monta tarinaa täällä on siitä, että kaipaa eksäänsä.. No täällä yksi lisää.
Kun mikään ei tunnu enää miltään sen yhden jälkeen. Niin se vaan on. Raskasta. Surullista. Ja masentavaa. Kohta tulee kolme vuotta siitä, kun erottiin. Siitä huolimatta kaipaan häntä yhä.
Kun erottiin, olisin halunnut pistää välit kokonaan poikki, mutta koska en ollut siitä aivan varma ja toinen osapuoli halusi pitää vielä yhteyttä, suostuin. Koskaan en ole kokenut mitään niin tuskallista. Koskaan en ole ollut niin rakastunut. Suoraan sanottuna ihmettelin kavereideni tunnekuohoja, kun heidän poikaystävänsä tekivät mitä milloinkin. Eivätkö he pysty ajattelemaan järkevästi!? En koskaan uskonut, että voisin tuntea toista kohtaan niin syvästi - kun itsestä tulee samalla kertaa niin vahva mutta niin heikko. Ja kun löytää onnen. Siksi kai se erokin sattui niin valtavasti. Ja siksi häntä on niin vaikea unohtaa.
Olen kerennyt seurustelemaan kolmen vuoden aikana, on ollut vaikka ja millasta juttua. Mutta yhä uudestaan päädyn kaipaamaan sitä yhtä ja ainoaa. Ensimmäisen eronjälkeisenä vuotena emme juurikaan pitäneet yhteyttä, mutta aina kun tapasimme, päädyimme samaan sänkyyn.. vuosi erosta, kuulin hänen ystävältään, että hän vielä välittää.. että hän vielä kaipaa ja hän kehoitti meitä vielä yrittämään. Minulla ei ollut mitään hajua siitä, että hän välittäisi. Lähinnä ajattelin, että olen hyvää seksiä aina silloin tällöin - kun satutaan olemaan samalla paikkakunnalla. Yleensä se tapahtuu noin puolen vuoden välein, kun välimatkaa on yli puolen suomen verran. Tällöin olisi ollut tietysti hyvä sauma valottaa omia tunteitani, mutta en tehnyt niin - miksi? Pelkäsin ja pelkään edelleen, että jos vielä päädytään yhteen ja se ei onnistukaan, se sattuu vielä pahemmin. Ehkä hän myös pelkää sitä, en tiedä.
Kaiken tämän jälkeen piti kelata uudestaan, mitäköhän minä oikeasti olen eksälleni. No, suoraan sanottuna en tiedä vieläkään. Tiedän vain, että välimme ovat parantuneet tässä muutaman vuoden aikana. Kun aiemmin pidettiin yhteyttä puolen vuoden välein, nykyään kuulen hänestä vähintään pari kertaa kuukaudessa. Yleensä minä olen se, joka hanakammin ottaa yhteyttä, pyytää, että nähtäiskö jne jne.
Vieläkään minulla ei ole minkäänlaista hajua siitä, mitä hänen mielessään liikkuu - mitä minä hänelle olen, olenko pelkästään ystävä vai voisiko meillä kenties vielä olla yhteinen tulevaisuus. Sen tiedän, että hän pitää minua hyvänä ystävänä. Mutta ei se paljoa kerro siitä, mitä hän tuntee. Minun on tehnyt mieli pistää välit poikki kokonaan useampaankin kertaan, koska koen, etten muuten pääse tästä jutusta koskaan irti. Toisaalta olen kokenut, että hän ei ole käyttänyt minua kohtaan niin kuin ystävän pitää ystävää kohti käyttäytyä. Toisaalta, pääsisinkö sittenkään eksästäni yli, vaikka pistäisin välit poikki kokonaan? Toisaalta en ole edes varma, että haluanko tästä jutusta irti. Tiedän, mitä tunnen häntä kohtaan. Tiedän, miksi välitän hänestä ja miksi hänestä on tullut niin tärkeä minulle. Haluaisin, että hän on osa elämääni. Mutta en tiedä mitä tehdä tällaisessa tilanteessa. Haluain kertoa hänelle, mitä tunnen, mitä ajattelen, mutta pelkään hänen reaktiotaan. Toisaalta en tiedä, miten lähestyä häntä, koska välimatkaa on noin 700km. Haluaisin selvittää tämän, jotta pääsisin jatkamaan omaa elämääni.
Haluaisin pysyvän parisuhteen elämääni, mutta tuntuu vaikealta aloittaa seurustelua enää kenenkään kanssa, sillä aina kun olen niin tehnyt, se on päätynyt eroon siitä syystä, että kaipaan tätä elämäni suurta rakkautta.
Auttakaa. Kertokaa omista kokemuksistanne, mitä voisin ehkä tässä tilanteessa tehdä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Helpottavaa kuulla että joku muukin kamppailee samanlaisten tunteiden ja tilanteiden kanssa!
Kuitenkaan mitään ei voi saada ellei uskalla ottaa riskejä!
Paras neuvo minkä voin antaa on, että katkaise yhteydenpito. Älä ainakaan itse ota yhteyttä. Jos exäsi välittää susta oikeasti, alkaa se itse ottaa yhteyttä ja kysellä kuulumisia. Jos taas ei ole enää kiinnostunut, niin selviääpä sekin asia samalla..
Toiminut ainakin mun tilanteessani. Ehkä voi olla paraskin, ettette ole enää yhteydessä ollenkaan, niin vähitellen se ei enää satukaan sitten niin paljon!
Tsemppiä ja mielenlujuutta ;)