kuka on oikeassa, olen riitaisen perheen lapsi, perheessä vanhemmat riitelivät paljon,isäni teki sitten itsemurhan, asuin äitini kanssa vuosia, huomasin hänestä että hän on aivan tolkuttoman tyhmä. Niin tyhmä ettei hän sitä itse edes epäile. Olen tullut siihen tulokseen että äitini on osallisena välillisesti isän kuolemaan siis niihin syihin jotka johtivat itsemurhaan. Olen sanonut tämän myös äidilleni joka kieltää asiat ja osallisuutensa mihinkään, riitoihinkaan, hän väittää etten muka ole nähnyt mitään tai tiedä mitään, kuitenkin seurasin vanhempiani "sivullisena" kun olin lapsi ja myöskin ihan aikuiseksi asti.
minä luulen asiasta että minun näkemykseni on oikea, koska en ollut osallisena riitoihin.
Luulen että itsemurhan tehneiden ja varsinkin samoista syistä tehneiden(mitään taloudellisia ongelmia, alkoholismia tai muita syitä ei ollut), muistan vain vakavat riidat heidän välillään, lähimmät ihmiset voivat olla osasyyllisiä tekoon, siis tekoon johtavien syiden kautta. Sellaisesta pitäisi olla määrätty rangaistus.
minä luulen asiasta että minun näkemykseni on oikea, koska en ollut osallisena riitoihin.
Luulen että itsemurhan tehneiden ja varsinkin samoista syistä tehneiden(mitään taloudellisia ongelmia, alkoholismia tai muita syitä ei ollut), muistan vain vakavat riidat heidän välillään, lähimmät ihmiset voivat olla osasyyllisiä tekoon, siis tekoon johtavien syiden kautta. Sellaisesta pitäisi olla määrätty rangaistus.
Vastaukset 24
Vanhimmat
on aina oma valinta. Se ei ole kenenkään toisen syy.
Kyllä joku lähisukulainen voi olla tosi julma.
mutta siihen löytyy muitakin ratkaisuja. Eroaa, jos siltä tuntuu.
Aikamoista vastuuntunnottomuutta, isänä tehdä kyseinen ratkaisu.
Sen verran vahvuutta pitää olla, ettei valitse helpointa tietä.
Tuomitset heikot ihmiset.
onko kuolema helpoin tie? jos se olisi sitä varmasti käyttäisi moni, minusta asia on päinvastoin teko vaatii rohkeutta jota jokaisella ei ole , sellainen ihminen ei pelkää kuolemaakaan. Arat ja peloissaan olevat ihmiset täällä elävät pisimpään , aivan kuin sodassakin rohkeimmat kuolevat ensin, arat juoksevat karkuun ja ovat sitten myöhemmin "rohkeita".
kun he eivät nouse haudasta puolustamaan itseään.
Kumma kun lähes aina kaikkien sympatiat liruvat automaattisesti itsemurhan tehneiden omaisten puolelle. Vaikka nämä ihmiset saattavat siis olla veemäisyydellään primäärivaikuttajia jonkun itsemurhaan. Joskus se veemäisyys on jatkunut vuosikymmeniä, ja sitten sen yhden pinna katkeaa. Seurauksena itsemurha.
Miksi asia nähdään tavallisesti niin mustavalkoisena? Miksi omaisten mahdollinen syyllistäminen on niin täydellinen tabu?
Minun sympatiani menevät aina ensin sen itsemurhaajan puolelle. Jostakinhan se itsemurha johtuu, ei sitä varmaan kukaan huvikseen tee.
Silloin kun itse harkitsin itsemurhaa, niin en minä ainakaan miettinyt sitä kostohengessä tai jotenkin että hähhähhää, nytpä näette mitä olette aiheuttaneet. Mutta kyllä perheeni oli itsemurha-aikeideni lähde. Ulkopuoliset ihmiset olivat huomattavasti empaattisempaa porukkaa.
Ainut ajatus, mikä minut piti elossa ihan viime kädessä oli se, että kuolema tulee jokaiselle joka tapauksessa, joten katsotaan nyt, valkenisiko tämä rutainen elämä kuitenkin. Omaisistani huolimatta.
Joten minua ei ainakaan saada uskomaan, etteikö joskus omaiset olisi suorastaan syypäitä jonkun itsemurhaan. Helppo siinä sitten kalastella lisäpisteitä asiaa ja olosuhteita tuntemattomilta.
Itsemurha ei ole mikään ratkaisu, eikä todellakaan rohkeutta!
Minusta ei ole rohkeaa mennä karkuun, kun asiat ovat huonosti.
Ei ole rohkeaa tappaa itseään ja viedä jotain rakasta ja tärkeää lähimmäisiltään.
Rohkeaa on jäädä ja selvittää asiat, olla vahva.
Kyllä itsemurhaa suunnitteleva ja jopa toteuttava pelkää.
Minä näin läheiseni itsemurhan, hän pelkäsi, hän pelkäsi enemmän kuin koskaan. Itsemurha ei ole rohkeutta, vaan asioiden pakenemista.
En pystynyt estämään häntä, silti minä en pakene.
Ihminen joka kantaa elämänsä ja tekonsa loppuun saakka, on rohkea, ei ihminen joka pakenee.
Kuolemanpelosta ei voi edes puhua itsemurhan yhteydessä.
Hirveä yleistäjä liikkeellä. Hanki hiukan empatiaa sinäkin ennen kuin kirjoittelet roskaa.
kyllähän se niin on että ne arat löytyy itsemurhaajan läheisistä, jotka eivät uskalla eivätkä rohkene auttaa.
siis ei täällä maailmassa ole mitään sellaista pelottavaa asiaa, jonka edessä pitäisi edes olla vahva. Kyllä tämä on arkojen ja heikkojen luvattu maa.
Kyllä asioitten hoidossa on rohkeus kaukana, arkaa mesomista se on ja päätöntä kokeilua.
menneitä. Mitä siitäkin tulisi jos jokaiseen itsemurhaan alettaisiin vielä etsiä syyllisiä lähipiiristä? Kyllä tytär on pahasti hakoteillä eikä todellisuudessa tiedä asioista mitään. Jos hän on ollut riitojen ja isän itsemurhan aikaan pikkulapsi, ei hänellä voi olla kokonaiskuvaa tapahtumista, syistä ja seurauksista. Mielestäni aloittaja on pikemminkin itse psyykkisen hoidon tarpeessa ja nopeasti sittenkin.
Kyllä minä ajattelen myös itsemurhan tehneitä empatialla ja surulla. Mitä kaikkea he ovat joutuneetkaan kokemaan. Minulla on ollut raskas elämä, monta läheistä on kuollut, itsemurhia, sairauksia, onnettomuuksia.. Minut on hakattu ja minua on ahdisteltu. Minun maineeni pilattiin jotta en saisi töitä ja koko elämä olisi sekaisin, tämän teki oma äiti.
Silti ajattelen, etten pakene. Minun ei tarvitse. Minä olen vahva.
Itsemurha on itsensä ja oman elämänsä pakenemista.
Ei mikään ratkaisu. PAkeneminen ei ole rohkeaa, vaan raukkamaista.
Olen useasti tehnyt tarkat suunnitelmat itsemurhasta, olen jopa aloittanut toteuttamisen. Kukaan ei olisi voinut tulla väliin, minä itse tulin. En pelännyt. En niin mitään. Mitä pelättävää pakenemisessa on?
Päätin sitten viimehetkellä, että elämä kantaa. Vaikka minulla pelottikin oma elämäni enemmän, kuin kuolema ikinä voi minua pelottaa. Minulla oli jo silloin perhe, vaikka perhe-elämämme oli helvettiä.
Minä luotin elämään ja menin psykiatrille. Käyn siellä vieläkin ja vieläkin suunnittelen joskus ajavani rekan alle. Se ei kuitenkaan olisi ratkaisu, se olisi pakenemista.
Pakeneminen ei koskaan ole rohkeutta.
Tuo on vain yksi mielipide. Minulla on vastakkainen mielipide. Silti olen itsekin valinnut elämän kuoleman sijasta.
Voi mahoton.
Joku voi päätyä itsemurhaan esim. uupumuksen takia (esim. lapsen tai työn aiheuttaman), velkojen takia (pankin, tms.), naisen takia (esim. jätetyksi tuleminen), jne. Ei tällöin ole oikeutettua syyttää lasta, työnantajaa, pankkia tai exää toisen itsemurhasta, vaikka he ovatkin olleet "osallisena" kuolemaan. Itsemurha tai sillä uhkailu osoittaa heikkoutta, eikä siitä pidä syyttää muita.
Olit kuitenkin lapsi, etkä voi ihan varmasti tietää, mitkä olivat syvimmät syyt riitoihin. Onhan mahdollista, että äitisi lietsoi niitä. Ehkäpä hänellä oli jonkinasteisia mielenterveysongelmia ja hän purki pelkojaan ja neuroosejaan isääsi.
Taikka sitten niitä ehkä oli vastaavasti isälläsi, ja ne saattoivat olla syynä riitoihin ja lopulta itsemurhaan.
Yritä saada aika vaikka mielenterveystoimistoon. Voisit siellä keskustella mielenterveyshoitajan kanssa tai pääsisit ehkä pitempiaikaiseen terapiaan.
Näillä keskustelupastoilla saa vaikka minkälaisia neuvoja ihmisiltä, jotka eivät tiedä asioista tarkemmin, eivätkä ole ammattilaisia.
Toisaalta ei liian lähelläolevakaan välttämättä pysty antamaan objektiivisia neuvoja.
Hyvällä ystävälläni oli vakavia ongelmia tyttärensä kanssa ja hän purki minulle puhelimessa pahaaoloaan useamman vuoden monta kertaa viikossa.
Lopulta hän pääsi keskustelemaan mielenterveyshoitajan kanssa ja siitä oli hänelle ratkaisevaa apua.
Hän sanoi itse, että vaikka hän tarvitsikin keskusteluja minun kanssani, minä olin liian lähellä. Hän ei täysin pystynyt uskomaan minun puheitani, koska pelkäsi, että olen puolueellinen ja pidän hänen puoltaan.
Mielestäni sinäkin tarvitsisit jonkun täysin ulkopuolisen, ammattilaisen, jolle voisit purkaa mieltäsi painavat asiat. Saisit ehkä neuvoja, miten käsitellä asiaa äitisi suhteen.
Isäsi itsemurha on varmasti äidillesikin raskas taakka.
Lapsi ei välttämättä kaikkia asioita ymmärrä, vaan voi käydä niinkuin ystäväni tyttärelle. Hän oli lapsena mielessään kääntänyt asiat päälaelleen ja syytti niistä edelleen äitiään. Vastaus äidin selitykseen, jonka minäkin tiesin täysin todeksi, oli vaan: "Ei lapsi niin ajattele". Siitä hän piti vielä aikuisenakin kiinni, kunnes pitkäaikaisen terapian tuloksena pystyi hyväksymään ja ymmärtämään tapahtuneet. Nyt äiti on hänelle todella tärkeä.
Teidän molempien tähden koita hakea apua.
totta puhut, tarvitsen terapiaa asioista ylipääsemiseksi. Mutta käsitykseni eivät muutu, olen asioita sen verran tutkinut joka kantilta (myös äidinkin)ja tullut joka kerta samaan tulokseen. Äitini aiheutti minullekkin ongelmia koko ajan asuessamme yhdessä. Emme asu enää mutta meitä yhdistää toisiimme se että minä vihaan häntä. Hän on luonteeltaan takertuva, jonka kanssa ollessa huomaa joutuvansa sitoutumaan hänen kanssaan yhä enemmän ja viimein olet kuin hämähäkin verkossa.
Hänellä ei ole omaa elämää vaan hän tuppaantuu herkästi toisen asioita hoitamaan, olen tuntenut sen nahkoissani ja kun pääsin hänestä eroon tuntuu että laskisin asuntooni ennen käärmeen kuin äitini.
Minulla on samanlainen äiti kuin sinulla tai ainakin mitä kuvaat äitiäsi. Isäni ei ole tehnyt itsemurhaa, mutta kokemusta siitäkin on. Oma äitinikin on takertuja ja kuvaus siitä miten olet kuin hämähäkinverkossa kertoo sitä mitä oma elämänikin on ollut, vaikka on ollut ja on oma perhe. Minunkin äitini on aiheuttanut minulle harmia enemmän kuin kohtuudella voisi toivoa. Onneksi oma perheeni on jaksanut. Nyt suhde äitiini on täysin poikki. Enkä uskalla minäkään päästää häntä lähelleni, ettei taas helvetti olisi valloillaan. Käärmeen saa purkkiin, mutta miten tukkia ilkeän äidin suu muuten kuin olla päästämättä häntä sisälle omaan elämään?? Tämän vuoksi olen joutunut turvatumaan terapiaan ja se on ollut minulle suuri apu. Suosittelen :). Elämä hymyilee loppujen lopuksi, kun jaksaa hakea apua.
Miksi jonkun pitäisi olla oikeassa tai väärässä. Ei ole kenenkään syy, jos joku tekee itsemurhan. Se on ihan oma valinta. Olet mielestäni epäreilu äitiäsi kohtaan. Se on ollut äitisi ja isäsi välinen asia. Olet joutunut olemaan sivusta seuraaja, mutta se on kuitenkin ollut heidän välisiään asioita. Isäsi on vastuussa teostaan ei äitisi, vaikka olisi kuinka tyhmä. Isäsi olisi voinut ottaa esim. avioeron, jos ei tule toimeen äitisi kanssa. Sinuna menisin terapiaan, jotta pääsisin menneisyyden haamuista eroon ja voisin elää tätä päivää.
Mistä sinä tiedät mitä siellä seinien takana on tapahtunut? Paremmin kuin tuo ketjun aloittaja?
että, jos ajattelee itsemurhan olevan jonkun syy pilaa siinä sivussa oman elämänsä. Oli seinien sisäpuolella tapahtunut mitä hyvänsä ei siihen voi jäädä rypemään. Tyttärellä on oma elämä elettävänä ja pakkoko sitä on pilata miettimällä kenen syy isän itsemurha on? Elämä jää tyttäreltänkin elämättä. Onko se sen arvoista?? Ei minusta ainakaan.
Sinulla on voimakas tarve tuomita. Onko elämä sitten sen vahvuudesta tai heikkoudesta kiinni?
Tuosta syyllisyys asiasta vielä, eli minkälaisena koet isäsi osuuden tai vastuun tapahtuneesta? Et kerro kirjoituksessasi juuri mitään isästäsi. Vaikka äiti olisi tyhmä, voi hän olla oikeassa siinä, ettet välttämättä tiedä tai muista kaikkea menneestä.
Mielestäni isäni on syyllinen itse tekoon, äitini on syyllinen tekoon johtaneisiin syihin.
Aivan kuin autoilija on syypää onnettomuuteen mutta onnettomuuden aiheuttajana on liukas keli.
Riitaan ja nimenomaan perheriitaan tarvitaan aina vähintään kaksi.Koska olet lapsena kokenut riitaa, niin älä vain väitä, että äiti yksin riiteli. Isäsi oli se toinen osapuoli ja kas kun sinulla ei ole kanttia kertoa millainen isä oli. Oliko hän puhdas pulmunen ?!