Tuolla sinkut-alueella on joku kirjoittanut siitä, paljonko naisia iskettäessä saa valehdella. Tuli siitä mieleen esittää teille naisille kysymys: Miksi naista iskettäessä pitää valehdella?
Minä erotan ihmissuhdeasiat erikseen muista bisneksistä. Jos olen tekemässä kauppaa tai esimerkiksi jossain tilanteessa, joka vaikuttaa ura- tai opiskelukehitykseeni (tai muuten elämäntilanteeseeni), olen valmis säveltämään vaikka mitä ja muuntamaan totuutta vaikka kuinka. En tunne huonoa omaatuntoa siitä, koska se on kaupankäyntiä, koska sellaisessa tilanteessa valehtelu on vain yksi keino ajaa omaa etua.
Sen sijaan ihmissuhdeasioissa, varsinkin naisjutuissa, en haluaisi valehdella. Se on minusta väärin, koska siinä tapauksessa loukkaan ihmistä (eli toisenlainen tilanne kuin kaupankäynnissä). En halua pröystäillä tekemisilläni ja omistuksillani, en liioitella enkä jättää huonoja puolia kertomatta. En luvata asioita, joita en pysty takaamaan. Mutta se ei ole hyvä keino iskeä naisia. Hyvä keino on toimia niin moraalittomasti kuin vain osaa, ja kusettaa naista niin paljon kuin vain suinkin. Sillä keinolla saa naisia. Miksi te naiset haluatte, että teille valehdellaan silmät ja suut täyteen?

Vastaukset 17
Vanhimmat
en koskaan valehtele iskiessäni naista, sanon suoraan että olen tavan paskapää ja saatan tehdä mitä mieleen juolahtaa.....jotkut pitää siitä että on rehellinen jotkut ei.
en ota siitä hernettä nenään vaan olen oma itseni PASKAPÄÄ.
Haluaisin nähdä sun naiset!!! Laita kuvia johonkin Jylppygalleriaan että kaikki saa nauraa!
Miksi naista iskettäessä pitää valehdella?
-Miksi pitää valehdella?
Minä erotan ihmissuhdeasiat erikseen muista bisneksistä.
-ihmissuhteet ovat kaukana bisneksistä
koska se on kaupankäyntiä, koska sellaisessa tilanteessa valehtelu on vain yksi keino ajaa omaa etua.
-Arvaa käykö ihmiset kanssasi kauppaa useammin kuin kerran?
Kaupankäynti on aina kusetusta. Pitkät ja jatkuvat sopimukset ovat vain sitä varten, että pyritään vähentämään kusetusta, ja ehkä tsägällä etsimään synergiahyötyjä. Mutta tämähän ei ollut keskustelun aiheena.
VAAN SE, että miksi naiset haluavat tehdä ihmissuhdeasioista kaupankäyntiä, jossa myyjä (=mies) valehtelee niin paljon kuin vain osaa?
vastuussa siitäkin, että mies kusettaa häntä? Haloo!
Jos mies käyttäytyy rakastuneen miehen tavoin naisen seurassa, nainen ei välttämättä tajua tulevansa kusetetuksi.
Jos on rakastunut niin joutuuhan sitä silti hieman värittämään jotta saa PESÄÄ!!!
rakastunut. Jos on, niin ei kai siinä mitään kusetusta enää tarvita. Että sais sitä PESÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!!! ;)
ole vastinetta todellisuuden kanssa.
Markkinat suhdeasioissa, ainakin Uralilta länteen eli Euroopassa, on naisten hallussa.
Nainen ostaa ja mies myy. Nainen ostaa unelman ja mies yrittää myydä unelman.
Nukkuja kaunein avaa silmäsi nyt!
Naisethan on itse tuon tilanteen luoneet. Rima on monilla niin korkealla ettei mitään rajaa, ja todellisesta elämästä ei löydy vaatimusten kaltaisia miehiä montakaan, siksi pitää valehdella. Sehän on jo näilläkin palstoilla nähty moneen kertaa että jos sanot olevasi tavallinen suomalainen miehen köriläs niin ei käy flaksi, ei. Markkinointi on päivän sana ihmissuhteissakin, valitettavasti.
asioilla on aina hyvät ja huonot puolensa, ja jos kerrot ensin huonoja puolia niin kuulostat ihan luuserilta. Esim. Komea viriili yritysjohtaja aloitus, kuulostaa selkeästi paremmalta kuin Väsynyt, eltaantunut ja masentunut konkurssipesässä ja itsesäälissä kieriskelevä finninen läskimooses, -etsii seuraa. Kun olet persoonana saanut toisen kiinnostumaan itsestäsi niin hän kestää jo huonotkin uutiset. Asioiden hyvien puolien tai pintatietojen kertominen ei ole valehtelemista. Ainakaan mun mielestä! Optimismi kunniaan! Sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot on ja bla bla bla!
lienee miesten kohdalla enempi sitä, että antaa ymmärtää olevansa kiinnostunut naisesta vakavassa mielessä, vaikkei olekaan. Saadakseen naisen sänkyyn kanssaan.
Vain nainen voi olla niin sokea, ettei näe sitä, että härskillä, mutta sopivan sujuvalla ja huomaamattomalla valehtelulla esimerkiksi omaisuudesta, onnistumisista ja erilaisista "voimankoitoksista" on miehelle huomattavaa etua naisia iskiessä.
tätä naista kusetettaisi noilla puheilla. Päinvastoin, lähtisin moista kerskujaa karkuun ja pian.
Jos sen tekee väärin, niin nainen ei pidä siitä. Jos sen tekee oikein, niin nainen rakastaa sitä.
läpi minkäänlaiset sivulauseeseen vaihvihkaa hivutetut status-kusetukset. Rupee naurattamaan vaan. Kato ku se pointti on se, että meikäläinen on siinä mielessä erilainen nainen, ettei mitkään ulkoiset seikat säväytä (ulkonäköä lukuunottamatta :)
sä puhut????!! En minä ainakaan halua että mulle valehdellaan! Onko joku nainen oikeasti sanonut että haluaa että sille valehdellaan?? outoa sanon minä!! Jos huomaan että joku urbo valehtelee mulle niin saa kyllä heti pakit
Oletteko muuten huomanneet miten juuri naisille myydään kaikenmaailman rasvoja ja vempeleitä lupauksilla, joilla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.