huonot välit

Olin koko ikäni saanut turpaani kotona (mitä ihmeellisimmistä syistä), kunnes muutin 17-vuotiaana pois. Äitini käytti myös kovasti alkoholia kun asuin kotona ja käytti tietysti myös sen jälkeenki. Viikonloppuisin saattoi aloittaa juomisen aamulla seitsämältä. Ikinä hän ei ole ollut minulle äiti, äidiksi tietysti olen kutsunut, mutta vaan sen takia kun hän on minut synnyttänyt ja hänen ja isäni kanssa 17 vuotta asunut. Tuntuu todella pahalta pitää häneen yhteyttä ku ei sillä tavalla koskaan ole tuntenut rakkautta tätä ihmistä kohtaan, mutta nyt haluan pitää yhteyttä sillä äitini sai vauvan, jonka puolesta tosin pelkään,että jos lapsuus on samanlainen kuin minun. Silloinkin kun hän tiesi olevansa raskaana, käytti alkoholia runsain määrin kun oli käymässä minun luonani, tosin silloin en vielä huomannut että hän oli raskaana, mutta kertoi siitä puhelimessa myöhemmin.Mutta koko alkuraskauden oli juopotellut. Kaikkein naurettavinta tässä on kun äitini käyttäytyy sillä lailla kun kaikki olisi minun/meidän lapsuudessamme ollut kunnossa ja mainostaapa vielä kuin hän on hyvä äiti uudelle tulokkaalle. Meidän lapsuudesta hän muistaa tietty kaikki hyvät jutut, mutta ei sitä kuinka minä halusin nukahtaa ja herätä vasta aikuisena. Tietysti minä toivon että äitini on muuttunut, mutta en usko..pelottaa vähän..Yritän pari, kolme kertaa käydä katsomassa miten äiti, isä ja vauva pärjää..
7901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sinulla taas ei ole minkään valtakunnan vastuuta heidän pärjäämisestään.

Äänestä
  • Varmaan tunnet huolta kun pelkäät jos uusi lapsi kokee saman kuin sinä.
    Ihminen joka on alkoholisoitunut ei osaa nähdä asiaa muutoin kuin omalta kantiltaan.
    Hän muistaa,ja uskookin kaiken olevan hyvin.
    Olet vaikeassa tilanteessa,mutta muista että et voi kantaa murheita äitisi asioista.
    Ymmärrän ettei kannata asiasta mainita koska siinähän menee välit .
    Uskoisin että parasta olisi kun ottaisit tarkkailu aseman ja jos asiat todella näyttävät menevän huonoon suuntaan ottaisit yhteyttä sosiaalivirastoon.

    Äänestä

  • ääliö?? kirjoitti:

    Varmaan tunnet huolta kun pelkäät jos uusi lapsi kokee saman kuin sinä.
    Ihminen joka on alkoholisoitunut ei osaa nähdä asiaa muutoin kuin omalta kantiltaan.
    Hän muistaa,ja uskookin kaiken olevan hyvin.
    Olet vaikeassa tilanteessa,mutta muista että et voi kantaa murheita äitisi asioista.
    Ymmärrän ettei kannata asiasta mainita koska siinähän menee välit .
    Uskoisin että parasta olisi kun ottaisit tarkkailu aseman ja jos asiat todella näyttävät menevän huonoon suuntaan ottaisit yhteyttä sosiaalivirastoon.

    kerro omasta lapsuudestasi ja äitisi käyttäytymisestä ja alkoholinkäytöstä.
    olisi aika tärkeää,että äitisi olisi tarkkailussa ja
    siten myös lapsen terveyttä\käyttäytymistä voitaisiin seurata.

    olisi myös hyvä,että äitisi tietäisi tunteesi täysin,itse aikoinaan tein pitkän kirjeen ja laitoin äidille,siinä kerroin KAIKEN mitä tunsin häntä kohtaan ja miten hän oli aikoinaan äitinä minua kohtaan kohdellut.

    äiti purskahti itkuun kun luki ne selkäsäuna kohdat...ja muutenkin kyllä kosketti,laittoi s.postia takaisin,mutta valitettavasti välimme eivät ole sen jälkeen enää ennallaan,tosin minun katkeruuteni häntä kohtaan on hälvennyt sitä myöden kun sain kirjeessäni kertoa mitä todella tunsin häntä kohtaan ja teksi oli todellakin aika kaunistelematon ;) oloni keventy kun sai purkaa.


    tee asialle jotain,mieti sitä vauvaa.

    Äänestä

  • vastuuta, mutta isäni ei nää tilannetta. kerran kun kysyin, että juoko äiti kun odotti vauvaa, sanoi ettei ollut juonu, kaapissa oli viinaa muttei ollut sitä juonut. itse tosin näin että joi raskaus aikana kuunon kännit, mutta minkäpä voi. He muuten asuvat todella kaukana minusta joten en tiedä miten heillä menee. Puhelimessa yritän kuullostella kuulostaako äiti känniseltä (stressaavaa), mutta suoraan en kysy ja tietysti toivon että tilanne on muuttunut. Minulla on paljon omiakin ongelmia, mutta usein joudun kantamaan muidenkin ongelmat vaikka minun ongelmiani ei sitten jakseta kuunnella.

    Äänestä

  • nuori tyttö myös kirjoitti:

    kerro omasta lapsuudestasi ja äitisi käyttäytymisestä ja alkoholinkäytöstä.
    olisi aika tärkeää,että äitisi olisi tarkkailussa ja
    siten myös lapsen terveyttä\käyttäytymistä voitaisiin seurata.

    olisi myös hyvä,että äitisi tietäisi tunteesi täysin,itse aikoinaan tein pitkän kirjeen ja laitoin äidille,siinä kerroin KAIKEN mitä tunsin häntä kohtaan ja miten hän oli aikoinaan äitinä minua kohtaan kohdellut.

    äiti purskahti itkuun kun luki ne selkäsäuna kohdat...ja muutenkin kyllä kosketti,laittoi s.postia takaisin,mutta valitettavasti välimme eivät ole sen jälkeen enää ennallaan,tosin minun katkeruuteni häntä kohtaan on hälvennyt sitä myöden kun sain kirjeessäni kertoa mitä todella tunsin häntä kohtaan ja teksi oli todellakin aika kaunistelematon ;) oloni keventy kun sai purkaa.


    tee asialle jotain,mieti sitä vauvaa.

    kerran kun mainitsin asiasta, siis minun pahoinpitelystäni äidille, hän kiersi asian heti oli niinkuin en mitään olisi sanonutkaan, enpä sen jälkeen ole sanonut mitään.Mainitsin vielä samassa "keskustelussa", että käyn psykologilla, hän sanoi että vain heikot ihmiset tarvitsevat niitä palveluja. Tapaan häntä vain niin vähän kun mahdollista (tosin nyt haluan vauvan takia tavata useammin).

    Äänestä

  • maikku81 kirjoitti:

    vastuuta, mutta isäni ei nää tilannetta. kerran kun kysyin, että juoko äiti kun odotti vauvaa, sanoi ettei ollut juonu, kaapissa oli viinaa muttei ollut sitä juonut. itse tosin näin että joi raskaus aikana kuunon kännit, mutta minkäpä voi. He muuten asuvat todella kaukana minusta joten en tiedä miten heillä menee. Puhelimessa yritän kuullostella kuulostaako äiti känniseltä (stressaavaa), mutta suoraan en kysy ja tietysti toivon että tilanne on muuttunut. Minulla on paljon omiakin ongelmia, mutta usein joudun kantamaan muidenkin ongelmat vaikka minun ongelmiani ei sitten jakseta kuunnella.

    Et varmasti jaksa pidemmän päälle kantaa kaikkien ongelmia. Eikä vanhempsai ole sinun vastuullasi!

    Mene puhumaan sosiaalihuoltoon. Siellähän on palkattua väkeä, joiden kuuluu ottaa huostaan huonosti hoidettuja lapsia.

    Äänestä

  • älä itse yritä kirjoitti:

    Et varmasti jaksa pidemmän päälle kantaa kaikkien ongelmia. Eikä vanhempsai ole sinun vastuullasi!

    Mene puhumaan sosiaalihuoltoon. Siellähän on palkattua väkeä, joiden kuuluu ottaa huostaan huonosti hoidettuja lapsia.

    ei se sinun huolehtiminen tee asiasta sen parempaa!
    käänny ammattiauttajiin ja luota heihin,että hoitavat asian puolestasi!
    päävikanen mutsi niin ei sitä paranna mikään!
    mutta,viranomaset voivat ja heidän kuuluu puuttua asiaan.


    tarviiko sinun nyt enempää nöyrytellä ja satuttaa itseäsi asialla-TEE SE SOSSU ILMOTUS JA PISTE.
    ihan oikeasti ne ottaa sinut tosissaan kunhan kerrot asioista heille vaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maikku81 kirjoitti:

Olin koko ikäni saanut turpaani kotona (mitä ihmeellisimmistä syistä), kunnes muutin 17-vuotiaana pois. Äitini käytti myös kovasti alkoholia kun asuin kotona ja käytti tietysti myös sen jälkeenki. Viikonloppuisin saattoi aloittaa juomisen aamulla seitsämältä. Ikinä hän ei ole ollut minulle äiti, äidiksi tietysti olen kutsunut, mutta vaan sen takia kun hän on minut synnyttänyt ja hänen ja isäni kanssa 17 vuotta asunut. Tuntuu todella pahalta pitää häneen yhteyttä ku ei sillä tavalla koskaan ole tuntenut rakkautta tätä ihmistä kohtaan, mutta nyt haluan pitää yhteyttä sillä äitini sai vauvan, jonka puolesta tosin pelkään,että jos lapsuus on samanlainen kuin minun. Silloinkin kun hän tiesi olevansa raskaana, käytti alkoholia runsain määrin kun oli käymässä minun luonani, tosin silloin en vielä huomannut että hän oli raskaana, mutta kertoi siitä puhelimessa myöhemmin.Mutta koko alkuraskauden oli juopotellut. Kaikkein naurettavinta tässä on kun äitini käyttäytyy sillä lailla kun kaikki olisi minun/meidän lapsuudessamme ollut kunnossa ja mainostaapa vielä kuin hän on hyvä äiti uudelle tulokkaalle. Meidän lapsuudesta hän muistaa tietty kaikki hyvät jutut, mutta ei sitä kuinka minä halusin nukahtaa ja herätä vasta aikuisena. Tietysti minä toivon että äitini on muuttunut, mutta en usko..pelottaa vähän..Yritän pari, kolme kertaa käydä katsomassa miten äiti, isä ja vauva pärjää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu