No siis tälläinen, että on iso sisarparvi, ei tarvi varmaan olla kuin 2 sisarta ja sit tulee puolue.... Eli omat vanhemmat tai se ainoa elossa oleva alkaa ns. syrjimään yhtä tai nostamaan ylemmäs....
Siinä tulee kieltoa ihmissuhteisiin, kieltoa omaan elämään yms. Ne sisaret, jotka sai oman elämän niin hyväksyy kaiken, koska heillä on nyt sit aikaa itselleen.
Tälläinen voi jatkua suvussa sisarsarjasta toiseen... pahinta se, että tämä puolueen perustaja alkaa puhumaan kokemastaan sitten sille, jonka elämän on kaatanut... Se puhe on sitten sitä, että hän on ollut ylimääräinen aikanaan omassa lapsuudessaan ja sitten "muka" tietämättään kostaa sen "omalle lapselleen", joka kuunnellessa huomaa, että tää on samaa mitä puhuja tekee....
Miten tälläinen loppuu... Ei muuten, kuin sen elämässään ulkopuoliseksi jääneen omalle hiljaiselle päätökselle, että hän ei jatka sukuaan tai sotke ketää ulkopuolista siihen enää... Syrjäytyminen ja yksinolohan tunnetusti lyhentää ikää, eli ei sen suhteen helppo tehdä. Ja eihän sitä sitten ku on kaikki kielletty, nii tule mieleen esim. ottaa mitää asuntolainaa tai vastuuta mistään. Tätä on lapsuudessa saatu perintö ja kunnon henkinen väkivalta.
Joskus vain on katkeria hetkiä kun muistelee sellaista, että vieras ihminen tulee ja haluaa olla vieressä... mutta ei saa hän koskaan vastausta, miksi ei saa mitä olisi halunut....

Vastaukset 2
Vanhimmat
itse sain kokea rakkauden joka tapauksessa. Emme ole yhteisestä sopimuksesta hankkineet lapsia koska emme ole tunteneet itseämme kykeneviksi kasvattamaan lapsista onnellisia yksilöitä (minulla oli hirveä lapsuus ja nuoruus, mieheni äiti kuoli kun hän oli nuori ja hänen äitipuolensa oli kamala). Joten meillä ei kummallakaan ole kotoa mitään hyvää mallia.
Mutta siis se että ei edes uskaltaisi rakastaa jos rakkaus löytyy... Kuule, anna mennä vaan! Minä olen ollut naimisissa jo yli 10v ja meillä menee hienosti. Sukujemme kanssa emme ole tekemisissä.
Kiitos vastauksesta...
Mutta ei se niin mene, pitää maailman muuttua täysin, että elämässä kaikki enää vois onnistua.
Jos natsi menneisyyden saanut yksinhuoltajaäiti saa päähän, että 5v ikäisen lapsen on elämässään oltava yksin ja vielä liki 30v iässä elätti sitä ajatusta, että kaikkien ei tarvi saada hyväksyntää, niin miten sitä sitten osaa suhtautua siihen jos joskus tulee sellainen ihminen vastaan, joka haluaa tulla lähelle?.
On aivan eri asia tutustua omaikäiseen ihmiseen jos ollaan alle 20v ikäisiä kuin jos oltaisiin nykypäivässä lähempänä 40 ikävuotta. Mun yks mielipide on, että olis jotenkin samanikäisiä... joku 10v ja paljon pienempikin ikäero ei aina toimi.
Jos ihmisen elämää vertais vaikka auton suotimeen, niin mun tapauksessa normaalin elämän eläneen ihmisen suodin olis varmaan kasautunu erillaista räinää elämässä kuin mun omaani.
Mä oonkin sitä mieltä ja toimin nyt niin, että kenenkään joka on tähän sukuun tullut elämä ei tule olemaan helppoa. Mun häpeän kantaa jokainen omalta osaltaan.