Hemmetti että sapettaa tämän palstan lukeminen. Toinen toistaan karmeampia tarinoita siitä miten on taas lyöty, potkittu, hakattu. Ja miten tätä on jatkunut jo vuosikausia. Ja että järki sanoo että pitäisi erota mutta kun sydän sanoo toista! Ja ei vaan muuten tule lähdettyä. Kun mihin sitä lähtisi. Ja on se vaan muuten niin lutunen ja ihana. Silloin kun ei hakkaa. Eikä potki eikä huuda.
Naiset ja miehet! Kaikki jotka parisuhteessanne joudutte kokemaan väkivaltaa! Lähtekää NYT jo helvetissä ulos tuollaisesta tilanteesta! Lähtekää tänään! Sillä pian olette siinä missä äitini. Isäni hakkasi hänet ensimmäisen kerran jo kihlausaikana. Vaan silti piti naimisiin mennä ja muksuja laittaa. Seurauksena että minä ja veljeni kasvoimme perhehelvetissä jota ei kenellekään toivo ja josta vielä nyt nelikymppisinäkään emme ole täysin toipuneet! Lapsuutemme vaikutti meillä ihmissuhteisiin, elämässä pärjäämiseen, kaikkeen!
Vielä nykyäänkin tulee joskus äärettömän katkera olo äitiä kohtaan. Miksi ei lähtenyt, miksi jäi sen hullun juopon luokse. Mahdollisuuksia olisi ollut. Välimme ovat asiallisen kylmät, tekemisissä ollaan mutta en osaa äitiäni rakastaa siten kun pitäisi.
Isääni vihaan niin paljon etten edes haudalle aio mennä, paitsi ehkä varmistamaan että äijä on todella kuollut, ja sylkemään kummulle.
Naiset, haluatteko omille lapsillenne samaa?
Naiset ja miehet! Kaikki jotka parisuhteessanne joudutte kokemaan väkivaltaa! Lähtekää NYT jo helvetissä ulos tuollaisesta tilanteesta! Lähtekää tänään! Sillä pian olette siinä missä äitini. Isäni hakkasi hänet ensimmäisen kerran jo kihlausaikana. Vaan silti piti naimisiin mennä ja muksuja laittaa. Seurauksena että minä ja veljeni kasvoimme perhehelvetissä jota ei kenellekään toivo ja josta vielä nyt nelikymppisinäkään emme ole täysin toipuneet! Lapsuutemme vaikutti meillä ihmissuhteisiin, elämässä pärjäämiseen, kaikkeen!
Vielä nykyäänkin tulee joskus äärettömän katkera olo äitiä kohtaan. Miksi ei lähtenyt, miksi jäi sen hullun juopon luokse. Mahdollisuuksia olisi ollut. Välimme ovat asiallisen kylmät, tekemisissä ollaan mutta en osaa äitiäni rakastaa siten kun pitäisi.
Isääni vihaan niin paljon etten edes haudalle aio mennä, paitsi ehkä varmistamaan että äijä on todella kuollut, ja sylkemään kummulle.
Naiset, haluatteko omille lapsillenne samaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
vaikuttaa perheväkivalta. Kiitos, tätä tarvittiin.
Shokissa olevaa ihmistä on joskus tarpeen herätellä, että toimintakyky palaa.
Omat lapseni olivat 4 ja 7 vuoden, kun uskalsin uhkauksista huolimatta paeta, lasten perässä.
Monenmoista exä yritti vielä vuosien saatossa psykopaattisuuttaan järjestää, ja jopa ulkopuolisille olisi pitänyt olla aina todistelemassa uhasta ja pelosta.
Mutta jaksoimme, sillä asenteeni oli, lasten edestä on uhrauduttava.
Niin...parasta on kun lapset tulevat halaten sanomaan, että on niin mukavaa kun on turvallista.
Uskalletaan ajatella itse, vaikka kuinka pelottaisi tulevaisuus, vaikka menisi maat ja mannut. Sillä jos järki menee tai henki, mitä sillä materiaalilla on merkitystä?
Olen huomannut, miten ihmeellisesti asiat järjestyvät kun toimii uhrautuen pienten viattomien lasten puolesta, siunaus piilee juuri siinä.
Tahdon minäkin sanoa, että ajatellaan edes lapsia jos voimia ei enää riitä oman hyvän ymmärtämiseen.
Rukoilen todella, että Jumala siunaisi viisaudella ja ymmärryksellä meitä kaikkia.
"Olen huomannut, miten ihmeellisesti asiat järjestyvät kun toimii uhrautuen pienten viattomien lasten puolesta, siunaus piilee juuri siinä."
En nyt oikein ymmärrä. Koetko, että uhrauduit lastesi puolesta jättäessäsi väkivaltaisen miehesi? Eikö lähteminen ollut teko myös sinun itsesi vuoksi, oman elämänlaatusi parantamiseksi?
Psykopaatin uhrina omanarvon tunteminen ja tunteet ovat olemattomat.Ei kyyneleitä, syyllisyyden tunteita, syyllistymistä ja häpeää sen sijaan roppakaupalla enemmän.
Viimeistään silloin, kun näkee ja ymmärtää lasten kärsimyksen ja pelon, uskaltaa lähteä pakoon.
Kaikki mammona, sosiaaliset suhteet (naapurit ja perheentuttavat, jopa työpaikka. Kaikesta näistä ja varmasti monesta muustakin on usein luovuttava jos pesunkestävän psykopaatin uhriksi on joutunut.
Minä puolestani ymmärrän hyvin, ettei ihminen joka ei ole joutunut kokemaan psykopaatin vainoa ei voi ymmärtää mitä kaikkea asiaan voi liittyä.
Eli viimeistään lasten pahoinvointi saa aikaan toimintaa.
Samaa minäkin ihmettelen kuin alkuperäinenkin. Väkivaltaisessa kodissa kasvaminen jättää lapsiin jäljet, joita parannellaan vielä aikuisiässä. Minua raivostuttaa kuulla nykyään äitini selityksiä, miksi hän ei jättänyt väkivaltaista isääni... Kyllä aikuisilla pitäisi olla sen verran vastuuta, että ymmärretään antaa lapselle väkivallaton lapsuus!
Niin. Kirjoituksesi nosti suuren surun ja syyllisyydenkin harteille, kolkutti syviä tuntoja.
Yleensähän lapset ovat enemmän kuin tärkeitä ja rakkaita omille vanhemmilleen. Rakakus ja vastuu on suuri, mutta ne keinot....
Ei ole tietoa eikä taitoa puolustella mitään noista, mitä kirjoitit, mutta tahdon sinun ajattelevan:
Sinä olet vihainen lapsuudestasi, jossa koit/näit väkivaltaa. Toinen on katkera jostain muusta, minkä olisi lapsen oikeudella ansainnut, mutta jäänyt vaille.
Äiti/isä on katkera myös jostain väärin menneestä vaiheesta elämässään/ehkä lapsuudestaan hänkin, jossa ei saanut eväitä parempaan elämään ja kykyyn turvata niitä edes omille lapsilleen. Pettynyt. Masentunut. Lannistunut.
Ja isovanhempi, hänkin on katkera....
Ja Aatamikin on vihainen...
Eevakin..
Mahdoton olla täydellinen, ei edes riittävän hyvä.
Se millä suurimmin olen voinut itsäni lohduttaa on se, että nyt on minun vuoroni, minun omat valinnat nyt.... minä tahdon katkaista kierteen, minä saan nyt mahdollisuuden olla se, mikä olisin toivonut vanhempieni olevan, kykenevän olla sitä itselleni ja omilleni nyt, tulla paremmaksi. Minä tahdon, muuta en voi luvata.
Kaikkea hyvää sinulle, käynnistä sinä nyt omat hyvät voimasi. Tule hyväksi ihmiseksi, parhaaksi Sinuksi.