Ehkei kannata surra tai harmitella sitä ettei tärppää nettitreffeissä. Ehkä kohtalo onkin määrännyt juuri niin ettei niin voi käydä jos kyseessä on kaksi täysin erilaista persoonaa. Itselleni meinaa kyllä välillä tulla epätoivo, mutta välillä taas aurinko paistaa kun tuntuu että asiat kuitenkin sujuvat ihan hyvin. Ensimmäisen työpaikan saantikin oli minulle todella vaikeata ja miksi kumppanin saaminen olisi sen helpompaa? Olen edelleen samassa työpaikassa ja tuntuu todella vaikealta lähteä pois täältä vaikka joskus mieli tekisikin. Ehkä kumppanikin tulee sitten aikanaan jostain kulman takaa, pakkohan se on tulla!
Looginen selitys
kaikelle
51090
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Ehkä kumppanikin tulee sitten aikanaan jostain kulman takaa, pakkohan se on tulla! "
Joo, asian eteen ei kannata tehdä mitään, vaan toivoa että asia itsestään ratkeaa. Mukava sitten joskus 50-vuotiaana huomata ettei se ihan niin käynytkään. Eli toisin sanoen, mihinkään kohtaloon, satuihin tai joulupukkeihin ei liikaa kannata luottaa.
Asioiden eteen kannattaa kyllä tehdä jotakin, sillä jos ei mitään tee jää auttamatta yksin. Pointti oli se että jos ei heti tärppää niin se toinen ei silloin ollut se oikea vaikka niin luulikin.
Nyt on muuten sitten tutkittu sekin, "parisuhteen pysyvyyteen vaikuttaa halu pysyä yhdessä" http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Väitös Parisuhteen pysyvyyteen vaikuttaa halu pysyä yhdessä/1135221357642
Kuulostaa kyllä jotenkin itsestään selvältä, ellei halua pysyä yhdessä, suhde päättyy ennemmin tai myöhemmin...
No, jos vertaillaan parisuhdetta ja työtä niin kai historia toistaa niissä itseään. Aina kun olen työtä vaihtanut, on ensin tuntunut ihan hyvältä. Jossain vaiheessa kuitenkin on tullut tunne, ettei tämä ole minua varten. Työssä riittää kunhan vain saa riittävästi palkkaa ja edes vähän arvostusta. Mutta päättynyttä työsuhdetta en ole kertaakaan jäänyt kaipaamaan. Toisin on seurustelusuhteen laita (varsinaista parisuhdetta, avo- tai avioliittoa en ole kokenut), siinä jää miettimään, olisiko jotain voinut/pitänyt tehdä eri lailla.
Välillä epäilyttää millä mallilla asiat olisivat kehnon puoleisessa parisuhteessa: palkka huonoina luontoisetuina ja arvostuskin muuttuisi varmasti pian arvosteluksi...
Eikä tuo ole edes mikään epärealistinen käsitys. Varmasti jonkinlaisen kumppanin löytää, jos tosissaan etsii. Mutta kannattaako - lopputulos on mitä todennäköisimmin ero tai jatkaminen tavan vuoksi (kun parempaakaan ei ole näköpiirissä).
Vakavasti siis kannattaa harkita ikisinkun uraa (minun sitä ei tarvitse edes harkita, olen sitä jo...) :)
jos jokin asia tapahtuu satoja kertoja ihan samalla tavalla, oli se sitten työpäivä tai koti-ilta kullan kanssa. Määräaikaisuus kummassakin olisi ihan hyvä juttu.
Olihan se loman jälkeen oikeastaan aika mukava palata töihinkin. Pakollinen vuosiloma voisi toimia ihmissuhteissakin...