tilanne tämä: takana ansiosidonnainen, siis työmarkkinatuella tällä hetkellä. Avoliitossa ja yksi lapsi, ekaluokalainen. Töitä olen etsinyt aktiivisesti, soitellut ja lähetellyt s-posteja, ei mitään. Rahat ei riitä siis yhtään mihinkään, lisäksi avo on alkanut räksyttään ja muistuttaan joka välissä että elän hänen loisenaan. Hän on myös työtön, (sairaseläkkeellä). Hän omistaa asunnon, minä vain auton vm-92, sekä kannettavan. Sosku on antanut jotain, siis todella vähän. En tupakoi, en kaljoittele, en ole ylipainoinen. Nyt alkaa vaan hermo kiristyyn tuosta jokapäiväisestä nalkutuksesta. Olisiko meille parempi asua eri osoitteissa, siis taloudellisessa mielessäkin? Saa tulla neuvoja myös vittuiluja kestän, jos sen tekee tyylillä.
umpikuja
edessä
3450
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jatkuvaa nalkutusta siitä että työssä pitäisi käydä, kun kaikille sitä ei vain riitä vaikka mitä tekisi. Ja jos vielä itsekin on työtön, tavallaan, niin vielä vähemmän. Eikö se itsetunto vähemmästäkin ala laskea alakanttiin.
Ottaisin mukulan ja muuttaisin muualle, enkä kattoisi tollaseen päitenkään enää. Mutta tämä nyt on tätä mun logiikkaa, sinä teet kuten itse haluat ja päätät. Mutta mieti haluatko myöhemminkään jatkaa tollasen ihmisen kanssa joka ei tue, vaan koittaa kampittaa nurin.
Joillekin se raha on sittenkin sitä rakkautta tärkeämpää, usko pois.
Et ole loinen vaan tasa-arvoinen kumppani siitä huolimatta, vaikka et olisi töissä. Jätä se avokkisi, koska hän ei puheista ja käyttäytymisestä päätellen osaa arvostaa sinua omana itsenäsi. Parisuhteita on monenlaisia ja läheskään kaikissa rakkaus ei näyttele pääosaa, varsinkaan niissä pinnallisissa, joissa toisella osapuolella on vain "viihdykearvo" :(
Me olemme tulkinneet tilanteen niin että kun on lyöty hynttyyt yhteen niin elämme yhdessä ja samassa taloudessa.
Kaikki on periaatteessa yhteistä vaikka juridisesti olisikin toisin.
Kyllä minäkin elätin naisihmistä kotiin viisi vuotta.
Yhden kerran, riitatilanteessa, erehdyin ehdottamaan äänestystä nettotulojen suhteessa.
Kaduin välittömästi.
Penskojen kasvatus, raha-asiat ja osa harrastuksista ovat asioita joissa meillä on pitkälle samat periaatteet.
Välillä on perhebudjetti ollut pakkasella mutta pahemmilta häiriöiltä olemme välttyneet.
Kumpikin hyväksyy elämisen reunaehdot.
Muuten olisimme leikanneet matot halki.