Olemme olleet naimisissa setsämän vuotta ja meillä on 1,5 vuotias lapsi. Kesäkuussa sain tietää, että miehelläni on ollut suhde toisen naisen kanssa reilun puolen vuoden ajan. Suhde oli kuulemma suurta rakkautta, ei mitään salapanoa, vaikka seksisuhde kyseessä olikin. (Yök!) Nainen oli tahollaan naimisissa ja jäi kiinni miehelleen. Nainen teki ratkaisun jäädä perheensä luokse ja katkaisi suhteen, eli siis jätti minun mieheni. Tuo suhde on nyt takana ja mieheni sanoo, ettei siihen ole enää paluuta eikä halua, hänelläkään. Ja uskonkin häntä.
Minun elämältäni putosi pohja pois. Toki tiesin, että suhteessamme oli ongelmia, mutta kuvittelin niiden olevan normaaleja parisuhteen ylä- ja alamäkiä. Mieheni on sellainen perusrehellinen, kunnollinen mies, jonka arvot eivät pettämistä sulata, näin kuvittelin!
Minä haluaisin yrittää yhdessä eteenpäin ja yrittää antaa anteeksi. Mieheni ei tiedä mitä haluaa. Tässä minun pulmani, tuntuu että kaikilla muilla täällä kirjoittelevilla pettäjä katuu ja vakuuttaa rakkauttaan. Meillä mies haluaa löytää itselleen syyt miksi petti ja olla varma, ettei enää ikinä petä jos jää luokseni. Samoin hän sanoo, että tahtoo löytää sen oikean tunteen minua kohtaan, jotta emme pysy yhdessä vain lapsen takia ja että minä en ole toiseksi paras vaihtoehto, vaan ihan oikeasti se ykkönen jonka kanssa hän haluaa elää.
Hienoja ja rehtejä periaatteita, mutta voiko ikinä olla varma, ettei koskaan enää petä? Ja jos sitä tunnetta ei kahdessa ja puolessa kuukaudessa ole löytynyt, niin onko enää edes toivoa että se joskus voisi löytyä? Käymme pariterapiassa ja se on auttanut meitä käymään hyviä keskusteluja ja auttaa paljon siinä mielessä. Mutta se rakkaus on hukassa.
Tuntuu, että voimat eivät riitä. Elämä on yhtä aaltoliikettä, välillä käydään pohjalla, mutta välillä on niitä parempiakin hetkiä. Nyt olen taas pohjalla.
En tarvitse kommentteja: jätä se mies! Teen sen sitten, kun tuntuu ettei mikään enää auta, mutta siihen asti yritän kaikin keinoin. Onko joku selvinnyt, vaikka pettäjän tunteet ovat hukassa?
Minun elämältäni putosi pohja pois. Toki tiesin, että suhteessamme oli ongelmia, mutta kuvittelin niiden olevan normaaleja parisuhteen ylä- ja alamäkiä. Mieheni on sellainen perusrehellinen, kunnollinen mies, jonka arvot eivät pettämistä sulata, näin kuvittelin!
Minä haluaisin yrittää yhdessä eteenpäin ja yrittää antaa anteeksi. Mieheni ei tiedä mitä haluaa. Tässä minun pulmani, tuntuu että kaikilla muilla täällä kirjoittelevilla pettäjä katuu ja vakuuttaa rakkauttaan. Meillä mies haluaa löytää itselleen syyt miksi petti ja olla varma, ettei enää ikinä petä jos jää luokseni. Samoin hän sanoo, että tahtoo löytää sen oikean tunteen minua kohtaan, jotta emme pysy yhdessä vain lapsen takia ja että minä en ole toiseksi paras vaihtoehto, vaan ihan oikeasti se ykkönen jonka kanssa hän haluaa elää.
Hienoja ja rehtejä periaatteita, mutta voiko ikinä olla varma, ettei koskaan enää petä? Ja jos sitä tunnetta ei kahdessa ja puolessa kuukaudessa ole löytynyt, niin onko enää edes toivoa että se joskus voisi löytyä? Käymme pariterapiassa ja se on auttanut meitä käymään hyviä keskusteluja ja auttaa paljon siinä mielessä. Mutta se rakkaus on hukassa.
Tuntuu, että voimat eivät riitä. Elämä on yhtä aaltoliikettä, välillä käydään pohjalla, mutta välillä on niitä parempiakin hetkiä. Nyt olen taas pohjalla.
En tarvitse kommentteja: jätä se mies! Teen sen sitten, kun tuntuu ettei mikään enää auta, mutta siihen asti yritän kaikin keinoin. Onko joku selvinnyt, vaikka pettäjän tunteet ovat hukassa?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Miehesi haluaa löytää syyt pettämiseen ja sitä kautta selvittää itselleen ja myös sinulle, miten voi ehkäistä pettämisen.
Itse toivon omalta mieheltäni samaa, että selvittäisi itselleen miten/miksi tuli lähteneeksi väärille teille ja sitä kautta ymmärtäisi, miten toimia tulevaisuudessa.
Onhan meilläkin vakuutettu ettei petä enään ikinä, mutta kuinka niin voi sanoa jos ei edes tiedä miksi aloitti edellisellä kerralla, salasuhteen.
Varmaan ne tunteet löytyy, kun läheisyys ja kiintymys sinuun saa rauhassa kehittyä, eihän sekään vaikuta todelta jos on sanonut rakastaneensa sitä salarakasta, ja sitten aloittaa tunteiden vakuuttelun puolisolle. Miten sellaiseen ihmiseen voisi luottaa joka voi rakastua "muka" kuin napin painalluksella. Valhettahan se olisi.
Minusta miehesi on siis oikeilla jäljillä. Anna aikaa, osoita omat tunteesi, ole rohkeasti lähellä, puhu ja pussaa.
Samassa veneessä oleva, välillä tyyntä välillä myrskyisää.
Niin mielelläni kun sanoisin sinulle että yritä jatkaa ja uskoa mieheesi, en voi sitä omasta kokemuksestani tehdä. Meille kävi liki samoin. Uskoin mieheni vakuutteluihin ja niinpä jatkettiin liittoa. Mutta mieheni olikin tullut ensimmäisestä kokemuksesta huippuvarovaiseksi. Seuraava pitkä salasuhde paljastui vasta viiden vuoden päästä. Oli oppinut loistavasti peittämään jälkensä ja oli lapsia ja minua kohtaan aivan ihana. Arvaa vaan, miltä nyt tuntuu? Ohi on. Yhtälailla ohi on myös luottamus yhteenkään mieheen. Miehet "rakastavat" kaikkia naisia, koska tarkoitus on saattaa maailmaan mahdollisimman paljon jälkeläisiä eli primitiivireaktio esiajoilta.
Oman mieheni pettämistarina oli satunnaisia tapaamisia yhden naisen kanssa muutamien kuukausien välein usean vuoden aikana. Kyseessä ei ehkä ollut mikään suuri rakkaustarina ja mieheni ei halunnut jättää perhettään tuon myöskin tahollaan naimisissa olevan naisen takia. Tosiasiassa en usko mieheni tarinan paljonkaan perustaltaan eroavan sinun miehesi tarinasta. Mieheni on sellainen "perusinsinööri", joka vannoi ja vakuutti kiinni jäätyään rakkauttaan minuun ja sekoitti sen ehkä rakkauteen perhettään kohtaan. Joten mielestäni sinun ei kannata tuntea "huonommuutta" niihin petettyihin verrattuna, joiden pettäjäpuolisoille oli heti selvää, etteivät he perhettään jätä. Ainakin minun mieheni katuminen, rakkauden vannominen minulle ja valtava panostaminen meidän suhteeseemme oli osittain mieheni puolelta yksin jäämisen pelkoa.
Pettäminenhän on iso kriisi niin petetylle kuin pettäjälle. Aika moni pettäjä on tyyppiä "ei siitä olisi ikinä uskonut". Mielestäni on mieheltäsi aika poikkeuksellista, että hän haluaa myös omalta osaltaan miettiä motiivia jatkaa teidän parisuhdettanne. Moni perusmies olisi vastaavassa tilanteessa käynyt taistoon avioliittonsa puolesta pelkästään siksi, että haluaa elää naisen kanssa. Petoskumppanihan jätti jo hänet, joten teidän suhteenne loppuminen tietäisi ainakin tilapäistä vaimotonta elämää.
Mieheni pettäminen aiheutti ainakin minussa aikamoisen ja pitkään kestäneen tutkiskelun, mitä minä elämältäni haluan. Meidän lapsemme ja avioliittomme oli vanhempi kuin teidän. Minulle oli jotenkin itsestään selvää, että yhdessä ollaan, koska niin paljon vastamäkiäkin oli yhdessä noustu. Mieheni pettäminen antoi minullekin hyvän syyn miettiä avioliittomme jatkoa. Jos olisin mieheni jättänyt ja syyn kertonut, kaikki (ehkä anoppia lukuun ottamatta) olisivat ratkaisuni hyväksyneet. Mietin avioeroa vakavasti ja tavallaan se olisi ollut selkeä ratkaisu. Yksin tai lasten kanssa asuminen ei tuntunut ollenkaan hullummalta vaihtoehdolta, koska taloudellisesti en olisi mihinkään ahdinkoon joutunut.
Minä en usko, että kukaan voi koskaan olla varma, ettei puoliso petä tulevaisuudessa. Jos puoliso ei ole ikinä pettänyt, pettämistä ei oikeastaan ajattele eikä se ole mitenkään osa parisuhdetta. Jos toinen on pettänyt, asiaa ei voine unohtaa, mutta sen kanssa voi kuitenkin elää. Aika moni petetty on kuitenkin sitä mieltä, että toinen kerta on viimeinen ja se tuo parisuhteeseen ehkä hieman erikoisen vivahteen. Mieheni pettämisestä on jo pari vuotta, elämme mielestäni aika normaalia parisuhdetta tällä hetkellä. Jos mieheni jäisi uudelleen kiinni pettämisestä, tiedän, miten toimisin. Siksi jalka on tavallaan oven raossa aina, kun pettämistä ajattelen. En ole ehkä satakymmenprosenttisesti sitoutunut, mutta ihmisenä varmasti lujempi kuin ennen mieheni pettämisepisodia. Ajattelen elämää muutenkin realistisemmin ja pienet murheet tuntuvat tämän mankelin jälkeen pieniltä.
Olen saman mankelin läpikäynyt. Ja ajattelen samalla tavoin kuin sinä, olen tehnyt selväksi itselleni, mitä tapahtuu, jos se kolmas kerta tulee. Olen itsellinen, lapset aikuisia. Elämä on nyt aivan hyvää. Mutta jos..., lähtisin suhteesta kerralla, toki en omasta kodistani.Pettämisen profiili oli samankaltainen, tapaamisia harvakseltaan muutaman vuoden ajan, täysin minun aikatauluni mukaan.Perhe-elämä tuona aikana oli "normaalia".Ulospäin meidän ero vaikuttaisi todella yllätykseltä, olemme olleet yhdessä lähes koko elämämme.
Miehesi rakastui toiseen naiseen ja he aloittivat suhteen. Rakastuminen kestää korkeintaa kaksi vuotta ja sitten se joko loppuu tai muuttuu oikeaksi rakkaudeksi. Miehesi siis eli vielä sitä ihanaa rakastumisen tunnetta ja tuli siinä tunteessaan hylätyksi. Syyllisyys sinun, aviopuolison ja lapsensa äidin, luokkaamisesta on musertava. Miehesi on pystyttävä katsomaan peiliin inhoamatta itseään - se voi viedä aikaa. Hän on sinua rakastanut ja toivon sen rakkauden ajan myötä tulevan taas esille.
Sinun elämältäsi putosi pohja pois - olithan elänyt luotettavan ihmisen kanssa ja elämänne oli jo vakiintunutta. Nyt luulet tietäväsi, mitä haluat. Todelliset tunteesi tulevat vasta ajan kuluessa. Et koskaan voi olla varma siitä, ettei sinua petetä - elätpä kenen kanssa tahansa.
Puolisoni rakastui tukea tarvitsevaan työtoveriinsa - heillä oli tunnesuhde yli vuoden. Kun puolisoni ei enää kestänyt valheita, hänen oli kerrottava asiasta minulle. Hän vakuutti rakastavansa minua, mutta myös sitä toista, eikä pystynyt luopumaan kummastakaan. Tarjosin puolisolleni heti eroa, mutta hän tahtoi jättää sen toisen. Pitkä ja hyvä avioliittomme putosi syvään kriisiin. Kumpikin meinasimme menehtyä tuskaamme.
Suhteen katkaiseminen siihen toiseen vei kaksi kuukautta. Kuitenkin suhde mielestäni katkesi tunteiden tasolla vasta kriisimme kestettyä yhdeksän kuukautta. Olimme silloin tehneet eropaperit ja asuin omassa asunnossani. Yritimme rakentaa suhdettamme uudelleen ja puolisoni oli todella valittava minut tai tuo toinen. Toisaalta silloin tuli täyteen myös tuo maaginen kaksi vuotta - rakastuminen siihen toiseen hiipui. Tilalle tuli tietoisuus siitä, mitä on tullut tehtyä ja mitä on tuhoutunut.
Kriisistä selvitäkseni hain apua kaikkialta. Tieto auttoi ymmärtämään tapahtunutta. Puolisoni ei vieläkään osaa selittää, mitä tapahtui - kirjojen mukaan hän eli tyypillistä ikäkausikriisiään. Suhteemme oli ollut todella hyvä, kunnioitimme ja arvostimme toisiamme. Olimme loistava tiimi - parhaat ystävät, lastemme vanhemmat ja intohimoiset rakastetut. Siitä sitten putosin korkealta ja kovaa. Identiteettini hävisi ja koko elämä järkkyi. Puolisoni sai vakavia sydänoireita syyllisyydessään ja itse elin puoli vuotta pilleritokkurassa. Kuulemma toimin juuri niin, kuin syvään kriisiin joutunut oppikirjojen mukaan toimii.
Yksi merkittävä lukukokemus oli Hellstenien "Lähelle on pitkä matka". Pelotti aloittaa kirjan lukeminen - tiesinhän heidän eronneen ensimmäisistä liitoistaan. Mitä pitemmälle luin, totesin eläneeni puolisoni kanssa juuri tuollaista elämää, mihin he uudessa liitossaan olivat päätyneet. Miksi eroaisin puolisosta, joka on koko ajan rakastanut minua, jonka kanssa on ollut hyvä elää? Luin, että eroista yli puolet ovat turhia - asiat olisi voinut selvittää ja yhteistä elämää olisi voitu jatkaa. Ajattelin, ettei tällaista liittoa pidä päättää turhaan eroon - emmekä eronneet.
Vaikeaa on ollut, eikä elämä ole vieläkään yli kahden vuoden harjoittelun jälkeen seesteistä. En koskaan hyväksy puolisoni tekoa, pystyn luultavasti sen kanssa elämään ja hän minun aallonpohjieni. Hyviä hetkiä on paljon ja olemme onnellisia siitä, että saamme jakaa elämämme se ihmisen kanssa, jota rakastamme.
Teillä ei ole mihinkään kiire. Erota voitte milloin tahansa, mutta sen jälkeen paluu yhteen on aika vaikeaa. Hyvän suhteen eteen kannattaa tehdä töitä. Voimia sinulle!
Kiitos teille kaikille vastanneille. Tekee hyvää lukea tarinoitanne, vaikkei kaikki tunnukkaan pelkästään hyvältä.
Meidän tilanteemme ja tulevaisuutemme on täysin auki. Aloitin pari viikkoa sitten haastavan työni hoitovapaan jälkeen, ja pyysin että emme tee ratkaisuja ennen kuin arki saadaan sujumaan. Nyt arki sitten on käynnissä ja olen huomannut, että elämäni ulkoiset raamit ovat kunnossa ja kestävät. Minulla on lapseni, mielenkiintoinen työ, pystyn pitämään kotimme talouden pystyssä ja lähi-ihmiseni, turvaverkkoni auttavat minua arjessa lapseni kanssa. Henkisesti olen heikommilla, mutta järjellä ajatellen tiedän selviäväni mahdollisesta erosta, joskus.
Mieheni ei ole kanssani siksi ettei joutuisi olemaan yksin. Hän on siihen valmiimpi kuin minä. Tietenkin lapsi vaikuttaa asiaan ja siihen, että päätöstä ei voi tehdä heppoisin perustein. Roikun niin sanotusti löysässä hirressä mieheni miettiessä lähteäkö vaiko jäädä. Olen sanonut hänelle antavani aikaa ratkaisun tekoon, mutta loputtomasti tällainen tilanne ei voi jatkua. Mies ei aikaa ja armoa pyydä, sanoo ettei hänellä ole siihen oikeutta, kaikki on minusta kiinni. Ja ei, hän ei rakasta minua, ainakaan vielä.
Tää viimeisin viestisi kertoo että miehesi ei sinusta juurikaan välitä ja kaataa vielä kaiken vastuun sun niskaan. Sinä roikut tosiaan miehessäsi. Teollaan mies antoi kaikki narut sun käteen ja sinä tyrkytät niitä takaisin. Olet asemassa missä päätöksenteko kuuluu vain ja ainoastaan sinulle! Tuolla tavalla kerrot antavasi vastaisuudessakin kaiken anteeksi, kunhan vaan ukko ei sua jätä. Satuttaa sua noin pahasti, antaa ymmärtää ettei sua rakasta ja sysää vastuun vielä niskaan. Ei se ukkosi rakastu suhun miettimällä.
Perhe on kriisissä. Ei ne asiat noin yksinkertaisia ole. Vaimo rakastaa miestään ja mies myös vaimoaan, sehän on ilmiselvää. Ihastunut ja joutunut hylätyksi, siinä miehelle itsetunnon kolaus. Se ei kuitenkaan merkitse eikö tämä hyvä perhe voi jatkaa yhdessä. Vaimo ajattelee kypsästi ja viisaasti.
Jos mies kerta toisensa jälkeen vakuuttaa rakkauden puutettaan ja jättää päätöksenteon asioista vaimolleen, on kyseessä mitä suurin välinpitämättömyys.
Ja välinpitämättömyys on kuollut tila. Siinä ei ole enää mitä yrittää muuttaa. Riita, epätoivo, mustasukkaisuuskin... tunneside on olemassa. Nyt vaikuttaa siltä, että se on kadonnut. Ja niin ikävää kuin se onkin, en usko että ihmistä saadaan uudelleen rakastumaan toiseen ihmiseen.
Kuten aiemmin tuli hyvin esille, ihminen voi paikantaa rakkautensa väärin. Hän voi luulla rakastavansa kumppaniaan, vaikka rakastaakin itse asiassa turvallista elämää ja kuoriaan. Niinkin elämä voi hyvin sujua. Mutta jos tunteet ovat muuttuneet välinpitämättömyydeksi, ei ole enää tietä takaisin.
Saman kaltaista asiaa minäkin/mekin työstämme parisuhteessamme. Minulle paljastui noin kuukausi sitten, että vaimollani on ollut toinen suhde.
Meillä on ehkä erona se, että vaimoni on vakuuttunut siitä, että haluaa jatkaa minun kanssani vaikka joutuukin työstämään taustalla myös eroaan tästä toisesta henkilöstä. Toistaiseksi olen kuitenkin ollut vakuuttunut hänen halustaan tsempata meidän parisuhteemme eteen, mikä on ollut ehdoton edellytys jatkon kannalta.
Kovasti on prosessi tuottanut tuskaa, mutta eteenpäin on menty. Olemme pystyneet hyvin keskustelemaan asioista ja tässä on mahdollisuus aloittaa entistä parempi parisuhde. Tuskan epävarmuuden ja koston halun poistaminen, ja luottamuksen takaisin saaminen vaativat kuitenkin paljon aikaa, keskustelua, yhdessä oloa. Toivon, että tässä onnistumme vaikka en voikaan täysin varma asiasta olla omasta enkä puolisoni puolesta.
Tsemppiä!
Pitkästä aikaa. Täällä välillä menee jutut "yli" ja provot jyllää.
Nyt on aidosti pettämisen kokeneet ihmiset.
Itselläni sama tilanne. Yritetään yhdessä vielä mutta pettäjän tunteet eivät ole palautuneet ennalleen, eli siihen mitä ne olivat ennen pettämistä.En jaksa kohta enää anella hellyyttä ja rakkautta kun n eivät omasta aloittesta tule.Ihan kuin pettäjä ei sallisi itselleen enää tuntea onnea ja rakkautta kanssani. Kai entinen suhde niin paljon vielä vaikuttaa. Joten annan hänen lähteä. Ei ihmisen pidä roikkua toisessa ihan vain tavan vuoksi. Rakkaus jäi sen h...n luo.En usko enää rakkauteen enkä avioliittoon enkä lupauksiin.Sen tämä on aiheuttanut, minusta on tullut vihaamani katkera ihminen.
Eli minulla sama tilanne.
vaimo 40 v. suosien suhde ja jäi kiinni 1 kk sitten.
Nyt mietitään mitä tehdään.
vaimo sanoo, että haluaa vaan aikaa.
ei pysty koskemaan, ei juurikaan puhumaan.
keskustetuissa nousee ankara vertailu minä vastaan hän - hyvä vs. huono.
ei osaa sanoa, haluaako jatkaa.
Jos kysyn, jos nyt pitää valita mitä tehdään, niin vastaa että valitsee eron.
Itse haluan katsoa suhteemme loppuun rauhassa, josko sittenkin löytyisi jotain.
ja jos ei niin sekin tulisi myöntää.
Mutta tähän lopettaminen tuntuisis siltä, että sitä voisi katua joskus?
Kaunko voisi antaa aikaa pettäjän miettiä, mitä haluaa?
Kauanko voisi antaa pettäjän miettiä, että mitä haluaa?
Olet jo saanut selkeän vastauksen. Pettäjäsi haluaa muuta, mutta ei uskalla lähteä. Jos jatkatte, jäät liittoon ihmisen kanssa, joka on edut ja haitat punnittuaan päätynyt toteamaan sinun etusi painavammaksi. Elämää voi elää niinkin eteenpäin, ei siinä mitään.
Mistä tiedät, että pettäjä haluaa jotain muuta? Omani leijui unelmissaan, ihastui ja luisui suhteeseen - ei todellakaan halunnut mitään muuta, kuin jatkaa kanssani. Kahta vain ei voi elämässään pitää.
Pohtimista aiheutti syyllisyys ja pelko siitä, ettei enää voisi tehdä minua onnelliseksi.
...Kapteenska sanoistasi! Juuri noin uskon meidänkin suhteestamme. Kunnes toisin todistetaan.