Olen hakenut eroa miehestäni. Taustalla on pitkään jatkuneet erimielisyydet ja jos totta puhutaan, niin molemminpuolinen kunnioituksen, arvostuksen ja rakkauden puuttuminen liitosta.
Hain eroa ensimmäisen kerran nelisen vuotta sitten, mutta mies sai ympäripuhuttua. Nyt ollaan tilanteessa, jossa ero on lähes välttämätöntä elämän rauhoittumisen ja työkyvyn säilymisen kannalta.
Mies ei hyväksy eroa ja hänen tunteensa heittelehtivät vuoristoradan lailla. Olen yrittänyt kauan jo puhua miehelle, että en jaksa tilannetta enää - jopa parisuhdeterapiaa yritettiin huonolla menestyksellä. Mies valehteli terapeutille, eikä siltä pohjalta ollut mielestäni mitään järkeä lähteä hakemaan ratkaisua.
Meillä on yhteinen asunto, auto ja lapset. Rahaa ei ole, sillä elämä on ollut kädestä suuhun elämistä aina. Mies vastustaa eroa ja asunnon myymistä periaatteella, että tähän jäätte ja piste.
Lapset toivovat eroamme ja kysyvät lähes päivittäin, olenko löytänyt asunnon. Lapsilla on hyvät välit isäänsä ja tarkoitus olisi olla jatkossakin.
Mies joutui hakemaan käräjäoikeudesta eropaperit, koska ei suostunut hakemaan eroa yhdessä. Luulisin, että näinä päivinä hänen on täytynyt antaa vastineensa.
Luulisin myös, että totuus alkaa hiljalleen valjeta hänelle, sillä tänä iltana räjähti oikein kunnolla. Mies ei koskenut sormellakaan, mutta aika läheltä piti. Lapset istuivat vieressä puhelin kädessä ja toinen oli näppäillyt jo hätänumeron valmiiksi. Hätänumerosta on keskusteltu, koska mieheni on uhannut jokin aika sitten tappaa minut.
Ajattelin, että jaksaisin vielä sen aikaa kunnes asunto saadaan myytyä. Siihen menee todella aikaa, koska joudun kaiketi hankkimaan jonkun oikeuden päätöksen, eivätkä nämä asiat kovin nopeasti etene. Eikä tässä paljon vaihtoehtojakaan ole, kun sitä rahaa ei ole edes vuokra-asunnon takuumaksuun.
Tämäniltaisesta ei taida olla kovin pitkä matka pahoinpitelyyn, jota en soisi lasteni näkevän.
Onko teillä tietoa, auttaako sosiaalivirasto vuokran takuumaksussa ja muuttokuluissa tällaisessa tapauksessa? En uskaltaisi jäädä asuntoon enää kovin pitkäksi aikaa. Sukulaiset ja vanhemmat asuvat toisessa päässä Suomea, eikä ketään niin hyvää tuttua ole, että kehtaisin hakea yöpymispaikkaa viikkokausiksi.
Toinen ongelma on, että työpaikkani eli toimistoni on kotona, ja lähtiessäni ilman todellista muuttamista joutuisin jättämään kaikki työssäni tarvitsemani tavarat. Tavaroita ja laitteita on niin paljon, että ihan käsikassissa eivät edes tärkeimmät kulje. En ole yrittäjä, vaan teen ns. etätyötä. Olen lasten vuoksi järjestänyt työni näin, sillä olen ollut lasten kanssa iltapäivällä kotona ja tehnyt töitä lähinnä aamupäivällä ja öisin.
Miten tästä tilanteesta voi selvitä?
Pitääkö siellä sossussa olla silmä mustana ennen kuin saa apua?
Niin kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, mutta minulla on jalkavamma, jonka vuoksi en todellakaan pääse reuhaavaa miestäni juosten tai edes kävellen nopeasti pakoon.
Olen oikeasti hädissäni ja peloissani.
Älkää vastatko ilkeästi, en jaksa sitä. Tarvitsen oikasti neuvoja ja apua, mihin mennä ja mitä tehdä.
Erossamme ei ole siis toisia naisia tai toisia miehiä. Olen mieheni mielestä täysi paska ja eron syyt ovat kokonaan minun. Ihan sama, missä se syy on, kun vain pääsisin lasten kanssa rauhalliseen omaan kotiin.
Apua!
Hain eroa ensimmäisen kerran nelisen vuotta sitten, mutta mies sai ympäripuhuttua. Nyt ollaan tilanteessa, jossa ero on lähes välttämätöntä elämän rauhoittumisen ja työkyvyn säilymisen kannalta.
Mies ei hyväksy eroa ja hänen tunteensa heittelehtivät vuoristoradan lailla. Olen yrittänyt kauan jo puhua miehelle, että en jaksa tilannetta enää - jopa parisuhdeterapiaa yritettiin huonolla menestyksellä. Mies valehteli terapeutille, eikä siltä pohjalta ollut mielestäni mitään järkeä lähteä hakemaan ratkaisua.
Meillä on yhteinen asunto, auto ja lapset. Rahaa ei ole, sillä elämä on ollut kädestä suuhun elämistä aina. Mies vastustaa eroa ja asunnon myymistä periaatteella, että tähän jäätte ja piste.
Lapset toivovat eroamme ja kysyvät lähes päivittäin, olenko löytänyt asunnon. Lapsilla on hyvät välit isäänsä ja tarkoitus olisi olla jatkossakin.
Mies joutui hakemaan käräjäoikeudesta eropaperit, koska ei suostunut hakemaan eroa yhdessä. Luulisin, että näinä päivinä hänen on täytynyt antaa vastineensa.
Luulisin myös, että totuus alkaa hiljalleen valjeta hänelle, sillä tänä iltana räjähti oikein kunnolla. Mies ei koskenut sormellakaan, mutta aika läheltä piti. Lapset istuivat vieressä puhelin kädessä ja toinen oli näppäillyt jo hätänumeron valmiiksi. Hätänumerosta on keskusteltu, koska mieheni on uhannut jokin aika sitten tappaa minut.
Ajattelin, että jaksaisin vielä sen aikaa kunnes asunto saadaan myytyä. Siihen menee todella aikaa, koska joudun kaiketi hankkimaan jonkun oikeuden päätöksen, eivätkä nämä asiat kovin nopeasti etene. Eikä tässä paljon vaihtoehtojakaan ole, kun sitä rahaa ei ole edes vuokra-asunnon takuumaksuun.
Tämäniltaisesta ei taida olla kovin pitkä matka pahoinpitelyyn, jota en soisi lasteni näkevän.
Onko teillä tietoa, auttaako sosiaalivirasto vuokran takuumaksussa ja muuttokuluissa tällaisessa tapauksessa? En uskaltaisi jäädä asuntoon enää kovin pitkäksi aikaa. Sukulaiset ja vanhemmat asuvat toisessa päässä Suomea, eikä ketään niin hyvää tuttua ole, että kehtaisin hakea yöpymispaikkaa viikkokausiksi.
Toinen ongelma on, että työpaikkani eli toimistoni on kotona, ja lähtiessäni ilman todellista muuttamista joutuisin jättämään kaikki työssäni tarvitsemani tavarat. Tavaroita ja laitteita on niin paljon, että ihan käsikassissa eivät edes tärkeimmät kulje. En ole yrittäjä, vaan teen ns. etätyötä. Olen lasten vuoksi järjestänyt työni näin, sillä olen ollut lasten kanssa iltapäivällä kotona ja tehnyt töitä lähinnä aamupäivällä ja öisin.
Miten tästä tilanteesta voi selvitä?
Pitääkö siellä sossussa olla silmä mustana ennen kuin saa apua?
Niin kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, mutta minulla on jalkavamma, jonka vuoksi en todellakaan pääse reuhaavaa miestäni juosten tai edes kävellen nopeasti pakoon.
Olen oikeasti hädissäni ja peloissani.
Älkää vastatko ilkeästi, en jaksa sitä. Tarvitsen oikasti neuvoja ja apua, mihin mennä ja mitä tehdä.
Erossamme ei ole siis toisia naisia tai toisia miehiä. Olen mieheni mielestä täysi paska ja eron syyt ovat kokonaan minun. Ihan sama, missä se syy on, kun vain pääsisin lasten kanssa rauhalliseen omaan kotiin.
Apua!
Vastaukset 22
Vanhimmat
turvaan lastesi kanssa ! Vaikka johonkin turvakotiin !Luulisin, että sos.toimistosta saa apua asunnon hakemiseen,kysy ihmeessä heti maanatia aamuna!
Jos miehesi on uhannut tappaa sinut, ilmoita siitä poliisille!
Voimia ja jaksamista sinulle ja lapsillesi!
Poishan sinun on tuosta tilanteesta päästävä ja heti.Onko lähettyvillänne turvataloa, jonne voisit mennä lastesi kanssa tilapäisesti muutamaksi päiväksi? Haet sitten käräjäoikeudelta yhteiselämän lopettamista. Oikeuden päätöksellä miehesi voidaan velvoittaa muuttamaan pois yhteisestä kodistanne. En tiedä kauanko päätöksen saaminen kestää.Toinen vaihtoehto on, etä hankit itsellesi ja lapsillesi asunnon. Uskon, että voisit saada rahat vuokraan (takuuseen) sossusta, jos selität tilanteesi. Tilanteesi kuulostaa tosi vaikealta ja ahdistavalta. Jos lapset joutuvat koko ajan miettimään pitäisikö soittaa hätänumeroon niin heillä on todella hätä sinun puolestasi. Älä epäröi hakea apua.
Itse ajauduin muutaman kuukausi sitten samanlaiseen tilanteeseen, mutta koska olin jo pitkään tiennyt niin tapahtuvan, olin säästänyt sen verran, että sain maksettua takuuvuokran ja ekan kuukauden vuokran ja saatoin muuttaa lasteni kanssa.
Kiitos viestistäsi. Ja kiitos tässä samalla muidenkin viesteistä. Niitä on ollut huojentavaa lukea.
Selvittelen tilannetta maanantaina lisää. Eilen tuntui siltä, että en jaksa enää päivääkään. Lakimies uumoili, että erohakemuksen jälkeen elämä ei välttämättä ole helppoa. Mies on uhkaillut käydä lakimiehenkin luona "selvittämässä oman kantansa asiaan", joten asia tuli sielläkin puheeksi.
Asunto meillä nyt olisi, kun vain saisin ne raha-asiat järjestettyä ja sitä tietä varmuuden, että elämä lähtisi jotenkuten käyntiin. Muutto on ilman muuta hoidettava niin, että mies ei ole kotona tai joku on katsomassa tilannetta. Tähän on siis tultu.
Yhteiselämän lopettamispäätöksestä puhutaan paljon, mutta käytännössä se on erittäin harvinaista. Luulen, että se kulkee enemmänkin puheissa mahdollisuutena kuin käytännössä todellisena. Pelkkä uhkailu ei taida riittää päätöksen saamiseen.
Vaikka en sinua tunnekaan, olen onnellinen puolestasi. Kun näin pitkälle mennään, kestää jonkin aikaa "parantua". Lohtua tuonee sekin, että ainakin ollaan menossa parempaan päin.
Hyvää syksyä!
Otan osaa.
Kannattaa käydä kysymässä kaikista virastoista miten asia on, että saisko sieltä jotain tukee, itse en osaa sanoa. Kuulostaa ainakin siltä, että kyllä tosta tilanteesta pitää sun jotenkin pois päästä. Ei toi sun "miehes" kovin hienolta tyypiltä kuulosta, jos uhkaa väkivallalla vaimoaan, jolla on jalkavamma, ja vieläpä lasten nähden. Ei todellakaan kannata ainakaan jäädä tohon tilanteeseen kovin pitkäksi aikaa, kyllä joku keino aina löytyy.
En osaa nyt kyllä oikein auttaa, mutta pärjäile. Ja onnea matkaan.
Kyllä sinä osasit auttaa...
Kiitos onnentoivotuksista. Matkallahan tässä ollaan. Onneakin tarvitaan, ja voimaa keriä oma elämä omaan hallintaan.
Huomista kohti!
auttaa vuokratakuussa, ota muutenkin heti yhteyttä sinne ja selosta miten asiat on, pelkäät väkivaltaa, uskoakseni tilanne järjestyy tuota kautta niin että sosiaalitoimisto auttaa asunnon saamisessa sekä tavaroiden pois haennassa varmasti on mukana virkaihminen miehesi väkivaltaisuuden takia. Otahan yhteyttä sinne sossuun ja nopeasti.
Tilanteesi huomioonottaen kuullostat järkevältä ihmiseltä. Ei todellakaan kannata jäädä tuleen makamaan. Maailma on täynnä tollaisia sikaporsaita, Joita ei naisten ja varsinkaan lasten tarvitse sietää ja katsoa kodissaan.Kodin täytyy olla turvallinen paikka lapsille, missä ei tarvitse tuntea aikuisen taholta tulevaa uhkaa. Hankkiudu lapsinesi johonkin pääkaupunkiseudulla olevaan turvakotiin. Siellä osaavat antaa lisäohjeita. Tee ilmoitus poliisille turvakodista käsin uhkaavasta miehestä. Saa lähtöpassit kodista käräjäoikeuden kautta. Uskoisin että se häätö toteutuu nopeasti.
Älä suojele tai sääli väkivallalla uhkaavaa miestä viranomaisilta. Ole rohkea ja toimi heti !
Et ole ensimmäinen etkä taatusti viimeinen joka joutuu taistelemaan lastensa ja oman rauhan ja turvallisuuden puolesta.Toivon sydämestä että tämä asia ratkeaa sinulle onneksesi ja uskon niin.
Kiitos sinulle!
En varmaan ole ollut moneen vuoteen niin järkevä kuin nyt, enkä myöskään näin väsynyt.
Jos olisin kuunnellut järjen ääntä aikaisemmin, tämä avioliitto olisi päättynyt toistakymmentä vuotta sitten. Nyt täytyy vain ajatella, että parempi nyt kuin ei koskaan.
Hyvää syksyä!
onko lapset sitten automaattisesti lähdössä sinun mukaasi-miksi?
Minkä ikäisiä ovat ?
Aikuisena ihmisenä yksin pääset lähtemään vaikka timbuktuun jos sulla passi on eikä niin pahoja velkoja ettet maasta sais poistua,
Luuletko että äiti jättäisi lapsensa tollaisen miehen luo, joka on uhannnut äidinkin tappaa??? Varmasti ne itsekin pelkäävät, jos hätänumero jo puhelimessa valmiina!
Oletko miettinyt, että tämä on vain HÄNEN näkemyksensä/kertomuksensa asiasta. Tosiasiallista tilannetta sinä et tiedä.
Hei, kuten sanoit, tilanteeni kuvaus on vain minun näkemykseni asiasta. Samasta tapahtumasta tai tilanteesta tuskin kahta samanlaista kertomusta saisikaan aikaiseksi. Minun näkemykseni ja tunteeni ovat kuitenkin tosiasiallisia tilanteita siitä riippumatta, että asioista olisi toisenlainenkin tarina. Ehdottaisin sinulle, että et kyseenalaistaisi kenenkään näkökulmaa tai ainakin perustelisit, miksi huomautit itsestäänselvästä asiasta.
Ei aina tarvita syyllisiä tai syyttömiä, joskus on vain tarpeen toimia tilanteen rauhoittamiseksi. Eilinen tilanne oli mielestäni pelottava ja hankala. En pelännyt siksi, että mieheni olisi yleensä väkivaltainen (ei ole koskaan ollut), vaan juuri siksi, että se on niin odottamatonta ja harvinaista. Tappouhkaukset eivät ole meillä arkipäivää. Minun mielestäni mennään kaikilla kriteereillä rajan yli, kun uhataan edes vihaisena tappaa toinen. Edes se toisenlainen tarina ei oikeuta uhkaamaan toisen henkeä.
Lapseni olivat eilen illalla vieressäni. He ovat liian pieniä tehdäkseen mitään, mutta tarpeeksi vanhoja käsittämään uhkaavan tilanteen. En tosiaankaan pääse juoksemalla pakoon, en edes sinne timbuktuun (naurahdus), sillä tarvitsen kävelysauvoja kävelyni tueksi.
On ihan luonnollista, että avioerotilanteissa tunteet heittelehtivät laidasta laitaan. Se ei ole jätetyn yksinoikeus. Jätetty näköjään käpristyy helposti niin sisäänpäin itseensä, että ei huomaa sen jättäjän menettävän oikeastaan mitään.
Lapset lähtevät automaattisesti mukaani, miksi ei? Olen ihan kelpo äiti, eikä ole mitään syytä, miksi lapset eivät asuisi eron jälkeen luonani. Oliko kirjoituksessani jotain, mikä laittoi sinut epäilemään asiaa, vai onko tämä vain jokin sukupuolittainen vastakkainasettelu?
On kuitenkin syitä, miksi en antaisi lapsiani asumaan vakituisesti isänsä luona. Asia on sen verran erikoinen, että en voi siitä tässä kirjoittaa. Samainen asia liittyy olennaisesti siihen, miksi ylipäätään haluan erota.
Lapseni haluavat tavata isäänsä ja viettää aikaa hänen kanssaan. Luulisin, että ihan normaalilla tapaamisoikeudella ovat isänsä seurassa yhtä paljon kuin tähänkin asti ovat olleet. Tapaamisoikeushakemukseen kirjattiin ehdoksi, että isä sitten todella on lasten kanssa, eikä jätä lapsia mihinkään muualle. Lasten kannalta on kohtuutonta, jos heidän oikeutensa tavata isäänsä muuttuisi käytännössä oikeudeksi olla isän järjestämässä hoitopaikassa tapaamisten ajan.
Olet ihan oikeassa siinä, että aikuinen voi yksin lähteä vaikka nyt sinne timbuktuun. Teoriassa siis mahdollista, mutta onko se sitten aikuiselle tarkoituksenmukainen tapa hoitaa lapsiaan ja ottaa vastuuta elämästään?
Samalla periaatteellahan aikuinen voisi kestää avioliitossaankin mitä tahansa. Mutta tarvitseeko sittenkään? Tarvitseeko hirsipuuhun jäädä, vaikka on siihen kerran erehdyksessä mennyt?
Eräänä päivänä lapseni olivat keränneet heille arvokkaimmat tavaransa ja kysyivät minulta, että "Saisimmeko me äiti sitten oman asunnon, jos sinä myisit nämä?" Siinä kohtaa minä heräsin huomaamaan, että on aika viheltää peli poikki.
Nyt sitä sitten vihelletään jo kerrotuin seurauksin.
Kirjoitin tänne kysyäkseni neuvoa, sillä tilanne on minulle uusi. Empatiakin on tervetullutta ja sitäkin onneksi sain. Ensimmäisiä viestejä sain tuskin kyyneliltäni luettua, koska ne olivat ensimmäisiä ystävällisiä sanoja pitkään aikaan.
Sinultahan en empatiaa saanut, mutta sitä minä en ymmärrä, että kyseenalaistat järjen käytön niiltä, jotka eivät lue rivien välistä sellaista, mitä siellä ei ole.
Vaikutat erittäin järkevältä vaikka elätkin nyt vaikeassa tilanteessa. Säilytä lujuutesi ainakin siihen asti, että saat asianne järjestykseen. Tiedät itse parhaiten mitä sinun kannattaa tehdä ja osaat ajatella lastesi parasta. Kiva, että ajattelet antaa lastesi tapaavan isäänsä eronne jälkeenkin. Tapaamisessa on aina myös toinen puoli, lapset. Miten he kokevat tapaamisen sen jälkeen, kun ovat nähneet ja kokeneet perheenne tilanteen? Lastesi ehdotus myydä tavaroitaan, jotta saisit hankittua teille yhteisen kodin sai kyyneleet silmiini. Mieleeni tuli oma tilanteeni.Mieheni uhkaili tappavansa minut ja/tai itsensä, jos jätän hänet. Myös lapsemme kuulivat nämä uhkailut. Kun lapseni (teini-ikäiset) lähtivät viettämään viikonloppua kavereidensa luo, he pitkin iltaa tekstailivat minulle ja kyselivät jaksamistani. Silloin vasta ymmärsin, kuinka ahdistavalta perhetilanteemme heistä tuntui.Sen jälkeen sain voimia miettiä toisenlaista perhe-elämää. Nyt olen asunut lasteni kanssa puoli vuotta ja on kuin vuosien taakka olisi hartioltani/sydämestäni lähtenyt. Ilo on pikkuhiljaa löytänyt tiensä kotiimme.
Juuri se ilo on kadoksissa - ollut jo pitkään. Vaikka tietää pitävänsä asioista, ei tunne sitä. Elämä on niin totista ja vihaista. Tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei mikään oikein tunnu miltään.
Haluan elää lasteni kanssa sellaista elämää, jota meidän olisi pitänyt elää aina. Minun ei tarvitse sinulle varmaankaan selittää enempää.
Itkun olen siirtänyt tulevaisuuteen. Siellä on aikaa itkeä, mutta nyt on tehtävä jotain muuta. Voisinpa hypätä sen muun yli suoraan siihen, mitä kohti toivon meneväni...
Olen miettinyt tätä asiaa pitkään. Jostain syystä en ole ollut aiemmin tähän valmis, mutta päivä voi paistaa risukasaan niinkin, että tulee se päivä, kun mitta on täynnä. Ja onneksi se päivä tulee.
Lapsemme ovat tavallaan tottuneet kurjuuteen siinä missä me vanhemmatkin. Toivon heidän huomaavan eron entiseen elämään, kun asiamme ovat järjestyneet. Toivon, että miehenikin rauhoittuu aikanaan ja huomaa, että olemme parempia vanhempia, kun emme yritäkään olla mitään muuta. Puhun lasteni kanssa paljon, joten he elävät aika avoimessa ilmapiirissä. Minusta on ollut aina tärkeää, että lapset saavat uskoa näkemänsä eikä heitä manipuloida vääristelemällä asioita. Haluaisin lasteni näkevän, että vaikka elämä ei aina menekään niin kuin suunnittelee, on mahdollista suunnitella uudestaan.
Onnea sinulle ja sinun kotiisi. Oman kodin tulee mielestäni olla sellainen rauhoittumis- ja turvapaikka, että se ilo voi sinne vapaasti tulla.
Tämä on netti. Ihmisten motiivit kirjoittamiseen ovat kaikkea maan ja taivaan väliltä. Totuus ei aina välttämättä ole numero yksi, vaan pääsääntöisesti asiat esitetään toisia syyllistäen ja itseä "ylistäen"
Ja muuten. Minunkin exä luuli, että lapset lähtevät automaattisesti äidin mukaan vaan toisin kävi. Jäivät entiseen kotiinsa ja entisiin ympyröihin minun kanssani. Epämääräiset vihjaukset miehestäsi eivät riitä perusteluksi. Tämä vain sivuhuomautuksena kun itse perusteluja minulta peräsit.
netin kautta kukin välittää vain sen oman näkemyksen asiastaan/tilanteestaan ja uskon, että usein liioiteltunakin ja värittyneenä ns " oma lehmä ojassa tai ketunhäntä kainalossa...
Vuosia sitten eräässä lehdessä oli juttu vuosikymmeniä kestäneen avioliiton päätymisestä eroon. Siinä haastattelussa eronnut nainen kertoi tarinansa. Niin juuri; oman elämäntarinansa ja eroon johtaneet syyt. Lopussa hän totesi viisaasti, että tämä on minun tulkintani ja jos mies kertoisi omansa, se olisi varmasti erilainen.
Tämä on tosiaan netti. Samanlaista omien kokemusten yleistämistä täällä näkee kuin elävässä elämässäkin, netin ulkopuolella, siitä riippumatta, millaisin motiivein ja tavoittein kukin on liikkellä.
Hyvä, että saat olla ja elää lastesi kanssa. Asumisjärjestelyjen lähtökohdat täytyy järjestää lasten hyvinvointia ajatellen, eikä aikuisten maailmasta käsin. Sinullakin täytyy olla siten jokin syy olettaa, että lapsilla on luonasi paremmat oltavat kuin olisi äitinsä luona.
Olet ihan oikeassa siinä, että epämääräiset vihjaukset miehestäni eivät riitä perusteluiksi. En vain valitettavasti voi kirjoittaa täällä enempää, en nimetä ihmistä enkä yksilöidä tekoja. Tämähän on netti.
Toisinaan päätöksen lasten asuinpaikasta tekee joku muu kuin vanhemmat, ideaalitapauksessa puolueettomasta näkökulmasta käsin.
Ehkä olisi ollut fiksua jättää jopa vihjaukset sikseen, vaikka tämä on netti.
Sitäpaitsi en alunperin kritisoinut sinun juttuasi ja tilannettasi, vaan erään toisen sumeilematonta "puolen valintaa", kun hän kommentoi sinällään ihan asiallista kysymystä. Kysymyshän koski lasten ikää ja sitä, miksi lapset kuuluisivat automaattisesti sinulle.
Kiitoksia kaikille vastanneille. Jokainen vastaus on ollut jollakin tavalla hyödyksi.
Otin heti maanantaina yhteyttä sossuun ja kerroin tilanteen. Huomenna tulee muuttokuorma ja vie meidät uuteen asuntoomme.
Tiedoksi sitten muillekin samassa tilanteessa oleville, että kyllä ne asiat järjestyvät kun pistää tuulemaan.
Vuokratakuu järjestyi samana päivänä, samoin ensimmäisen kuun vuokra. Tästä eteenpäin asiat varmaan hoituvatkin ihan yksi kerrallaan kuntoon.
Kiitos!
elämään, mutta vaikka mikä ja miten olisi sinun ja lastesi isän välit, lapsilla on isä ja älä vieroita lapsia isästään. Lapsilla on oikeus isään ja myös isällä on isän oikeus, olettehan hankkineet lapset yhdessä.Sopikaa lasten tapaamiset ym.Tsemppiä!
Tosi kiva juttu, että olet jaksanut/saanut hoidettua asuntoasiasi kuntoon ja pääset muuttamaan. Uudessa kodissasi pystyt varmasti objektiivisesti miettimään tulevaisuuttanne. Tilanteesi oli paljon oman muutaman kuukauden takaisen ratkaisun kaltainen ja siksi toivotan sinulle ja lapsillesi paljon onnea uudessa kodissanne. Sinulle tulee varmasti vaikeita hetkiä, mutta selviät niistäkin.