Taas meni hermot. Mikä kumma siinä on ettei pysty hallitsemaan itseään lainkaan, eikä enää edes jaksa yrittää..
Lapsien (5v ja 2v) nukahtaminen on käsittämättömän rankkaa! Onkohan tälläistä muissa perheissä..? Epäilen.
Nukutan,nukutan,nukatan 2-vuotiasta päiväunille, vaan ei nukahda. Teen rattailla kävelylenkin (ainakin puoli tuntia), nukutan sisällä (ainakin puoli tuntia). EI NUKU! Ja illalla lapsi on kiukkuinen, väsynyt. Niin kuin äiti ja isäkin.
5-vuotiaskin aivan selvästi tarvitsisi päiväunensa, muuten tekee koko illan kiusaa, kiukuttelee ja kitisee. Mutta kun käsken sänkyyn nukkumaan sillä aikaa kun yritän nuorempaa nukuttaa, niin kuinkas taas tänäänkin kävi.. Sänky täynnä roinaa ja kaapista haettu KARKKIA!! Kuinka monta kertaa onkaan puhuttu, että vain lauantaisin karkkia.. Väittää, että oli nälkä, mutta söi ruuan ennen sänkyyn menoa normaalisti.
Meni hermot ja otin tukasta kiinni, huusin..
Tiedetään, huono äiti. Ei tarvitse sitä enää sanoa, se on minulla kroonisesti päällä.
Minä todellakin koitan kaikkeni, jotta lapset saisi kaiken tarvitsemansa; unta, ruokaa, syliä, ulkoilua jne. Mutta näiden uuvuttavien päiväuniaikojen jälkeen ei jaksa enää yrittää. Odotan vain, että mies tulee töistä ja ottaa lapset hoitoonsa. Mutta kun mieskin on väsynyt (menee tosi aikaisin aamulla töihin, työpäivä on vähintään 10 tuntinen). Lapsille ei silti huuda tai käy käsiksi niin kuin itselleni nyt on muutaman kerran käynyt. Mutta riitelemme keskenään tai hän riitelee lasten kanssa tms..
Tuntuu ettei täällä talossa ole enää rauhaa ja turvaa lapsille. Pelkkää huutamista, itkua ja kiukuttelua.
Joka päivä puhun siitä kuinka äiti ja isi ovat väsyneitä (itselläni sairaus, joka aiheuttaa vissiin tämän väsymyksen). Mutta kuinka silti rakastetaan toisiamme ja lapsia ja halutaan heille parasta. Mutta ei taida enää upota selittelyt, kun koskaan ei mikään kuitenkaan muutu.. Koskahan olisi viimeksi ollut päivä ilman riitaa.. Kesällä? En tiedä.
Jos lapset ovat erehtyneet ottamaan päiväunet, on nukkumaanmeno illalla yhtä helvettiä. Ja aina (oli päiväunia nukuttu tai ei) nuo iltarutiinit ovat vähemmän mukava tapahtuma. 5-vuotias, joka on todella rauhallinen ja arka ihmisten ilmoilla, osaa olla järkyttävän hankala! Kieltäytyy tekemästä mitään ja puhuu niillä rumilla sanoilla, joita on kuullut minun puhuvan miehelleni. Saattaa lyödäkin, on nähnyt minun läpsivän miestäni..
Jos päiväunet on jääneet väliin, lapset nukahtavat yleensä melko nopeasti. Mutta johan siinä ilta tapeltiinkin väsyneinä.
Ja yleensä on niin, että toinen on nukkunut päiväunet ja toinen ei. Eli toisen kanssa tapellaan päiväunista ja kiukutellaan ilta ja toisen kanssa sitten kitkutellaan unen tuloa illalla. GASH!
Musta tuntuu, etten jaksa enää päivääkään tällästä menoa. Eniten pistää vihaksi oma käytös, joka tätä menoa saa lapsissa aikaan varmasti jonkinasteisia traumoja. Mutta kun en kestä sitä, että yritän parhaani tarjota säännöllisen ja hyvän päivärytmin, kotitekoista terveellistä ruokaa ja ulkoilua (yleensä kyllä ulkoilevat omalla pihalla keskenään kun en jaksa osallistua ja kotitöitäkin toisaalta pitäisi tehdä) ja sitten pennut ei suostu nukkumaan ja kaikki ovat väsyneitä! Tulee mieleen, että vittuakos tässä enää kannattaa mitään yrittääkään; maataan vaan sohvalla päivät ja lapset voi hakea eineksiä jääkaapista kun mieli tekee ja nukahtaa minne sattuu ja koska sattuu..
Kateellisena kuuntelen lapsista, jotka nukkuvat näitä "keskimääräisiä uniaikoja". Meillä esikoinen nukkuu ilman päiväunia 10 tuntia/vrk ja päiväunipäivinä (ehkä pari kertaa viikossa saan nukahtamaan) 11-12tuntia/vrk.
Kuopus nukkuu saman verran, päiväunet vaihtelee tosi paljon. Toisinaan on viikkoja kun on nukkunut joka päivä päikkärit, sitten voi olla viikkoja kun ei nuku yhtenäkään päivänä päikkäreitä!
Onkohan ihan normia..?
Anteeksi pitkä vuodatus. Huono äiti -kommentit voi jättää väliin. Se ei ole mitään uutta, tiedän jo olevani superhuono.
Mutta jos jollain olisi jotain rakentavia neuvoja miten arjesta voisi saada normaalin ja lapsille normaalin lapsuuden. Rakastan heitä yli kaiken ja on vaikea ymmärtää itsekään miksi käyttäydyn näin heitä kohtaan.
Kun lapsi ei nuku tarpeeksi
28
2463
Vastaukset
- kuulostaa
yllättävän tutulta tuo sinun tarinasi. Meillä on lapset 4,5 v ja 1,9 v. vanhempi lapsista ei nuku kotona ikinä päiväunia vaikka mitä tekis.,päivähoidossa nukkuu kun muutkin lapset nukkuvat. Viikonloppuna ollaan sitten illalla tosi kiukkusta ku ei päikkäreitä nukuttu. Pienempi lapsita nukku suht´hyvin päikkärit(onneksi) Mut meillä on sama juttu et kaikki on välillä tosi väsyneitä:( ja tulee liianki helposti huudettua varsinkin vanhemmalle lapselle:(
Meillä väsymystä helppotta se, että voimme joskus viedä lapset jomman kumman vanhempien luokse. Saavat mummat ja paapat välillä hoivata ja sitten saamme rauhassa hoitaa omaa parisuhdetta.olla vaan yhdessä kotona, hyvää syömistä, lasi viiniä jne.. tai käydä ulkona syömässä, elokuvissa tai ystävien luona. Se piristää jo kummasti. Kesällä olimme mieheni kanssa kaksin ulkomailla 3 päivää. Lapsia tuli kotiimme hoitamaan mieheni vanhemmat.
Minulla on myös juuri todettu väsymyksen ja hermojeni kireyden syy : hormoni toiminnan häiriö eli minun hormoonipitoisuus on ollut liian alhainen ja tämä on aiheuttanut minulle väsymystä, seksihaluttomuutta, ärtyisyyttä ym... Minulla tämä johtui e-pillereistä, ne oli seannut täysin hormonitoimintani. Nyt en saa enää iknä käyttää mitään hormipitoista ehkäisyä .
ja hormonipitoisuuden tasaamiseen saan nyt lääkityksen. Olotilani on parantunut huomattavasti kun olen jättänyt e-pillerit pois n. 3kk sitten.
Sinunkin kannattaisi mittauttaa tuo hormonipitoisuus(estrogeeni) jos sinunkin väsymys ym. voi johtua lisäksi siitä.Siis lapsista aiheutuvan väsymyksen lisäksi.
Kannattaa myös jutella neuvolassa. Niin minäkin tein ja sain apua! Siis neuvola täti arveli kaiken johtuvan juuri hormonitasapaino häiriöstä - ja näinhän se oli! Iso helpotus itselleni kun löytyi OIKEA syy "oireisiini"
Meillä siis vanhempi lapsi ei nuku viikonlop. päiväunia. En jaksa väkisin vängätä. Onneksi hän menee yöunille 8-9 välillä mukisematta. Mutta hän nukkuu kuitenkin hyvin 10-12 tunnin yöunet. Eli täysin riittävästi 4,5 vuotiaalle. Pienemmän kanssa ei ole nukkumisen kanssa ongelmia.
Iso halaus ja jaksamista sinulle! Tiedän miltä sinusta tuntuu.
Terveisin Kohtalotoveri
ps. Et ole yhtään huono äiti, vaikka siltä joskus tuntuisikin. Meitä on monta :) tsemppiä- väsynyt
Olen joskus (vuosia sitten) pyytänyt yksityiseltä gyneltä lähetettä tuollaiseen hormonikokeeseen, mutta ei laittanut kun "kuukautiskiertoni on säännöllinen"! Koe on kuulemma arvokas.. Olen kyllä monesti miettinyt, että koittaisin uudelleen, eri gyneltä.
Onko sinun kk-kiertosi ollut epäsäännöllinen? Omani on 23-27.
Itselläni on siis todettu kilpirauhassairaus, joka aiheutti rankkaa väsymystä, mutta nyt arvot ovat suht normaalit. Väsymyskin on helpottanut siitä kun kilpirauhasarvot olivat reippaasti poikkeavat. Mutta edelleen ärsyynnyn tosi helposta ja joudun tosissani kontrolloimaan itseäni. Järki onneksi toimii sen verran, että tajuan olevani (välillä) epäoikeudenmukainen ja kohtuuton vaatimuksissani.. Ja kun tämä sotii ankarasti omaa arvomaailmaani vastaan, niin kierre on valmis; olen vihainen itselleni epäaikuismaisesta käytöksestäni, mutta en pysty aina hillitsemään voimakkaita tunteitani.
Me myös yritämme järjestää kahden keskisiä viikonloppuja miehen kanssa. Tosi piristäviä ja tärkeitä, mutta eivät ratkaise koko ongelmaa.
Kiitos kauniista sanoista (vaikkakin tuntuu etten niitä ansaitse..). Ehkäpä soitan jo tänään gyneltä ajan ja VAADIN sen hormonikokeen! - "huokaus kuulostaa"
väsynyt kirjoitti:
Olen joskus (vuosia sitten) pyytänyt yksityiseltä gyneltä lähetettä tuollaiseen hormonikokeeseen, mutta ei laittanut kun "kuukautiskiertoni on säännöllinen"! Koe on kuulemma arvokas.. Olen kyllä monesti miettinyt, että koittaisin uudelleen, eri gyneltä.
Onko sinun kk-kiertosi ollut epäsäännöllinen? Omani on 23-27.
Itselläni on siis todettu kilpirauhassairaus, joka aiheutti rankkaa väsymystä, mutta nyt arvot ovat suht normaalit. Väsymyskin on helpottanut siitä kun kilpirauhasarvot olivat reippaasti poikkeavat. Mutta edelleen ärsyynnyn tosi helposta ja joudun tosissani kontrolloimaan itseäni. Järki onneksi toimii sen verran, että tajuan olevani (välillä) epäoikeudenmukainen ja kohtuuton vaatimuksissani.. Ja kun tämä sotii ankarasti omaa arvomaailmaani vastaan, niin kierre on valmis; olen vihainen itselleni epäaikuismaisesta käytöksestäni, mutta en pysty aina hillitsemään voimakkaita tunteitani.
Me myös yritämme järjestää kahden keskisiä viikonloppuja miehen kanssa. Tosi piristäviä ja tärkeitä, mutta eivät ratkaise koko ongelmaa.
Kiitos kauniista sanoista (vaikkakin tuntuu etten niitä ansaitse..). Ehkäpä soitan jo tänään gyneltä ajan ja VAADIN sen hormonikokeen!Se hormonikoe ei maksanut kuin 14 euroa! Ja maksoi sen siksi kun sain lähetteen yksityiseltä lääkäriltä, mut koe otettiin omas terveyskeskuksessa. Ei ollu paha hinta mun mielestä.
Ja mun kk kierto on aina ollut suht säännöllinen 26-27. Tuntuu ettei sun gyne tiedä hormoneista tarpeeksi, vaadi nyt ihmeessä se lähete! Sun oireet on samanlaisia kun mulla oli! Stemppiä! - väsynyt
"huokaus kuulostaa" kirjoitti:
Se hormonikoe ei maksanut kuin 14 euroa! Ja maksoi sen siksi kun sain lähetteen yksityiseltä lääkäriltä, mut koe otettiin omas terveyskeskuksessa. Ei ollu paha hinta mun mielestä.
Ja mun kk kierto on aina ollut suht säännöllinen 26-27. Tuntuu ettei sun gyne tiedä hormoneista tarpeeksi, vaadi nyt ihmeessä se lähete! Sun oireet on samanlaisia kun mulla oli! Stemppiä!En tosiaan tiedä mikä sitä gyneä vaivasi sitten. Yksityinen sekin oli ja mietin jälkeen päin, että mistä se edes tietää kuinka varakas voisin olla! (No, siis ihan "normaalivarakas" olen, mutta eihän yksit. lääkäri noin voi sanoa kun ei tiedä mitään asiakkaan varallisuudesta!? (saatikka vAarallisuudesta, ;)))
Olen varannut ajan toiselle gynelle loppu kuusta. Toivottavasti tällä kertaa järkevämpi lääkäri. Ja tällä kertaa en aio ainakaan jäädä ihmettelemään jos kieltäytyy kirjoittamasta lähetettä. Näytän sitten vaikka sen "kotihirviö" -puoleni jos ei muuten uskota tätä tuskaa! - toivon
väsynyt kirjoitti:
En tosiaan tiedä mikä sitä gyneä vaivasi sitten. Yksityinen sekin oli ja mietin jälkeen päin, että mistä se edes tietää kuinka varakas voisin olla! (No, siis ihan "normaalivarakas" olen, mutta eihän yksit. lääkäri noin voi sanoa kun ei tiedä mitään asiakkaan varallisuudesta!? (saatikka vAarallisuudesta, ;)))
Olen varannut ajan toiselle gynelle loppu kuusta. Toivottavasti tällä kertaa järkevämpi lääkäri. Ja tällä kertaa en aio ainakaan jäädä ihmettelemään jos kieltäytyy kirjoittamasta lähetettä. Näytän sitten vaikka sen "kotihirviö" -puoleni jos ei muuten uskota tätä tuskaa!että saat lähetteen siltä toiselta gyneltä. On kyllä kummaa käytöstä silt edelliseltä gyneltä. Naisten hormonitoiminta tai sen häiriöt ovat silti aika yleisiä. Oliko gyne miespuolinen?
Ymmärrän erittäin hyvin olotilaasi. Mua itseäni väsyttää nytkin ihan hirveesti, odotan kuin kuuta nousevaa että saan aloittaa sen hormonilääkityksen. Mun pitää odottaa vielä menkkojen alkamista (n. 2 vk) ja 3:na vuotopäivänä saan aloittaa lääkityksen. Kun nyt jaksais vaaan.... Pinna on välillä niin kireenä, ja sit on tosi pahamieli kun tuli huudettua taas "tyhjästä".Sellaiset naiset joilla ei ole hormoonien vajaatoimintaa ei varmaan voi ymmärtää miltä tuntuu! Ei ole kiva kun olo on jatkuvasti kuin menkkojen aikana, kaikki ärsyttää, makeaa tekee mieli jatkuvasti, väsyttää, mikään ei tunnu miltään ja kaupan päälle lapset tappelee ja kiukuttelee. Vie uskomattoman paljon voimia hillitä itseään, ettei aina mee pinna:(
Stemppiä ja jaksamista myös sinulle :) kohtalotoverini.
Kyllä aurinko alkaa paistaa risukasassakin enemmin tai myöhemmin. - väsynyt
toivon kirjoitti:
että saat lähetteen siltä toiselta gyneltä. On kyllä kummaa käytöstä silt edelliseltä gyneltä. Naisten hormonitoiminta tai sen häiriöt ovat silti aika yleisiä. Oliko gyne miespuolinen?
Ymmärrän erittäin hyvin olotilaasi. Mua itseäni väsyttää nytkin ihan hirveesti, odotan kuin kuuta nousevaa että saan aloittaa sen hormonilääkityksen. Mun pitää odottaa vielä menkkojen alkamista (n. 2 vk) ja 3:na vuotopäivänä saan aloittaa lääkityksen. Kun nyt jaksais vaaan.... Pinna on välillä niin kireenä, ja sit on tosi pahamieli kun tuli huudettua taas "tyhjästä".Sellaiset naiset joilla ei ole hormoonien vajaatoimintaa ei varmaan voi ymmärtää miltä tuntuu! Ei ole kiva kun olo on jatkuvasti kuin menkkojen aikana, kaikki ärsyttää, makeaa tekee mieli jatkuvasti, väsyttää, mikään ei tunnu miltään ja kaupan päälle lapset tappelee ja kiukuttelee. Vie uskomattoman paljon voimia hillitä itseään, ettei aina mee pinna:(
Stemppiä ja jaksamista myös sinulle :) kohtalotoverini.
Kyllä aurinko alkaa paistaa risukasassakin enemmin tai myöhemmin.Edellinen gyne oli nuori nainen, sellainen kaikkitietävä ja ylimielinen.. Olen myös tavannut mieslääkärin (tk:n perhesuunn. äit.neuvolassa), jonka mielipide e-pillereiden aiheuttamiin mielialavaihteluihin oli, että "nuoret naiset on muutoinkin kiukkusia, ei se johdu pillereistä". Heh.
Auringon paistetta odotellessa jaksamisia sinnekin! :o)
- äiti kolmelle
Ensinnäkin sanoisin, että tuo unen tarve on lapsilla erilainen, kaikki lapset ei todellakaan nuku niin paljon mitä "suositusten" mukaan pitäisi.
Kahdella vanhemmalla lapsella on ikäeroa 2v ja muistan kyllä kun oli vauva talossa miten hankalaa oli kun piti syöttää vauvaa ja maata sängyssä että olisi saanut tämän vanhemman nukkumaan ja muistelen että joskus ei tainnut nukkua ollenkaan tai otti vain pikku torkut ja taas meno jatkui! Eli hän oli sen reilu 2v silloin. Yöt kyllä nukkui hyvin ja heräämättä.
Sitten koitti aika kun molemmat meni hoitoon päiväkotiin ja oli pakko nukkua ne päikkärit siellä päiväkodissa. Meillä molemmat lapset lopetti ne päikkärit muuten jo tosi nuorina pois, mutta siitä tuli oikea oravanpyörä kun päiväkodissa oli pakko nukkua. Siis päikkärit aiheutti sen ettei illalla lapsia saatu välillä ennen klo 23. nukkuamaan! Aamulla kuitenkin piti herätä jo vähän 7 jälkeen, oltiin tosi kiukkuisia ja väsyneitä, taas päikkärit ja illalla oltiin pirteitä kuin peipposet! Loma-aikoina lapset oli ilman päikkäreitä ja menivät ajoissa nukkumaan. Nuo mainitsemasi unimäärät kuulostaa ihan tutuilta meidänkin perheessä. Itse aina toivoi että nukkuisivat päivällä niin saisi sen oman hengähdystauon, mutta ketäänhän ei voi pakolla nukuttaa. Ja toisaalta toivoi etteivät nuku päivällä niin saisi ajoissa illalla nukkumaan.
Varmaan ulkoilettekin riittävästi päivittäin?
Jaksaisitteko iltaisin lukaista iltasadun tai vaikka tälle vanhemmalle jo laittaa satukasetin kirjan jota hän voi ennen kuunnella ja rauhoittua. Sehän on ihan kai poikkeuksetta normaalia, että lapsilla alkaa se iltavilliintyminen ja riekkuminen. Meillä ainakin menee touhut välillä ihan överiksi, jos ei järjestetä jotain ohjattua toimintaa, vaikkei välillä itse millään jaksaisi kun vaan päässä pyörii että saisipa nuo muksut nukkumaan ja saisi itse löhötä itse hetken telkkarin ääressä. Ja tuosta karkin hausta, että laita ne karkit niin hyvään jemmaan ettei lapset saa itse haettua. Olen huomannut joskus karkkipäivänä lasten syötyä hirveän määrän makeaa, että ovat entistä raisumpia ja villimpiä (sokerihumala?), joten määrää on rajoitettu nykyisin eikä illalla varsinkaan enää makeaa syödä vaan heti päiväruuan jälkeen.
Jos on hankala saada lapsia päiväunille, niin laittakaa vaikka joku lastenvideo pyörimään ja löhötkää ja maatkaa sohvalla kaulakkain. Vaikkei kukaan nukkuisi mutta saa itse sen lepohetken ja tuollainen rentoutuminenkin jo auttaa taas itseä jaksamaan ja lapset saa samalla sitä läheisyyttä ja yhdessä oloa silläkin tavalla. Ja voisi sinua itseäkin piristää kun vain lähdet sinne ulos ja annat joskus kotitöiden olla. Itse olen ainakin ottanut sen kannan, että ennen olin niin siisti ja "tip top" ihminen, mutta kun on kolme lasta niin on tullut armollisemmaksi itselle ja on oppinut huomaamaan että mikä oikeasti on tärkeintä. Se valmis kaupan ruokakin on joskus ihan kelvollista ja ne villakoirat nurkissa lähtee sitten kun on aikaa ja intoa siivoamiseen. Ajattelen aina niin että ne vuodet kun lapset on pieniä (ja välillä niin ärsyttävän hankalia) menee todella nopeasti ohi, eikä niitä vuosia taas voi koskaan myöhemmin korvata. Lohtuna kerron että oma vanhin on jo koululainen ja nyt tuntuu että missäs nämä vuodet on menneet kun vastahan se tuossa rääkyi vaipoissa ja hajotti paikkoja... :-) Nyt jo on isona apuna ja hoitaa pienintä. Muista ettei meistä kukaan ole täydellinen, itsekin olen sortunut huutamiseen ja rähjäämiseen, mutta silti ne lapset vaan antaa halauksen ja se oma äiti on aina paras äiti!- väsynyt
Kiitos myös sinulle ajatuksistasi. On todella huojentavaa lukea muiden samankaltaisista kokemuksista ja rohkaisuista!
Tiedän, että unen tarve on lapsilla erilainen. Mutta kun näistä omistani vain näkee, että heille ei riitä tämä unimäärä, kun eivät nuku päiväunia.. Ovat kiukkuisia ja ihan väsyjä illasta. :( Jos jaksaisi keksiä koko illaksi tekemistä, niin väsy ja kiukku eivät niin helposti vaivaisi, mutta kun EI JAKSA.
Meidän lapset on tällä hetkellä kotihoidossa, talvella menevät pphoitoon. Epäilen, että nukkuvat sielläkään päikkäreitä vaikka usein näin sanotaan tapahtuvan. Esikoinen on ollut pari-vuotiaana päivähoidossa ja silloin nukkui kotona päiväunet, vaan ei pphoitajalla.. Erikoisia lapsia..
Lapset ulkoilee siis omalla pihalla aamupäivällä noin tunnin. Illalla yleensä vähintään saman verran isänsä kanssa. Itse käyn lenkillä kun lapset menevät nukkumaan. Tai ainakin yritän käydä..
Iltasatu lapsille luetaan joka ilta. Iltariehumistakin on, mutta pääsääntöisesti se on sitä, että ei totella yhtikäs mitään ja uhmataan ja kiusataan siskoa.. Ja sitten aikuiset huutaa lapsille ja toisilleen..
Karkit voisi tosiaan laittaa ylemmäs, ettei esikoinenkaan ylety.. Luulen tosin, ettei eilisen jälkeen uskalla ajatellakaan niiden nyysimistä salaa enää vähään aikaan.. Ikävää kun tuli taas pelolla iskostettua päähän asioita.
Video on esikoisella vakkarina päiväunia ennen. Kuopus ei siihen nukahtaisi takuulla.. Mutta voisihan sitä välillä silti köllötellä kaikki siinä sängyllä. Oma väsymys iskee pahasti kun on tunnin kuopusta nukutellut tuloksetta. Silloin saatan sanoa lapsille, että menkää leikkihuoneeseen leikkimään hiljaa ja antakaa äidin nukkua. Kuopus harvoin pysyy siellä leikkihuoneessa vaan tulee kohta kalauttelemaan kaukosäätimellä päähän tmv.. Ja näin alkaa taas kiukun kierre. :(
Ruuanlaitosta tavallaan nautin (jos saa tehdä rauhassa), joten sitä en koe rasitteeksi. Ahdistuisin varmasti jos alkaisin täyttää jääkaappia eineksillä.
TipTop -meinikiä en pidä, mutta keittiön on oltava siisti ja tavaroiden jotenkuten paikoillaan..
Niin tottahan tuo on, että lapset on pieniä vain hetken. Carpe diem vaan on nykyisellään ylivoimaista. Rukoilen alati, että kumpa tähän kaikkeen olisi jokin selitys. Vaikka sitten joku sairaus, johon saisi lääkityksen. Tietäisin edes MIKSI olen tälläinen hirviö välillä. Toki on hyviäkin päiviä ja niitä jos joku katselisi kärpäsenä, niin ajattelisi kai, että "mitäs siinä rutiset". Silloin on kaikki hyvin. Mutta miten ihmeessä tämä mieliala voikin heitellä näin?!
- neuvolasta puheapua
Et todellakaan ole superhuono äiti!
Sulla ei ilmeisesti ole tarpeeksi voimia rajojen asettamiseksi lapsille, jos he kerran hakevat karkkia milloin mielivät eivätkä nuku jos käsket.
Meillä 4v ei myöskään nuku, mutta menee päivällä rauhoittumaan makkariin (ja saattaa nukahtaakin vahingossa) pikkusiskon seuraksi.
Tukeeko miehesi sua rajojen asettamisessa ja kasvattamisessa? Se on älyttömän tärkeää että kaikki lapsen elämään vaikuttavat aikuiset on samoilla linjoilla, ja oman miehen henkinen tuki ois korvaamatonta.
Mulla oli hyvin saman tyyppistä oireilua aiemmin, tuo karjuminen kans, ja syyksi paljastui huono parisuhde (en ollut tajunnut kuinka huono se olikaan ennen psykologin kanssa jutustelua vaikka olen ollut siinä jo yli 10v) ja oma huono lapsuus.
Voimia rutkasti. Rakasta itseäsi ja uskalla hakea apua. Se on paras tapa varmistaa lapsille tasapainoinen äiti.- väsynyt
Olen miettinyt paljon tuota, että millainen kuri meillä on. Välillä tuntuu, että olen hirmu ankara ja välillä tuntuu, että onko auktoriteettia lainkaan.. Muiden lapsiperheiden aikana tuntuu, että en uskalla ääntäni korottaa lapsille, mutta kotona karjun senkin edestä.. Toisaalta lapset käyttäytyy vieraiden aikana mielestäni hyvin, ei ole siis tarvetta isommin komennellakaan. Paitsi äidilläni esikoinen jostain syystä meinaa tehdä minut hulluksi käytöksellään. Mutta edes siellä en uskalla korottaa ääntä. Tai ehkä se onkin se viimeinen paikka jossa korottaisin ääntäni.. Äitini kun on iskostanut aikoinaan "huonon käytöksen" aiheuttaman häpeän minuun niin syvästi.. Huutaminenhan olisi rumaa..
Mutta uskoisin, että rajat meillä on kyllä melko tiukatkin. Ehkä liian tiukat?
Mieheni on melko "tyyni pakkaus". Mikä siis on ihan suotavaakin tässä tilanteessa, koska muutenhan tämä perhe olisi varmaan jo hajonnut.. Pitää kyllä lapsille rajoja, mutta ei ihan yhtä kurinalaisesti kuin minä. Lapset todellakin osaavat heittää kapuloita rattaisiin ja juuri miehelleni varsinkin. Olen miettynyt, johtuuko se siitä, että meillä riidellään niin paljon. Esikoinen ottaa mallin miten itse puhun miehelle kun kiivastun. Esikoinen usein karjuu pikkusisarelleenkin, kuten äitikin ja puhuu rumilla sanoilla, joita on suustani kuullut.
Mutta kasvatusperiaatteet meillä on kyllä samanlaiset.
Oma lapsuus.. Niin, tässä on yksi elämäni umpisolmu. En oikeastaan edes muista siitä juuri mitään, ennen kouluikää en yhtään mitään. Olisi varmaan tarpeellista availla sitä solmua.. Mutta miten ja missä..? Perheterapiassa käymme miehen kanssa. Sinne hakeuduimme kun sairauteni diagnosoitiin.. Olen miettinyt, että josko sitä kautta voisin käydä yksinäin puhumassa lapsuudestani jne. Nythän terapiat pyörii parisuhteen ympärillä, mutta siinä ei ole mielestäni enää järkeä. Uskon, että meillä olisi parempi suhde jos en olisi näin helposti ärsyyntyvä, väsynyt, ailahteleva ja kiivas.
Kiitos sinulle. - on se, mikä saa sut kiivast...
väsynyt kirjoitti:
Olen miettinyt paljon tuota, että millainen kuri meillä on. Välillä tuntuu, että olen hirmu ankara ja välillä tuntuu, että onko auktoriteettia lainkaan.. Muiden lapsiperheiden aikana tuntuu, että en uskalla ääntäni korottaa lapsille, mutta kotona karjun senkin edestä.. Toisaalta lapset käyttäytyy vieraiden aikana mielestäni hyvin, ei ole siis tarvetta isommin komennellakaan. Paitsi äidilläni esikoinen jostain syystä meinaa tehdä minut hulluksi käytöksellään. Mutta edes siellä en uskalla korottaa ääntä. Tai ehkä se onkin se viimeinen paikka jossa korottaisin ääntäni.. Äitini kun on iskostanut aikoinaan "huonon käytöksen" aiheuttaman häpeän minuun niin syvästi.. Huutaminenhan olisi rumaa..
Mutta uskoisin, että rajat meillä on kyllä melko tiukatkin. Ehkä liian tiukat?
Mieheni on melko "tyyni pakkaus". Mikä siis on ihan suotavaakin tässä tilanteessa, koska muutenhan tämä perhe olisi varmaan jo hajonnut.. Pitää kyllä lapsille rajoja, mutta ei ihan yhtä kurinalaisesti kuin minä. Lapset todellakin osaavat heittää kapuloita rattaisiin ja juuri miehelleni varsinkin. Olen miettynyt, johtuuko se siitä, että meillä riidellään niin paljon. Esikoinen ottaa mallin miten itse puhun miehelle kun kiivastun. Esikoinen usein karjuu pikkusisarelleenkin, kuten äitikin ja puhuu rumilla sanoilla, joita on suustani kuullut.
Mutta kasvatusperiaatteet meillä on kyllä samanlaiset.
Oma lapsuus.. Niin, tässä on yksi elämäni umpisolmu. En oikeastaan edes muista siitä juuri mitään, ennen kouluikää en yhtään mitään. Olisi varmaan tarpeellista availla sitä solmua.. Mutta miten ja missä..? Perheterapiassa käymme miehen kanssa. Sinne hakeuduimme kun sairauteni diagnosoitiin.. Olen miettinyt, että josko sitä kautta voisin käydä yksinäin puhumassa lapsuudestani jne. Nythän terapiat pyörii parisuhteen ympärillä, mutta siinä ei ole mielestäni enää järkeä. Uskon, että meillä olisi parempi suhde jos en olisi näin helposti ärsyyntyvä, väsynyt, ailahteleva ja kiivas.
Kiitos sinulle.lapsillesi?
Mulla ainakin oli. Se solmu aukesi n. vuosi sitten katkeriin kyyneliin kun tajusin omien syyllisyydentunteiden velloessa pahimpina, että mun lapsuus on ollut tosi paljon huonompi kun lapsena ymmärsin.
Avoimuus auttaa. Samoin sinun rakkaus lapsiasi kohtaan, ja mahdollisesti psykologi tm puheapu. Ja mun tapauksessa lievästi rauhoittavat lääkkeet... - väsynyt
on se, mikä saa sut kiivast... kirjoitti:
lapsillesi?
Mulla ainakin oli. Se solmu aukesi n. vuosi sitten katkeriin kyyneliin kun tajusin omien syyllisyydentunteiden velloessa pahimpina, että mun lapsuus on ollut tosi paljon huonompi kun lapsena ymmärsin.
Avoimuus auttaa. Samoin sinun rakkaus lapsiasi kohtaan, ja mahdollisesti psykologi tm puheapu. Ja mun tapauksessa lievästi rauhoittavat lääkkeet...Jotenkin "pelottaa" alkaa tonkimaan lapsuuttaan, vaikka samaan aikaan koen myös suurta uteliaisuutta. Joitakin pienempiä asioita omassa kasvatustavassani olen osannut yhdistää lapsuuteeni ja siten päästä niistä eroonkin.
Äitini ei kestänyt lapsen itkua/pahaa oloa ja jouduin usein/aina peittelemään negatiiviset tunteeni. Voisiko tämä olla sitä, että nyt koen olevani turvallisessa suhteessa, jossa annan tunteiden ryöpytä hallitsemattoman voimakkaasti..? Ei tarvitse enää tuntea häpeää kyynelistä, mutta häpeää kyllä tunnen epäaikuismaisesta käytöksestä. - vuosia jo 37
väsynyt kirjoitti:
Jotenkin "pelottaa" alkaa tonkimaan lapsuuttaan, vaikka samaan aikaan koen myös suurta uteliaisuutta. Joitakin pienempiä asioita omassa kasvatustavassani olen osannut yhdistää lapsuuteeni ja siten päästä niistä eroonkin.
Äitini ei kestänyt lapsen itkua/pahaa oloa ja jouduin usein/aina peittelemään negatiiviset tunteeni. Voisiko tämä olla sitä, että nyt koen olevani turvallisessa suhteessa, jossa annan tunteiden ryöpytä hallitsemattoman voimakkaasti..? Ei tarvitse enää tuntea häpeää kyynelistä, mutta häpeää kyllä tunnen epäaikuismaisesta käytöksestä.Ymmärrän sinua aika hyvin. Itse olen myös huomannut miten ne lapsuusajan asiat ja tunteet vielä tälläkin iällä - vai pitäisikö sanoa että nimenomaan nyt tässä iässä - on alkaneet mietityttämään ja vaivaamaan.
Huomaa yhtäläisyyksiä oman lapsuuden aiheuttamilla asioilla omaan käytökseen. Jotkut asiat voi alkaa jopa ahdistaa ja tuntuu että ei hitto mä en kestä enää!
Itse välillä huudan ja raivoan kuin palosireeni ja tunnen siitä todella pahaa syyllisyyttä. Meillä kotona taas ei huudettu eikä korotettu ääntä juurikaan, ei ainakaan äiti. Kuitenkin nyt tuntuu että ehkä olisi ollut oikein että olisi joskus raivottu ja sanottu ääneen, koska kuitenkin sitä raivoa ja ahdistusta on joutunut jossain määrin nielemään ja se ei varmaksi ole hyväksi. Ehkä se sitten se onkin mikä nyt purkautuu ulos kun omat lapset saa "taantumaan" sinne lapsuusaikaan minut itsenikin välillä.
Vaikka lapsuusolot on olleet melko normaalit ja kaikki asiat suurinpiirtein hyvin, niin siltikin on kai jotain mikä kuitenkin on jäänyt mielen sopukoihin ja saa itsensä käyttäytymään tavalla jota ei itse haluaisi. Hirveän vaikea on vain muuttaa omaa itseään ja käyttäytymistään, sen olen huomannut. Tai joskus tuntee päässeensä eteenpäin tietyllä tavalla, mutta sitten tulee tunne että oletkin kiivennyt yhdet raput ylöspäin tasanteelle, niin huomaatkin uudet raput edessäsi ties miten korkealle... huoh... - väsynyt
vuosia jo 37 kirjoitti:
Ymmärrän sinua aika hyvin. Itse olen myös huomannut miten ne lapsuusajan asiat ja tunteet vielä tälläkin iällä - vai pitäisikö sanoa että nimenomaan nyt tässä iässä - on alkaneet mietityttämään ja vaivaamaan.
Huomaa yhtäläisyyksiä oman lapsuuden aiheuttamilla asioilla omaan käytökseen. Jotkut asiat voi alkaa jopa ahdistaa ja tuntuu että ei hitto mä en kestä enää!
Itse välillä huudan ja raivoan kuin palosireeni ja tunnen siitä todella pahaa syyllisyyttä. Meillä kotona taas ei huudettu eikä korotettu ääntä juurikaan, ei ainakaan äiti. Kuitenkin nyt tuntuu että ehkä olisi ollut oikein että olisi joskus raivottu ja sanottu ääneen, koska kuitenkin sitä raivoa ja ahdistusta on joutunut jossain määrin nielemään ja se ei varmaksi ole hyväksi. Ehkä se sitten se onkin mikä nyt purkautuu ulos kun omat lapset saa "taantumaan" sinne lapsuusaikaan minut itsenikin välillä.
Vaikka lapsuusolot on olleet melko normaalit ja kaikki asiat suurinpiirtein hyvin, niin siltikin on kai jotain mikä kuitenkin on jäänyt mielen sopukoihin ja saa itsensä käyttäytymään tavalla jota ei itse haluaisi. Hirveän vaikea on vain muuttaa omaa itseään ja käyttäytymistään, sen olen huomannut. Tai joskus tuntee päässeensä eteenpäin tietyllä tavalla, mutta sitten tulee tunne että oletkin kiivennyt yhdet raput ylöspäin tasanteelle, niin huomaatkin uudet raput edessäsi ties miten korkealle... huoh...Aika pelottavaa tosiaan huomata kuinka paljon omat lapsuuden kokemukset voikaan vaikuttaa aikuisiällä! Mutta toisaalta ajattelen, että hyvä kun asian tiedostaa; silloin voi huomioida asian omia lapsiaan kasvattaessaan.. Tieto lisää tosin tuskaa; tietää miten "traumatisoivaa" tietynlainen käytös voi lapsen elämälle olla, mutta sen käytöksen korjaaminen on niin pirun vaikeaa!
Paljon on kyllä kiinni ihmisen luonteestakin. Itse olen aina ollut hyvin herkkä joten viidestä sisaruksestani olen se, jolla elämämme lapsuus vaikutti/vaikuttaa voimakkaimmin.
Meillä myöskään ei äiti korottanut ääntään muistini mukaan koskaan. Isä ei muutoin "ehtinyt" mukaan kasvatukseen. Ja nyt minä puran sitä kaikkea lapsuudenkodissa kiellettyä tunteiden näyttöä liian voimallisesti omaan perheeseeni. Ehkä olisi tosiaan ollut hyvä, että joskus olisi lapsuudenkodissa ääntä korotettu. Ei karjuttu ja huudettu, mutta osoitettu, että tunteita saa näyttää ilman, että se tuomitaan häpeälliseksi ja että itkevä lapsikin on rakas ja tärkeä.
Minulla on kauhea tarve antaa omille lapsilleni hyvä lapsuus, mutta välillä tuntuu, että lyön päätäni seinään. Yritän, mutta en onnistukaan.
Silti luulen, että askeleet menevät eteenpäin. Kilpikonnan askelia, mutta eteenpäin kuitenkin. Tuleekohan hiljaa hyvää? - vuosia 37
väsynyt kirjoitti:
Aika pelottavaa tosiaan huomata kuinka paljon omat lapsuuden kokemukset voikaan vaikuttaa aikuisiällä! Mutta toisaalta ajattelen, että hyvä kun asian tiedostaa; silloin voi huomioida asian omia lapsiaan kasvattaessaan.. Tieto lisää tosin tuskaa; tietää miten "traumatisoivaa" tietynlainen käytös voi lapsen elämälle olla, mutta sen käytöksen korjaaminen on niin pirun vaikeaa!
Paljon on kyllä kiinni ihmisen luonteestakin. Itse olen aina ollut hyvin herkkä joten viidestä sisaruksestani olen se, jolla elämämme lapsuus vaikutti/vaikuttaa voimakkaimmin.
Meillä myöskään ei äiti korottanut ääntään muistini mukaan koskaan. Isä ei muutoin "ehtinyt" mukaan kasvatukseen. Ja nyt minä puran sitä kaikkea lapsuudenkodissa kiellettyä tunteiden näyttöä liian voimallisesti omaan perheeseeni. Ehkä olisi tosiaan ollut hyvä, että joskus olisi lapsuudenkodissa ääntä korotettu. Ei karjuttu ja huudettu, mutta osoitettu, että tunteita saa näyttää ilman, että se tuomitaan häpeälliseksi ja että itkevä lapsikin on rakas ja tärkeä.
Minulla on kauhea tarve antaa omille lapsilleni hyvä lapsuus, mutta välillä tuntuu, että lyön päätäni seinään. Yritän, mutta en onnistukaan.
Silti luulen, että askeleet menevät eteenpäin. Kilpikonnan askelia, mutta eteenpäin kuitenkin. Tuleekohan hiljaa hyvää?"Minulla on kauhea tarve antaa omille lapsilleni hyvä lapsuus, mutta välillä tuntuu, että lyön päätäni seinään. Yritän, mutta en onnistukaan."
Ihan juuri näin!! Sitten on se saakelin huono omatunto ja masentuminen siitä ettei pysty niihin raameihin asettumaan mitkä on itselleen tehnyt. Minulla on onneksi hyvin ymmärtäväinen ja ihana mies, moni olisi varmasti jo eräänkin kerran lähtenyt lätkimään ja jättänyt minut käytökseni vuoksi. Hän aina toistaan minulle sitä, ettei pidä olla liian ankara itselleen. Kyllä se siitä - pikkuhiljaa. - väsynyt
vuosia 37 kirjoitti:
"Minulla on kauhea tarve antaa omille lapsilleni hyvä lapsuus, mutta välillä tuntuu, että lyön päätäni seinään. Yritän, mutta en onnistukaan."
Ihan juuri näin!! Sitten on se saakelin huono omatunto ja masentuminen siitä ettei pysty niihin raameihin asettumaan mitkä on itselleen tehnyt. Minulla on onneksi hyvin ymmärtäväinen ja ihana mies, moni olisi varmasti jo eräänkin kerran lähtenyt lätkimään ja jättänyt minut käytökseni vuoksi. Hän aina toistaan minulle sitä, ettei pidä olla liian ankara itselleen. Kyllä se siitä - pikkuhiljaa.Miehen rooli korostuu kyllä tälläisissä tilanteissa selkeästi. Minäkin olen onnekas siinä mielessä, että mieheni jaksaa tätä vuoristorataa ihan kiitettävästi. Tietysti kun oma työnsäkin on vaativaa ja stressaavaa niin paineita tulee purettua puolin ja toisin. Mutta yleisesti ottaen hän kyllä venyy välillä ihmeellisiin "suorituksiin". :)
- lapsilla
omat huoneet?
Saisitko heitä päikkäreille esim. teidän parisänkyyn?
Tai aikuisten makkariin esim. säkkituoli lattialle päiväunia varten. Siellä saisi olla vain päikkäreitten aikaan, eikä olisi mitään leluja lähettyvillä. Itse voisit ottaa torkut sitten samalla.
Meillä nuorin on juuri täyttänyt 4, eikä nuku enää päiväunia. Illalla menee nukkumaan klo 20.30 ja herää 7-7.30.
Älä anna esikoisesi nukkua(silloin kun saat nukkumaan!) enää kovin pitkiä päikkäreitä. Luulisin, että puoli tuntia riittäisi, korkeintaan tunti. Älä varsinaisesti herätä lasta, vaan laita radiota hiukan kovemmalle ja kolistelet jotain tehdessäsi. Herätys on mukavampi kun "itse herää", vähän autettuna..
Meillä on luettu aina iltasatu muualla kuin lapsen sängyssä. Sohvalla tai aikuisten sängyssä on yleisin. 5n lapsen kanssa se on ollut ihan toimivaakin, ei ole tarvinnut lukea jokaisen sängyn vieressä. Sen jälkeen omaan sänkyyn ja sieltä ei ole pois tulemista ilman hyvää syytä. Jos ovat tulleet esim. juomaan tai pissalle vielä sängystä niin emme ole mieheni kanssa olleet näkevinäänkään. Eli ei mitään huomiota lapselle enää kun on nukkumisen aika, ei edes juttelua(korkeintaan "hyvää yötä" uudestaan).- v.äiti
rattaitten kanssa,onko lapset silloin kyydissä? äkkiä pois sieltä ja anna mennä tutukimaan kiviä ja ötököitä. Ja tuo määrä,minkä ovat kotipihalla, on liian lyhyt. Pidennä sitä,vaikka kahteen tuntiin,juoksuta,paotkituta palloa,heittele renkaita,anna villitä siellä. Sama illalla ainakin puolitoista tuntia,sitten ruokaa ja sitten iltatoimet. Kyllä nukkuvat.
Ja todella,karkit piiloon,sanot ei oo,loppu,en ostanut...ei sun enempää tarvii selitellä,anna karjua...syö ite salaa,mutta muista,että lapsen hajuaisti karkkiin on ilmiömäinen.
Ja lakkaa ukkos läpsiminen ja huutaminen niin,että lapset on paikalla. Muistiin jää jäljet,kasvatat tulevaa vaimon/miehen pieksäjää jos jatkat sitä. Sallit siis pahoinpitelyn! Se on vaarallista!
Samoin se tiuskiminen ja raivoaminen ukolles,lapsi jatkaa sitä eteenpäin. Katkaise se. - väsynyt
Lapsilla on oma yhteinen huone, mutta esikoinen nukkuu päiväunet meidän isossa sängyssä. Kuopuksen kanssa tästä ei tosiaan tule mitään, ei rauhoitu siihen senkään vertaa mitä omaan sänkyyn tai rattaisiin. Videon ajan kyllä lepää, mutta ei koskaan ole nukahtanut siihen!
Esikoisen usein herätänkin tunnin kuluttua avaamalla oven, jos pikkusisar on hereillä niin herätys on melko nopea..
Meillä luettiin ennen iltasatu meidän sängyssä, mutta se meni siihen, että esikoinen ei suostunut omaan sänkyynsä enää siirtymään vaan vitkasteli ja mankui jäämistä meidän sänkyyn (siihen ei alettu, joten omaan sänkyyn siirtymiset oli kurjia kaikille). Nyt meillä on tuoli lasten sänkyjen välissä ja siinä luetaan iltasatu. Tämä toimii. Sängystä eivät pois yritä, mutta keksivät janoa ja pissahätää (joihin ei suostuta koska juomiset ja pissaamiset on hoidettu aiemmin ja silti jaksavat yrittää illasta toiseen..) tai eivät muutoin rauhoitu.. Helpoimmalla pääsee kun istuu sen puoli tuntia sänkyjen vierellä ja jankuttaa "nyt nukutaan/hiljaa/pää tyynyyn"). Puoli tuntia istumista ei ole iso asia, mutta kun koko ajan pitää kieltää ja käskeä niin ei jaksa..
Tällä viikolla kuopus on nukkunut yhtenä päivänä päiväunet, esikoinen kahtena. Itselläni ollut pari hyvää päivää ja varasin ajan hormonikokeeseen. - väsynyt
v.äiti kirjoitti:
rattaitten kanssa,onko lapset silloin kyydissä? äkkiä pois sieltä ja anna mennä tutukimaan kiviä ja ötököitä. Ja tuo määrä,minkä ovat kotipihalla, on liian lyhyt. Pidennä sitä,vaikka kahteen tuntiin,juoksuta,paotkituta palloa,heittele renkaita,anna villitä siellä. Sama illalla ainakin puolitoista tuntia,sitten ruokaa ja sitten iltatoimet. Kyllä nukkuvat.
Ja todella,karkit piiloon,sanot ei oo,loppu,en ostanut...ei sun enempää tarvii selitellä,anna karjua...syö ite salaa,mutta muista,että lapsen hajuaisti karkkiin on ilmiömäinen.
Ja lakkaa ukkos läpsiminen ja huutaminen niin,että lapset on paikalla. Muistiin jää jäljet,kasvatat tulevaa vaimon/miehen pieksäjää jos jatkat sitä. Sallit siis pahoinpitelyn! Se on vaarallista!
Samoin se tiuskiminen ja raivoaminen ukolles,lapsi jatkaa sitä eteenpäin. Katkaise se.Emme ulkoile rattaiden kanssa vaan kuopus NUKKUU päiväunet niissä (siis jos nukkuu..). Muuten rattaat ovat poissa käytöstä. Talven tullen tuskin mahtuu uniakaan siellä enää toppavaatteissa ottamaan, joten sitten laitetaan ne kokonaan pois.
Ehkä ovat liian vähän pihalla.. Aamut on vaan meillä hitaita, en saa lapsia aiemmin pihalle kun ei ole kerran pakko. Isänsä kanssa kyllä riehuvat ja kuntoilevat tosissaan iltasella.
Karkeista.. Esikoinen ei niitä kysy koskaan viikolla, koska tietää hyvin, että karkkipäivänä vaan saa syödä. Mutta salaa saattaa hakea. Tosin nyt epäilen ettei vähään aikaan..
Häpeän tuota läpsimistä ja karjumistani älyttömästi.. En ole perheterapiassakaan uskaltanut asiasta mainita eikä miehenikään (vaikken ole kieltänyt). Pitäisi.. En ymmärrä miksi itsensä hillitseminen on NIIN vaikeaa välillä! Lasten nähden yritän hillitä raivoani, mutta ilmeisesti minulla ei ole välineitä siihen. Tiedän, että varsinkin herkkä esikoisemme tulee muistamaan nämä rajut riidat. Niin kuin minä muistan oman lapsuuteni perheriidat..
Tuntuu selkärangattomalta ettei pysty lopettamaan tuhoisaa käytöstään, mutta väitän että olen hyvin sisukas ihminen ja yleensä menen vaikka läpi kiven josjotain päätän. Mutta tämä asia (läpsiminen, huutaminen) on sellainen kivi jonka läpi en meinaa päästä. MIKSI?! - se eka..
väsynyt kirjoitti:
Lapsilla on oma yhteinen huone, mutta esikoinen nukkuu päiväunet meidän isossa sängyssä. Kuopuksen kanssa tästä ei tosiaan tule mitään, ei rauhoitu siihen senkään vertaa mitä omaan sänkyyn tai rattaisiin. Videon ajan kyllä lepää, mutta ei koskaan ole nukahtanut siihen!
Esikoisen usein herätänkin tunnin kuluttua avaamalla oven, jos pikkusisar on hereillä niin herätys on melko nopea..
Meillä luettiin ennen iltasatu meidän sängyssä, mutta se meni siihen, että esikoinen ei suostunut omaan sänkyynsä enää siirtymään vaan vitkasteli ja mankui jäämistä meidän sänkyyn (siihen ei alettu, joten omaan sänkyyn siirtymiset oli kurjia kaikille). Nyt meillä on tuoli lasten sänkyjen välissä ja siinä luetaan iltasatu. Tämä toimii. Sängystä eivät pois yritä, mutta keksivät janoa ja pissahätää (joihin ei suostuta koska juomiset ja pissaamiset on hoidettu aiemmin ja silti jaksavat yrittää illasta toiseen..) tai eivät muutoin rauhoitu.. Helpoimmalla pääsee kun istuu sen puoli tuntia sänkyjen vierellä ja jankuttaa "nyt nukutaan/hiljaa/pää tyynyyn"). Puoli tuntia istumista ei ole iso asia, mutta kun koko ajan pitää kieltää ja käskeä niin ei jaksa..
Tällä viikolla kuopus on nukkunut yhtenä päivänä päiväunet, esikoinen kahtena. Itselläni ollut pari hyvää päivää ja varasin ajan hormonikokeeseen.ajattele positiivisesti,kun juoksutan niitä kaksi tuntia päivällä ja isä samanverran illalla,ne sammuu kuin saunalyhdyt. Kokeile viikko,paat kellon soimaan yheksältä,nyt lähetään! Tee siitä niille sellanen mukava juttu, että ne oottavat oikein sitä uloslähtöä.
Onko teilläpäin mitään kivaa puistoa tms minne voisi mennä riekkumaan,leikkipaikkaa,metsäplänttiä...eti joku naapurinrouva mukaan,kaksin on hauskempaa.
Suakaan ei sitten kiristä niin paljon kun olet "ihan pihalla"
Tee viikko,kokeile! - väsynyt
se eka.. kirjoitti:
ajattele positiivisesti,kun juoksutan niitä kaksi tuntia päivällä ja isä samanverran illalla,ne sammuu kuin saunalyhdyt. Kokeile viikko,paat kellon soimaan yheksältä,nyt lähetään! Tee siitä niille sellanen mukava juttu, että ne oottavat oikein sitä uloslähtöä.
Onko teilläpäin mitään kivaa puistoa tms minne voisi mennä riekkumaan,leikkipaikkaa,metsäplänttiä...eti joku naapurinrouva mukaan,kaksin on hauskempaa.
Suakaan ei sitten kiristä niin paljon kun olet "ihan pihalla"
Tee viikko,kokeile!Taidanpa kokeilla! Ihan mielenkiinnollakin, että tuleeko päiväuni paremmin kun on kaksi tuntia peuhattu ulkona. :)
Mitähän vaan keksisi kahdeksi tunniksi..? Puisto on lähellä, siellä käy lähinnä perhepäivähoitajia. Paikkakunnalla ei ole ystäviäni eikä naapurissa ole kotiäitejä. - se alkup. ehdott.
väsynyt kirjoitti:
Taidanpa kokeilla! Ihan mielenkiinnollakin, että tuleeko päiväuni paremmin kun on kaksi tuntia peuhattu ulkona. :)
Mitähän vaan keksisi kahdeksi tunniksi..? Puisto on lähellä, siellä käy lähinnä perhepäivähoitajia. Paikkakunnalla ei ole ystäviäni eikä naapurissa ole kotiäitejä.Siellä sit tutustut niihin hoitsuihin,saatatpa saada työtarjouksenkin!
kokeile viikko,lapsetkin saa muuta seuraa kuin toisensa. Aamulla lähtiessä teet ruuan sillai valmiiks, ettei tartte kuin lämmittää,tai tee se jo ed. iltana,ei oo sitäkään.
Tai käytä foliopussia,(niitä kaupan kylmäkasseja siis)sinne ruoka hautumaan,valmis,kun tuutte takas...kuumennat ruuan kuumaksi,kiedot sanomalehteen kattilan,tiivis kansi,sitten sen virityksen laitat sinne kassiin,ja vot,ruoka redi,kun ootte kotona...helppoa kuin heinänteko.
jos et piristy vieläkään,sit meet lekuriin,jookos. - väsynyt
se alkup. ehdott. kirjoitti:
Siellä sit tutustut niihin hoitsuihin,saatatpa saada työtarjouksenkin!
kokeile viikko,lapsetkin saa muuta seuraa kuin toisensa. Aamulla lähtiessä teet ruuan sillai valmiiks, ettei tartte kuin lämmittää,tai tee se jo ed. iltana,ei oo sitäkään.
Tai käytä foliopussia,(niitä kaupan kylmäkasseja siis)sinne ruoka hautumaan,valmis,kun tuutte takas...kuumennat ruuan kuumaksi,kiedot sanomalehteen kattilan,tiivis kansi,sitten sen virityksen laitat sinne kassiin,ja vot,ruoka redi,kun ootte kotona...helppoa kuin heinänteko.
jos et piristy vieläkään,sit meet lekuriin,jookos.Kyllähän me välillä puistossa käydäänkin.. Eikä ne tädit siellä hirvitä, ihan kiva jutellakin välillä aikuisten kanssa. Vaikkei ne tädit ihan samalla aaltopituudella olekaan..
Erilaisia "tempauksia" olen kyllä kokeillut tämän arjen piristämiseksi, mutta tuntuu, että pelkkä arjen järjestely ei riitä. Mielialan vaihtelut ovat niin voimakkaita, että hämäävät välillä olettamaan, että kaikki on aivan hyvin. Kunnes..
Käymme siis terapiassa mieheni kanssa, joten hoitosuhde mulla tavallaan on jo valmiina. Olen ajatellut ehdottaa, että jatkaisin siellä yksinäin.
Gynelle olen nyt menossa puhumaan hormoniasioista.
Masennustestiä olen tehnyt netissä useamman kerran ja tulokset voivat olla tänään aivan erilaiset kuin huomenna! Välillä lievän masiksen puolella, välillä "normaalit tulokset".. Hmm..?
- ilman muuta.
eikun lekurille!
- sulla Ei voi
olla masennus!Älä vaan mee ottaa mitään masislääkkeitä ne OIKEESTI pahentaa sun olotilaa!!! Mene ottamaan se hormoonipitoisuus testi! Vika voi tosiaan olla siinä, että hormonipitoisuus on alhainen nim. kokemusta
- -----------------------
Sääliksi käy,kyllä lasten kasvatus on rankkaa.
Joka päivä huomaa entistä enemmän, että on hyvä olla lapseton. - XZy
Hei
vieläkö sulla on päällä toi väsyminen ja uupumus? Jos on, niin mene terveyskeskukseen vaikka neuvolapuolelle ja kerro tilanteesta. Tarvitsette kaikki taukoa, Omaa kokemusta on. Masennusta sulla saattaa olla ja varmasti uupumusta. Kerro kaikki, vie vaikka tää jutttu sinne neuvolaan.
En oikein halua toivottaa voimia vaan ehkä uskallusta hakea apua. Rohkeutta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ootko nainen noin mustis musta
Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t734416- 332511
- 402324
Ajattelen sinua tänäkin iltana
Olet huippuihana❤️ Ajattelen sinua jatkuvasti. Toivottavasti tapaamme pian. En malttaisi odottaa, mutta odotan kuitenkin211815Kauan säkin jaksoit
Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐401672Miksi kaipaat
Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?251552- 811536
- 1491346
Mietin tässä T....
Oletko jo kesälomalla.?Keli on ihanaa, ja sinä nautit veneilystä.... Edelleen käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua..221243Miehelle...
Oliko kaikki mökötus sen arvoista? Ei mukavalta tuntunut, kun aloit hiljaisesti osoittaa mieltä ja kohtelit välinpitämät901145