Olen seurustellut lähes 3 vuotta erään naisen kanssa ja meillä on pieni yhteinen lapsi 1,5v. Riitoja on ollut ja erosta on puhuttu mutta kun nainen sen viimein pamautti että hän jättää minut se oli shokki. En ole kuulemma ollut tarpeeksi läheinen. Tiedän että läheisyys on jäänyt vähemmälle mutta ikävä on ollut todella kova jo pitkään. Siksi tuntuukin että kaikki on syytäni. Miksi en ole ollut läheinen vaikka ikävä on kova?? En ole epäillyt kuitenkaan että en voisi koko elämääni viettää hänen kanssaan. Mutta mitä nyt? Mistä nyt saa tukea että jaksaa eteenpäin? Kaikki kaverit jäänyt, eikä enään ole ketään kelle puhua. Koko pohja viety elämästä. Entä lapsi. Muodostuuko isä tytär suhde jos näen häntä niin kovin harvoin, vai olenko pelkkää ilmaa? Loppuuko tuska koskaan? tuntuu että sydämeni repeää ja pää hajoaa.. Auttakaa!!!
jatkuuko elämä
jätetty mies
82046
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mielestäni sun kannattaa ehdottomasti puhua naiselle ajatuksistasi. Kerro, että olet tiedostanut oman käytöksesi ja haluat muuttaa sitä. Kerro kuinka ikävä sulla on/on ollut ja tajuat nyt että tarvit itsekin läheisyyttä. Jos tuo on eron syy, niin uskoisin että voitte vielä olla yhdessä, kun kerran eron syy poistuu=)
Kun aloitatte parisuhteen, mikä sääntö se on että kaverit ja muut läheiset ihmiset jäävät pois kuvioista. Sitten jos/kun ero tulee, pudotaan todellakin tyhjän päälle.
Itse olen ollut naimisissa jo pitkään, mutta ystävät ja läheiset olen pitänyt lähelläni, kuten miehenikin.
Eikö sinulle todellakaan ole ketään ihmistä, kenen kanssa voisit puhua vapaasti.
ihmeessä apua jos sinulla on noin paha olla en tiedä missä asut, mutta palveleva puhelin tai jotain muuta sellaista elä jää yksikseen tiedän kokemuksesta se on yhtä helvettiä kun kaipaa toista, mutta sen yli pääsee jotenkin ainakin minä olen päässyt.. oletko kiinnostunut urheilusta tai jostain muusta sellaisesta mene sellaisiin paikkoihin missä on ihmisiä...voimia sinulle eteenpäin kyllä elämä voittaa!!
... olet elänyt parisuhdettanne tähän asti, jos teiltä on läheisyyskin puuttunut. Mitä olet tehnyt vapaa-aikanasi, käytkö töissä vai oletko kotona jne.Oliko sinulla ystäviä ennen tätä paruisuhdetta, onko teillä yhteisiä ystäviä/tuttuja? Mainitsit, että erosta on puhuttu jo aiemmin, oliko sama syy, eli läheisyyden puuttuminen myös aiheena silloin vai joku muu.
Minunkin mielestäni voisitte mennä vaikka käymään yhdessä perheneuvojalla. Ehkä hän/he auttaisivat teitä selvittämään suhteenne solmukohdat.
siis asu yhdessä vaan surustelette ja teillä on yhteinen lapsi. Omat syynsä varm,asti siihenkin on, miksi ette asu yhsessä, perheenä.
Kuulostaa siltä, että sinulla on ollut hieman hankalaa jo pidempään... se vain kulminoitui tähän eroon. On ihan luonnollista että käyt läpi murhettasi. Se vaatii oman aikansa työstää - mutta usko pois, kyllä se elämä jatkuu! :)
Ehkä järkytyksen jälkeen olet aluksi hämmentynyt tunteistasi, mutta voin kertoa että niillä on tarkoitus: muutosprosessi. Se voi olla tuskallinen, se voi kestä enemmän kuin haluaisit, mutta ei haittaa - sen jälkeen voit paremmin kuin aikaisemmin, vaikka et juuri nyt osaisikaan kuvitella sitä. Aika parantaa haavat, mutta voi sitä itsekin nopeuttaa hyvinvoinnin palautumista.
Tiedän koska olen kokenut myös itse menetyksiä ja murheita. Olen myös nähnyt tuttavia jotka ovat olleet kurjemmassa jamassa, ja silti toipuneet kokemuksistaan. Joillekin se on ollut niin iso muutos, että he ovat saaneet rohkeuden tehdä elämässään muutoksia, jotka tekevät heidät onnellisemmaksi. Lähtien asenteesta, työpaikasta, kodista... Tuollainen ikävä voi kääntyä positiiviseksi jutuksi, kun huomaa sen mahdollistavan vapautumisen vanhoista kuvioista. Teidän eroonkin oli varmasti aihetta - eikö ole parempi ettei tilanne jatku entisellään? Kumpikaan ei varmaan ollut onnellinen, nyt saitte uuden tilaisuuden. Jos palaatte vielä jonain päivänä yhteen, olette myös onnellisempia.
Kaikelle on kyllä olemassa selityksensä, vaikkei niitä itse heti oivaltaisikaan. Joskus ihminen ikään kuin tottuu mälsään elämään, sokeutuu epäkohdille, ja se ilmenee sitten surullisuutena. Sinun ikävällesi oli jokin syy, eikä se välttämättä ollut lainkaan suhteesta johtuva. Jokin vain puuttui elämästäsi. Ehkä se esti sinua osoittamasta läheisyyttä. Ehkä energiasi ei vain riittänyt koska olit muutenkin tyytymätön eikä huvittanut, tai ehkä "rankaisit" itseäsi olemalla etäinen? Vastuu perheestä huoletti? Oli miten oli, sillä ei ole merkitystä muuten kuin sen kannalta mitä aiot tästä eteenpäin tehdä. Sinulla oli syysi olla sellainen kuin olit, et tehnyt sitä siksi että olit paha vaan siksi että et osanut muuta. Mutta kokemuksista voi oppia!
Anna itsellesi aikaa, mutta mieti sitten millaisia muutoksia haluat elämääsi. Uskaltaisitko kosia lapsesi äitiä, ja kertoa että rakastat häntä? Vai oletko sittenkin ennemmin omillasi ainakin näin ensialkuun?
Kun mietit tuota isä-tytär-suhdetta, voi kertoa että laatu korvaa määrän. Riittää kun osoitat tyttärellesi rakkautta aina kun näet hänet. Lapsilla on ilmiömäinen kyky aistia kuinka paljon heistä välitetään. Lapsi rakastaa ehdoitta, vaikka vanhemmat olisivat millaisia. Juuri sellaisena kuin on, oli sen ansainnut tai ei. Vaikka äidin syli muodostuisikin jossain vaiheessa tutummaksi, lapsi ei unohda koskaan toista vanhempaansa jolta on saanut edes hitusen rakkautta. Minulla on muistoja jo vuoden ikäisestä lähtien, ja vaikka isää näkyi harvemmin, ne harvat kerrat kun näin häntä olivat todella arvossaan. Isästä muodostui jopa tärkeämpi. No, ehkä sitä aikuisikään mennessä on moni jo unohtanut millaista oli alle 5-vuotiaanakin; mutta perustunne rakkaudesta, hyväksynnästä ja kannustamisesta jää. Toisaalta minä uskon, että lapsen on parempi olla yhden ihmisen huollettavana, jos toisesta ei ole kasvattajaksi (siihen vaaditaan jo todella rankka tausta). Monesti yksinhuoltajien lapset ovat tavallista itsenäisempiä ja vahvempia, joten ei sekään mikään huono juttu ole. Mutta älä suotta murehdi asiaa etukäteen - jos vain pystyt edes toisinaan näkemään tytärtäsi, kaikki on hyvin. Asiat etenevät omalla painollaan, ole ylpeä siitä että sinulla ylipäänsä on tytär. Sitä ei vie mikään.
Voimia sinulle, ja koita keksiä arkeesi piristäviä asioita. Jotain mikä saa sinut edes hitusen paremmalle tuulelle, vaikka taustalla olisikin ikävä. Esim. kalastus on hyvä, kun siinä saa rauhassa miettiä omiaan ja samalla tehdä jotain leppoisaa. Ihan mitä vaan, mistä olen joskus nauttinut suuresti. Ehkä huomaat pian etteivät asiat olekaan niin huonosti kuin luulit...
Mikset avaudu naisellesi tästä kaikesta ja yritä saada vielä toista mahdollisuutta. Kunhan muistat osata käyttäytyä silloin sitten paremmin, ja yritä sä olla se rauhallisempi osapuoli ja miettiä kannattaako kaikesta aina riitaa aloittaa.
riippuu naisesta.
jotkut naiset niin kylmiä,että mies jää jalkoihin.
koeta jaksaa