Eilen sitten vimein erosin pettäjäpoikaystävästäni. Melkein vuoden kestänyt itku ja lohduttomuus on nyt loppu. Ei kukaan tyttö kestä sitä, että toinen hyppii vieraissa vähintään kerran kuussa ja alehtelee harva se päivä.
Nyt on päällä kamala pelko. Viimeiset neljä vuotta on tottunut olemaan varattu ja nyt pitäisi sitten elää sinkkuna. Kuitenkin takaa paistaa myös tunne helpotuksesta ja raukeudesta. Aivan kun saisi taas hengittää pitkän tauon jälkeen.
Olisi ihana kuulla kokemuksia ja kommenteja.
Nyt on päällä kamala pelko. Viimeiset neljä vuotta on tottunut olemaan varattu ja nyt pitäisi sitten elää sinkkuna. Kuitenkin takaa paistaa myös tunne helpotuksesta ja raukeudesta. Aivan kun saisi taas hengittää pitkän tauon jälkeen.
Olisi ihana kuulla kokemuksia ja kommenteja.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hienoa että olit noin rohkea ja lähdit huonosta suhteesta! En yhtään ihmettele, että yksinelo pelottaa, kun on ollut suhteessa noinkin kauan.
Itse olen tilanteessa, jossa yhteisiä vuosia on takana jo monta, mutta huomasin eläväni suhteessa, jossa olen näkymätön. Toisen välinpitämättömyys on niin huipussaan, että on aivan sama mitä sanon tai teen, hänelle on sama pomppisinko pellolle ilkosillani. Enkä voi mitenkään elää sellaisessa suhteessa, vaikka avopuolisoni olisikin ollut kiinnostunut jatkamaan, minulle se olisi sama asia kuin kulissiavoliitto. Tiedän, että minulla on paljon annettavaa tulevalle kumppanilleni, en aio jäädä tähän esittämään, että kaikki on hyvin muiden vuoksi. Siihen ei ole halua eikä tarvetta.
Minulla on siis edessä tuo sama, yksineläminen vuosia kestäneen seurustelun jälkeen. Pelottaa enää luottaa yhtään kehenkään. Olo on tyhjä ja turta ja tavallaan koko ajan toivoo, että joku nipistäisi hereille tästä painajaisesta. Hän tulisi taas luokseni, rutistaisi lujaa ja sanoisi että kaikki on hyvin.
Mutta niin ei ole tapahtunut enää aikoihin ja se vanha mielikuva siitä omasta kumppanista onkin enää unta ja tämä hiljainen kuolema todellisuus. Eikä sekään auta, että hän haluaisi jatkaa, koska hän ei ole enää luonani niin kuin ennen. En halua jatkaa tottumuksen vuoksi tai koska niin olisi helpompaa. Haluan rakastaa ja saada vastarakkautta aidosti, pakottamatta ketään mihinkään.
Ero on aina yhtä raastavaa, mutta uskon todellakin, että hyvästä syystä erottaessa, siitä ei voi olla muuta kuin iloa, vaikkei se vielä tässä surun keskellä näy.. Pelkääminen on varmasti luonnollista, mutta toisaalta turhaa. Elämää on kuitenkin elettävä eteenpäin ja yksin täällä talsitaan joka tapauksessa, sen vaan unohtaa :)
Kaikkea hyvää elämääsi ja jatkoon! On paljon rohkeampaa lähteä litomaan ja katsoa elämän kortteja uudestaan, kun surkutella onnettomassa suhteessa. Tsemppiä ystäväin! :)
Mulla on sama tilanne, jouduin jättämään p-ystäväni, koska hän tapaili chatissä tapaamiaan naisia ja hässi niiden kanssa kaikenlaista (paitsi ei yhtynyt). Lisäksi hän valehteli mulle monesta asiasta. Sain tietää eron jälkeen, että hän oli nussinut päivää ennen entisen kanssa, kun me "alettiin". Oli hiukan huijattu olo!
Minuakin yksinäisyys pelottaa, vaikka tiedän että päätökseni on todellakin oikea. Miksi elää kokoajan pelossa ja siinä tunteessa, että ei ole toiselle se tärkein ja ainoa.