Moi!
Ahistaa niin hirveästi, että oli pakko tulla tänne purkamaan sydäntään...
Miten mun pitäisi käyttäytyä tilanteessa, jossa
tiedän eksäni olevan minulle se ainoa oikea.
Erosimme suurimmaksi osaksi väärinkäsityksien vuoksi. Olemme nähneet toisiamme sen jälkeen, molemmat tahoillamme ollaan oltu "uskollisia",
sillä ainakin minä uskon meidän kuuluvan yhteen.
Mitään kaveruutta kummempaa meidän välillämme
ei kuitenkaan ole. Molemmat pelätään kai liiaksi
sitä, että sattuu jälleen. Järkeni yrittää sanoa,
että koska hän jo minut kerran jätti, ei pitäisi takaisin ottaa, mutta tunteet puhuvat liian vahvasti. Nyt minulla on jatkuva paha olo ja
turhautunut olo pelkän tilanteen vuoksi. Edelleen hän puhuu toiselle paikkakunnalle muutosta, vain muutaman kuukauden ajaksi (työasioita), jonne mukaan lähtisi eräs toinen,
josta minä olen ollut mustasukkainen jo pitkään.
Minun pitäisi aina vaan luottaa ja jaksaa uskoa,
niin minä haluaisinkin tehdä. Mutta tämä vain repii minut täydellisesti rikki. Helppo sanoa,
että yli pitäisi päästä, mutta tunteet taistelee
niin vahvasti vastaan. Toivoisin, että ne tunteet
olisivat kuolleet jo aikoja sitten, mutta sitkeitä ovat, perkele.
Musta monesti tuntuu, etten jaksaisi enää
edes elää...tässä tilanteessa, enkä muutenkaan.
Hyvät neuvot kalliit...kiitos.
Ahistaa niin hirveästi, että oli pakko tulla tänne purkamaan sydäntään...
Miten mun pitäisi käyttäytyä tilanteessa, jossa
tiedän eksäni olevan minulle se ainoa oikea.
Erosimme suurimmaksi osaksi väärinkäsityksien vuoksi. Olemme nähneet toisiamme sen jälkeen, molemmat tahoillamme ollaan oltu "uskollisia",
sillä ainakin minä uskon meidän kuuluvan yhteen.
Mitään kaveruutta kummempaa meidän välillämme
ei kuitenkaan ole. Molemmat pelätään kai liiaksi
sitä, että sattuu jälleen. Järkeni yrittää sanoa,
että koska hän jo minut kerran jätti, ei pitäisi takaisin ottaa, mutta tunteet puhuvat liian vahvasti. Nyt minulla on jatkuva paha olo ja
turhautunut olo pelkän tilanteen vuoksi. Edelleen hän puhuu toiselle paikkakunnalle muutosta, vain muutaman kuukauden ajaksi (työasioita), jonne mukaan lähtisi eräs toinen,
josta minä olen ollut mustasukkainen jo pitkään.
Minun pitäisi aina vaan luottaa ja jaksaa uskoa,
niin minä haluaisinkin tehdä. Mutta tämä vain repii minut täydellisesti rikki. Helppo sanoa,
että yli pitäisi päästä, mutta tunteet taistelee
niin vahvasti vastaan. Toivoisin, että ne tunteet
olisivat kuolleet jo aikoja sitten, mutta sitkeitä ovat, perkele.
Musta monesti tuntuu, etten jaksaisi enää
edes elää...tässä tilanteessa, enkä muutenkaan.
Hyvät neuvot kalliit...kiitos.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.