työpaikkojen

tai ainakin suuri osa käsittelee työpaikkansa naisia jonain objekteina ei ihmisinä ollenkaan. Suurimmat juoruilijat löytyy sieltä miesten puolelta.On erittäin vaikea työskennellä sellaisessa työpaikassa, missä on jonkunlaisen tarkkailun alaisena. Ja vaan sen takia, että sattuu olemaan nainen. Sano sitä tai tätä, tee sitä tai tätä , sinut lokeroidaan koska olet nainen.
31215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ollenkaan paikkaansa. Ei se mikään objekti ole. Jos painetaan pitkää päivää, nainen apuna. Hommasta tulee valmis ja kunnollista joskus myöhällä. Kyllä siinä ennen kotiinlähtöä mies ihan vain kiitoksena koppaa naisen syliinsä suukoteltavaksi. Jos vähän enemmään erehtyy hyväilemään, äkkiä menee vapaan sohvan etsimiseen.

Kyllä noissa kymmenissä omalle kohdalleni sattuneissa aina on ollut kysymys kunnioituksesta ja kiitoksesta, ei itsekkyydestä sen enempää kuin auttoi omalla osaamisellaan yhteisen homman selvittämistä.

Eikä niistäkään seksipuolelle lipsahtaneista yhdessäoloista ainakaan miehet juoruile ainoatakaan sanaa. Kyllä ne jo sotaväessä opetettiin tarkkaan siihen, että tärkeistä asioista ei sivulle huudella. Naisista kyllä paljon kahvipöydissä ja saunan lauteilla puhutaan - siitä puhe mistä puute - mutta aika yleiseksi jää: "Ovatko käteen mahtuvat pesäpallon kokoiset tissit naisella mukavammat kuin jalkapallon kokoiset".

Taas tuli pitkä, sory.

Äänestä
  • vastaus.

    Äänestä

  • tyypillinen kirjoitti:

    vastaus.

    Eikö saa sanoa, miten tuo on vuosikausia kymmenien naisten kanssa mennyt. Se on elämän realismia ja jos se on sinulle liian tyypillistä, sitten on. Niin vain menee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miehet''' kirjoitti:

tai ainakin suuri osa käsittelee työpaikkansa naisia jonain objekteina ei ihmisinä ollenkaan. Suurimmat juoruilijat löytyy sieltä miesten puolelta.On erittäin vaikea työskennellä sellaisessa työpaikassa, missä on jonkunlaisen tarkkailun alaisena. Ja vaan sen takia, että sattuu olemaan nainen. Sano sitä tai tätä, tee sitä tai tätä , sinut lokeroidaan koska olet nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu