Onkohan kenellekään

yhtään tuttu

Los Panchos...tai aikaisemmin Trio Los Panchos yhtye?
Ja jos on, niin onko kenelläkään yhtyeen levyjä?
Ainakaan pääkaupungin kirjastoista niitä ei löydy.

2

384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta suomesta ei helposti saa

      On tuttu.

      Espanjan matkoilta saatu omat levymme, mutta Suomessa ei ole kyllä näkynyt kaupoissakaan. Amazonilta löytyy aikamoinen määrä levyjä, halvimmat lähtevät alle 10 dollarin.

      Lisäksi siellä voit kuunnella lyhyitä pätkiä kaikista levyistä, jotta saat kuvan yhtyeen soinnista.

      • itselläni on

        kyllä paljon yhtyeen levyjä. Yksi ostettu oikein Meksikosta ja loput, häpeäkseni joudun tunnustamaan, imuroitu netistä. Tosin silloin se ei ollut lainvastaista.
        Eniten pidän aikakaudesta 1958-68. Ihmettelen kuitenkin, ettei porukan levyjä saa MISTÄÄN Suomesta, eikä oo kirjastoissa.
        Paitsi yksi Eydie Gormen kanssa tehty Tikkurilassa.
        Viitsitkö kertoa, mitä levyjä sinulla on - jos voisimme tehdä kaupat vaikkapa poltetuista kopioista?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      122
      10076
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      78
      5016
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      69
      4852
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      7
      3300
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      14
      2517
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      107
      1740
    7. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      55
      1580
    8. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1536
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1464
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      66
      1412
    Aihe