Avioero

Vaikeuksien määrä riippuu tietenkin ihan siitä, mistä päin miehesi on. Tiedät varmaan itse parhaiten, kuinka vaikea miehellesi on ymmärtää, että sinulla ylipäänsä on oikeus erota. Hänen reaktionsa voi olla se, että häneltä ollaan viemässä jotain hänelle esineellisesti kuuluvaa, josta hän yksin päättää.

Voi olla, että hän miehesi koko Suomen yhteiskunnan epäreiluksi, kun järjestelmä puolustaa sinun oikeuttasi eroon. Tämä epäreiluuden tunne ja turhautuneisuus, kun hän ei voikaan määrätä sinun pysyvän aviossa, saattaa purkautua väkivaltaisena raivona. Sinun kannattaa varautua tähän. Kuntien sosiaalitoimistoissa on, ainakin isommissa kaupungeissa, henkilö, joka voi sinun puolestasi selittää miehellesi, mitä laki Suomessa avioerosta sanoo. Näin sinun ei tarvitse ottaa vastaan ensimmäistä väkivallan hyökyä.

Kun miehesi lopulta ymmärtää, että sinä saat erota, on hänet vielä saatava tajuamaan, että lapset eivät välttämättä jää hänelle ja hänen suvulleen. Hänelle voi olla kova paikka sisäistää, että varsinkaan pojat eivät jääkään hänen kasvatettavakseen eikä hän voi päättää poikien lähettämisestä takaisin hänen kulttuurinsa pariin.

Kovan paikan edessä olet. Kova kokemus, joka ei välttämättä ole ohi, kun ero on selvä. Minä pakoilen mieheni sukua vieläkin.

Siitä, minkälaisesta kulttuurista miehesi on kotoisin. Välttämättä ei tule ongelmia. Mutta ole varuillasi, ettei mies vie lapsia pois Suomesta. Jos lapset eivät tarvitse passia, älä hanki heille sellaisia. Tämä estää, ettei mies saa heitä ulos maasta.

naimisissa ollaan oltu 19 vuotta, yhdessä 21 vuotta...yhteisiä lapsiakin on monta... olen jo monta vuotta ajatellut eroa, ollaan yritetty ja yritetty korjata suhdetta mutta pienen ylämäen jälkeen se alkaa taas laskea sinne alamäkeen, joka kerta sama juttu. Riitoja meillä ei ole koskaan oikeastaan ollut, eikä väkivaltaa todellakaan. Mutta en vaan jaksa elää ilman rakkautta tai läheisyyttä, en tunne miestäni kohtaan enää mitään.
Keväällä puhuin erosta, mies sanoi siihen ettei omasta kodistaan minnekään muuta...mitä minä siihen pystyin sanomaan tai tekemäänkään, en halunnut alkaa riitelemään joten annoin asian olla... nyt kuukausi sitten ilmoitin että todellakin haluan sen eron ja haluan hänen muuttavan pois kotoa. Mies taas sai sätkyn ja sanoi ettei muuta pois, menin täyttämään avioerohakemuksen ja paperin jolla sakon uhalla kehotetaan miestä muuttamaan (en muista sen nimeä nyt...). Sain kuitenkin samana iltana puhuttua järkeä miehelle ja täytimme yhteisen erohakemuksen ja hän lupasi muuttaa pois heti kun saa asunnon. Minä laitoin samana iltana jo hakemuksia hänen puolestaan useaan paikkaan ;D
Nyt hän muuttaa viimeistään kuun lopulla vanhimpien lasten kanssa omaan asuntoon, minulle jää nuorimmaiset. En halua tapella lapsistakaan, he ovat jo melkein täysi-ikäisiä ja pelkään menettäväni heidät kokonaan jos pakotan heidät jäämään minun kanssani. Sain yksinhuoltajuuden nuorimmista, mies suostui siihen ja vanhimmista meillä on yhteishuoltajuus.
Helppoa tämä ei ole mutta helpompaa kuin mitä olen pelännyt monta vuotta...uskon olevani henkisesti paremmassa kunnossa eron jälkeen :)

Olet ilmeisesti melko samanlaisessa tilanteessa kuin minä olin, lasten takia minäkin olen yrittänyt ja yrittänyt...mies ei myöskään ymmärtänyt miksen halua elää samalla tavalla kuin tähänkin asti...