Rakas Yöllinen Päiväkirja

Rakas yöllinen päiväkirjani.

En teidä mistä puhua. Sisällä on outo tunne, aivan kun olisin samaan aikaan onnellinen ja surullinen. MIten se on mahdollista? Miullahan piti alkaa nyt uusi elämä, elämä jossa voisin olla onnellinen ja elämä, jossa kaikki muutkin olisivat onnellisia.

Löysin ihanan miehen ja sain poikaystävät. OLen ihastunut ja vatsaa kutkuttaa mukavasti ja on kamala ikävä toisen luo. Harmittaa tämä välimatka, mutta poikakaverini sanoi, että se vain yhdistäisi ja vahvistaisi meitä. Toisi lisää lujuutta ja luottamista. Uskon, mutta miksi silti on ikävä?

En ole vieläkään päässyt yli ystävän kuolemasta. Syytän yhä itseäni ja ajattelen mitä olisin voinut tehdä toisin. Toisaalta tiedän etten olisi voinut estää tai ohjailla tapahtumaa mitenkään, mutta miksi silti on jotenkin niin syyllinen olo? Miksi ihmisten tätyy kuolla ja jättää rakkaansa tänne ikävöimään?

Miksi?

On niin mahottoman hyviä muistoja, mutta ainahan sitä haluaisi enenmmän ja enemmän ja aina vaan lisää aikaa. Tulen aina syyttämään itteäni, kun en sillon mennyt vaikka olisi pitänyt. Ihminen voi olla niin pirun tyhmä, että ei itse sitä tajua, kun vasta sitten kun on liian myöhäistä. NYt on liian myöhäistä.

Samaa aikaa onnellinen, samaa aikaa surullinen. Ehkä enemmän kuitenkin alkaa olla onnen puolella. Aina vaan pelkään. MIstähän pelko syntyy? Pelkään, että kaikki rakkaat jättää ja menee pois. Tiedän tiedän! Ei pitäisi ajatella, ei pitäisi olla tässä kirjottelemassa, ei pitäisi. Pitäisi nukkua ja nähdä ihania unia ystäväsä pilvenreunalla tai poikaystävän ihanasta hymystä ja käden kosketuksesta.

Täytyykö elämässä aina valita? entäs jos valitsee aina vaan väärin? Voisi joku fiksu kehitellä robotin, joka antaisi vaan oikeita vastauksia. Däästyisin monilta ikävyyksiltä.

En tiedä miksi tai minkä takia. Tää on miun eka kerta siun kanssa netti päiväkirja, mutta tuntuu hyvältä, ei koske yhtään ;) Jatketaan samaan malliin jookosta kookosta?

Ole ystäväni eläkä siekin jätä minua..