Rakkaus tekee kipeää.Vuosien jälkeen, kun on elänyt elämäänsä varjoissa ja "pahassa", fyysisesti kuollut lähes, useita kertoja.Tunteet lukossa, kätkettynä kovan kuoren alle. Kun tapaa naisen, joka on myös kokenut kovia, ja joka rakastaa sinua, ja sinä häntä....Mikään ei voi pelottaa enempää.Kun on tottunut siihen että kaiken menettää kuitenkin.Ja huomaa rakastavansa toista ihmistä ärettömästi. Kaipaavansa häntä kun hän on poissa,kun hän on vierellä, silittäen hänet uneen. Ihminen, jonka puolesta on valmis kuolemaan. Ilman epäröintiä. Ja miten suuri valta tällä naisella onkaan. Jos hän tietäisi...toivon että en koskaan paljasta sydäntäni hänelle täysin.Koska silloin, hänellä on valta rikkoa minut pirstaleiksi. Tuhota minut.
Onnellisia ovat ne jotka eivät ole eläneet.
Onnellisia ovat ne jotka eivät ole eläneet.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niinhän se tekee kipeää.Kohtasin miehen,joka oli kokenut kovia,kerroimme toisillemme asioita,siksiköhän asiat ei etene.Toden-näköisesti näin on.Kumpikaan ei uskalla.Pelkään suunnattomasti,en rakkautta,vaan menettämisen pelkoa.Elämäni ei ole ollut helpoimmasta päästä,totean näin,sen kummemmin yksilöimättä tapahtumia.Sen verran kuitenkin,etten varmaankaan enää kestäisi pettymyksiä,siis parempiko yksin,vaikeroivan sydämen kanssa,uskaltamatta kertoa tunteistaan enempää..uskon kuitenkin kohtalon lempeään voimaan.
Kun avaa sydämensä, se on varma merkki siitä, että sitä tullaan vielä pahoinpitelemään.
Näinköhän minunkin rakkaani ajattelee???? Surullista. Rakastan häntä äärettömän paljon ja tunnen, että hän samoin minua, mutta jokin mättää.
Enkä enää jaksa. Surullista, siinä meni vuosisadan rakkaustarina. Pelonko takia, voi itku !
Sinun pelkuruutesi ja typeryytesi sinut tuhoaa, ei rakkaus. Jää yksin ja kuole ikävääsi.
Me ollaan molemmat kumppanin kanssa koettu kovia, ja siksi sovitaan niin hyvin toisillemme. Molemmat pelkää menettämistä ja ymmärtää sen hyvin, että toinenkin... pelkää...
Pikku hiljaa avaamme toisillemme enemmän ja enemmän itsestämme. Ja rakkaus kasvaa...
Jotta rakkaus kuuluu sarjaan "tunteet". Ja nehän ne tekevät kipeää. Tai palkitsevat ajoittain myös hyvällä, vaan "tuntuvat" joka tapauksessa.
Kannattaa varmaan ensin rakentaa oma egonsa "kaiken kestäväksi", ja vasta sitten tarpeeksi vahvana heittääntyä uusiin tunneseikkailuihin, jos se noin koville ottaa.
Onnellisia ovat pikemminkin jokisimpukat: nimittäin ne jotka eivät ole edes eläneet, eivät kuulu (kipua eivätkä mielihyvää) tuntevien joukkoon. Miten ihmeessä siis ne voisivat olla onnellisia? Kyllä onni on juuri ajoittain ihmisenkin elämässä valloille pääsevä tunne, joka saattaa aiheuttaa hetkellisesti jopa euforisen olon. WAU!
Mies-777, voit olla varma, jotta yhdetkään elämättömät elikkäs syntymättömät eivät ole ylläkuvattuja tunteita kokeneet, eivätkä he myöskään niinmuodoin saata olla sen enempää onnellisia kuin onnettomiakaan. Kyllä kuule ukkokulta onnellisia olemme me, elävät. Ja nimenomaan tänään täällä elävät! Kunhan vain päätämme olla (onnellisia siis), ja oman onnemme sitten itse rakennamme.
Onhan niitä muitakin rakkauden lajeja, jos tuo perinteinen tekee noin kovin kipeää. Suosittelen hätäavuksi narsistista lähestymistapaa, siihen näyttäisi olevan hyvä kasvupohja mies-777:llä jo luotuna!
Positiivisin ajatuksin kuitenkin kaikitenkin...
mä menetin kerran erään tärkeän ihmisen, kokonaan, sen jälkeen tajusin, että elämässä ei oikeesti oo mitään järkee, turha stressata liikaa siis...
tä ihmisen elämä on vaan semmonen oravanpyörä jossa me juostaan, jokainen päivä on periaattees samanlainen. Onnen ja mielihyvän tavoittelua..
Surullisinta täs touhus on se, että sä etit koko elämäs onnea, keräät ympärilles ihmisiä joiden kanssa ja joiden kautta sä tunnet hyvää oloa. Sä toteutat haaveitas. Ihminen pyrkii toiminnallaan aina saavuttamaan mielihyvää. Mutta, aina lopussa tai matkan varrella sä menetät jotain tai jonkun, kaiken.
Mikään fyysinen ei ole pysyvää. Lopussa menetät kaiken mitä oot saavuttanut, rakkaat ihmiset yms. Mutta se mitä sulle ehkä voi jäädä on se tunne siitä sun elämästä. Sain nauttia matkasta. Oli kiva elämä.
Eli vaikka elämässä aina menettää kaiken, niin silti kannattaa nauttia niistä hetkistä mitä sulle tarjotaan, tietenkin toisia ihmisiä kunnioittaen.
Eli älä murehdi menettämistä, parhaimmassa ja pahimmassa tapauksessa menetät kuitenkin ;) eli turha murehtia. Nautit vaan ja annat mennä :)
En halua kuulostaa yltiö positiiviselta, mutta mä toivon sulle *halauksen* myötä uskallusta tarttua hetkeen ja nauttia elämästä!
Se tekee kipeää, totta.