Niin mitä mieltä olette tuosta väittämästä? Jos ihminen pystyy kerran pettämään toisen luottamuksen, niin varmastikin se onnistuu myös toistamiseen?
Toki tähänkin vaikuttaa se, millaisissa olosuhteissa ensimmäinen pettäminen on tapahtunut. On ihmisiä, jotka pettävät koska heitä on oikeasti kohdeltu huonosti ja sitten taas on ihmisiä, jotka pettävät koska ovat henkisesti heikkoja eivätkä pysty hillitsemään itseään eivätkä pysty olemaan rehellisiä itselleen eikä muille. Näistä kahdesta ryhmästä tämä jälkimmäinen on tietenkin sellainen tapaus, jonka kohdalla pettämisen toistuminen on todennäköisempää.
Niin että kommenttia kehiin. Voiko kerran pettäneeseen ihmiseen enää luottaa? Millaisissa olosuhteissa tapahtuneen pettämisen voitte ymmärtää ja jopa hyväksyä? Entä millainen pettäjä ei mielestänne ansaitse sen paremmin ymmärrystä kuin toista mahdollisuuttakaan?
Toki tähänkin vaikuttaa se, millaisissa olosuhteissa ensimmäinen pettäminen on tapahtunut. On ihmisiä, jotka pettävät koska heitä on oikeasti kohdeltu huonosti ja sitten taas on ihmisiä, jotka pettävät koska ovat henkisesti heikkoja eivätkä pysty hillitsemään itseään eivätkä pysty olemaan rehellisiä itselleen eikä muille. Näistä kahdesta ryhmästä tämä jälkimmäinen on tietenkin sellainen tapaus, jonka kohdalla pettämisen toistuminen on todennäköisempää.
Niin että kommenttia kehiin. Voiko kerran pettäneeseen ihmiseen enää luottaa? Millaisissa olosuhteissa tapahtuneen pettämisen voitte ymmärtää ja jopa hyväksyä? Entä millainen pettäjä ei mielestänne ansaitse sen paremmin ymmärrystä kuin toista mahdollisuuttakaan?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vaikeaa varmasti olisi luottaa toiseen.
Itse olen pettänyt entisissä suhteissa ja tiedän että siihen pystyisin myös jatkossa jos haluaisin. Toisaalta luotan itseeni täysin siinä, että jos lupaan ja haluan olla toisen luottamuksen arvoinen, niin myös tapahtuu. Tätä vain en voi kenellekään toiselle vakuuttaa, enkä voi vaatia että kukaan toinen siihen pystyisi luottamaan. Tätä kautta voin kuitenkin kuvitella, että en ole ehkä ainoa, jolla on tällainen "sisäinen varmuus" itsestä.
Ihminen on pohjimmiltaan heikko himojensa orja. Mutta yksi asia ihmetyttää. Eikö kanssaihmisiä voisi kunnioittaa edes sen verran, että pistäisi sen meneillään olevan suhteen poikki ennen kuin alkaa vilkuilemaan vieraisiin pöytiin. En ole mikään pyhäkouluoppilas itsekään, mielestäni kuka tahansa saa naida kenen kanssa tahansa. Mutta sitä toisen mielen pahoittamista en ole koskaan ymmärtänyt.
Mikä siinä on niin vaikeaa kertoa sille toiselle että haluaa kokeilla jotain muuta. Siis että kertoisi aikeistaan ENNEN kuin menee pettämään. Yrittääkö se pettäjä jotenkin suojella sitä kumppaniaan salaamalla koko jutun vaikka totuus kuitenkin tulee joskus ilmi? Vaiko onko kyseessä vain jokin sairas leikki? Onko se oleellinen osa sitä seikkailua, että pelehditään toisen selän takana? Vai onko se suhteen lopettaminen vaan niin paljon helpompaa pettämällä kuin keskustelemalla? Sitä kai se on...ihminen pelkää toisen ihmisen kohtaamista kasvoista kasvoihin. Helpompaa on tehdä sellaisia omia peliliikkeitä, joista ei toiselle kerrota. Kevytkenkäisuus sun muu jännityksen metsästys ei minua haittaa, kyllähän se tuo vipinää arkeen. Mutta toisen tahallinen satuttaminen on jotain sellaista, mikä ei mahdu omaan pääkoppaani.
Itse olen pistänyt yhden suhteen poikki koska yksinkertaisesti halusin erästä toista niin jumalattoman paljon. Eihän se ero ollut mikään tyylikäs, mutta ainakin olin rehellinen ja katsoin toista silmiin samalla kun kerroin miten asiat ovat.
Kai ne paljastumiset on aika usein vahinkoja, eikä toisen tahallista satuttamista. Totuuden tietää moni vain oman pääkopan sisällä.
Entä jos pettäminen ei koskaan paljastu? Onko rakkaudella enää samanlaista arvoa? Pettäjä ottaa kohtalon aseman toisen elämään..."Vaikka minä en ole kokonaan se, keneksi minua luulet ja vaikka en ole luottamuksesi arvoinen, ei saa kukaan muukaan koskaan olla".
Lisäksi pettäjä ottaa vastuun toisen onnellisuudesta. Hänen on oltava varma että petetyn uhraukset eivät tule arvottomiksi. Jos suhde jatkuu, eikä uskottomuus paljastu, pettäjän on tehtävä petetty onnellisemmaksi kuin kukaan toinen ihminen ikinä voisi tehdä, sillä hän tekee päätöksen petetyn puolesta siitä, mikä tälle on parasta ja mistä tämä tulee onnellisimmaksi elämässään... Mutta mistä ikinä voi tietää mitä ihanaa ja aitoa toinen menettää uskoessaan ja luottaessaan pettäjään.
Se mitä ei kerrota, satuttaa siis tuplasti: 1.on väärin toisen luottamusta kohtaan. 2. vie toiselta madollisuuden löytää oikeasti jotain mihin uskoo.
Totuuden sanoja.
Olin löytänyt sen Suuren Rakkauden. Sen jälkeen en ole edes voinut keskustella muiden kanssa ilman, että olisin kertonut olevani pysyvästi varattu. Ja juoksen karkuun, jos joku ei ymmärrä kunnioittaa rakkauttani siihen ainoaan.
Kerran petturi ja syystä
jäädä yhteen kertaan. Kokemusta on sekä omasta että miehen pettämisestä.
Kokonaan oma lukunsa on sellainen tapaus, että aloitat suhteen henkilön kanssa, jonka tiedät pettäneen edellisessä suhteessaan. Eli hän ei ole pettänyt sinua, mutta tiedät hänen pystyvän siihen. Mielestäni tällainen tilanne on todella vaikea.
Olin vuosi takaperin toivottoman ihastunut naiseen, joka oli pettänyt aiemmassa suhteessaan. Tuon pettämisen ja minun tapaamiseni välillä oli kaksi vuotta aikaa, nainen oli ollut kännissä ja tiedän ettei hän ollut siinä vaiheessa enää täysin tyytyväinen suhteeseensa. Ja hän kertoi kuinka kovasti itseään inhosi sen tekonsa jälkeen. Uskoin häntä, mutta silti en pystynyt katsomaan häntä sillä tavalla kuin olisin halunnut.
Tykkäsin hänestä valtavasti, mutta silti päässäni kummitteli aina vain se sama ajatus: tämä tyttö PETTI poikaystäväänsä. Hän on PETTÄJÄ. Hän satutti sellaista ihmistä, joka välitti hänestä ja uskoi häneen.
Halusimme molemmat yrittää yhdessäoloa, mutta jouduin sanomaan hänelle hyvästit. En vaan pystynyt siihen. En pystynyt katsomaan hänen kauniita kasvojaan ilman että mielessäni olisi pyörinyt hänen aiemman suhteensa kohtalo. Hän selvästikin yritti ansaita luottamukseni kertomalla avoimesti töppäilyistään, mutta siitä ei vaan tullut mitään. Pelkäsin liikaa, että olisin hänen seuraava "uhrinsa"...
Nyt puhuu mustasukkaisuus. Et voi vakavasti olla vain niin yksinkertaisesti ajatteleva, että uskoisit syvällä sisimmässäsi tuohon ajatukseesi.
Millaisen jalkojasi suutelevan, sinua jatkuvasti palvovan ja ylistävän neitsytorjan olet itsellesi valmis kelpuuttamaan? Nainen oli selkeästi tajunnut olleensa typerä ja katui tekoaan. Hän oli nähtävästi hyvinkin paljon kiinnostunut sinusta. Osoitti sinulle suurta rehellisyyttä kertomalla arasta asiasta. Kuinka itse vastasit hänen rehellisyyteensä? Annoit mustasukkaisuudellesi vallan ja aloit uskoa tuohon typerään hokemaan. Kerran varas, aina varas. Sinun kannattaa vähän tutkiskella ajatusmaailmaasi ja yrittää oppia näkemään maailmassa olevia kauniita asioita, eikä hakea vain pimeyttä kauneuden takaa. Valoisampaa tulevaisuutta sinulle!
...ja ihan oikeassa olet. Tiedän että hankkiuduin eroon ehkä elämäni naisesta ihan vain sen takia, etten kyynisyyteni ja ahdasmielisyyteni vuoksi voinut tulla sinuiksi hänen menneisyytensä kanssa. Menneisyys ei koskaan saisi olla yhtä tärkeä kuin nykyhetki ja tulevaisuus. Tiedän että se oli valtava osoitus tämän tytön kiinnostuksesta, kun hän kertoi tuosta surullisesta harha-askeleestaan. Hän kertoi minulle elämänsä heikoimmasta hetkestä ja toivoi, että olisin tarpeeksi kypsä hyväksymään asian ja samalla hänet. Ja mitä menin tekemään? Ryhdyin analysoimaan asiaa ihan liikaa ja ajoin hänet pois luotani...ja samalla varmistin sen, että vielä kiikkustuolissakin mietin millaista elämä olisi voinut olla hänen kanssaan. Nämä ovat niitä päätöksiä, jotka usein tehdään sekunnin murto-osassa. Ja päätösten kanssa pitää pystyä elämään.
En usko että suhde voisi uskottomuuden jälkeen toimia.Vaikka se jäisi siihen yhteen kertaan niin aina kun tulisi riitoja se uskottomuus nousisi esille.Uskon myös että pettäminen on kerta toisensa jälkeen helpompaa,voinhan olla myös väärässä koska en ole ikinä sellaista tehnyt.Toinen myös varmasti ajattelee että kun se kerran pystyi niin tekemään niin mikä sen toisen kerran esteenä olisi.
En näe mitään syytä jatkaa suhdetta jos toinen on ollut uskoton,vaikka olisi kuinka onnellinen parisuhde.Minusta toisen luottamus pitää ansaita eikä se tule ilmaiseksi kenellekkään.
En myöskään näe mitään järkevää syytä pettämiselle.Olen lukenut joistain teksteistä täällä että ovat pettäneet kun suhde on lakastunut.En ymmärrä miksi pitää sitten roikkua toisessa jos menee noin huonosti?Eikö se olisi parempi erota ennenkuin menee tekemään tuollaista?Ei tarvitsisi loukata toisia ja tuntea huonoa omaatuntoa.
Vielä noista huonosti kohdelluista ihmisistä.Minua on itse aikaisemmissa suhteissa petetty enkä siitä syystä voisi ikinä tehdä kenellekkään samaa,koska tiedän paljon se satuttaa toista.En ymmärrä sitä pannaan vahinko kiertämään meininkiä.Mitä siitä hyötyy jos on itse kokenut pahoja asioita ja sitten heijastaa sen muihin?Mielestäni siinä ei tee kuin itselleen hallaa.
Kyllä suhde voi toimia pettämisen jälkeenkin. Se suhde vain on aivan erilainen kuin ennen petosta. Siitä on omakohtaista kokemusta.
Kysehän on kahden ihmisen elämästä, joihin vaikuttavia tekijöitä eivät ketkään ulkopuoliset ymmärrä. Siksi on vaarallista alkaa yleistää että "en näe mitään syytä jatkaa suhdetta jos toinen on ollut uskoton". Siitä syystähän tässä maassa on niin korkeat avioeroluvut kun ihmiset ovat niin ehdottomia ja eroavat heti vähäisemmästäkin asiasta johtuen.
En väitä että pettäminen olisi mitenkään vähäinen asia, päinvastoin, se on suunnilleen pahinta mitä voi liitossa tehdä. Mutta ihmiset tekee virheitä elämässään, kuka mitäkin ja milläkin vakavuusasteella. Jos virheen tehnyt (siis pettänyt) oikeasti ja vilpittömästi huomaa virheensä laadun ja vaikutukset ja katuu, siis haluaa säästää liittonsa ja perheensä hajoamisen, niin miksi ei voisi antaa anteeksi ja yrittää uudelleen. Jos kuitenkin temppu uusiutuu, sitten on se ero varmaan edessä, eihän kenenkään kunniaa voi loputtomasti loukata sellaisialla teoilla.
Yritän tässä vaan sitä sanoa, että kyllä ihmiselle pitää antaa toinen mahdollisuus, eikä heti laiteta lusikoita jakoon. Ainakin pitemmässä liitossa, jossa jo lapsia ja yhteistä omaisuutta sun muuta taustaa, on niin monta seikkaa jotka jarruttavat sitä eroa. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia ja mustavalkoisia jokotai -juttuja.
Mutta eihän kukaan kestä jatkuvaa pettämistä, siinä vain syö omaa sieluaan jos sitä sietää. Omalla kohdallani olen jo varovaisen toiveikas liittoni jatkumiseen ja uuteen tulemiseen, vaikka vaimo teki ruman tempun n. vuosi sitten (se temppuilu kesti usean kuukauden, siis sivusuhteensa). Olin monesti jo lähdössä litomaan ja hylkäämään koko 20-v kestäneen liiton. Jokin kuitenkin pidätteli ja nyt olen tyytyväinen etten lähtenyt, siitä olisi vain tullut pitempää murhetta kaikille perheenjäsenille.
Voihan se varmasti toimia pettämisen jälkeenkin mutta töitä se vaatii.
Olemme vaimoni kanssa sopineet että jos pettää niin se on kerrasta poikki.Meillä on molemmilla samanlainen tausta ja aikaisemmissa suhteissa meitä on petetty.
Tällaisella säännöllä olemme pitäneet huolen siitä että jos pettämistä tapahtuu,on toinen jo valmiiksi tietoinen seurauksista,eikä voisi selitellä ja puolustella.Taustani takia en pystyisi jatkamaan suhdetta vaikka olisin kuinka rakastunut vaimooni.Olen liian monta kertaa kokenut petettynä olon että en viitsi enää hukata aikaani uskottomien kanssa.