kirja kannattaa varmaan jokaisen eroa harkitsevan lukea, jos on pientäkään toivoa.
Väestöliiton sivuilla on käynyt ennätysmäärä tiedon ja avun hakijoita parisuhteen vaikeuksiin, selvisi Voimala-ohjelmassa.
Onko toivoa siihen, että avioerojen määrä kääntyisi laskuun? Toivottavasti on.
Väestöliiton sivuilla on käynyt ennätysmäärä tiedon ja avun hakijoita parisuhteen vaikeuksiin, selvisi Voimala-ohjelmassa.
Onko toivoa siihen, että avioerojen määrä kääntyisi laskuun? Toivottavasti on.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yhtenä yönä mietin, että kyllä olisi tässä maassa työtä avioliittoneuvojille. En edes tiedä montako kuntaa kohti pitäisi palkata,mutta kuitenkin monta. Asia on myös kiireellinen.
Joka puolella törmää tähän asiaan. Ihmiset ei pysty edes millään lailla puhumaan keskenään. Entisen tilalle vain uusi.
jo pitempään tällä sukupolvella se kulutustottumus, että myös kumppanit ovat "kulutustavaraa" - jopa kierrätystavaraa.
Harva se siinä paranee ja jalostuu...
Entisen tilalle ei likikään aina tule uutta. On muitakin eroja kuin tylsyydestä eroon.
Paljon on ihmisiä joiden liitto on tuomittu kuolemaan, alkoholin, väkivallan ja henkisen väkivallan vuoksi.
Noissa missään ei auta vaikka uhri kävisi kallonkutistajalla tuhannen tuhatta kertaa, pohtisi päänsä puhki miten jatkaa.
Ainut apu on ero.
Tärkeämpää kuin pitää kiinni liitosta on suoda lapsille terve elämä, jos toinen osapuoli on sairas, vaihtoehtoja ei ole.
ne vakavat syyt ymmärretään eikä kukaan niitä arvostelekaan.
Ostin kysisen kirjan tämänviikon maanantai-iltapäivällä ja se oli vielä kirjakaupan muovipussissa, kun aviomieheni ilmoitti tylyn kylmästi, että se on loppu nyt. Tämä homma ei jatku tästä enää pitemmälle ja onkin sen jälkeen ollut etäinen, kylmä ja päätöksessäään pysyvä. Kirjaa näyttäessäni totesi, että ton aika olisi olut ainakin 5v. sitten, ei me sitä enää tarvita.
Olen aivan hukassa, hylätty. Mistä minulle uusi mies, uusi rakas turvalinen ihminen 22v.suhteen jälkeen? En halua olla yksin, seksuaaliset tarpeeni ovat valtavat aina, olen ollut uskollinen miehelleni ja nyt hän sanoo, ettei tunne mitään minua kohtaan.
Olen 39, lapsemme 13 ja 15. Unelmani ovat sortuneet.
Voi ystävä. Kirjoituksesi oli kuin omani, meillä lapset 8, 12 ja 15 v. Mies on muuttanut omaan rauhaansa, kirjoittelee kyllä jonnekin venäjän suuntaan huonolla englannilla. Viisi vuotta sitten oli eka kriisi, nyt kuin salama kirkkaalta taivaalta uusi. Ero on kuulemma ainoa keino hänelle selvitä nyt hengissä (??) Sitä en vaan lakkaa ihmettelemästä, että jos kummallakaan rintamalla löytyy edes vähän haluja työskennellä perheen koossapysymisen puolesta ja parisuhteen puolesta, miten voi olla liian myöhäistä? Eihän lasten tulevaisuuden pelastaminen voi olla koskaan liian myöhäistä? Tulee mieleen, että miehellä on vaan liian iso riski löytää selviytymiskamppailussa edestään jotain, joka hänen on myönnettävä virheeksi.
Eilen lauantaina postiluukkuun oli ilmestynyt käräjänoikeuden kirje, aviomieheni oli yksin hakenut avioeroa. Mielestäni olisi ollut reilumpaa edes näyttää kaavake minulle ja sanoa, että tämä lähtee nyt, allekirjoitat tai et.
Olisin tiennyt missä mennään.
Tänään soitti mieheni rakastajatar ja kehui kuinka heillä on ihanaa, kuinka suunnittelevat tulevaisuutta ja kuinka hän aikoo rakastaa lapsiani kuin omiaan.
Käskin pysymään kaukana heistä, johon hän nauroi ivallisesti että katsotaan kuinka onnistun aikeissani.
Tenttasin myös lapsiani ja sain ulos, että kun mieheni koulunalkua edeltävänä vkl lähti poikani kanssa 4pv:n isä-poikalomalle autolla, oli tämä rakastajatar mukana. Mieheni oli kieltänyt poikaa kertomasta minulle mitään asiasta, voi mikä taakka lapselle kannettavaksi.
Tuntuu että kuolen tähän paikkaan.
tämä vain lisätiedoksi, että olen sama ihminen kuin edellisessä viestissäni. Menee vain noi otsikot ja nimimerkit sekaisin.