onko teidän mielestä sopiva puhua hyvien ystävien kanssa yrityksistä hankkia lasta? Ihmettelin kovatsi kun vaimo suuttui kun kerroin että olin parhaimman kaverin kanssa asiasta jutellut. Perheen sisäinen asia kuulema. Eikö ystäviä ole sitä varten että on ihmisiä joiden kanssa puhuha asioista, myös vaikeista?
lapsen hankinnasta
mie
281246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Minusta myös, mutta mieheni ei jotenkin voi juuri tuon tapaisista asioista puhua ystäviensä kanssa, ja joskus huomaan, että hän vähän loukkaantuu jos huomaa minun puhuneen niistä omien ystävieni kanssa. Minusta on vain luonnollista puhua juuri ongelmista ystävieni kanssa. Muuten paisuttelen asioita aivan kohtuuttomasti ja tulen vihaiseksi, kyllähän negatiiviset tunteet pitää jotenkin saada purettua - ja miten muuten voisi pulmiinsa saada apua, tai edes tukea, jos ei puhu? Mieheni taas ajattelee, että negatiivisista asioista puhuminen on haukkumista, eikä hän halua alentaa minua tai ketään muutakaan ystäviensä silmissä.
Jos me yrittäisimme hankkia lasta, kertoisin aivan varmasti ystävilleni. Enkä oikein ymmärtäisi, jos mieheni siitä suuttuisi.
tottakai voit puhua ystävällesi, kenelles muulle? ilot ja surut...
vaikka asia onkin puolisosi ja perheesi sisäinen juttu, on sinulla oikeus purkaa tunteitasi ja jakaa asioitasi myös "ulkopuolisen" kanssa. ihanaa että on noin hyvä ystävä jolle voi huoletta uskoutua. minullakin on, ja ihan varmaan kertoisin hänelle jos (ja kun?) aiomme yrittää saada vielä yhden lapsen! on ihanaa voida jakaa "salaisuutensa".
En voi kertoa ystävilleni mistään suruistani, jotka liittyvät tavalla tai toisella mieheeni. Henkilökohtaisia asioita voin kertoa.
Tämä on mieheni toive, jota yritän noudattaa, vaikka se on vaikeaa.
Hyvän vaikeaa sitä on tehdä asiat niin, että ne menee naisen mielestä oikein. Jotkut mielestäni ihan aiheellisia marmatuksia, toiset ei.
Asioita jotka saattavat mennä väärin:
Tiskaaminen.
Imuroiminen.
Astioiden järjestys kaapissa.
Astioiden järjestys pesukoneessa.
Perunoiden keittäminen.
Ruoan lämmittäminen.
Jauhelihan sulattaminen.
Rintojen hyväily.
Klitoriksen hyväily.
Roskapussin solmu.
Koiran vesikupin vedenpinnan taso.
Vastaan väittäminen.
Vaatteiden kuivaus&viikkaus.
Eri väriset tyynyliinat.
Väärää siideriä.
Väärää raejuustoa.
Väärän muotoista tonnikalaa.
Vilkaisu ohimenevään peppuun.
Grillaaminen.
Ohittaminen&yleensä ajaminen.
Kavereiden huomioiminen.
Pöntön kansi (ei unohdu enää).
Tuubien puristelu.
Hänen&anopin keitosten vertailu.
Erimielisyys jos hän on väärässä (pitää tukea loppuun saakka, vaikka hän olisi väärässä).
Suuttumisen syyn arvaaminen (kun se lista voi olla noin pitkä...)
Kaikessa muussa varmasti syytä hupiin, mutta klitoriksen hyväily ei väärin tehtäessä tuota tarvittavaa/haluttavaa nautintoa. Voi olla, että jää koko orgasmi kokematta. Voi olla, että jää koko seksi pitemmän päälle saamatta...
Voi, minä en ikinä päästäisi miestä ruokaostoksille... Eihän tuloksena voi olla kuin vääränlaisia elintarvikkeita. Miten joku muu voisi tietää mistä pidän tai mihin ajattelin sen tonnikalan käyttää (tarvitsenko paloja vai hiutaleita)? ;-)
Se just onkin vaikeeta jos toinen osapuoli ei sano mitään ja olettaa vaan suoraan että se tapahtuu oikein. Niitä "oikeita" tapoja on varmasti yhtä monta kuin naisiakin. "Ne sun entiset on kaikki feikannu orkkunsa. Junttikin tietää, että vasaralla sitä pitää paukuttaa..."
Jep, siks ne varmaan pyysi, että tee niinku teit viimes.
Kyllä naisen pitää sen verran saada suuta auki, että tietää milloin kovempaa ja milloin hitaammin. Alussa varovasti ja lopussa kovempaa ei toimi aina. Jos sanoo "Ei noin!", niin pitää myös kertoa miten sitten. Ei ihme jos jää seksi saamatta, jos vaan sanoo että teet kaiken väärin.
Naisetkin varmaan luulee, että peniksen runkkaaminen on ihan simppeli asia. Aika harvoin se silti hyvältä tuntuu. Kyllähän sillä erektio pysyy, mutta siinäpä se sitten onkin. Sama asia suihinoton kanssa. Nuollaan vartta ja otetaan suuhun niin että vaan huulten reunat käy heppiin. Suu ihan onttona huulten takana, niinku avaruudessa heiluis sen terskansa kanssa.
Sehän se just onkin. Käsketään tuoda vähäsokerista mehua. Kaupassa on sokeriton- ja sokerimehu.
vähäsokerinen = on sokeria mukana
sokeriton = ei ole sokeria mukana
Eli sitten vietiin sitä sokerillista himaan :)
Asiat on joko mustia tai valkosia, naisille ne voi myös olla harmaita.
Kertookos mies naiselle, että ei toi tunnu hyvältä, kun et yhtään käytä kieltäsi mukana, paina terskaa kitalakea vasten jne...
Kyllä nuo joutuu kyselemällä ja kokeilemalla ja kyselemällä ja kokei..... selvittämään :)
Jos kaupassa on sokeriton ja sokerimehu, niin
sokeriton = vähäsokerinen, sillä sokeriahan on äärimmäisen vähän eli ei lainkaan
sokerimehu = paljon sokeria
Harmaa on muodissa.
Hihhii! Loistavaa sananvaihtoa. Tulee niin hyvälle tuulelle. Pitäisikö naisten siis enemmän avata suutansa? Buahhahahaa! Kyllä se tuntuu tosiaan aina vähän kokeiluhommaa olevan uuden tuttavuuden kanssa, ja välillä vanhankin! Ja hyvä niin.
Minä kerron tuotemerkkiä myöten, jos on tarpeen. Yleensä sieltä tulee ihan oikeat kurkut, paprikat, fetat sun muut. En sen sijaan millään osaa ostaa sitä oikeaa leipää. Mikä tahansa ruislimppu ei ole tuntunut kelpaavan. Että ei niistä miehistäkään aina ota selvää. Limppu kuin limppu sanon minä.
Kyllä sitä valitettavasti ollaan aika hiljaa siinä vaiheessa, kun joku ottaa munaa poskeen :)
Mitä jos se pulttaa ja lopettaa siihen!?! Ei kannata ottaa riskiä :)
"sokeriahan on äärimmäisen vähän eli ei lainkaan "
Ei sitä ohjelmoijana ajattele asioita noin, valitettavasti :(
Jos x ei ole nolla, niin se ei ole 0.
Kyllä se suu saisi silti toimia. Pulttia tulee paljon pahemmin jos saa vuoden kuluttua selville, että on jatkuvasti lutkuttanut väärin :( Voipi tuo puoli lopahtaa kokonaan.. :)
jos ottais asian esille sitten kun tuleva rouva Piru löytyy, jos on tarvetta siis.
Tarvetta todennäköisesti on. Vaikka tuleva rouvasi olisi tuossa hyvinkin taitava, niin ei hän tiedä mistä juuri sinä pidät ja mistä et :)
On erittäin vaikeaa laatia makroja, joilla ohjelmoijan saa suorittamaan yksinkertaisia tehtäviä (kuten tuomaan oikeanlaista mehua kaupasta, sitä samaa kuin aina). Onneksi koodarinkin parisuhteen pelastaa teknologia. Insinöörit ovat varmasti keksineet kännykän vain voidakseen soittaa vaimoilleen kaupasta.
Koodarikin toimii vain niin hyvin kuin koodari on ohjelmoitu. Hyvä koodari tekee yhden virheen vain kerran. Valkopyykki on kans vielä ihan mysteeri. Siks pyrin tummiin&mustiin kuteisiin. Se kännykään ei pelasta jos se sumea puoli juoruaa jonkun toisen kanssa :) Ei sitä arvo mehujen kanssa 30 minsaa sillä aikaa kun toinen puhuu puhelimessa.
Pitäis lukee tuoteselosteessa tommoset. "Hyvä insinööri, jos käskettiin tuoda jotain kivaa niin tämä ei ole se paketti."
Kun tuon miehen vain saisi ottamaan sen kännykän mukaan sinne kauppaan.. No, on tuo varmaan helpompi opettaa kuin muistamaan mikä on se sama mehu :D
Tulen lopulta toimeen hyvin vähällä. Riittää ku se on siellä suussa tai kädessä sillon ku olen valveilla... Eiku hitto, toisaalta on kauheen kiva herätäkin siihen...
Niin eikä sen tarvi rouva olla. Oikean ihmisen kanssa voi olla loppuun saakka, vaikka mitään paperia ei olekaan. Häihin voin tietenkin suostua, jos sillä eowynillä on ollut 12v asti joku trinsessadream. Sitten jos se alkaa anopin kans häsläämään niitä mahottomasti, niin voivat mennä kahestaan vihille.
Jos se mehu on jotain sitä "tököttiä" mitä se mitokondrio itse kittaa. Itsellä on purkista vain mielikuva "litran törppö jossa oli jotain sinistä kuviota". Just se törppö joka on siinä jääkaapin ovessa aina tiellä. Tuo sitten "samaa" mehua kun niitä törppöjä on siellä kaupassa 4 laatua.
Yritin kyllä soveltaa sitä vähäsokerinen/sokeriton juttua myöhemmin (fiksu mies), mutta sillonkin kusi hommat. 2% rasvaa raejuusto ei ookkaan rasvatonta raejuustoa :(
Perkele!
Suodatinpusseista on turha alkaa puhumaankaan!
Tulevalla "rouva" Pirulla pysyy sitten ainakin poskilihakset kunnossa.. ei pääse naama rupsahtamaan vanhetessakaan :D
Ja kyllä anopeista aina selviytyy..
... kun kysyin että tuntuuko tää hyvältä niin vastaus oli että kaikki tuntuu... ?
Minäkin yritän opettaa näitä meidän koodareita sulkemaan jääkaapin oven, sammuttamaan kahvinkeittimen, laittamaan tyhjät maitopurkit roskikseen eikä jääkaappiin jne. jotta niillä olisi kotona vaimon kanssa mukavampi olla :-). Kuuden vuoden jälkeen alan uskoa että toivoton homma. Pitänee vaihtaa työpaikkaa?
Teeppä asia sille vaikeeks ja kysy, että tuntuuks TÄÄ paremmalta ku TÄÄ.
kannattaa laittaa äijälle kuva mukaan. niitähän on lehdet su muut tarjouslehtiset väärällään.
siis 1xfairipullonkuva
2xtyhjä röökiaski
8x lapinkultaetiketti
jne
josse silleen suoriutuis
Minun mielestä hyvien ja luotettavien ystävien kanssa on sopivaa puhua yrityksistä hankkia lasta.
Ystävät ovat myös sitä puhumista varten. Ja yleensä ystävät kyllä huomaavat, jos jotain on pielessä..
Ja eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka ystävällä olisi samankaltaisia kokemuksia!
Yleensä puhuminen auttaa, etenkin vaikeista ja aroista asioista kannattaa puhua jonkun hyvän ja luotettavan ystävän kanssa.
En tietenkään sano, että kannattaa mennä avaamaan suunsa jokaisella vastaantulijalle, mutta kai jokainen osaa omaa arviontikykyään käyttää sen verran, että tietää kenelle on soveliasta puhua.
Hankaluus lapsen hankinnassa yleensä lähentaa paria ja parantaa keskinäistä keskustelutaitoa.. Ainakin oman kokemukseni mukaan.
Minusta on väärin vaimoltasi suuttua siitä, että sinä haet ystävältäsi tukea vaikeaan asiaan. Ehkä sinun kannattaisi keskustella vaimosi kanssa siitä, että miksi sinä halusit jakaa vaikean asian parhaan ystäväsi kanssa.
Hankaluus lapsen hankinnassa on myös miehelle yhtä arka asia kuin naiselle, miksi siitä ei saisi sitten puhua? Ehkä se on tämä ympäristö joka pitää asiaa liian "tabuna"..
Tottakai lasten hankinta on perheen sisäinen asia, mutta myös ystävien pitää sopia kuulumaan perheen elämään. Millaisia ystäviä ovat ne, jotka jättävät ystävänsä oman elämänsä ulkopuolelle?
Minä puhuin hyvien,läheisten ja luotettavien ystävien kanssa ja samoin mies. Mutta me puhuimme asiasta paljon myös keskenämme. Niinpä me osasimme tukea toisiamme ja ystävät osasivat olla tukena vaikeinakin aikoina ja osasivat myös iloita yhdessä meidän kanssa, kun lopultakin meitä onnisti ja tulin raskaaksi.
Puhu asiasta vaimosi kanssa ja kerro hänelle, että hyvän ystäväsi tuki on sinulle tärkeää, myös tässä asiassa! Onnea teille yritykseen ja toivottavasti myös teitä onnistaa pian!