Avioero

Eli siis yksinkertaisesti, onko kenelläkään kokemusta jos sitä nyt kokemukseksi voi kutsua avioeroa ulkomaalaisesta miehestä. Miten kaikki on sujunut, onko asiat mennyt hankalimman kautta.esim huoltajuus asiat yms. Itse olen miettinyt asiaa jo toista vuotta, mutta aina mies on vastaan eikä ymmärrä, miksi en ole onnellinen.Ja olen sitten aina jättänyt asian sikseen kun tiedän mikä sota siitä syntyy. Lasten takia olen koetan jaksaa.Ja juttuun ei todellakaan liity väkivaltaa. Eli miten käytännössä asiat on teillä edenneet? Ja kiitos kaipaan AIKUISTEN kokeneiden ihmisten neuvoja en panettelua!
61301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vaikeuksien määrä riippuu tietenkin ihan siitä, mistä päin miehesi on. Tiedät varmaan itse parhaiten, kuinka vaikea miehellesi on ymmärtää, että sinulla ylipäänsä on oikeus erota. Hänen reaktionsa voi olla se, että häneltä ollaan viemässä jotain hänelle esineellisesti kuuluvaa, josta hän yksin päättää.

Voi olla, että hän miehesi koko Suomen yhteiskunnan epäreiluksi, kun järjestelmä puolustaa sinun oikeuttasi eroon. Tämä epäreiluuden tunne ja turhautuneisuus, kun hän ei voikaan määrätä sinun pysyvän aviossa, saattaa purkautua väkivaltaisena raivona. Sinun kannattaa varautua tähän. Kuntien sosiaalitoimistoissa on, ainakin isommissa kaupungeissa, henkilö, joka voi sinun puolestasi selittää miehellesi, mitä laki Suomessa avioerosta sanoo. Näin sinun ei tarvitse ottaa vastaan ensimmäistä väkivallan hyökyä.

Kun miehesi lopulta ymmärtää, että sinä saat erota, on hänet vielä saatava tajuamaan, että lapset eivät välttämättä jää hänelle ja hänen suvulleen. Hänelle voi olla kova paikka sisäistää, että varsinkaan pojat eivät jääkään hänen kasvatettavakseen eikä hän voi päättää poikien lähettämisestä takaisin hänen kulttuurinsa pariin.

Kovan paikan edessä olet. Kova kokemus, joka ei välttämättä ole ohi, kun ero on selvä. Minä pakoilen mieheni sukua vieläkin.

Äänestä

Siitä, minkälaisesta kulttuurista miehesi on kotoisin. Välttämättä ei tule ongelmia. Mutta ole varuillasi, ettei mies vie lapsia pois Suomesta. Jos lapset eivät tarvitse passia, älä hanki heille sellaisia. Tämä estää, ettei mies saa heitä ulos maasta.

Äänestä
  • Eikö tuo otsikon "moku" kerro jo mistä kulttuurista (tai sen puutteesta) on kysymys..

    Äänestä

naimisissa ollaan oltu 19 vuotta, yhdessä 21 vuotta...yhteisiä lapsiakin on monta... olen jo monta vuotta ajatellut eroa, ollaan yritetty ja yritetty korjata suhdetta mutta pienen ylämäen jälkeen se alkaa taas laskea sinne alamäkeen, joka kerta sama juttu. Riitoja meillä ei ole koskaan oikeastaan ollut, eikä väkivaltaa todellakaan. Mutta en vaan jaksa elää ilman rakkautta tai läheisyyttä, en tunne miestäni kohtaan enää mitään.
Keväällä puhuin erosta, mies sanoi siihen ettei omasta kodistaan minnekään muuta...mitä minä siihen pystyin sanomaan tai tekemäänkään, en halunnut alkaa riitelemään joten annoin asian olla... nyt kuukausi sitten ilmoitin että todellakin haluan sen eron ja haluan hänen muuttavan pois kotoa. Mies taas sai sätkyn ja sanoi ettei muuta pois, menin täyttämään avioerohakemuksen ja paperin jolla sakon uhalla kehotetaan miestä muuttamaan (en muista sen nimeä nyt...). Sain kuitenkin samana iltana puhuttua järkeä miehelle ja täytimme yhteisen erohakemuksen ja hän lupasi muuttaa pois heti kun saa asunnon. Minä laitoin samana iltana jo hakemuksia hänen puolestaan useaan paikkaan ;D
Nyt hän muuttaa viimeistään kuun lopulla vanhimpien lasten kanssa omaan asuntoon, minulle jää nuorimmaiset. En halua tapella lapsistakaan, he ovat jo melkein täysi-ikäisiä ja pelkään menettäväni heidät kokonaan jos pakotan heidät jäämään minun kanssani. Sain yksinhuoltajuuden nuorimmista, mies suostui siihen ja vanhimmista meillä on yhteishuoltajuus.
Helppoa tämä ei ole mutta helpompaa kuin mitä olen pelännyt monta vuotta...uskon olevani henkisesti paremmassa kunnossa eron jälkeen :)

Olet ilmeisesti melko samanlaisessa tilanteessa kuin minä olin, lasten takia minäkin olen yrittänyt ja yrittänyt...mies ei myöskään ymmärtänyt miksen halua elää samalla tavalla kuin tähänkin asti...

Äänestä
  • On helpottavaa kuulla että ero sinun kohdallasi on päättynyt kuitenki hyvin. Varmasti monella naisella on kokemusta asiasta, mutta niistä ei varmasti kehdata täällä paljon kirjoitella.

    Voi olla että mullekkin käy niin, että eroan sitten kun lapset ovat tarpeeksi isoja asioita ymmärtämmään. Jotenkin ei voi vaan aatella itseään, kyllä lapset ovat elämässä kaikista tärkeimpiä, itsellä ei niin väliä. Mutta silti mietin melkein jokapäivä, että jokupäivä minäkin voin olla onnelinen ja saada tasapainoisen suhteen jossa on rakkautta ja molemminpuolista kunnioitusta. Aika näyttää..

    Kaikkea hyvää sinulle!

    Äänestä

  • jaoit kokemuksen kirjoitti:

    On helpottavaa kuulla että ero sinun kohdallasi on päättynyt kuitenki hyvin. Varmasti monella naisella on kokemusta asiasta, mutta niistä ei varmasti kehdata täällä paljon kirjoitella.

    Voi olla että mullekkin käy niin, että eroan sitten kun lapset ovat tarpeeksi isoja asioita ymmärtämmään. Jotenkin ei voi vaan aatella itseään, kyllä lapset ovat elämässä kaikista tärkeimpiä, itsellä ei niin väliä. Mutta silti mietin melkein jokapäivä, että jokupäivä minäkin voin olla onnelinen ja saada tasapainoisen suhteen jossa on rakkautta ja molemminpuolista kunnioitusta. Aika näyttää..

    Kaikkea hyvää sinulle!

    ..että on väärin lapsia kohtaan jäädä liittoon,missä ei ole onnellinen.Lapset,pienetkin,vaistoavat kodin ilmapiirin kireyden,eikä se todellakaan luo lapselle turvallisuuden tunnetta..!Em. tarkoitan sitä,että perheessä ei tarvitse olla edes näkyviä riitoja,vaan lapset aistivat kyllä ilmapiiristä,että kotona vanhempien välillä kaikki ei ole kunnossa.Taidat ajatella enemmän itseäsi,kuin lapsiasi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


moku suhteesta kirjoitti:

Eli siis yksinkertaisesti, onko kenelläkään kokemusta jos sitä nyt kokemukseksi voi kutsua avioeroa ulkomaalaisesta miehestä. Miten kaikki on sujunut, onko asiat mennyt hankalimman kautta.esim huoltajuus asiat yms. Itse olen miettinyt asiaa jo toista vuotta, mutta aina mies on vastaan eikä ymmärrä, miksi en ole onnellinen.Ja olen sitten aina jättänyt asian sikseen kun tiedän mikä sota siitä syntyy. Lasten takia olen koetan jaksaa.Ja juttuun ei todellakaan liity väkivaltaa. Eli miten käytännössä asiat on teillä edenneet? Ja kiitos kaipaan AIKUISTEN kokeneiden ihmisten neuvoja en panettelua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu