Missä ja miten?

Kertokaapa, missä ja miten voisi tutustua toiseen, kun ikää on jo reilusti yli neljäkymmentä ja ulkoinen olemus on ok, muttei enää sädehtivä. Jos harrastaa ulkoilua ja jotain muuta yksinäistä eikä osaa edes paritansseja, koska ensimmäiset rock -sukupolvetkin alkavat olla jo tässä iässä. Kiitos neuvoista! Olen pääkaupunkiseudulta.
171749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

olen tässä miettinyt ja kun ei jaksa baareissakaan juosta ja onko siellä sit sitä hyvää seuraa.Ja kun ne paritanssitaidot on kanssa pikkasen heikoilla :=)

Äänestä
  • Samaa tunnen minäkin. En ole ollenkaan innostunut humpasta enkä sitä edes osaa ja haluaisin todellakin tanssia ja saada seuraa paikoissa, jossa 70 -luvun musiikki soisi. En käy juurikaan missään ja Storywillen kaltaiset iskupaikat eivät oikein luonnistu. Jospa joku kertoisi, missä voisi tapailla samanhenkisiä.

    Äänestä

  • Riikka kirjoitti:

    Samaa tunnen minäkin. En ole ollenkaan innostunut humpasta enkä sitä edes osaa ja haluaisin todellakin tanssia ja saada seuraa paikoissa, jossa 70 -luvun musiikki soisi. En käy juurikaan missään ja Storywillen kaltaiset iskupaikat eivät oikein luonnistu. Jospa joku kertoisi, missä voisi tapailla samanhenkisiä.

    joo olis kiva kun olisi sellaisia paikkoja missä tosiaan soisi jotain 70luvun musaa,mut taitaa olla helsingissäkin sellaiset mestat pikkasen vähissä:=(

    Äänestä

  • juha kirjoitti:

    joo olis kiva kun olisi sellaisia paikkoja missä tosiaan soisi jotain 70luvun musaa,mut taitaa olla helsingissäkin sellaiset mestat pikkasen vähissä:=(

    Mistäs sen paikan tai ne paikat sitten voisi löytää ja huomista uudenvuoden aattoakin olisi niin kiva juhlia "oikeassa" seurassa.

    Äänestä

  • Riikka kirjoitti:

    Mistäs sen paikan tai ne paikat sitten voisi löytää ja huomista uudenvuoden aattoakin olisi niin kiva juhlia "oikeassa" seurassa.

    sinä se olishan se kiva ottaa uuttavuotta vastaa kivassa paikassa ja kivassa seurassa,mutta täällä näkymää huonolta näyttää :=(

    Äänestä

  • juha kirjoitti:

    sinä se olishan se kiva ottaa uuttavuotta vastaa kivassa paikassa ja kivassa seurassa,mutta täällä näkymää huonolta näyttää :=(

    No, mietitään asiaa. Viestisi tulevat sähköpostiini, Laita osoitteesi?

    Äänestä

  • Riikka kirjoitti:

    No, mietitään asiaa. Viestisi tulevat sähköpostiini, Laita osoitteesi?

    olisi yksi niistä monista [email protected]
    siihen voit kirjoitella mailii:=)
    niinvois katsella jotain paikkaa.

    Äänestä

  • Riikka kirjoitti:

    No, mietitään asiaa. Viestisi tulevat sähköpostiini, Laita osoitteesi?

    pitää mennä koisiin aamulla aikainen herätys duuniin,eli hyvät yöt sinulle.
    t.Juha

    Äänestä

  • Riikka kirjoitti:

    No, mietitään asiaa. Viestisi tulevat sähköpostiini, Laita osoitteesi?

    heippa r..
    mennään oluselle vakka zetoriin
    anna smaili niin soitelaan ja sovitaan treffit

    Äänestä

Jos joku naispuoleinen istuu mun viereen baaritiskillä ja sanoo "terve" olen puoliksi myyty. Jos se vielä kysyy että "lähdetkö huomenna ulkoilemaan kanssani" olen täysin myyty.

Äänestä

Helppo juttu.
Opettele kalastamaan, jokien ja meren rannat suorastaan kuhisee vapaita nelikymppisiä miehiä.
Siellä minäkin olen kesäiltaisin.
Mitäpä sitä paljon muutakaan kun ei ole sitä perhettäkään.
Tämä vaikuttaa hupijutulta, mutta siinä on vankka pohja.

Äänestä
  • simo, kerro nyt vielä minkä järven, joen tai meren rannalla sinä oikeen kalastelet

    Äänestä

  • saila kirjoitti:

    simo, kerro nyt vielä minkä järven, joen tai meren rannalla sinä oikeen kalastelet

    Enimmäkseen Oulujoen edustan merialueella, joten etäisyys lienee hieman pitkä.
    On muuten ihan tosiasia että yli puolet miehistä ilmoittaa harrastavansa kalastusta ja vapaista miehistä todennäköisesti vielä suurempi osa.
    Siellä on paljon miehiä joita kapakassakäynti ei isommin kiinnosta, vaan he viettävät aikaansa mieluummin luonnossa.
    Yhtään yksin kalastavaa naista en ole vielä nähnyt, joten kilpailukin on olematonta. Senkun valkkaat vain parhaat päältä.

    Äänestä

  • simo kirjoitti:

    Näin talviaikaan voisi harkita myös perhonsidontakurssia tai vastaavaa.
    Tietoja niistä löytyy netin lisäksi ERÄ-lehdestä, joka kuulu kirjaston valikoimiin.
    Ties vaikka löydät vielä uuden harrastuksenkin.
    Kalastusta harrastavat miehet yleensä osaavat myös perata ja valmistaa saaliinsa niin että kaupan päälle saat myös oman kokin.
    Kesällä ostat mato-ongen muutamalla eurolla, ja kun rannalla huomaat sopivan miehen vapojensa kanssa käyt vain kysymässä että saako noinkin kalaa. Todennäköisesti sinulle pidetään pitkähkö luento eri kalastusmuotojen eroista.

    .. simo asun eteläsuomessa. Käykö ne samat miehet myös pilkillä?? Jos ei nimittäin jaksa odottaa kesään asti. Mimmoinen on paras pilkkimisilma ja aika??

    Äänestä

  • Saila kirjoitti:

    .. simo asun eteläsuomessa. Käykö ne samat miehet myös pilkillä?? Jos ei nimittäin jaksa odottaa kesään asti. Mimmoinen on paras pilkkimisilma ja aika??

    Yleensä kyllä.Tämä sydäntalvi on kieltämättä hieman hankala aika.Paras pilkki-ilma ja aika on maaliskuinen aurinkoinen päivä.Ihmisiähän mekin silti ollaan ja oma mukavuus menee kalansaaliin edelle.
    Hyviä paikkoja voisivat olla kirjolohilammikot tai Helsingin edustan merialue.
    Hyvä paikka bongata kalastavia miehiä on myös kalastusvälineitä myyvä liike.Uistimet ja vavat ovat nimittäin kalastavalle miehelle sama kuin vaatteet naisille, eli niitä ostetaan vaikka tarvetta ei välttämättä olisikaan.
    Joskus (aika usein itse asiassa) ihmettelen itsekin minkälaisia perusteluja sitä pitää keksiä että ostos olisi edes jotenkin hyväksyttävissä.
    Hyvä repliikki voisi olla esimerkiksi "kyllähän tuollakin voi jotain saada, muttei se Räsäsen seiskalle pärjää".
    Tosin jos teistä kumpikaan ei tiedä Räsästä
    voi tilanne olla hieman outo.
    Kalastajien keskuudessa vallitsee myös eräänlainen yhteenkuuluvuus, joten voit aika huoletta kysellä vinkkejä kalapaikoista ja sopivista uistimista. Luultavasti saat enemmän ohjeita kuin olisit toivonutkaan.
    Tässä kun olen asiaa aamuyöllä pohtinut, niin itse asiassa enemmän aikaa taitaa mennäkin kalastuksen suunnitteluun kuin varsinaiseen kalastukseen.

    Äänestä

tanssikursseille hyvä mies. sieltähän sitä seuraa saa. ja tanssiopetusta samalla. tai hae vaikka lehti-ilmotuksen kautta paria tanssikurssille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

40-50 kirjoitti:

Kertokaapa, missä ja miten voisi tutustua toiseen, kun ikää on jo reilusti yli neljäkymmentä ja ulkoinen olemus on ok, muttei enää sädehtivä. Jos harrastaa ulkoilua ja jotain muuta yksinäistä eikä osaa edes paritansseja, koska ensimmäiset rock -sukupolvetkin alkavat olla jo tässä iässä. Kiitos neuvoista! Olen pääkaupunkiseudulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu