Tein päätökseni. Heitin periaatteeni ikuisesta uskollisuudesta romukoppaan ja kostin miehelleni. Tein sen yhteisen miespuolisen ystävän kanssa ja tuntui vitun hyvälle, ei tippaakaan tunnon tuskia. Eroon minulla ei ole syytä, sillä mieheni on hyvä, hellä ja ihana sängyssä. Ja kohtelee minua kuin kuningatarta. Siinä mielessä minulla ei ole syytä pettämiseen, mutta vain näin olen saanut sielulleni rauhan ja jonkinlaisen hyvityksen.
Kosto
tuntuu vitun hyvälle!
111348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
siihen yhteen kertaan. Hienoa, että sait rauhan ja voitte jatkaa suhdettanne avio/avomiehesi kanssa. Pahinta mitä teet on jäädä kiinni tähän petoskumppaniisi. Vai joko jäit?
Voi kamalaa...kohtelee sinua kuin kuningatarta ja on vielä hyvä, hellä ja ihana sängyssä. Kyllä tuommoinen sika ansaitseekin koston pettämällä. Miten tuollaisia hirveitä miehiä vielä näinä aikoina voi olla olemassa. Kannattaa jättää tuommoinen.
tasan, jätä tähän ja hoida parisuhdettasi.
Eihän se yksi kerta riitä. Jos on kumppani jäänyt yhden kerran kiinni, niin tod. näköisesti se on se yksi kerta viidestäkymmenestä. (ei niin hölmöä voi olla että pettää yhden ainoan kerran ja jää siitäkin kiinni).
Ehkä hän on nautiskellut monet monet monet kerrat, ehkä eri naisten kanssa.
Sun täytyy päästä tasoihin, nauttia enemmän. Eikä vain koston vuoksi, vaan sen takia että löydät toisilta miehiltä jotain mitä oma mies ei pysty sulle antamaan.
petin kanssa miestäni eikä kaduta yhtään oli saakelin hauskaa.ajettiin äijän kanssa mökille ja siellä aikamme piehtaroitiin sängyssä js senhän tietää mihin se johti.kyllä teki saatanan hyvää ku sai vierasta enää ei tavata,mutta tuleehan aina uusia.ja niin kauan voi tätäkin tehä,kun ei kiinni jää.
Miksi et kuulosta ollenkaan niin tyytyväiseltä tekoosi kuin annat ymmärtää? Olet varmasti itseäsi vakuutellut täällä pettäjien paratiisissa varmasti kymmenellä ketjulla ja hakenut muilta hyväksyntää teollesi. Mutta miksi ihmeessä niin teet, jos kerran kaikki on aivan mallillaan? Olet valmis tuhoamaan itsetuntoasi ja omaatuntoasi siihen asti kunnes jäät kiinni. Entäpä sitten? Saat rakastamasi ihmisen inhoamaan itseäsi, menetät todennäköisesti suhteesi ja kasvosi. En ala sinua tuomitsemaan. Tee niinkuin tahdot, mutta varaudu aikamoiseen itsetunnon romahdukseen ja itsesi huonoksi tuntemisen riepotteluun, kun kiinni jäät. Asiat voi nyt tuntua helpoilta ja kaukaisilta, mutta kun seisot asiasta tiliä tekemässä miehesi edessä, niin voit olla varma ettei helppoa ole. Jos et hänelle halua hyviä muistoja itsestäsi jättää, niin jatka valitsemallasitiellä. Kiinni jäätyäsi miehesi muistaa sinut tulevaisuudessa vain epärehellisenä valehtelijana.
Jäin toki kiinni, omaa tyhmyyttä. Mutta mies antoi anteeksi koska poti itse niin suuria tunnon tuskia. Enkä sano, että teko jäi ensimmäiseksi eikä taatusti viimeiseksikään, olen vain varovaisempi.. Miehelläni oli lähes vuoden ajan suhde naispuolisen ystävänsä kanssa. Toki vielä ei ole puntit tasan, mutta ehkä joskus.. Näen toki miten mieheni kärsii ja pelkää menettävänsä minut. Sanoin hänelle, että nyt ymmärrät edes osan siitä repivästä tuskasta mitä olen kokenut jo vuoden ajan. Erota emme aio!
Sinäkin saat ansiosi mukaan.. Pettänyt olet sinäkin. Samalle tasolle tai alemmallekin vajonnut, koska olet pettänyt ja kostoon alentunut. Kaksi pahaa tekoa samassa paketissa. Samanlaisia pettäjiä molemmat, taidatte ansaita toisenne. Ei ainakaan parantanut teidän suhdetta, vaan repi rikki lisää haavoja auki. Mutta itsellennehän tuon teitte ja itse teoistanne kärsitte eniten ja sen myötä koko perhe. "Onnellista perhe-elämää".
Vaimoni vannoi kyyneleet silmissä ikuista rakkautta aamu orgasmien jälkeen.....ja kun ukko lähti töihin niin menipä tunnin päästä naimaan ystäväänsä. Käry kävi....mut nauro vaan päin naamaa et aikoo naita jatkossakii.... joutaapa kierrätykseen.... Naiset, vastatkaapa, millainen nainen tollanen on?
Samanlaisia molemmat. Pettäjiä ja selkään puukottajia.
Eikö olisi jo aika pistää pillit pussiin ja lopettaa leikkiminen. Et ole tosissasi ollut rakentamassa uudelleen suhdettasi, kun olet kostamaan ruvennut. Tuossa vaiheessa kannattaisi erota jo ennen kostoa, kun tietää ettei anteeksi pysty antamaan. Nyt on luottamus mennyt molemmin puolin, eikä mitään rakennettavaa enää ole. Jää vain molemmille ikuinen epäilys toisen tekemisistä ja se jos mikä on rikki raastavaa ja ihmistä kuluttavaa. Kannattaa kiskaista itsensä irti tuommoisesta suhteesta kokonaan ja ruveta rakentamaan itselleen parempaa tulevaisuutta. Jos ei ole yksin eläjäksi, niin etsi kumppani johon voit itse luottaa ja joka ansaitsee sinun luottamuksesi.