Tyttö kuoli kesken koulutunnin

Missähän tämä tapahtui ja mihin tyttö kuoli?
4998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Yhdysvaltalainen koulutyttö kuoli äkillisiin sydänvaivoihin, joiden syyksi epäillään hänen aloittamaansa Atkinsin dieettiä.

Asiantuntijoiden mukaan kyse on tiettävästi ensimmäisestä kuuluisan laihdutuskeinon aiheuttamasta kuolonuhrista.

Edesmenneen tohtori Robert Atkinsin yli 30 vuotta sitten kehittämä laihdutuskeino on tulossa taas muotiin. Julkisuudessa sitä ovat kehuskelleet ainakin näyttelijät Renee Zellweger ja Jennifer Aniston sekä laulaja Geri Halliwell.

16-vuotiaan koulutytön kuolema tuli julki American Medical Journalissa jo viime syyskuussa, mutta tuolloin sen epäillyksi syyksi kerrottiin vain "vähähiilihydraattinen ruokavalio". Kuolemaa tutkinut Paul Robinson paljasti vasta pari päivää sitten, että kyseessä oli juuri Atkinsin dieetti.

- Hän ryhtyi dieetille, koska koulu oli juuri alkamassa. Jossain kahdeksannen päivän kohdalla hän kaatui, Robinson kertoi.

Koulutyttö pyörtyi kesken koulutunnin saatuaan rytmihäiriöitä. Hän oli sitä ennen noudattanut Atkinsin dieetin ohjeita, joiden mukaan voi laihtua syömällä rajoittamattomasti munia, lihaa ja juustoa.

Missourin yliopistollinen sairaala selittää kuolemaa dieetin tuomilla aineenvaihduntahäiriöillä. Atkins Nutritionalsin mukaan haittoja ei ole tieteellisesti todistettu, ja tytön kuolema voi johtua muista syistä."

Äänestä
  • ...nyt sama juttu? Iltalehden kannessa kun oli koulun kuva ja kovasti näytti suomalaiselta koululta.

    Äänestä

koulunpihalla, olisikohan "mömmö" riippuvuus kysymyksessä?

Äänestä
  • Mitä ihmeellistä siinä on että äiti kyyditsee koulusta kotiin?

    Odotellaan sitä ruumiinavausta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinnostaaa kirjoitti:

Missähän tämä tapahtui ja mihin tyttö kuoli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu