kertaa ihmisen kanssa, joka ei ole renttu tai mitään muutakaan. Aivan ihana, herkkä mies, jota rakastan yli kaiken.
Mutta. (aina on mutta..) Ongelmani on se, että olen sellainen temperamenttinen naisihminen, jonka pitää saada joskus purkaa itseään riitelemällä. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta itselleni sellainen pienimuotoinen riitely (ei siis mikään sota) tai kinastelu ja kiukuttelu välillä ovat vain eräänlaisia keinoja näyttää, että välitän. Kuitenkin tuntuu, että kulta ei aina oikein ymmärrä ja ottaa kenties nämä kiukuttelun hetkeni jotenkin päinvastoin, etten välitä jne. Mutta totuus on, että välitän niin paljon, että koskee.
Olenko ihan pimeä vai onko tällainen käytös normaalia? Onko muilla kokemuksia? Minusta on ihanaa, että toinen osapuoli on sellainen rauhallinen, päinvastoin kuin itse. Mutta tuntuu, että hän ei välttämättä ymmärrä minun tapaani välillä purkautua ja yrittää kaivella tikulla riitaa..
Mutta. (aina on mutta..) Ongelmani on se, että olen sellainen temperamenttinen naisihminen, jonka pitää saada joskus purkaa itseään riitelemällä. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta itselleni sellainen pienimuotoinen riitely (ei siis mikään sota) tai kinastelu ja kiukuttelu välillä ovat vain eräänlaisia keinoja näyttää, että välitän. Kuitenkin tuntuu, että kulta ei aina oikein ymmärrä ja ottaa kenties nämä kiukuttelun hetkeni jotenkin päinvastoin, etten välitä jne. Mutta totuus on, että välitän niin paljon, että koskee.
Olenko ihan pimeä vai onko tällainen käytös normaalia? Onko muilla kokemuksia? Minusta on ihanaa, että toinen osapuoli on sellainen rauhallinen, päinvastoin kuin itse. Mutta tuntuu, että hän ei välttämättä ymmärrä minun tapaani välillä purkautua ja yrittää kaivella tikulla riitaa..
Vastaukset 5
Vanhimmat
vain erilaisesta tavasta ilmaista tunteensa: sinun tarkoituksesi ei välttämättä ole kiukutella ja riidellä, vaan taustalla on yksinkertaisesti tarve saada kommunikoida vapaasti ja pidättelemättä! Haluat olla suora ja rehellinen, näyttää tunteesi sellaisenaan - se ei ole kiukuttelua, vaan sinun tapasi ilmaista itseäsi. Mutta jos koet asiasta jotain syyllisyyttä, se on asia erikseen ja voi muuttaa kaiken kiukuttelun sävyiseksi.
Ehkä sinua harmittaa kun toinen ei ole yhtä eloisa tunteissaan; vaikka arvostat hänen rauhallisuuttaan, sinun olisi ehkä helpompi jos toinen olisi samankaltainen kuin sinä? Silloin sinä et saisi tilaisuutta tehdä tikusta asiaa, vaan vastassa olisi yhtä räiskyvä luonne - ah! Väittelykin on eri asia kuin riiteleminen. Sinä et tuntisi syyllisyyttä tarpeestasi olla äänessä, eikä sinun tarvitsisi "ravistella" ilmapiiriä toisenkin puolesta. Tai hakea lisää huomiota ja intohimoa?
Eiköhän miehesi ymmärrä, että naisilla on ihan oma logiikkansa ilmaista itseään... Minäkin saatan joskus harmistuneena valittaa jostakin pikkuasiasta, kunnes lopulta myönnän mikä oikeasti kismittää. Kuka naisesta nyt aina ottaisi selvää! ;)
Olet oikeasti sairas. Luonnevikainen. Hae apua. Ei ole millään muotoa normaalia "hakea tikulla riitaa" näytttääkseen rakkautensa, vaikka olisi kuinka tempperamenttinen nainen. Haet itsekorostusta, olet pilalle hellitty primadonna. Sinunlaisesi naisen kanssa ei voi elää.
Pidän käytöstäsi hiukan outona. Varsinkin, kun sanot, että kysymyksessä on eka kerta, kun mies ei ole renttu tms. Ettet nyt vain sittenkin etsisi hänestä liian ihanuuden alta jotain vähän räväkämpää? Näinhän meillä naisilla saattaa monesti olla tapana, että liian kiltti mies vain on liian kiltti, pitäisi olla miehellä kumminkin vähän jotain urosmaisuutta hommassa mukana? Mutta mites sitten suu pannaan, kun suhde kilttiin katkeaa ja jäljellä on vaan taas niitä jännittäviä renttuja - pidemmän päälle turhankin jännittäviä.
Sanoisin neuvoksi, että etsi malkaa omasta silmästäsi. Jos nimittäin ihana miehesi on sinulle sellainen, ettet haluaisi häntä menettää, niin älä provosoi häntä jättämään sinua. Rehellisyyttä, sisko-hyvä, kuka nyt oikeasti jaksaa katsella ikuisesti jotain kiukuttelevaa tättähäärää vain, jotta toisella on mahdollisuus olla temperamenttinen oma itsensä?
Käytännön vinkkinä tulee mieleen, että mites on noiden hormonihommien laita? Omien kokemuksieni jälkeen olen miettinyt, että kuinka moni näilläkin palstoilla miehistään kiukutteleva jäpittäjä eläisi paljon paremmassa parisuhteessa, jos etsisi vaihtoehtoja e-pillerimerkilleen? Ne oikeasti, jotkut merkit ainakin, tekevät osasta meitä naisimmeisiä aika sietämättömiä.
Anna arvo ihanalle miehellesi ja usko ajoissa, että hän ehkä oikeasti arvostaa enemmän muunlaista kommunikaatiota kanssasi kuin tikusta asian tekemistä. Entäs, jos mies jatkuvasti (sinulle sopimattomalla hetkellä) repisi pelihousujaan aiheesta ja varsinkin sen vierestä, niin kuinka paljon jaksaisit sitä katsella vain, "kun hänen nyt tarvii saada purkautua..."? Tuntuu vähän tuollaiselta lapselliselta latinomeiningin ihailulta, ovathan he siellä niin tummia ja tulisia...
Kuulostaa tutulta.Minullakin on/oli sama ongelma, mies ei kestänyt sitä ja lopetti suhteen. Olen pohtinut niitä asioita tosi paljon, käynyt terapiassa jne. Syytin ja syytän edelleen itseäni siitä että menetin hyvän miehen.Osa riidoista oli nimenomaan sellaisia etten itse edes tiennyt mistä ne lähtivät liikkeelle. Jälkeenpäin katsottuna niin tiedän että e-pillerit aiheuttivat oikeita hormooniheittoja minulle. Joten ei ole ihmekään etten pystynyt asialle mitään. Valitettavasti toinen osapuoli ei tahtonut millään ymmärtää mistä oli kyse vaikka selitinkin asiat.Kerran kuukaudessa kun vaan tulee sellainen inhottava olo. Minunkin täytyy kuitenkin myöntää että ärsyyntymykseni loppui heti kun mies otti syliin-joten tietyllä tavalla oli kai myöskin kysymys siitä että tarvitsin sillä hetkellä kun oli fyysisesti huono olo tuntea läheisyyttä ja ymmärtäväisyyttä. Sen sijaan tunsin että miehen kiinnostus minua kohtaan olikin nollan tasolla. Siitä syntyi pelkotilanne. luultavasti aivan turhaan.
MUTTA toinen osa riidoista oli kyllä jotain aivan muuta. Ensiksi miehen salamyhkäisyys kaikissa asioissa, pieniä valkoisia valheita mitättömistä asioista sekä sulkeutuneisuus herätti pelkoja minussa. Ensimmäisen ärsyntymyksen jälkeen, niin puhuin ainakin omasta mielestäni avoimesti niistä, en huutanut, enkä syyttänyt, vaan yritin selittää miten asiat vaikuttivat minuun. Yritin ainakin luottaa. Mutta vaikea on jos mies ei halua jakaa elämän kanssasi tunnetasolla ja rajoittaa sinut pois tietyista alueista elämässään. Hän ei vaan pystynyt parempaan, valitettavasti. hän ei pystynyt millään luottamaan minuun, vaikka annoin kaikkeni hänelle. Toiseksi hänkin aiheutti niitä joskus heittämällä tosi ilkeitä asioita kun keskustelimme tulevaisuudesta.Tiedän että siinä oli hänen suojelumekanisminsa mutta sillä hetkellä se ei tuntenut hyvältä.
Riidat ovat yleensä kyllä kahden ihmisten välinen asia. Niistä ei voi syyttää vaan yhtä ihmistä. Syy saattaa olla temperamenttieroissa, e-pillereissä, huonoissa ajoissa, sairauksissa ja pelkotunteissa jne. Kuitenkin niitä tilanteita tulee kaikkien eteen joskus tavalla tai toisella. Jos osapuolet eivät osa keskustella niistä, oppia hyväksymään miten toinen toimii, oppia luottamaan toiseensa ja avautua toiselle niin riidoista ei voi päästä eroon koskaan. Ja silloin riidat ovat vaan oire muista ongelmista.
Lisäisisin kuitenkin että itse tein suuren virheen siinä etten muistanut että toinen ei voi luottaa jos näyttää siltä että olen aina huonolla tuulella. En ollut sitä, mutta en ehkä riittävän paljon osoittanut miten paljon viihdyin hänen kanssaan. Pitää toisaan muista että hapannaamoja ei ole mukava katsoa ja varsinkin ei jos vielä tulee riitoja. Joten siihen asiaan voit kyllä vaikuttaa jollain tavalla.
jos hän ei ymmärrä, puhu hänelle siitä. tuo ei nyt tietenkään ole normaali tapa näyttää että välittää, mutta ainakin näytät joitakin tunteita, oli ne sitten vihamielisiä tai ei, on se silti parempi kuin välinpitämättömyys, joka on mielestäni rakkauden vastakohta, ei viha.