kela ja reduktil

onko kukaan saanut kelakorvausta ko. lääkkeestä ja millä perusteella.
minä en saanut vaikka kirjeessä sanottiin että pitäisi olla vähintään kolme seuraavista vaatimuksista:
1 vähintään 5% laihtuminen 3 kk ruokavaliolla
(olen pudottanut painoa n.11 kk aikana 26 % ja
viim. 3 kk aikana n 8%)
2 painoindeksi ennen laihtumista 32 kg/m2
(minulla 46.7)
3 hakijalla väh yksi seuraavista sairauksista
-diabetes ( minulla ei vielä mutta sokerit 6.7)
-verenpaine tauti ( minulla lääkitys, kai sitten tautikin vai miksi syön lääkkeitä)
-uniapnea ( minulla ei ole)
-nivelrikkoja jaloissa,merkittävästi haittaavia
( alkavia on,kipujakin mutta voin liikkua)

sitten lopussa on kirjoitettu
korvausoikeuden myöntäminen edellyttää että hoito on hyvän hoitokäytännön mukaista . valmisteyhteenvedon mukaan epäadeekvaattisesti hoidettu hypertensio (145/90 mmhg) on sibutramiinihoidon vasta-aihe eikä se näin ollen sovellu sibutramiinhoidon korvattavuuden perusteeksi.
mitäköhän tuokin tarkoittaa ????

eli se hylkäyspäätös perustuu varmaan tuohon viimeiseen kohtaan koska kolme muuta on täyttynyt . indeksi riittää, laihduttu on ja verenpainetauti on. en ymmärrä???
6517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voisiko olla että verenpaine tai verenpainelääkitys ei ole kelan mielestä kohdallaan? Minulle terveydenhoitaja sanoi ettei reduja saa jos on verenpainetauti. Lääkäri taas sanoi että ei näin runsaassa ylipainossa ole apua reduktilista! Hoikilleko niitä sitten annetaan vai :/ Jokaisella tuntuu olevan ihan omat kriteerit ja kelalla vielä erikseen.

Äänestä
  • no olen kyllä käyttänyt niitä jostain huhtikuun puolesta välistä ja ihan omakustannus hintaan n. 75 e /kk ,kalliita ovat ja kelan myöntämän korvauksen jälkeen ne maksaisivat n. 44 e joten ihan tarpeeksi maksaisivat senkin jälkeen.
    mutta täytyy tulla ilman toimeen ,en raski enää ostaa niitä.
    mutta enpä kyllä millekään rasvakuurillekaan kyllä ala, sen verran on itsesuojeluvaistoa jäljellä vaikka se vuosia onkin ollut kateissa kun olen itseni lihottanut.
    jatkan samaa rataa normaali ruoalla kuin tähänkin asti(lautasmalli, salaatteineen ja hedelmineen) ja liikun säännöllisesti niin kyllä tuo viimeinen 20-30 kg menee ilman erityiskuureja ja redujakin,sen verran on luottamusta ja tahtoa.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    no olen kyllä käyttänyt niitä jostain huhtikuun puolesta välistä ja ihan omakustannus hintaan n. 75 e /kk ,kalliita ovat ja kelan myöntämän korvauksen jälkeen ne maksaisivat n. 44 e joten ihan tarpeeksi maksaisivat senkin jälkeen.
    mutta täytyy tulla ilman toimeen ,en raski enää ostaa niitä.
    mutta enpä kyllä millekään rasvakuurillekaan kyllä ala, sen verran on itsesuojeluvaistoa jäljellä vaikka se vuosia onkin ollut kateissa kun olen itseni lihottanut.
    jatkan samaa rataa normaali ruoalla kuin tähänkin asti(lautasmalli, salaatteineen ja hedelmineen) ja liikun säännöllisesti niin kyllä tuo viimeinen 20-30 kg menee ilman erityiskuureja ja redujakin,sen verran on luottamusta ja tahtoa.

    Atkinsillako itsesi lihotit?

    Äänestä

  • siis. kirjoitti:

    Atkinsillako itsesi lihotit?

    tiennyt se olevan sillä nimellä

    Äänestä

Kela ei koskaan korvaa mitään näistä turhista lääkkeistä. Kuinka edes kukaan voi kuvitella että käyttäisi veronmaksajien varoja tällaiseen roskaan. Syö itsesi terveeksi niin säästät itseäsi ja yhteiskuntaa.

Äänestä
  • ja voisi maksaa suostitustensa kulutkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hylkäävä päätös kirjoitti:

onko kukaan saanut kelakorvausta ko. lääkkeestä ja millä perusteella.
minä en saanut vaikka kirjeessä sanottiin että pitäisi olla vähintään kolme seuraavista vaatimuksista:
1 vähintään 5% laihtuminen 3 kk ruokavaliolla
(olen pudottanut painoa n.11 kk aikana 26 % ja
viim. 3 kk aikana n 8%)
2 painoindeksi ennen laihtumista 32 kg/m2
(minulla 46.7)
3 hakijalla väh yksi seuraavista sairauksista
-diabetes ( minulla ei vielä mutta sokerit 6.7)
-verenpaine tauti ( minulla lääkitys, kai sitten tautikin vai miksi syön lääkkeitä)
-uniapnea ( minulla ei ole)
-nivelrikkoja jaloissa,merkittävästi haittaavia
( alkavia on,kipujakin mutta voin liikkua)

sitten lopussa on kirjoitettu
korvausoikeuden myöntäminen edellyttää että hoito on hyvän hoitokäytännön mukaista . valmisteyhteenvedon mukaan epäadeekvaattisesti hoidettu hypertensio (145/90 mmhg) on sibutramiinihoidon vasta-aihe eikä se näin ollen sovellu sibutramiinhoidon korvattavuuden perusteeksi.
mitäköhän tuokin tarkoittaa ????

eli se hylkäyspäätös perustuu varmaan tuohon viimeiseen kohtaan koska kolme muuta on täyttynyt . indeksi riittää, laihduttu on ja verenpainetauti on. en ymmärrä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu