onko kenellekään käynyt näin että on rakastunut kaveriinsa vaikka on aina ajatellut ettei tuo ole minun tyyppiä ja sitte onkin vain huomannut et voi hitto tuossahan se on mitä oon aina hakenut... vai syntyykö suhteet ennemmin se WAU tyypin kans, jota ei ennestään tunne... ois kiva kuulla mielipiteitä=)
kavereista rakastavaisiksi
ïinuli
6479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hiton vaikea asia. On ainakin minulle vaikea kuvitella, että rakastuisin kaveriini.
Tai sitten saisin syyttää itseäni tyhmyydestä (siksi, että miksi en huomannut aiemmin), koska en ottaisi itse asiaa puheeksi kuitenkaan.
Mutta varmaan jonkun baari sekoilun aikana mokaisin itseni ja menettäisin senkin kaverin.
Minulle kyllä kävi niin, että olin ollut nykyisen tyttöystäväni platoninen ystävä noin vuoden ajan (jonka aikana hän ehti mm. lohkaista kuolemattoman repliikin "Minä en ikinä voisi kuvitella sinun seurustelevan jonkun kanssa.") kunnes hän ja silloinen poikaystävänsä erosivat.
Jonkin ajan päästä sitten pyysin häntä seuraksi kahvilaan ja me harrastimme satunnaista teen siemailua parin viikon ajan kunnes hän rohkeni antaa minulle pusun. Loppu on historiaa.
Täytyy tosin myöntää, että ei se kenties aivan tyhjästä alkanut. Minulla oli häntä kohtaan lämpimiä tunteita jo silloin kun hän seurusteli silloisen poikaystävänsä kanssa, ja hän taas läimi minua silloin tällöin leikkimielisesti takapuolelle, joten jotakin oli kyllä jo ilmassa. Se vain vaati hieman rohkaisua tullakseen esiin.
Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole niin suorasukaisia kuin tyttöystäväni, joten toisinaan täytyy tunnustella hieman enemmän jotta tuollainen onnistuisi. Jos haluaa kehittää ystävyysuhdetta pidemmälle, avainsäännöksi voi tosin antaa seuraavan neuvon; olkaa kahden.
Kun olette kahden, teillä on toistenne jakamaton huomio. Yleensähän ongelma on yksinkertaisesti se, että kiva tyyppi jää huomaamatta. Se taas johtuu siitä, että emme kiinnitä häneen tarpeeksi huomiota koska hän ole tarpeeksi röyhkeä vetääkseen tahallaan huomiota itseensä.
Toisinaan muuten kannattaa tehdä tilanteista spontaanin näköisiä, jotta "uhri" ehtii totutella ajatukseen eikä järkyty siitä, että aikojen takaa tuttu ystävä pyytää yhtäkkiä kahville.
ollaan kahdestaan, välillä on lämpöä ja toista haluaa jotenkin koskettaa... esim kun istuu vierekkäin polvet koskettaa toisia tai jos katsotaan jotain lehdestä, toinen tulee kosketusetäisyydelle...mutta toisaalta ei haluaisi pilata ystävyyttäkään... aika kai vain näyttää tuleeko välillemme enemmän...
Tutulta kuulostaa.
parisuhteeni ovat syntyneet rakastumisen kautta. Ystävystymiseen ei ole oikein ollut kiinnostusta tai aikaa.
Minä olen tuntenut nykyisen poikaystäväni reilut 3v. Olimme kavereita sen 3v. (koulussa tutustuttiin) ja ensimmäisen vuoden ajan liikuskeltiin aika paljon samoissa porukoissa jne....sitten tuli väli, että emme juurikaan nähneet. Tämän vuoden alussa sitten taas häneen törmäsin, aloimme juttelemaan, sovimme kahville menosta ja tässä sitä nyt ollaan melkein puolivuotta oltu onnellisesti yhdessä :) Olemmekin monesti nyt yhdessä pohtineet, että miksi emme aiemmin havainneet kemiaa välillämme. Oikeastaan olikin hyvä että emme, koska silloin olimme kuitenkin aika nuoria vielä, jutusta ei välttämättä olisi tullut yhtikäs mitään.