Raskaasti huokaan, kun näitä luen.
Ja siksihän näitä uskoakseni jokainen lukee, kun itse näitä vaiheita jollain tavalla elää.
Ja on niin yksin, kun ei ole ketään kelle puhua. Eikä luota tai uskalla. Jonkilaista kommunikaatiota tämäkin toisten ihmisten kanssa.
Eilen uskaltauiduin ja puhuin miehelleni tästä yksinäisyydestä, väkivallastakin, joka on kotiimme tullut .... ja sain sen hetken kuluttua ensin henkisenä puukkona selkään; Oma on kuulemma vika ja sitä saa, mitä tilaa.
En tilannut, mutta höykytyksen sain - taas. Hiuksia lähtee tukoittain, josko edes uskaltais kammata tänään.
Ja päätin, että en enää koskaan hänelle näistä puhu, en luota ikinä enää häneen, että avaisin sieluni särjettäväksi. Ja valittaen huomaan, että kun aikaa on näin liikaa kulunut, ei uskalla luottaa kohta enää keneenkään. Omanarvontunto on pieninä siruina maailmassa.
En tilannut tällaista suhdetta, en tilannut yksinäisyyttä, mutta jäin juoksuhiekkaan jumiin,
jäin Tukholman syndrooman vangiksi enkä tunnu millään pääsevän pohjamudasta irti, en yllä pintaan. Olo on, että tahtois asettua vaan makaamaan ja antaa koko elämän olla.
Tiedän, että pitäis lähteä ja luoda oma arvokas elämä, ei vaan tunnu voimia missään, ei jaksa nyt edes ojentaa kättä kohti ketään.
Vuodet "mestarin opissa" syö pikkuhiljaa mutta varmasti omat henkiset voimavarat.
Toivon teille ikeen alle jääneet motiivia riittävästi ponnistaa irti ja elämään.
Minä nyt lepään ja rukoilen voimaa - jos kerran sitä saa, mitä tilaa, tuota mä tilaisin nyt.
Ja siksihän näitä uskoakseni jokainen lukee, kun itse näitä vaiheita jollain tavalla elää.
Ja on niin yksin, kun ei ole ketään kelle puhua. Eikä luota tai uskalla. Jonkilaista kommunikaatiota tämäkin toisten ihmisten kanssa.
Eilen uskaltauiduin ja puhuin miehelleni tästä yksinäisyydestä, väkivallastakin, joka on kotiimme tullut .... ja sain sen hetken kuluttua ensin henkisenä puukkona selkään; Oma on kuulemma vika ja sitä saa, mitä tilaa.
En tilannut, mutta höykytyksen sain - taas. Hiuksia lähtee tukoittain, josko edes uskaltais kammata tänään.
Ja päätin, että en enää koskaan hänelle näistä puhu, en luota ikinä enää häneen, että avaisin sieluni särjettäväksi. Ja valittaen huomaan, että kun aikaa on näin liikaa kulunut, ei uskalla luottaa kohta enää keneenkään. Omanarvontunto on pieninä siruina maailmassa.
En tilannut tällaista suhdetta, en tilannut yksinäisyyttä, mutta jäin juoksuhiekkaan jumiin,
jäin Tukholman syndrooman vangiksi enkä tunnu millään pääsevän pohjamudasta irti, en yllä pintaan. Olo on, että tahtois asettua vaan makaamaan ja antaa koko elämän olla.
Tiedän, että pitäis lähteä ja luoda oma arvokas elämä, ei vaan tunnu voimia missään, ei jaksa nyt edes ojentaa kättä kohti ketään.
Vuodet "mestarin opissa" syö pikkuhiljaa mutta varmasti omat henkiset voimavarat.
Toivon teille ikeen alle jääneet motiivia riittävästi ponnistaa irti ja elämään.
Minä nyt lepään ja rukoilen voimaa - jos kerran sitä saa, mitä tilaa, tuota mä tilaisin nyt.
Vastaukset 2
Vanhimmat
niin surullista mutta tutun tuntuista.minulla kuitenkin jo takana päin.tuo voimattomuus on tosi raskasta,toivon tostisesti sulle voimia lisää.älä luovuta,elämä on kuitenkin niin arvokasta.tiedän että sitä haluais vaan pois kaikesta kun raskaalta tuntuu.yritä nyt levätä ja kerätä voimia siihen lähtemiseen.koska se on kuitenkin sun ainoa mahdollisuus,kuten tiedät.
Hae ulospääsy tuosta helvetistä.