Jäädä vai lähteä?

Tapasin noin kk sitten miehen, jonka kanssa on synkannut ainakin alkuun ihan kivasti. Nyt mietin, että onko hommalla mitään tulevaisuutta. Tavallaan viihdyn hänen seurassaan nyt, halailu, suutelu, soittelu iltaisin vastaa todella hellyydenkaipuuseeni.

Mutta toisaalta huomaan miehessä selkeitä syitä siihen, miksi hän on ollut lähes aina sinkku: Liian suora tapa puhua (jo kolmansilla treffeillä alkoi tulla pientä piikkiä esim vaatetuksestani), jatkuva itsensä kehuskelu, lievä sovinistinen asenne, jonka mukaan mies päättää milloin hänelle sopii tavata, ja auta armias, jos naiselle ei juuri tämä ilta käy. Naisen tulee myös jaksaa valmistaa upeita illallisia, näyttää hyvältä jne, mutta tähän ei miehen itse tarvitse ryhtyä.

Olen niellyt tämän kaiken, koska olen ajatellut olevani vain liian herkkä/ronkeli.Ja let's face it, eiväthän nämä syyt niin kovin tukevalla pohjalla ole. Joku minua kuitenkin vetää tähän mieheen. Nyt vaan eteen on tullut este, jonka yli en usko pääseväni. Vietimme nimittäin perjantaina ensimmäisen yhteisen yön yhdessä, ja huomasin, että miehellä on tosi paha erektiohäiriö. Alkuun laitoin sen väsymyksen, alkoholin tms piikkiin. Mutta kun ei seuraavana aamunakaan, eikä seuraavana iltanakaan.. Haluaisin kysyä mieheltä, onko tämä yleistä, ja onko hän edes hakenut apua, mutta pelkään loukkaavani. Joten olen ollut suu supussa, eikä mies ole itse MILLÄÄN lailla kommentoinut asiaa. Huomasin kuitenkin, että episodin jälkeen hän yhtäkkiä olikin sitä mieltä, että viettääkin illan mieluummin itsekseen, samoin lähes koko viikon. Selityksenä, ettei suhde arkipäiväistyisi. (Kamaan, 3 viikon tapailun jälkeenkö??)

Joten miehet, pliis valaiskaa minua, miksi miehen täytyy tavallaan kostaa minulle? Olen yrittänyt olla huomaavainen ja ymmärtäväinen, joten miksi palkintona on se, että minut sysätään sivuun. Pelkään melkein, ettei miehen itsetunto kestä hakea apua tai tapailla minua enää. Lyön vaikka vetoa, että mies lähtee vähin äänin koko "suhteesta". Onko minun tehtävissäni enää mitään?
81211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niin se vain on.

Äänestä

sitä ei voi toinen sanoa pitääkö sun erota,mitä
pitempään odotat sitä vaikeampaa se on.Erektio-
häiriö voi johtua jostain muusta naisestakin,jos
on ollu huonoja seksikokemuksia.Älä kysy sitä miksi
ei seiso voi mennä pahempaan suuntaan.pitäs keksiä
jotain muuta.Jos mulla olis noin tuore suhde haluai-
naida melkein jöka päivä.Kattele vähän aikaa,jos
ei yhdessäolo ala sujua melkein se on parempi erota
Ei sun tarvi itseäsi kiusata.Päätös on sinun.
Hyvää syksyä sulle!!!

Äänestä

Narsismin oireita.

Äänestä

tuo välttely, kun erektio-ongelma on nyt tullut ilmi. Tunsin itse miehen jolla oli vastaava ongelma ollut jo vuosia, ainakin osittain sen vuoksi jopa menettänyt perheensä ja kärsinyt kovin. Oli tosin hakenut apua, mutta hetkessähän asia ei hoidu. Myös hän lykkäsi kaikkea lähikontaktia, kesti kauan ennenkuin päästi lähelleen ollenkaan ja kun asia minulle selvisi, katosi kartalta joksikin aikaa kokonaan.
Tuo sovinismi ja itsekeskeisyys käytöksessä vaikuttaa kyllä täysin ko. ongelmasta johtuvalta: Hän kai yrittää kompensoida sillä miehisyyttään käyttäytymällä "tosiäijämäisesti". Eli se käytös voi muuttua jahka erektio-ongelma on hoidettu ja hänen itsetuntonsa pikkuhiljaa normalisoituu. Voihan se itsetunnon puute johtua jostain muustakin ja erektio-ongelma olla seuraus, ei syy.
Eipä tuohon oikein muuta voi sanoa kuin että ehkä sinun kannattaisi toistaiseksi olla niin kuin et olisi mitään huomannutkaan ja odottaa josko hän itse puhuisi asiasta. Olette kyllä tunteneet niin vähän aikaa, että sitä ei ehkä vielä hetkeen tapahdu. Pääasia liene kuitenkin että yhdessäolonne on suorituspaineetonta ja intiimiä, vaikka itse akti sitten ei onnistuisikaan. Jos todella tahdot juttunne etenevän, yritä voittaa hänen luottamuksensa ensin pienemmissä, vähemmän dramaattisissa asioissa.
Voit kai vetää johtopäätöksiä tulevaisuudestanne vasta kun tuo asia on käsitelty, joko hoidettu tai että vähintäänkin tiedät mikä ongelman aiheuttaa ja onko sen suhteen toivoa..

Oops, sorry - olen N mutta vastasin kun kolahti niin omaan nilkkaan :-))

Äänestä

Miehenä sanon että kierrä kaukaa tuollaiset mulkut.Meitä on parempiakin,tosin tyttöystäväni pitää minusta kiinni etten ole sinulle käytettävissä.Mutta on muitakin

Äänestä

Haluisin vaan tuoda asiaan sellaisenkin näkökulman, että on ihan mahdollista että miehellä on joku hervoton alemmuuskompleksi sua kohtaan, luulee että olet sille liian hieno tms. tai ettet pidä siitä yhtä paljon kuin se pitää susta. Erektio-ongelmat nimittäin ainakin voisivat viitata siihen, että mies on ihan jäykkän kauhusta ;) hehheh, aika hassu sanonta, kun todellisuudessa kyse on kaikesta muusta kuin jäykkänä olemisesta. Jos siis tykkäät miehestä, odottele, katsele ja juttele sen kanssa. Tämä on orastavan suhteenne ensimmäinen koetinkivi.

Äänestä

Erektiohäirö sinäsä ei oo mielestäni syy lähteä, mutta kaikki muu kertomasi kyllä. Älä vaam kuvittele voivasti muuttaa esim. miehen sovinistisuutta. Ihminen muuttuu vain, jos hän itse haluaa. Naisen suurin virhe on kuvitella, että hän voi muokata miehestään mieleisensä, kun ova vakiintuneet.

Olen itse nainen ja toivon sinun ymmärtävän, ettei mies ole sinulle oikea, ellet ole valmis hyväksymään häntä sovinistisine piirteineen. Jos olisin sinä, jättäisin miehen, koska en voi sietää miestä, joka on sovinisti.

Äänestä

mun silmään myös narsistilta! Mollaaminen, piikittely, ei näe mitään vikaa itsessään, "liehakointi" ja äkillinen katoaminen puhuisi sen puolesta.

Usein narsisteilla on rinnakkaissuhteita, joita täytyy "pitää koukussa" näiden katoamisten aikana.

Sinuna hakisin tietoa narsistisesta luonnehäiriöstä ja jos mätsää, niin ehdottomasti lopettaisin suhteen.

Todennäköisesti muutenkin, vaikka ei narsisti olisikaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


n28. kirjoitti:

Tapasin noin kk sitten miehen, jonka kanssa on synkannut ainakin alkuun ihan kivasti. Nyt mietin, että onko hommalla mitään tulevaisuutta. Tavallaan viihdyn hänen seurassaan nyt, halailu, suutelu, soittelu iltaisin vastaa todella hellyydenkaipuuseeni.

Mutta toisaalta huomaan miehessä selkeitä syitä siihen, miksi hän on ollut lähes aina sinkku: Liian suora tapa puhua (jo kolmansilla treffeillä alkoi tulla pientä piikkiä esim vaatetuksestani), jatkuva itsensä kehuskelu, lievä sovinistinen asenne, jonka mukaan mies päättää milloin hänelle sopii tavata, ja auta armias, jos naiselle ei juuri tämä ilta käy. Naisen tulee myös jaksaa valmistaa upeita illallisia, näyttää hyvältä jne, mutta tähän ei miehen itse tarvitse ryhtyä.

Olen niellyt tämän kaiken, koska olen ajatellut olevani vain liian herkkä/ronkeli.Ja let's face it, eiväthän nämä syyt niin kovin tukevalla pohjalla ole. Joku minua kuitenkin vetää tähän mieheen. Nyt vaan eteen on tullut este, jonka yli en usko pääseväni. Vietimme nimittäin perjantaina ensimmäisen yhteisen yön yhdessä, ja huomasin, että miehellä on tosi paha erektiohäiriö. Alkuun laitoin sen väsymyksen, alkoholin tms piikkiin. Mutta kun ei seuraavana aamunakaan, eikä seuraavana iltanakaan.. Haluaisin kysyä mieheltä, onko tämä yleistä, ja onko hän edes hakenut apua, mutta pelkään loukkaavani. Joten olen ollut suu supussa, eikä mies ole itse MILLÄÄN lailla kommentoinut asiaa. Huomasin kuitenkin, että episodin jälkeen hän yhtäkkiä olikin sitä mieltä, että viettääkin illan mieluummin itsekseen, samoin lähes koko viikon. Selityksenä, ettei suhde arkipäiväistyisi. (Kamaan, 3 viikon tapailun jälkeenkö??)

Joten miehet, pliis valaiskaa minua, miksi miehen täytyy tavallaan kostaa minulle? Olen yrittänyt olla huomaavainen ja ymmärtäväinen, joten miksi palkintona on se, että minut sysätään sivuun. Pelkään melkein, ettei miehen itsetunto kestä hakea apua tai tapailla minua enää. Lyön vaikka vetoa, että mies lähtee vähin äänin koko "suhteesta". Onko minun tehtävissäni enää mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu