naimisiin?
Olen asunut miesystäväni kanssa jo muutaman vuoden. Hän omistaa talon ja maksaa kaikki kulut, koska hänellä on isompi palkka; minä ostan vain ruuat. Mies valittaa monesti siitä, etten käytä enemmän aikaani siivoamiseen - hänellä on pari lasta (18v ja 15v), ja minun pitäisi kuulemma pestä heidän pyykkinsä ja silittää paidat ja korjata jäljet ruokailun jälkeen jne. Lapset eivät tee koskaan kotitöitä, enkä ole myöskään ryhtynyt heitä siihen opettamaan (vain joskus kun jokin tietty asia häiritsee, pyydän/käsken heitä tekemään asialle jotain). Miehelle olen puolileikilläni vastannut jotain seuraavista: "Jokainen saisi opetella tekemään oman osuutensa kotitöistäkin. En ole vaimosi, joten ei mulla ole automaattisesti mitään velvollisuuksia. En ole kotiapulaisesi! Korjaan omani, ja muut kun/jos huvittaa. Mun mielestä täällä on ihan riittävän siistiä." Miehen ja lasten mielestä minun velvollisuuteni on korjata heidän jälkiään, koska
a) minulla on enemmän aikaa
b) en voi asua täällä ilmaiseksi!!
Tuohon b-kohtaan sanoin kyllä suorat sanat. Tämä oli vain yksi hassu esimerkki, vaikka asialla ei ehkä ole mitään merkitystä sen kannalta onko naimisissa vai ei. Talo ei ole minun, mutta se on kuitenkin minun kotini...
Jos pysyn pelkkänä naisystävänä joka vain sattuu asumaan täällä, onko minulla myös enemmän "vapauksia"? Voiko seurustelukumppani vaatia täysin samoja asioita kuin puoliso?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.