nykynaiset

Naiskelee keiden kanssa vaan, arvaa sitten kun tällainen tauditon kaveri saa joltain HIV:n.

Kysyn vaan, miten ihmeessä minä esimerkiksi uskallan lapsen tehdä kun monella naisella on tauteja. Tai ainakin pitäisi sitä naista tarkkailla joku vuosi ennenkuin uskaltaisi ilman kondomia kokeilla.

Sairas maailma. Olisinpa syntynyt joskus 70-luvulla kun tauteja ei ollut. Nykyään on niin hurja meno kyllä, että puistattaa. Nainen voi kusettaa jopa ettei ole mitään ja onkin. Kyllä olette sairaita!

Englannissakin joku 40v nainen oli tartuttanu teinipoikiin HIV:tä.
311900
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

silloin 70-luvulla oli asiat vielä hyvin. Melkein kaikki löysivät itselleen aviopuolison ja erot olivat suhteellisen harvinaisia. Naiset halusivat lapsen tai lapsia ja elämä oli suhteellisen harmoonista. Nykyisin ei tiedä enää mikä tautipesä on kainalossa ja kun melkein varmaa on, että suhde katkeaa ja mahdolliset lapset lähtevät naisen kainalossa johonkin tuntemattomaan, enkä jonkun rentun kasvatettaviksi, niin uskallusta kysyy hommaan ryhtyminen tai tyhmyyttä.

Äänestä

Sinuna passittaisin naisen sukupuolitesteihin ennen mitään muuta. Niin monet naisetkin nykyisin miehille tekevät, ennen kuin hommiin lähdetään.

Aika yksinkertainen olet, jos luulet, ettei miehillä ole tauteja tai että naiset eivät elisi ihan saman tautipelon kanssa.

Yhtä hyvin tauditon nainen voisi saada taudin MIEHELTÄ.

Äänestä
  • maissa matkailevat miehethän eivät saa mitään tauteja.Tosiasia on että miehethän ne huorissa käy,eivätkä niinkään naiset.suurin osa huorista
    kuitenkin kantaa jonkunnäköistä tautia.
    Et silleen......

    Äänestä

  • tarkistapa ootko kirjoittanu linkin oikein?

    Äänestä

  • tuo linkkis kirjoitti:

    tarkistapa ootko kirjoittanu linkin oikein?

    osta uusi kone.

    Äänestä

  • linkki. kirjoitti:

    osta uusi kone.

    ei minullakaan aluksi toiminut, iltasanomien sovuilla häikkää..Eli se siitä uudesta koneesta!

    Äänestä

epäilyttää, niin pistä muija testeihin ennen kun alat kuksimaan! :P vaikkakin tollasella asenteella omaavaa jätkää se muija kyl varmaan pettää ennen kun alkaa lapsia hommaamaan :D

Äänestä
  • testi ei sano mitään, se on voinu saada taudin lähiaikoina eikä näy testeissä.

    Äänestä

  • huhh kirjoitti:

    testi ei sano mitään, se on voinu saada taudin lähiaikoina eikä näy testeissä.

    naisiin, siis tautipesiin kajota, jos haluaa säilyttää oman terveytensä ja myös henkisen terveytensä. Jokainen liian ujo on onnellisessa asemassa, kun ei pysty luomaan seksisuhdetta näihin tautipesiin.

    Äänestä

  • huhh kirjoitti:

    testi ei sano mitään, se on voinu saada taudin lähiaikoina eikä näy testeissä.

    Kuinka neuroottinen sitä voi olla. Käytä hyvä, tyhmä miehenkuvatus kumia seuraavan vuoden tai siirry suojaamattomaan seksiin vasta tulevaisuuden koittaessa, kun voit sekstata virtuaalinaisen kanssa ainoana pelkona se, katkaiseeko ylijännite vielä seuraavankin synapsin päästäsi.

    Äänestä

sinäpä sen sanoit. Juuri tänään on joka uutisissa ollut että hiv on lisääntynyt rajusti maassamme ja vielä heterosuhteissa. Tämä on tulos siitä nyt kun nykyään hypitään kukasta kukkaan eikä mitään rajoja. Ei varmaan uskalla ikinä alkaa sänkyhommiin kun ei tosiaan tiedä, ja kun itse ei ole sänkyhommia ikinä harrastanut. Olisipa vielä vanha aika kun ihmisillä oli vielä jonkinlaiset elämänarvot.

Äänestä

nainen joka on iältään 24 vuotias ja on neitsyt. Tämä nainen ei harrasta yhden yön suhteita. Aion olla niin kauan sinkku kunnes löytyy se oikea. Muuten olen todella nätti nainen, ainoa miinukseni on suurehko vartalon koko, jonka takia tulen aina syrjityksi. Kovasti tekisi mieli olla timmimmässä kunnossa mutta en kuitenkaan halua olla mikään missi. En tiedä sitten löydänkö senkään paremmin seuraa jos olisin vähän hoikempi.

Äänestä
  • täydelliset onnittelut ja täydet pisteet tällaiselle nuorelle naiselle, joka elää todella fiksusti, olet poikkeus nykymarkkinoilla. Olet ansainnut viisi tähteä. Onnea jatkossa!

    Äänestä

  • Kerrankin ilahtuu kirjoitti:

    täydelliset onnittelut ja täydet pisteet tällaiselle nuorelle naiselle, joka elää todella fiksusti, olet poikkeus nykymarkkinoilla. Olet ansainnut viisi tähteä. Onnea jatkossa!

    jotka arvostavat minun kaltaisia naisia niin niitä on todella vähän. En tiedä mistä sellaisen miehen löytäisin. Tuo sinun vastauksesi todella piristi minua.

    Äänestä

  • ***** kirjoitti:

    jotka arvostavat minun kaltaisia naisia niin niitä on todella vähän. En tiedä mistä sellaisen miehen löytäisin. Tuo sinun vastauksesi todella piristi minua.

    vanhempi poikani on samanlainen, poikuus tallella. Ikää jo tuli 37v. On opiskellut pitkälle ja pyrkii luomaan hyvät taloudelliset puitteet, jos joskus olisi perhe. Kunnollinen ja kiltti luonne. Kuitenkin sen ikäinen, vaikkakin hyvin nuorekkaan ja hoikan oloinen. on jo niin jumittunut omaan oloonsa, että pariutuminen on jo aika vaikeaa. Tulee helposti jonkinlainen sitoutumiskammo, ehkä.

    Äänestä

  • Kylläsinunlaisesi "omakseni" ottaisin, siinä ei vartalonkoko haittaa!

    Äänestä

  • huhh kirjoitti:

    Kylläsinunlaisesi "omakseni" ottaisin, siinä ei vartalonkoko haittaa!

    tutustumaan minuun? Ootko varattu vai vapaa? Mistäpäin ja minkä ikäinen oot?

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    tutustumaan minuun? Ootko varattu vai vapaa? Mistäpäin ja minkä ikäinen oot?

    olen vissiin vähän päälle 2 vuotta sua nuorempi, vapaa sekä helsingistä.

    No mikäs siinä =)

    Äänestä

  • Kerrankin ilahtuu kirjoitti:

    täydelliset onnittelut ja täydet pisteet tällaiselle nuorelle naiselle, joka elää todella fiksusti, olet poikkeus nykymarkkinoilla. Olet ansainnut viisi tähteä. Onnea jatkossa!

    olemassa onnitteluja ja täydellisiä onnitteluja? :D

    Äänestä

  • Kerrankin ilahtuu kirjoitti:

    täydelliset onnittelut ja täydet pisteet tällaiselle nuorelle naiselle, joka elää todella fiksusti, olet poikkeus nykymarkkinoilla. Olet ansainnut viisi tähteä. Onnea jatkossa!

    Niin, onnea ja näkemiin. Minulle kun ei kelpaa pullukatkaan -niinkö? Löysit arvojesi mukaisen unelma-tytön ja toivotit hänet pois? Mikä logiikka tuossa nyt oli?

    Etköhän jo paljastanut itsesi totaalisesti. Kovat kriteerit ja omaan yksinäisyytesi hautautuminen kai oikeasti johtaa siihen, että jäätkin yksin.

    Ainoa varma mahdollisuutesi voisi olla seurakuntien nuorten kinkerit, joissa voisit sitten valkkailla ne parhaimmat keiden kanssa juttelisit jos uskaltaisit. Voi ei, niin kun ne uskovaisetkaan eivät enään ihan varmasti ole neitsyitä.

    Eikö Suomessa toimi myös yhdistys, johon kuuluu nuoria, jotka ainakin ovat vastustavinaan esiaviollista seksiä -etsi & liity heihin!

    Järkevin vaihtoehtohan olisi ottaa rohkeasti kontaktia (ei aina tarkoita seksiä) vastakkaiseen sukupuoleen ja tutustua sitten joskus kaikessa rauhassa ihastukseensa. Katsos kun avoimessa ihmissuhteessa tulee usein ilmi myös seksipartnereiden lukumäärä. Tämä on se yleisin tapa, saattaa tosin olla liian normaali sinulle?

    Äänestä

  • huhh kirjoitti:

    olen vissiin vähän päälle 2 vuotta sua nuorempi, vapaa sekä helsingistä.

    No mikäs siinä =)

    Hämeenlinnassa. Onko susta kuvaa?

    Äänestä

  • fuulaa kirjoitti:

    Niin, onnea ja näkemiin. Minulle kun ei kelpaa pullukatkaan -niinkö? Löysit arvojesi mukaisen unelma-tytön ja toivotit hänet pois? Mikä logiikka tuossa nyt oli?

    Etköhän jo paljastanut itsesi totaalisesti. Kovat kriteerit ja omaan yksinäisyytesi hautautuminen kai oikeasti johtaa siihen, että jäätkin yksin.

    Ainoa varma mahdollisuutesi voisi olla seurakuntien nuorten kinkerit, joissa voisit sitten valkkailla ne parhaimmat keiden kanssa juttelisit jos uskaltaisit. Voi ei, niin kun ne uskovaisetkaan eivät enään ihan varmasti ole neitsyitä.

    Eikö Suomessa toimi myös yhdistys, johon kuuluu nuoria, jotka ainakin ovat vastustavinaan esiaviollista seksiä -etsi & liity heihin!

    Järkevin vaihtoehtohan olisi ottaa rohkeasti kontaktia (ei aina tarkoita seksiä) vastakkaiseen sukupuoleen ja tutustua sitten joskus kaikessa rauhassa ihastukseensa. Katsos kun avoimessa ihmissuhteessa tulee usein ilmi myös seksipartnereiden lukumäärä. Tämä on se yleisin tapa, saattaa tosin olla liian normaali sinulle?

    vapaa vai varattu?

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    Hämeenlinnassa. Onko susta kuvaa?

    mutta tuskin sitä laitan tähän kaikkien nähtäväksi ;D

    Äänestä

  • huhh kirjoitti:

    mutta tuskin sitä laitan tähän kaikkien nähtäväksi ;D

    sähköpostilla, mun osoite on [email protected]

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    sähköpostilla, mun osoite on [email protected]

    huomenna lähetän, tänään on 12h työpäivä takana niin ei nyt oikein ajatus luista, mutta huomiseen:)

    Äänestä

Ei seksiä tosiaan nykyään kannata harrasta. Miehillä on järkyttävät suorituspaineet ja lisäksi taudit vaanivat useimmissa koloissa. Paljon huolettomampaa on elää ilman naisia ja seksiä, koska ei tarvitse stressata oman terveytensä menettämistä ainakaan sukupuolitautien takia. Lisäksi naisen tyydyttäminen on hyvin vaikeaa, luultavasti mahdotonta useimmille miehille. Itse tyydyn mielelläni satunnaiseen masturbointiin.

Äänestä

Hei, järki käteen! Ei kenenkään kanssa kannatakaan mennä harrastamaan suojaamatonta seksiä ennenkuin olette yhteisestä sopimuksesta käyneet kaiken kattavissa testeissä. Silleen ne suhteet tällä vuosisadalla kannattaa aloittaa. Tervetuloa elämään!

"Olisinpa syntynyt joskus 70-luvulla kun tauteja ei ollut" Miten imbesilli sitä voikaan olla. Tottakai oli tauteja silloinkin, mutta ei kai niistä ensimmäisenä vuosikymmenen uutisina tiedoteta.

Saa myös ihan itse ajatella!

Äänestä
  • oli hervoton tuon syntymävuoden osaltakin. Harva kai sitä syntymävuonnaan (tai edes -vuosikymmenenään) seksiä harrastaa :-D

    Taitavat nimenomaan ne 70-luvulla syntyneet olla parhaillaan aktiivisessa parin- ja perheenmuodostusiässä. Luulen, että tällä palstalla kirjoittavista moni on syntynyt juuri 70-luvulla.

    Äänestä

Näin omistat kivan immenkalvonräjäyttäjän: Osta semmonen näppärä auto, jolla on kiva ajella kaupungilla rinksaa. Hommaa autoosi kunnon poppivehkeet ja volyymit niin kaakkoon, että koskemattominkin kalvo pamahtaa. Saat sitten senkin ilon tuntea edes joskus elämässäsi.

Äänestä
  • vinkistä. Sitä saa nauraa vedet silmissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huhh kirjoitti:

Naiskelee keiden kanssa vaan, arvaa sitten kun tällainen tauditon kaveri saa joltain HIV:n.

Kysyn vaan, miten ihmeessä minä esimerkiksi uskallan lapsen tehdä kun monella naisella on tauteja. Tai ainakin pitäisi sitä naista tarkkailla joku vuosi ennenkuin uskaltaisi ilman kondomia kokeilla.

Sairas maailma. Olisinpa syntynyt joskus 70-luvulla kun tauteja ei ollut. Nykyään on niin hurja meno kyllä, että puistattaa. Nainen voi kusettaa jopa ettei ole mitään ja onkin. Kyllä olette sairaita!

Englannissakin joku 40v nainen oli tartuttanu teinipoikiin HIV:tä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu