Oli pakko tulla kirjoittamaan tänne. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 10 vuotta, josta puolet naimisissa. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Mieheni ns. hyvä mies, hyvä isä, käy töissä, avulias. Mutta itse kaipaisin jotain muuta, kauniita sanoja, joskus edes taputtelua ( ilman että sen tarvitsee tarkoittaa seksiä), haluaisin että minua arvostetaan... Pyysin miestäni terapiaan, hän ei suostu sinne tulemaan, mielummin eroaa. Hän myönsi, että suhteemme on enemmän kaveripohjalla . Hain asuntoa, ja nyt minulle on se myönnetty. Ajatukseni vaihtuu koko ajan, lähteäkö? pelkään että jään yksin...miten saan aikani kulumaan kun lapset ovat isällään.
Miehelleni sopii mikä vaan, jos haluan lähteä niin hän ymmärtää sen ja jos jään niin sekin sopii. Kysyessäni miten jatkamme, hän sanoi, että samaan malliin. Itse en halua niin tapahtuvan, kysyessäni että eikö missään voitaisi muuttua, niin vastaus oli ( virnuillen: silitellään toisiamme enemmän )
Sanoin, että pelkkä silittely ei auta, ellei muuten kunnioiteta toista ja välitetä oikeasti. Tästä asiasta vaikeamman tekee se, ettei mieheni "osaa" puhua....vielä ei ainakaan ole mikään muuttunut, ne asiat joita häneltä toivoin....vaikeaa on...kunpa ihminen osaisi ennustaa tulevaisuuteen !
Miehelleni sopii mikä vaan, jos haluan lähteä niin hän ymmärtää sen ja jos jään niin sekin sopii. Kysyessäni miten jatkamme, hän sanoi, että samaan malliin. Itse en halua niin tapahtuvan, kysyessäni että eikö missään voitaisi muuttua, niin vastaus oli ( virnuillen: silitellään toisiamme enemmän )
Sanoin, että pelkkä silittely ei auta, ellei muuten kunnioiteta toista ja välitetä oikeasti. Tästä asiasta vaikeamman tekee se, ettei mieheni "osaa" puhua....vielä ei ainakaan ole mikään muuttunut, ne asiat joita häneltä toivoin....vaikeaa on...kunpa ihminen osaisi ennustaa tulevaisuuteen !
Vastaukset 15
Vanhimmat
Elämäsihän on täyttä sontaa.
Hae uusi, ehkä hakkaakin sinut, noin muodon vuoksi.
niinpä teenkin ! Harmi kun en itse tota keksinyt !
Ero lapsista on raastavaa samoin kuin lapsille ero toisesta vanhemmastaan. Niin kauan kuin kuvioissa ei ole kolmansia osapuolia kaikki mahdollisuudet onnistua on olemassa. Kuka puolustaa teidän perhettänne ja lapsia tässä maailmassa ellette te. Voimia sulle, koeta jaksaa rakastaa sitä puolisoasi ja kertoa mitä kaipaat, mutta älä odota liikaa. Miehillä asiat menee joskus hitaasti perille. Silittelystä voisi aloittaa, kun lupaus kerran on jo annettu. Tiedän mistä puhun, erosimme hiljattain.
terveisin Kokenut kaiken tietää..
Mun neuvoni on myös: älä lähde vielä. Kannattaa yrittää...meillä sama tilanne, pari lasta, suhteen läheisyys kadonnut...ollaan vaan kavereita. Mutta koska kolmansia osapuolia ei ole (pikku ihastuksia kyllä) mutta vakavia rakastumisia ei ole, niin kannattaa yrittää. Parisuhden vaatii työtä, ja ei saa luovuttaa heti. Sitten jos vielä parisuhdeterapian (ja minkä nyt katsotte auttavan) jälkeen ei läheisyyttä löydy, niin sitten kai oman mielenterveyden takia kannattaa ottaa etäisyyttä.
Näin olen ajatellut itse toimia...Ei ole mihinkään kiire, ei yksinäisyyteen eikä huomiseen. Eletään nyt tämä hetki ja mietitään mitä se kertoo....
Tsemppiä sulle!!!Tiedän tunteen...
niin, että voisi olla parempi erota tässä vaiheessa, kun ei vielä ole kolmansia osapuolia,saadaan sovittua asioista paremmin, joka ei varmasti sillon onnistu,jos on kolmansia osapyöriä,( sillä ne jossain vaiheessa ihan varmaan tulevat,tätä menoa.jos omalle kohdalleni sattuu joku joka puhuu kauniisti ja kehuu minua niin se on varmaan heti menoa, koska sitä on kaivannut monta vuotta ). Viimeisien vuosien aikana vähäinen keskustelumme on muuttunut piikittelyksi ja vittuiluksi, ei kivaa....
eipä ole silittelyjäkään nyt ollut....eikä puhetta...siis tänäänkään !
T. AP
Tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu. Oma mieheni on myös mielettömän ihana ja auttavainen ja hyvä ihminen. Mutta se ei riitä!! Olen nyt 39 ja olemme olleet naimisissa vuodesta -88. Yhdessä vuodesta -85. Olen ollut täysi seko parit viimeiset vuodet... Ja tässä olen yhä edelleen saman miehen kanssa. Luottamus toiseen vain on mennyt. Lapset on ainoa oljenkorsi joka tätä liittoa pitää kasassa!
Jos ei muuta ole miehesi kanssa odotettavissa, eroa nyt. Sinua odottaa joku joka osaa tehdä sen mitä odotat. Itse en pääse tästä mihinkään.
Varmaan jotain tosi typerää tai kamalaa sattuu, ennenkuin tämä loppuu, odotan sen vain tapahtuvan!
Eli vastuu sinun onelisuudesta on toisella ?
Niin mikään ei riitä, ja se on miehesi vika?
Kumpi teistä on se joka on suhteessa se ongelma?
miehet on sikoja , niinhän se meni?
Jotenkin kun näitä lukee tulee selainen olo että suomi on täynnä 40v teini tyttöjä jotka haluaa siirtää vastuun omasta onnelisuudesta muile.
Sen olen elämässä oppinut että vastuu omasta onelisuudesta on kyllä ihmisellä itselään.
vastuu on ja sillon pitää toimii. Mut ei se vaihtamalla useinkaan parane,pitää pystyy olee yksin ja käyttää vain tarpeeseen. Niitä löytyy, jos niihin tyytyy. Kaikki ne samanlaisii tuppisuita mököttäjii, suomalaiset miehet. Niin on kavereitten miehet kuin oli omakin. Tunnevammasii köriläitä kaikki järjestään. Ulkomaalaiset varmaan samanmoisii, niist ei vaan paljon tuttavii tullut.
Sinne terapiaan kannattaa mennä yksin, jos toinen ei lähde. Sinun ongelmasihan tämä laimeuden tunne on. Itsellesi haet apua.
Sitten semmoinen ajatus että toista et voi muuttaa etkä pakottaa mihinkään. Mutta jos yhdessä tanssitaan, omien askeleiden muuttaminen kyllä estää toistakin jatkamasta vanhoja askelia. Mieti, mitä omassa käytöksessäsi/ajattelussasi voit ja haluat muuttaa. Ja aina turhautumisessa ei ole kysymys pelkästä parisuhteesta. Jos on muuten sinut itsensä kanssa, "identiteetti tallella" ja tyytyväinen elämäänsä, en voi kuvitella, miksi avioliitto tyydyttävän miehen kanssa ei toimisi.
Ja suora kannanotto erotako vai eikö erota -pohdintaan: et ole yrittänyt vielä tarpeeksi. Ero olisi tässä vaiheessa turha ero. Miettisit lopun ikääsi (varsinkin huonojen miesten osuessa kohdalle), eikö olisi kannattanut yrittää vielä tehdä jotakin tässä liitossa. Ja lapset kärsivät aina, se on kaunistelua että vanhempien muutto erilleen parantaisi jotenkin lasten olemista. Vaikka olisi kuinka riitainen liitto, jossa ero tuntuu helpotukselta, ero vahingoittaa lasten luottamusta ihmissuhteisiin. Riitely vahingoittaa tietysti vielä enemmän.
kauan jaksaa niin, että on itse se joka tätä paattia hinaa? Kun puolisoni ei suostu tulemaan vastaan ! En kyllä ole sinut itseni kanssa,lapsena jo siitä pidettiin huoli. Senkin takia toivon että mieheni edes joskus sanoisi minulle jotain nättiä...mutta paskat. Jos puhun esim. laihduttamisesta, niin hän sanoo, että ethän siihen viimeksikään pystynyt. Olen saanut käydä kampaajalla tai siivota koko kämpän niin mies ei kommentoi mitään !on niinkuin ei huomaisikaan. Itse joskus (en viimeaikoina) kun olen esim. sanonut rakastavani häntä, niin hän ei ole edes vastannut.Kuinka kauan siis minun pitää jaksaa yrittää, jos toinen ei yritä samanlailla ???( kenellekään ei pitäisi sopia kaikki, niinkuin miehelleni, mukamas! Lähden tai en niin hänelle sama. )Miehien mielipiteitä olisi kanssa kiva kuulla!
Taitaa olla niin että vika on siinä sinun lapsuudessa. Ehkä kannataisi mennä ihan itsekseen juttelemaan ammati autajille.
Ja rakkauden tunnustuksista sanoisin että jos niitä väkisin anelee niin ei se toisesta tunnu hyvältä.
Ei ne sanat vaan ne teot se kanataisi opetella muistamaan.
Entäs jos olet omalla käytökselläsi ajanut suhteene tuohon tilaan missä nyt ollaan.
Se että on sanonut että ethän viimeksikään onnistunut on kyllä mielestäni huono juttu.
Mutta mielestäni teidän olisi syytä opetella puhumaan omista tunteistanne avoimesti, muistaa se että toiselakin on oikeus myös negatiivisiin tunteisiin.
Jos miehesi sanoisi että hänestä tuntuu että häntä ei rakasteta, miten reagoisit siihen ?
Miten osoitat että rakastat ja kunnioitat miestäsi? Näissä kirjoituksissa et ole siitä puhunut mitään.
En itse koe että toisen kampaajalla käyti tai siivoaminen olisi rakkauden osoitus minua kohtaan
varsinkaan jos se koti on toisen sisustama, ja toinen haluaa määrätä miten siinä kodissa eletään ja ollaan.
Sehän ei ole sinun arvostamista että miehesi on hyvä isä, käy töissä ja on avulias.
Kanataisi miettiä että mitä se rakkaus on onko se sanoja vai tekoja?
Osaatko nähdä sen että miehesi on hyvä isä yhteisille lapsilenne on myös rakkauden osoitus sinulle
Entäs arvostatko sinä miestäsi?Mielestäni et
Ei toinen voi tehdä sinua onneliseksi vaan on lähdettävä ihan itsestä.
Saitko pienenä rakkautta isältäsi? saitko olla prinsessa? Miehesi ei ole isäsi vaan kumpanisi, joka on käsitääkseni kohdelut sinua hyvin.
Ehkä kanataa ensin etsiä sitä vikaa myös itsestä
on myös itsessäni. En tunne itseäni kauniiksi, enkä haluttavaksi. Mieheni ei myöskään osoita että hänenkään mielestä olisin sellainen. Katselee ja kehuu vain muita naisia. Seksi ei minulle hänen kanssaan maistu, se on pelkkä suoritus 1x kk. Se,että mieheni on hyvä isä lapsillemme, nään sen rakkauden osoituksena lapsille, en minulle. Olemme yhdessä tai erikseen hän on heille isä.
Mieheni on kyllä kohdellut minua, kuin ilmaa, se voi tietysti olla hyvin. Hän on myös vuosien varrella pari kertaa pettänyt luottamukseni, kerran lähti kaverini kanssa yöreissuun ja kerran ehdotteli toiselle kaverilleni. Näitä asioita ei ole käsitelty, eikä hän ole suostunut puhumaan niistä. Ihan varmasti minusaa on paljon miestäni ärsyttäviä asioita, mutta olisi kiva jos hän voisi sanoa ne myös ääneen.... tämä on hemmetin vaikea asia, tiedän sen.Enkä ajattele, että siivoaminen tai kampaajalla käynti on rakkaudenosoitus, mutta ei ole sekään kivaa, että jos kommentoin, et onpa taas sekaista , niin siihen mies sanoo että ainahan täällä tällaista on.... niin olin vaikka juuri paria päivää ennen mopannut kämpän.....ei kauheasti kannusta! tai jos tulen kampaajalta ja mies kysyy heti, mitä maksoi ja on valmiina jo sanomaan summasta huolimatta, että NIIN paljon, sehän on ihan samannäköinen kun ennen ( vaikka olisi eri väri ja leikattu ).... Sori, kun taas purin tänne tunteitani, mut se helpottaa !
Ymmärrän sinua hyvin. Itselläni yli kymmenen vuotta pitkä liitto ja kaksi lasta. Väliltämme puuttuu yhteys. Varmasti mieheni arvostaa minua äitinä ja taloudenhoitajana, mutta entäs naisena.
Koskaan emme tee mitään kahdestaan, perheen kanssa kylläkin, usein ehdotuksestani.
En koe hänen rinnallansa olevani nainen. Muilta miehiltä saan kehuja. Sepä se....voisihan sitä ajatella että tätä se on kaikkien kanssa....vai onko. Kaipaan keskustelua, läheisyyttä paljon.
enemmän...ja ajattelen itse että elän täällä vain kerran....ja haluan vielä kokea rakkauden.
Parisuhdetta pitäisi hoitaa...vika on varmaankin molemmissa mutta kuinka vaikeaa onkin nostaa "kuollut" liitto ylös ja etsiä intohimoa.
En itsekään haluaisi erota, mutta ei tätäkään jaksa...enää kauaa.
Hei!
Tuntuu siltä kuin omaa tarinaansa lukisi...itse kyllä olen joutunut perheessämme tekemään kaiken ja olenkin ollut lähes yksinhuoltaja lapsillemme reilun kuuden vuoden ajan...ilmoitin miehelleni haluavani eron...tämän jälkeen hän oli halukas lähtemään pariterapiaan, jossa kävimme muutaman kerran, mutta tilanne ei ole krjaantunut...koen tyhjyyttä, ja vihaa mietäni kohtaan...olenkin hakenut omaa asuntoa ja muutan varmaan toisaalle..katellaan, että teenkö oikean vai väärän valinnan, mutta näinkään en enää jaksa yrittää, enkä ole onnellinen...tulevaisuus kylläkin pelottaa, mutta kerranhan täällä eletään, niin et eletään sen mukaisesti...